Olen epätoivoisessa tilanteessa, löytyykö keneltäkään keinoja sen ratkaisemiseen
Meillä on kesken avioeroprosessi - tai pitäisi kai sanoa minulla, koska mies ei pitkän ajan myötäkään ole suostunut erosta edes keskustelemaan. Avioeron syistä ei tässä sen enempää, mutta päätös on monen vuoden miettimisen tulos eikä missään tapauksessa hätiköity. Harkinta-aika on juuri päättymässä ja toisen vaiheen hakemus pitäisi nyt viedä käräjäoikeuteen. Emme kuitenkaan ole päässeet minkäänlaiseen sopimukseen lasten asumisesta: mies on yksikantaan ilmoittanut että koska minä olen aloitteen tehnyt, on minun lähdettävä ja jätettävä lapset hänelle. Tapaamisoikeuteni hän rajoittaisi minimiin. En ole vaatimuksiin tietenkään suostunut vaan olen yrittänyt häntä suostutella mahdollisimman fifty-fifty ratkaisuihin (kirjallisten sopimusehdotusten kera) sekä perheneuvolan että juristin avulla. Hän ei ole kuitenkaan edes tullut paikalle ehdotettuihin neuvotteluihin.
Ainoa mahdollisuuteni viedä asiaa eteenpäin on siis toisen vaiheen erohakemuksen tekeminen. Nyt jos sen teen ja samalla haen käräjäoikeuden päätöstä lasten asumisesta, niin ymmärtääkseni saattaa käydä niin, että meidät tuomitaan eroon, mutta lasten huoltajuus riitautuu ja sen ratkaiseminen venyy ties kuinka pitkälle. Poiskaan en voi muuttaa koska muuten olisin heikommalla lasten asumisesta päätettäessä enkä myöskään voi ottaa lapsia mukaani.
Käytännössä siis asuisimme eroon tuomitsemisen jälkeen avoliitossa, mikä tuntuu kummallisesta. Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta?
Meillä on kesken avioeroprosessi - tai pitäisi kai sanoa minulla, koska mies ei pitkän ajan myötäkään ole suostunut erosta edes keskustelemaan. Avioeron syistä ei tässä sen enempää, mutta päätös on monen vuoden miettimisen tulos eikä missään tapauksessa hätiköity. Harkinta-aika on juuri päättymässä ja toisen vaiheen hakemus pitäisi nyt viedä käräjäoikeuteen. Emme kuitenkaan ole päässeet minkäänlaiseen sopimukseen lasten asumisesta: mies on yksikantaan ilmoittanut että koska minä olen aloitteen tehnyt, on minun lähdettävä ja jätettävä lapset hänelle. Tapaamisoikeuteni hän rajoittaisi minimiin. En ole vaatimuksiin tietenkään suostunut vaan olen yrittänyt häntä suostutella mahdollisimman fifty-fifty ratkaisuihin (kirjallisten sopimusehdotusten kera) sekä perheneuvolan että juristin avulla. Hän ei ole kuitenkaan edes tullut paikalle ehdotettuihin neuvotteluihin.
Ainoa mahdollisuuteni viedä asiaa eteenpäin on siis toisen vaiheen erohakemuksen tekeminen. Nyt jos sen teen ja samalla haen käräjäoikeuden päätöstä lasten asumisesta, niin ymmärtääkseni saattaa käydä niin, että meidät tuomitaan eroon, mutta lasten huoltajuus riitautuu ja sen ratkaiseminen venyy ties kuinka pitkälle. Poiskaan en voi muuttaa koska muuten olisin heikommalla lasten asumisesta päätettäessä enkä myöskään voi ottaa lapsia mukaani.
Käytännössä siis asuisimme eroon tuomitsemisen jälkeen avoliitossa, mikä tuntuu kummallisesta. Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voit tehdä 2-vaiheen hakemuksessa liitännäisvaatimuksena ns. yhteiselämän lopettamisvaatimuksen, jossa vaadit, että sinut (joka olet enemmän asunnon tarpeessa) oikeutetaan jäämään puolisoiden viimeiseen yhteiseen asuntoon asumaan ja että miehesi velvoitetaan muuttamaan asunnosta pois. Lisäksi voit vaatia, että lapset määrätään asumaan luoksesi. Lisäksi kannattaa vaatia, että käräjäoikeus antaa asiassa väliaikaismääräyksen, joka on voimassa siihen saakka, kunnes asia lopullisesti ratkaistaan (siihen menee aikaa, kun pyydetään sosiaaliviraston lausunto).
Kiitos neuvosta, Juristi. Mutta mietin vain, millä perusteella voisin väittää, että juuri minä olen enemmän asunnon tarpeessa (kuin mies) kun lasten asumista ei ole vielä ratkaistu? Olen yrittänyt olla maltillinen ja oikeudenmukainen: jos mies velvoitettaisiin muuttamaan pois niin silloinhan taas hän olisi valmiiksi heikommassa asemassa lasten asumisesta päätettäessä. Mainittakoon vielä, että lapsia on kolme ja nuorin on 6-vuotias.
Olet jo hieman myöhässä vaatimustesi kanssa. Juristin neuvomat toimenpiteet olisi kannattanut vaatia avioeron ensimmäisen hakemuksen liitteenä.
Sääli entistä puolisoa kohtaan on pakko unohtaa, jos todella on sitä mieltä hakemasi ratkaisu on lasten edun mukaista. Sillä sehän on kuitenkin se pääasia. Ja sitäpaitsi suomalaisissa oikeusasteissa ei määrätä lapsia asumaan isän kanssa, vaikka isä olisi kuinka vastannut arjen pyörittämisestä ja jos äiti ei ole alkoholisoitunut tai huumeiden käyttäjä. Muuten voi olla millainen tahansa.
Nimimerkillä lähtemään joutunut lasten huoltaja
Voisin kuvitella, että miehesi saatuaan ilmoituksen kakkosvaiheesta ja vaatimuksestasi hän marssii oman juristinsa pakeille ... ja alkavat väkäämään vastinetta miettien miksi hänen näkemyksensä parempi kuin sinun vaatimus ... kunnes lopulta tuomari päättää miten huoltajuusriitanne ratkaistaan ... koska sellainen teillä on käsissänne.
On tuo yhtä helvettiä että lapsia käytetään koston apuvälineinä. Ei se toki sinun syysi ole vaan miehesi joka ei suostu keskustelemaan. Lasten tulisi olla kaikista tärkein ja heitä pitäisi suojella ylimääräisiltä kärsimyksiltä.
Itse olen eronnut mies ja tapaamiset sujuu lasten ehdoilla. Kun tyttö haluaa tulla niin minä haen hänet. Minulla ja hänen äidillään ei ole mitään riitoja.
Yritä nyt edes sinä olla viisas ja joustaa mahdollisuuksien mukaan. Mitä vähemmillä riidoilla selviäisitte niin sitä paremmin se arki alkaisi sujumaan eron jälkeen -> lapsen tapaamiset, harrastuksiin kuljettamiset jne.
Tuo yhdessä asuminen avioeron jälkeen kuulostaa kyllä vihoviimeiseltä ajatukselta. Siinähän sitten lapsetkin saisi oikein parisuhteen mallia. EI!!!!!!
Mikä pakko sitä sitten on erota,jos se noin vaikeaa on.Tai jätä lapset isälle ja tapailet vaikka joka toinen vkl ja muutat pois.Näinhän lähes kaikki miehetkin joutuu tekemään.
pitäis tehdä. mut toisaalta silloin joutuu maksamaan elätus maksuja & menettää lapsilisät. shit, ei mukava varmaan tuokaan.
Älkää ihmeessä menkö oikeuteen lapsista tappelemaan. Siinä vasta menee omat ja kaverin hermot ja rahat kaikilta. Oikeudessa suorastaan pisteytetään vanhemmat ja arvioidaan kuin hevoskaupassa hyviä ja huonoja ominaisuuksia molemmista. Todella virkistävää, kun muutenkin molemmilla nuppi sekaisin ja persoona eron myötä valmiiksi hajalla. Lisäksi tilaisuudessa on monenmoista kunnan palkollista noin niinkuin lastenvalvojaa jne., jotka sitten haastattelevat lapsia ja arvioivat pärstäkertoimen mukaan vanhempia. Semmoista se on. Pitäähän heidän oma ammattitaitonsa näyttää ja olla kovasti tärkeää. Arkeen sossut lupaavat monenlaista lastenhoitoapua jne., mutta mitään ei kuulu sen jälkeen, kun ovat saaneet tärkeitä päätöksiä tehdä.
Arvatkaapa vain kuinka hartaasti tässä on sovinnollista ratkaisua yritetty, olen yrittänyt perheneuvolan ja oikeusaputoimiston avulla, olen lähettänyt miehelle netistä poimittua tekstiä vanhempien keskinäisen sopimisen perusteluksi, olen yrittänyt itse puhua (kaikkein tehottominta) ja jopa miehen ystävät ovat yrittäneet saada häntä ymmärtämään sovintoratkaisun olevan kaikkien edun mukaista. Mikään ei vain tuota tulosta, vaan mies kai kuvittelee että asian voi lakaista maton alle olemalla täysin reagoimatta.
Mitä vaatimuksia te vanhemmat olette asettaneet toisillenne ja mistä seikoista ette pääse sopuun?
Hain siis oikeuden kautta yhteiselämän lopettamista - prosessiin meni n 1.5 vuotta ja jouduimme asumaan yhdessä (vuoroviikoin) sen ajan. Nyt jälkiviisaana olen sitä mieltä ettei olisi kannattanut - teki liian pahaa jälkeä lapsissa. Nyt lähtisin pois ja antaisin sitten lasten tulla perässä jos haluavat. Muuttaisin johonkin lähistöön, hankkisin hyvän kodin ja panostaisin tapaamisiin ym. Olisin mukana lasten elämässä ja arjessa vaikka en asuisi heidän kanssaan. Lapset sitten päättävät aikanaan kenen luona haluavat sitten viettää aikaansa.
...siis, että asuitte vuoroviikoin yhdessä - ja toinenko vuoroviikoin poissa? Ja puolitoista vuotta kai kului huoltajuusriitaan eikä yhteiselämän lopettamispäätöksen aikaansaamiseen? Millaista oli yhdessäasuminen tuona aikana?
Olen kiinnostunut, koska haluaisin itse kaikin voimin välttää oikeustaistelua ja tehdä lasten kannalta mahdollisimman hyvän ratkaisun.
Emme siis asuneet yhtaikaa vaan vuoroviikoin ja lapset asuivat koko ajan siinä asunnossa - kodistahan ei voi enää siinä vaiheessa puhua. Oli kiva tulla joka toinen viikko "kotiin" kun kämppä oli kuin sikolätti, kaikki vaatteeni revitty henkareilta alas, jouduin kääntämään postin ym työpaikalleni, kaikki henk.koht paperini katosi (mm päiväkirjaani sitten luettiin oikeudessa) ... Rahaa ei ollut kakkoskämppään ja asuin sitten tuttavien ja sukulaisten nurkissa.
Nyt asun omassa kodissa - voi taas pitää vaatteet kaapissa, voi ostaa ruokaa kotiin, ei tarvitse pelätä että joku raivoava exä ryntää sisään ...