ilman seksiä, kun ATM kaverini tunnusti kännissä hänelle olleensa tuon verran pillutta. Hän aluksi veikkasi että on tämä ollut vain vuoden ilman. Hän kysyi, että eikö yhtään ole muka tehnyt mieli toisen läheisyyttä ja kumppanuuta kun olet noin kauan ollut ilman ja ihmetteli kovasti miten joku voi olla noin kauan ilman.
Hän siis ihan aidosti luulee, että miehilläkin seksittömyys on täysin vapaaehtoista, kamunainen on vielä nuori eikä järin välkky, tosin on hänekin MA:sa ylipainon vuoksi laskenut mutta koska on vielä nuori niin kelpaa miehille panoksi.
Meinasin sanoa, että minäpäs tunnen miehiä, jotka ovat olleet jo yli 30v ilman että ovat edes kädestä naista pitäneet lukuunottamatta lukion vanhojen tansseja. Kamunainen ei taatusti tiedä, että on olemassa aikamiehiä, jotkut jopa yli 40v, joilla on poikuus tallella, eikä niitä miehiä ole edes kovin vähän.
No kyllä hänkin vanhempana saa huomata, ettei se seksitömyys ole vapaahetoista tuolloin enää naisellakaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Näinhän se on, itsekin olin naisen kanssa sängyssä viimeksi viime vuosituhannen puolella, olen nyt keski-ikäinen mies. Aika moni vastaavista ujoista tapauksista varmaan päättää päivänsä jossain vaiheessa, onhan tuo itselläkin mielessä ollut, joten pitkä seksittömyys jää sitä kautta tilastopoikkeamaksi.
Miehille seksin saaminen edes kerran yhdeltä naiselta on suuren työn takana.
Itse olin 28 vuotiaaksi asti ilman. Järkyttävän pitkä aika olla ilman..
On meitä naisiakin jotka ovat erottuaan olleet vuosia yksin ilman mitään läheisyyttä. En usko sen olevan mikään tilastopoikkeama!
Jos olet nuori ja edes vähääkään pantavan näköinen nainen, niin läheisyyden puute on oma valintasi, jos taas olet vanha nainen niin sitten voi pitääkkin paikkaansa.
Mä olen viiskymppinen eikä ilman tarvi olla ollenkaan.
Ihan kivan näköistä herraseuraa riittää kyllä.
Joo olin 14 v. ilman avioliitossani. Halusin olla uskollinen puolisolleni, joka tod.näk. kävi tuon ajan vieraissa. Luulen etten ollut haluttava, kun ylipainoa lasten saannin jälkeen. Laihdutin ja kuinkas kävi... miehet kiinnostuivat minusta, omaa puolisoa lukuunottamatta, ja selvisi ettei ollut enää kyvyt tallella hänellä. Painelin vieraisiin ja lopetin 14 v. selibaatin.
Oikein teit. Miehesti menetti kyvyt, mutta naisella ne kyvyt pysyykin paljon pitempään. Nauti nyt kunnolla sen 14 vuoden puutteessa elämisen jälkeen.
Kyllä e kyvyt säilyy miehilläkin vaikka oiskin jonkun aikaa ilman