Coriolislavuaari

Kunka ison lavuaarin vedenpoistoreiän pitäisi olla halkaisijaltaan että coriolis vaikutuksen huomaisi?
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minkälaista lavuaaria olet ajatellut?

Äänestä

100m hyvä ja veden poistumista tarpeeksi isosta kolosta. päivämtasaajan lähellä ei minkään kokoinen auta satunnaisuus tulee mukaan liiaksi.

Äänestä

Kokeilin kolmella tavallisella lavuaarilla, Suomessa, puolen tunnin tasaantumisajalla. Muutaman testin jälkeen ei vielä löytynyt mitään logiikkaa, kierre pyöri ihan kumpaan suuntaan tahansa. Isompi systeemi siis tarvitaan.

Äänestä
  • Fysiikan tri., prof. Ottokar Tumlirz käytti aikoinaan vuonna 1908 1100 l avotynnyriä, vakautettua koetilan lämpötilaa, 24 tunnin asettumisaikaa tynnyrin täytön jälkeen ennen (pienen) pohjatulpan hyvin hidasta avaamista.

    Tri. Tumlirz tosiaan sai mittauspaikan leveyspiirillä (42. P) toistuvasti aikaan näkyvän vastapäivään kiertävän vesikierteen, jonka kiertonopeus oli 30 000 kertaa nopeampi kuin Maapallon kiertoaika itsensä ympäri.

    Tämän "häränsilmän" nopeuden kiihtyminen johtuu tästä Coriolis-voimasta, joka alussa on niin pieni, ettei tavallisen lavuaarin tyhjentymisen kiertosuuntaan käytännössä vaikuta sitä eikä tätä.

    Joku australialainen tai uusseelantilainen yliopisto voisi kaikin mokomin toistaa tämän kokeen, niin nähtäisiin. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


havukkaaho kirjoitti:

Kunka ison lavuaarin vedenpoistoreiän pitäisi olla halkaisijaltaan että coriolis vaikutuksen huomaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu