Äänestys perjantaina

Aloite saa pikakäsittelyn, joka oli jo tiedossa perustuslakivaliokunnassa, Soinin vaatiessa sitä.
Kaikkia normaaleja sääntöjä ei enää asiassa noudateta, eikä oteta huomioon lainvalmistelujen keskeneräisyyksiä.

AA-aloitteen ensimmäinen keskustelu on merkitty täysistunnon kalenteriin tälle päivälle ja toinen käsittely huomiselle.

Mahdollisesti huomenna aloitteesta äänestetäänkin.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702152200071213_pi.shtml

23

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei riitä, että hallituksessa on muita kiristävä Soini, vaan siellä on lisäksi Sipilän ja kokoomuksen remmit, jotka suostuu kiristykseen.

      Nykymeno alkaa muistuttaa jo trumplandiaa, jossa harjoitetaan sm-politiikkaa ja kaikkein kahjoimmalla on piiska kädessä.

    • ArtoTTT

      Jos eduskunta olisi rehellinen ja toteaisi totuuden että avioliittolakimuutos tehtiin virheellisesti, kun lapsiasiainselvitys jätettiin tekemättä, kaikkien pitäisi äänestää aloitteen puolesta. Virhemenettelyyn myös sote muutos kaatui.

      • Nythän pitäisi tehdä tästä Aa:n aloitteesta se lapsiasianselvitys eikös vain?


      • ArtoTTT

        Aika ei riitä siihen, siksi eduskunnan pitäisi hyväksyä AA aloite ja perua tehty lakimuutos, koska se on virheellisesti valmisteltu ja palata puhtaalle pöydälle.


      • "Olisi parempi jos teille pistettäisiin myllynkivi kaulaan ja teidät heitettäisiin meren syvyyksiin."


      • ArtoTTT kirjoitti:

        Aika ei riitä siihen, siksi eduskunnan pitäisi hyväksyä AA aloite ja perua tehty lakimuutos, koska se on virheellisesti valmisteltu ja palata puhtaalle pöydälle.

        Onko ajanpuute siis hyväksyttävä syy siihen että lasten oikeuksia ei huomioida tästä laista päätettäessä?

        Nythän laki, jos se hyväksytään, on virheellisesti hyväksytty koska siihen liittyvää lapsiasianselvitystä ei ole tehty.


      • Mistä tämä kiire johtuu?

        Siitä että aloitetta ei viety Eduskuntaan heti kun oli mahdollista vaan sitä vetkutettiin kuukausitolkulla.


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Nythän pitäisi tehdä tästä Aa:n aloitteesta se lapsiasianselvitys eikös vain?

        Stop, stop, stop! Nyt on syytä edetä rauhallisesti, koska eihän se lapsivaikutusten arvionti riitä kun Kansanäänestyskin on tekemättä!

        Kysy vaikka Artolta eli nyt ollaan puuttumassa koko yhteiskunnan kivijalkaan, lasten ja vanhusten oikeuksiin ja yhteiskunnan moraaliseen selkärankaan yhtä aikaa, vai mitä. Eli eihän Näin tärkeää asiaa voi jättää muutaman maallisen asiantuntijan käsiin.

        Ei tietenkään, vaan asiasta pitää järjestää Kansanäänestys!


      • fjdsaioioet
        ArtoTTT kirjoitti:

        Aika ei riitä siihen, siksi eduskunnan pitäisi hyväksyä AA aloite ja perua tehty lakimuutos, koska se on virheellisesti valmisteltu ja palata puhtaalle pöydälle.

        Jos aloite muuten hyväksyttäisiin miten kauan luulet että uudella Tahdon2017 aloitteella menisi kerätä yli 107000 allekirjoitusta?

        1 päivä?
        2 päivää?

        Allekirjoituksia olisi kasassa varmaan 200000 ennenkun aitolaistaen aloite olisi edes "Salen" allerkirjoitettavana.


      • fjdsaioioet kirjoitti:

        Jos aloite muuten hyväksyttäisiin miten kauan luulet että uudella Tahdon2017 aloitteella menisi kerätä yli 107000 allekirjoitusta?

        1 päivä?
        2 päivää?

        Allekirjoituksia olisi kasassa varmaan 200000 ennenkun aitolaistaen aloite olisi edes "Salen" allerkirjoitettavana.

        Artolle, Tanukselle, Niikolle, Soinille ja muille fundamentalisteille on täysin yhdentekevää mitä kansan ja eduskunnan enemmistö niiden touhuista ajattelee.

        Niitä ei kiinnosta kuin se, että niiden Aa-aloite käsitellään, että tuo lakialoite ja sen kannattajat saa niin suuren julkisuuden, että se näkyy ja kuuluu taivaaseen asti.

        Niillä on pelissä oma taivaspaikka. se pistää yrittämään.

        ps loppuun vanha vitsi muokattuna

        Fundamentalisti oli päätynyt helvettiin ja kysyi Pirulta, että
        "Miksi minä tänne jouduin?"
        Piru vastasi "Muistatko sen tutuimman fraasisi?"
        Fundamentalisti vastasi "Ai sen, että tutkimattomia ovat Herran tiet."
        "Bingo!" vastasi Piru.


      • ArtoTTT

        Median 100% tuellako?, kun aito avioliitosta vaiettiin ja sitten kun ei enää voitu vaieta, alettiin mustamaalata. Tahdon aloitetta mainostettiin ilmaiseksi kuukausikaupalla etukäteen kaikissa medioissa, joten älä petä itseäsi.

        Uuden aloitteen pelkkä keräysaika olisi puoli vuotta ja jos käsittely venyisi jostakin syystä vaalien yli, niin uusi eduskunta ei ottaisi edellisen kauden aloitetta enää käsittelyyn ja joutuisitte keräämään nimet uudelleen. Ellei sitten hallitus tee esitystä.


      • Tärkeintä kuitenkin on, että Aa-aloite kaatuu ja Suomi säilyy siltä osin sivistysvaltioiden joukossa.


      • ArtoTTT

        Eli että virheellisesti valmistellun lain pitäisi jäädä voimaan.


      • ArtoTTT kirjoitti:

        Eli että virheellisesti valmistellun lain pitäisi jäädä voimaan.

        Samalla perusteella tämä Aitoavioliitonkin aloite on nyt menossa äänestykseen virheellisin perustein, lapsivaikutusten arviointia ei ole tehty.


      • ArtoTTT kirjoitti:

        Median 100% tuellako?, kun aito avioliitosta vaiettiin ja sitten kun ei enää voitu vaieta, alettiin mustamaalata. Tahdon aloitetta mainostettiin ilmaiseksi kuukausikaupalla etukäteen kaikissa medioissa, joten älä petä itseäsi.

        Uuden aloitteen pelkkä keräysaika olisi puoli vuotta ja jos käsittely venyisi jostakin syystä vaalien yli, niin uusi eduskunta ei ottaisi edellisen kauden aloitetta enää käsittelyyn ja joutuisitte keräämään nimet uudelleen. Ellei sitten hallitus tee esitystä.

        "Uuden aloitteen pelkkä keräysaika olisi puoli vuotta "

        Niin, tuo on se aika jossa vähintään 50000 allekirjoitusta täytyy saada kerättyä.

        Jos ne saadaan kerättyä vaikkapa kahdessa päivässä voidaan aloite nopeamalla aikataululla Eduskuntaan.

        Näin fiksusti toimivat esim. eutanasaia -aloitteen alullepanijat.


      • ArtoTTT
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Uuden aloitteen pelkkä keräysaika olisi puoli vuotta "

        Niin, tuo on se aika jossa vähintään 50000 allekirjoitusta täytyy saada kerättyä.

        Jos ne saadaan kerättyä vaikkapa kahdessa päivässä voidaan aloite nopeamalla aikataululla Eduskuntaan.

        Näin fiksusti toimivat esim. eutanasaia -aloitteen alullepanijat.

        Käsittääkseni kyllä aloitteen nimien keräys jatkui täyden ajan, lisäksi oikeusministeriön on etukäteen tarkistettava aloite, sekä myös annetut kannatukset myös tarkistetaan, mikä vie oman aikansa, prosessi vienee n 8-9kk.


      • ArtoTTT kirjoitti:

        Käsittääkseni kyllä aloitteen nimien keräys jatkui täyden ajan, lisäksi oikeusministeriön on etukäteen tarkistettava aloite, sekä myös annetut kannatukset myös tarkistetaan, mikä vie oman aikansa, prosessi vienee n 8-9kk.

        Ei jatkunut läheskään täyttä aikaa. Eikä missään vaadita että pitäisi jatkua.


      • ArtoTTT

        Aha selvä, ilmeisesti jollain on kova kiire kuolemaan.


    • kuulolle

      Puheenvuoropyynnöt
      PJ 8 2017 vp
      Torstai 16.2.2017 klo 16.00
      7) Kansalaisaloite avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta

      1. Kari Emma
      2. Niikko Mika
      3. Lohi Markus
      4. Laukkanen Antero
      5. Räsänen Päivi
      6. Aalto Touko
      7. Marin Sanna
      8. Yanar Ozan
      9. Hänninen Katja
      10. Saarakkala Vesa-Matti
      11. Hassi Satu
      12. Elo Simon
      13. Niinistö Ville

      Asiakirjat :
      Kansalaisaloite
      KAA 2/2016 vp
      Valiokunnan mietintö
      LaVM 1/2017 vp

      • aitolainen

      • aitolainen kirjoitti:

        https://www.eduskunta.fi/FI/sivut/istuntolive.aspx
        Tästä voi seurata koska tv.ssä ei ehditä näyttää.

        Oikeastaan ainoa jännityksen paikka voisi olla se, että laskee moniko edustaja lähtee vessaan, tupakalle, kahville jne. kun Räsänen pääsee ääneen.


    • Yksi ongelma tässä on. Nimittäin se, että samaan aikaan kun yksi etu otetaan yhdeltä ihmisryhmältä pois, niin toinen täytyy antaa tilalle.
      Esim jos yksinhuoltajat olisi oikeutettuja ihan peruslapsilisään, niin se voitaisiin ottaa heiltä pois, kunha heille annettaisiin tilalle joku toinen, vaikkapa yksinhuoltajalisä ja täten yksi asia kompensoitaisiin toisella.

      Nyt eduskunnassa keskustellaan siitä, että voidaanko yhdeltä ihmisryhmältä ottaa pois sekä jo hyväksytty avioliitto-oikeus, että jo päätetty rekisteröity parisuhdelaki.

      On selvää, ettei molempia voida ottaa yhtä aikaa pois, etteikö tuollainen päätös rikkoisi perustuslaillista yhdenvertaisuutta.

      Lisäksi on mielestäni myös kyseenalaista, voidaanko jo eduskunnan hyväksymä ja presidentin allekirjoittama oikeus mennä avioliittoon ottaa yhdeltä ihmisryhmältä näin jälkikäteen pois edes siinä tapauksessa, että se korvattaisiin heikommalla oikeudella solmia rekisteröity parisuhdelaki.

      Minusta tuokin malli on selkeässä ristiriidassa perustuslaillisen yhdenvertaisuuden kanssa.

      Nykyinen eduskunnan päätös äänestää vielä kerran jo presidentin allekirjoituksellaan vahvistamasta laista on perustuslakimme pilkkaa.

      ps fundamentalisteille kotiläksyksi ja pohdittavaksi, että olisiko mielestänne perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaista, jos fundamentalistiksi itsensä määrittelevät voisivatkin jatkossa solmia vain rekisteröidyn parisuhteen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      523
      1664
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1186
    3. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      891
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      63
      885
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      857
    6. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      81
      807
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      717
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    Aihe