Edes 2000 luvulla ei...

Kyetä synnyttämään elämää. Silti suu vaahdossa selitetään miten kaikki menee ja on alkanut. Ei oikeen vakuuta
689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No ala tutkimaan ja kerro miten kaikki sitten menee..ei se sen vaikeampaa ole.

Minun mielestä evoluutioteoria on väärä koska uskon että tietoisuus on tekijä joka selittää kaiken. Myönnän kuitenkin etten kykene kertomaan tästä enempää joten en voi kuitenkaan haukkua evoluutioteoriaa koska minulla ei ole mitään annettavaa tilalle muuta kuin omat intuitiot eikä niillä mitään todisteta.

Äänestä

"miesjatiede" ja "fdfdr44", evoluutioteria ei käsittele elämän syntyä, vaan jo syntyneen elämän kehitystä.

Alkusynnystä ei ole riittävää teoriaa, mutta evoluutiosta on. Alkusyntyä koskevat ajatukset ovat siis vain ehdotelmia, hypoteeseja. Sen sijaan evoluutioteoria on teoria, tieteen edistyneiden tutkijoiden konsensus, nykyään lähes kaikkien biologien käsitys kehityksen kulusta.

Hypoteesia ja teoriaa ei saa sekoittaa. Olette ilmeisesti seuranneet huonoja lähteitä, joissa nämä sekoitetaan ja hypoteeseja kuvitellaan tieteen tuloksiksi.

Kertauksen vuoksi: hypoteesit eivät ole tieteen tuloksia, vaikka niiden esittäjinä saattaa olla vakaviakin tiedemiehiä.

Äänestä
  • "evoluutioteria ei käsittele elämän syntyä, vaan jo syntyneen elämän kehitystä."

    Tällöin ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta että se olisi esimerkiksi älyllisesti suunniteltu? Eli mikä on sitten elämän alku?

    Äänestä

  • Liittyen evoluution toimintaan vai elämän syntymiseen?

    Evoluution kohdalla ei tarvita mitään "älykästä suunnittelua" ja elämän synnyn kohdalla kukaan ei ole osoittanut, että näin on käynyt.

    1Äänestä

  • fdfdr44 kirjoitti:

    "evoluutioteria ei käsittele elämän syntyä, vaan jo syntyneen elämän kehitystä."

    Tällöin ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta että se olisi esimerkiksi älyllisesti suunniteltu? Eli mikä on sitten elämän alku?

    Jos elämän synty on erittäin epätodennäköinen tapahtuma, niin sen synnyttämän älykkään suunnittelijan ilmestyminen olisi vielä monta kertaluokkaa epätodennäköisempää.

    Äänestä

  • fdfdr44 kirjoitti:

    "evoluutioteria ei käsittele elämän syntyä, vaan jo syntyneen elämän kehitystä."

    Tällöin ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta että se olisi esimerkiksi älyllisesti suunniteltu? Eli mikä on sitten elämän alku?

    <<Eli mikä on sitten elämän alku?>>

    Emme voi rakentaa tiedettä oletuksien varaan, vaan ainostaan laatimalla teoria tehtyjen havaintojen varaan. Missään havainnoinnissa ei ole törmätty älykkääseen sen paemmin kuin vähä-älyiseenkään suunittelijaan. Jos se otettaisiin teoriaan mukaan, olisi rakennettu teoria, joka vaatii havaintojen lisäksi lisäoletuksen, suunnittelijan. Kuulopuheita suunnittelijasta on kyllä viljalti.

    Elämän alkua emme tunne, mutta koska elämää ON olemassa, tidämme, että alku on ollut, vaikka emme tiedä, millainen se on ollut. Emme tee siis lisäoletusta, vaan nojaamme havaintoon, elämän olemassaoloon.

    Suurin osa niistä valideista tieteellisistä terioista, joihin nykyinen elämämme tukeutuu, oli antiikin ihmiselle tuntemattomia. Siitä seikasta, että johonkin asiaan ei ole vielä riittävää tieteellistä teoriaa, ei voi päätellä, ettei ole tulevaisuudessakaan.

    Tiede täyttää aukkoja, muttei aukkoja saa täyttää millä tahansa jutuilla. Saattaapa käydä niinkin, että tieteellinen tieto ei koskaan riitä täyttämään ihmisen uteliaisuutta. Mutta se, mikä tieteessä tiedetään, on parasta ja varminta tietoa, mitä ihminellä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miesjatiede kirjoitti:

Kyetä synnyttämään elämää. Silti suu vaahdossa selitetään miten kaikki menee ja on alkanut. Ei oikeen vakuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu