Totuus SDP:n toiminnasta esiin!

Lainaus IL

"Demarit, nuo pelokkaat jänöjussit!


Keskiviikkona täysistunnossa oli lähetekeskustelussa lakialoitteeni, jonka ajatus on yksinkertainen: samoin kuin yritysten, ammatti- ja työnantajayhdistysten tilinpäätösten tulisi olla kokonaan julkisia, jotta voitaisiin arvioida, täyttyvätkö niiden toiminnassa yleishyödyllisyyden periaatteet. Nyt verolain soveltamiskäytännön mukaan työmarkkinajärjestöillä ei ole minkäänlaisia velvoitteita avata sijoitus- tai tilitietojaan.

Aloitteeni on allekirjoittanut 106 kansanedustajaa, mutta joukossa ei ole yhtäkään sosiaalidemokraattia. Tätä ihmettelen suuresti, sillä oppositiopuolueet kilvan peräänkuuluttavat avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kaikessa yritystoiminnassa. Näköjään heillä ei ole tahtoa puolustaa läpinäkyvyyttä, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan. Demarit kyllä tietävät, että lakialoitteeni allekirjoittajat ovat oikeassa. Sen voi päätellä siitä, että yksikään demariedustaja ei ollut täysistunnossa paikalla esittämässä vastalauseita. Pelkäsivät ja tiesivät, että heiltä puuttuvat argumentit.

Ammattiyhdistysten arvioitu varallisuus on noin kaksi miljardia. Ne saavat tuloja jäsenmaksuista, joita maksaa suurin osa suomalaisista yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöistä. Nämä maksut vähennetään verotuksessa. Valtio häviää vuodessa arviolta yli 200 miljoonaa euroa verotuloja. Rakennusliitolla on joidenkin lähteiden mukaan sata miljoonaa omaisuutta, OAJ:lla kuuleman mukaan vielä enemmän. Iltasanomat penkoi viime vuonna taloustietoja, joista selvisi, että pelkästään 12 keskusjärjestöllä ja ammattiliitolla on yhteensä 980 miljoonan euron omaisuus.

Myös ammattiyhdistysten sijoitusten tuotot ovat verovapaita. Kauppalehden kyselyn mukaan esimerkiksi PAM:illa pelkän sijoitussalkun koko on 105 miljoonaa euroa. Kertoisin mielelläni tarkkoja lukuja, mutta niitä ei kukaan suostu kertomaan.

Yleishyödyllinen yhdistys tai säätiö ei saa tuottaa sen toimintaan osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena eikä kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. Tutkittua kuitenkin on, että monessa tapauksessa yhteisöt jakavat jäsenilleen etuisuuksia esimerkiksi lomakotien ja urheilufasiliteettien muodossa.

Nythän uskomus on, että liitot ja järjestöt käyttävät keräämänsä rahat työntekijöiden etujen ajamiseen, työtaisteluihin ja muuhun yleishyödylliseksi kutsuttuun toimintaan. Kyseessä on nimenomaan uskomus, koska faktapohjaista tietoa ei ole kellään – ei verottajalla eikä edes Suomen valtiolla.

Olen jutellut myös todella monen liittojen jäsenen kanssa. Myös heidän mielestään olen oikealla asialla. Ammattiliittojen jäsenillä pitää olla oikeus tietää, onko heidän maksamansa jäsenmaksu suhteessa siihen palveluun, jota he liitosta saavat. Sen lisäksi on selvää, että verohuojennuksilla sementoitu liittojen asema estää palkkakehitystä ja työllisyystilanteen parantumista. Lakialoitteeni edistää jokaisen suomalaisen hyvinvointia tavalla, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten."
34336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Tekkeekö kipiää? Ay-liike on poikaa.

Äänestä

Ay-liike on tärkeä ihmisille.
Kerrompa esimerkin: Kemijärvellä toimi sellutehtaan aikana, Paperiliiton Ammattiosasto. Se toimi niin hyvin, että sai muut kemijärviläiset kateellisiksi, taistelemiesa hyvien palkkojen vuoksi.
Nyt sitten uudella sahalla, ei ole nähty tarpeelliseksi, tyäntekijöden järjestäytyä ay-liikkeeseen ja tilanne on se, että kemijärviläiset säälivät sen työntekijöitä, huonojen palkkojen vuoksi.
Kuka vielä väittää, että ay-liike ei tee yleishyödyllistä työtä.

Äänestä

Uutta sellutehasta pukkaa, vaikka entinen lopetekkiin, isojen palkkakustannusten vuoksi.

Äänestä

Ei ammttiyhdistysliikkeen tärkeyttä kukaan kiistäkkään. Harkimohan kirjoittaa asiaa ihmetellessään miksi liitot salailevat rahankäyttöään. Aika osuva kappale tuosta kirjoituksesta, taitaa Harkimo osua maaliin: "Aloitteeni on allekirjoittanut 106 kansanedustajaa, mutta joukossa ei ole yhtäkään sosiaalidemokraattia. Tätä ihmettelen suuresti, sillä oppositiopuolueet kilvan peräänkuuluttavat avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kaikessa yritystoiminnassa. Näköjään heillä ei ole tahtoa puolustaa läpinäkyvyyttä, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan. Demarit kyllä tietävät, että lakialoitteeni allekirjoittajat ovat oikeassa. Sen voi päätellä siitä, että yksikään demariedustaja ei ollut täysistunnossa paikalla esittämässä vastalauseita. Pelkäsivät ja tiesivät, että heiltä puuttuvat argumentit."

Kai AY-liikekin voisi kertoa mitä rahoilaan tekee? Miksi rehellinen toiminta halutaan salata ja piilottaa? Kysehän on kansalaisten maksamasta tuesta veroina ja maksuina liitoille.

Äänestä

Sen tason osaajat kuin Harkimo, osaavat kyllä katsoa mihin ay-liike rahansa käyttää. Sehän se porvaria harmittaakin, kun ne tietää.

Äänestä

Tuleva yleislakko vaatiikin varoja, joihin ne tarkoitettukin

Äänestä
  • Työtaistelu vaatii joukkovoimaa ja rahaa. Sillälailla sitä ollaan yleishyödyllisiä.

    Äänestä

Eli liitot saavat kiertää veroja ja piilotella rahankäyttöään mielin määrin eikä siihen saa kukaan puuttua? Voi olla että liiton jäsenissä on muitakin puolueita äänestäviä kuin demareita tai vasemmistoliittolaisia. He eivät välttämättä pidä siitä että heidän maksamillaan rahoilla vietetään vasemmistoehdokkaiden vaalitilaisuuksia kestityksineen ja mainostetaan ehdokkaita kalleimmissa medioissa. Jos te tietäisitte miten härskiä peliä liitoissa pelataan niin yllättyisitte. Sattuneesta syystä minä tiedän tarkalleen.

Äänestä
  • Ay-liike tukee niitä poliitikkoja, joilla on samat tavoitteet sen kanssa, usein ne on vasemmistolaisia.
    Se että ay:n jäsenissä on muidenkin puolueiden kannattajia, on heidän omaa pöljyyttään, toimiessaan omaa etuaan vastaan.

    Äänestä

Miksi koko kansan pitää maksaa siitä että verotuloilla huudetaan vasemmistopaskaa liittojen toimesta? Liittojen jäsenmaksut ovat verovähennysoikeuden alaisia maksuja joten periaatteessa koko kansa maksaa tuon vasemmistoeliitin toiminnan.

Jos liitot eivät saisi valtiolta ilmaista rahaa koko ajan niin se olisi eri asia. Erittäin suuri joukko ihmisiä on eronnut eri liittojen orjuudesta ja siirtynyt YTK:n leiriin. Sieltä saa pienellä jäsenmaksulla samat edut ja ennenkaikkea ilman sitä vasemmistopaskan jauhamista. Suosittelen.

Äänestä
  • YTK on pelkkä työttömyyskassa ei siis ole mikään ammattiliitto. Ammattiliittojen työttömyyskassojen jäsenmaksut eivät ole YTK: n maksuja suurempia, vaan monessa tapauksessa pienempiä. Merkantillekin tiedoksi.

    Äänestä

Niin on ja se juuri onkin YTK:n paras puoli. Ei tarvitse katsos rahoittaa vasemmistovihreiden liturgian levittämistä. Veronmaksajat ne viime kädessä maksavat noiden vasemmistolaisten juhlimisen Lapin tuntureilla kun SAK:n liittojenkin herrat käyvät syömässä ja juomassa kansan piikkiin muutaman viikon vuodessa. Kaverini oli aikoinaan Rakennusliitossa vuosikymmenen töissä ja sanoo nyt jälkeenpäin häpeävänsä sitä härskiä toimintaa miten kansalaisia kusetettiin. Niin se kuulkaa se työväen edustaja Antti Rinnekin kävi Levillä mässäämässä kansan piikkiin vaikka muuta luulette. Lukekaapa joutessanne miten Rinteen toimintaa pimitettiin Levi-sotkuissa aikoinaan. Voitte oppia jotain..,

Äänestä
  • Mitenkä se rakennusliitto on kansaa "kusettanut"??? Faktat pöytää ei riitä pelkät epämääräiset heitot. Kerro myös, jos tiedät kenen piikkiin työnantajat ja heidän edustajat "mässäilevät". Taitavat käyttää lainsäädännön suomia etuja "mässäilyyn". Merkantille lisää tasapuolista ajattelua toivoen.

    Äänestä

  • Meillä tyläisilläkin on ollut tilaisuus käydä Levillä rentoutumassa. Rakennusliiton ja muiden liittojen avulla taistellun ansion turvin.
    Monilla Levillä käyneillä, hävettää jälkeen päin.

    Äänestä

  • SDP ei edes pääse seuraavaankaan hallitukseen. Kokoomus tulee Keskustan kanssa parantamaan kannatustaan vielä rajusti kahden vuoden aikana. Keskustaa nostaa viisaat pääministerin toimet ja Suomen talouden nousukausi siitä johtuen. Kokoomus taas saa mahtavan buustin kannatukseensa presidentinvaaleista koska sauli niinistö mielletään edelleen Kokoomuslaiseksi. Demareille on luvassa mopen osa ja Vihreätkin kuihtuvat normaalikokoonsa ennen vaaleja.

    Äänestä

  • Varmatieto kirjoitti:

    SDP ei edes pääse seuraavaankaan hallitukseen. Kokoomus tulee Keskustan kanssa parantamaan kannatustaan vielä rajusti kahden vuoden aikana. Keskustaa nostaa viisaat pääministerin toimet ja Suomen talouden nousukausi siitä johtuen. Kokoomus taas saa mahtavan buustin kannatukseensa presidentinvaaleista koska sauli niinistö mielletään edelleen Kokoomuslaiseksi. Demareille on luvassa mopen osa ja Vihreätkin kuihtuvat normaalikokoonsa ennen vaaleja.

    "Varmatieto+kirjoittaja"+Mihinkä+tutkimukseen+tämä+kirjoituksesi+perustuu,+ettei+vaan+hevosmiesten+tutkimuslaitoksen+pitkänajan+epävarmaan+ennustukseen,+jossa+virhemarginaali+on+n.+100%.

    Äänestä

Verottomia ovat myös maataloustuottajien ja työnantajien järjestöjen jäsenmaksut. Siellä varmasti tuetaan muita, kuin vasemmistolaisia poliitikkoja.
Älkää ruikuttako, kun ette ymmärrä sen enempää.

Äänestä
  • Juuri niin. EK ja MTK ja kaikkien toimialojen työnantajaliitot rahoitetaan myös verovapain jäsenmaksuin. Missähä ne käyvät "häpeänsä" hankkimassa?

    Äänestä

Mitä liitot salailevat? Se tässä on avainkysymys eikä se että itketään kuin pikkulapsi ja osoitetaan sormella että "nuotkin tekevät niin?"

Tosiasiahan on että SDP:n ja Vasemmistoliiton toimintaa on rahoitettu kymmeniä vuosia juuri liittojen tuella. On täysin eri asia jos vaikkapa maatalousyrittäjä saa jäsenmaksunsa verovähennyksenä. Hän tekee töitä omasssa yrityksessä. Sen sijaan jossakin tehtaassa saattaa olla 200 työntekijää joista puolet on vasemmistolaisia mutta kaikkien maksamat jäsenmaksut menevätkin vasemmistopuolueiden hyväksi vaalikampanjointiin. Miksi asiasta ei saisi edes keskustella?

Äänestä
  • Suomessa maatalous ei pysy pystyssä ilman EU ja kansallisia tukia. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, turvataanhan siinä jonkin asteinen elintarvikkeiden omavaraisuus. Väittämäsi siitä, että SDP:n ja Vasemmistoliiton toiminta rahoitettaisiin ammattiliittojen kautta ei kyllä pidä paikkaansa. Vaalikampanjointiin liittyvät avustukset ovat pääsääntöisesti julkista tietoa, kun vain haluaa selvittää. Asiasta keskustelua ei kukaan voi estää, kunhan keskustelu perustuu oikeaan tietoon.

    Äänestä

En+nyt+viitsisi+kiistellä+selvästä+asiasta.++Vasemmistoehdokkaiden+vaalikampanjointia+tukevat+voimallisesti+juuri+ammattiliitot+ja+sillä+selvä.++Ja+julkista+tietoa+et+saa+kaikista+hämäräkytkennöistä+mitä+liitot+ja+vasemmistopuolueet+keskenään+tekee.++Siihen+sisältyy+veronkiertoa+ja+pimeää+työntekoa,+liittojen+työntekijät+"talkoilevat"+omana+työaikanaan+vasemmsiton+teltoilla+jne.++Tästä+ovat+ammattitoimittajatkin+yrittäneet+saada+tietoa+mutta+sitä+ei+anneta.++Pieni+lainaus:"Jäsenetkään+eivät+hyväksy+vasemmiston+ay-tukea35+%+ammattiliittoihin+kuuluvista+ja+35+%+koko+kansasta+hyväksyy+vasemmistopuolueiden+ammattiliitoilta+saaman+vaalirahoituksen,+suurin+osa+kummistakin+suhtautuu+tukeen+kielteisesti.Työväestö+ei+kannata+vasemmistoaTyöväestönä+itseään+pitävien+joukossa+Vasemmistoliiton+ja+Sdp:n+kannatus+oli+yhteensä+19+%,+Perussuomalaisten+yksin+23+%+vuonna+2011.++Uhkailulla+ja+etuja+lupailemalla+Vasemmistoliitto+ja+Sdp+saavat+kuitenkin+peloteltua+muiden+puolueiden+ehdokkaita+pois+ammattiliittojen+luottamustehtävistä+ja+pidettyä+johtopaikat+ominaan.+Jos+SAK:n+johto+valittaisiin+suoralla+jäsenvaalilla,+sen+koostumus+olisi+aivan+toisenlainen."

Äänestä
  • Liitot tukee niitä poliitikkoja, jotka kannattaa liittojen tavoitteita, eihän siinä ole mitään ihmeellistä.
    Menkää kepulaiset MTK:hon, jos jäsenmaksuillanne pitää tukea kepulaisia poliitikkoja.

    Äänestä

  • Viitsit kuitenkin kiistellä asiasta ja esittää omia tutkimustuloksia sekä väitteitä esim. veronkierrosta, jos on varma näyttö veronkierrosta, niin saata se viranomaisten tietoon.

    Äänestä

Tottakai on näyttöä ammattiliittojen veronkierrosta, se on selvä. Heitä vain ei saa tuomiolle koska he käyttävät sanahelinää suojanaan ja satuilevat yleishyödyllisestä järjestöstä. Tiedät sen itsekin. Aivan kuten Harkimo tiivistää:

"Ammatti- ja työnantajayhdistysten tilinpäätösten tulisi olla kokonaan julkisia, jotta voitaisiin arvioida, täyttyvätkö niiden toiminnassa yleishyödyllisyyden periaatteet. Nyt verolain soveltamiskäytännön mukaan työmarkkinajärjestöillä ei ole minkäänlaisia velvoitteita avata sijoitus- tai tilitietojaan."

Kertokaapa demarit nyt ihan aikuisten oikeasti mitä pahaa näette siinä että liitot kertoisivat avoimesti sijoitus-ja tilitietonsa? Miksi niitä salataan jos kaikki on kunnossa?

Äänestä
  • Miksi ne sinua kiinnostaa? Jos ne lain mukaan ei ole velvollisia avaamaan tietojaan, miksi ne niitä avaisi.
    Kritisoi lainsäätäjää. Siellä on kepujohtoinen hallitus, sen tehtävä on olla aloitteellinen, oliskohan sillä omat syynsä pitää laki tällaisenaan.

    Äänestä

  • Missä ovat ne näytöt veronkierrosta. En ole ennen tiennyt, että sanahelinällä ja satuja kertomalla voi välttää tuomion, jos on lakia rikkonut. Ammattiliitot ovat yhdistyksiä samoin, kuin työnantajajärjestöt ja niitä sitoo kaikki mitä eri laeissa sanotaan. Nytkin järjestöt toimivat miten laki (lait) edellyttävät. Mistä sinulla voi olla tietoa, että täällä vain demarit ottaa kantaa. En ole minkään puolueen jäsen.

    Äänestä

Minä olen demari, olen kokenut herätyksen jo ajat sitten.

Äänestä

Hjallis Harkimo on ihan oikealla asialla vaatiessaan selvitystä liittojen rahankäytölle.

Demarit huutavat kyllä kitarisat näkyen muiden puolueiden järjestöistä mutta eivät huomaa omaa likaista pesäänsä joka sijaitsee ammattiliittojen syövereissä ja sieltä ei tietoja anneta. Näköjään demareiden mielestä kaikki on OK kunhan lain kirjaimen nippanappa täyttää, moraalista ei ole tietoakaan. Ja mitä "yleishyödyllistä" edes liitoissa on koskaan ollutkaan? Pieni sisäpiiri kahmii rahaa ja valtaa itselleen ja kusettaa hölmöjä jäsenmaksun maksajia. Vilkaiskaapa mitä liiton herrat tienaavat niin ymmärrätte mistä on kyse.

Onneksi laki tullaan muuttamaan ja liitot joutuvat tilille hämäräbisneksistään ja veronkierrostaan. Eduskunnassa on selvä enemmistö oikeistolaisia joten asia etenee.

Äänestä

Pitäisi saada myös nuo säätiöiden asiat julkisiksi: ollaanko tästäkin samaa mieltä

Säätiöiden edunvalvoja yllättyi suurista vaalituista
Säätiöiden edunvalvontajärjestön nokkamies yllättyi tietoon tulleista kahden keskustataustaisen säätiön antamista suurista vaalituista. Avoimuutta peräänkuuluttava Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtaja Paavo Hohti toivoo vaalirahakeskustelun herättelevän säätiöitä miettimään toimintansa perimmäistä tarkoitusta.

Kotimaa21.9.2009 klo 09:42päivitetty 20.4.2012 klo 15:49
Jaa artikkeli Facebookissa
Jaa artikkeli Twitterissä
- Toivon että keskustelu auttaisi siihen, että säätiöt itse heräisivät miettimään omaa toimintaansa ja toimimaan sen perusteella, mitä varten ne varsinaisesti ovat olemassa, Hohti huokaa.

Lauantaina nousi esiin, että Raha-automaattiyhdistykseltä rahoitusta saava, keskustataustainen Nuorisosäätiö tuki pääministeri Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa 23 000 eurolla.

Hohti muistuttaa, että Nuorisosäätiön nettisivuilta käy ilmi, että tarkoitus on asuntorakentaminen ja asuntojen rakentaminen nuorille. Vanhanen toimi Nuorisosäätiön puheenjohtajana vuosina 1998-2003 ja tätä ennen varapuheenjohtajana vuosina 1981-1997.

Hohdin mukaan yleishyödyllisyyskriteerin täyttymistä voi epäillä, jos luottamushenkilölle tai toimihenkilölle myönnetään rahaa.

Avoimuus on säätiöille elintärkeää

Hohti pitää avoimuutta säätiöiden kannalta kohtalonkysymyksenä.

- Taloudellinen raportointi on a ja o, koska valtio antaa etuoikeuksia, muun muassa verotuksellisia etuja ja tukia raha-automaattiyhdistykseltä, Hohti muistuttaa.

Verottaja ratkaisee verotuskysymykset, mutta edunvalvo tuntee hyväksyttävän toiminnan pääperiaatteet. Tärkeä seikka on yleishyödyllisyys eli toiminnan pitää kohdistua yleiseen hyvään. Edelleen tärkeää on, ettei makseta rahoja säätiön hallinnossa toimiville henkilöille. Lisäksi avustusten pitää kohdistua laajaan piiriin eikä rajoitettuun kohderyhmään.

Hyvän hallinnon ohjeistus tekeillä

Suomessa on noin 2800 erilaista säätiötä. Niistä noin kolmasosa on apurahoja jakavia säätiöitä. Loput ovat enimmäkseen luonteeltaan toiminnallisia, tarkoituksena on esimerkiksi pyörittää vanhainkotia.

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta edustaa noin kymmenesosaa säätiöistä. Neuvottelukunta on jo pidempään laatinut säätiöille hyvän hallinnon ohjeistusta, joka valmistuu pian.

- Ohjeistus perustuu ennen kaikkea säätiöiden omavalvontaan, mikä edellyttää korkeaa moraalia.

Säätiön perustaminen vaatii Patentti- ja rekisterihallitukselta perustamislupaa. Sillä on oltava myös tarkoitukseen riittävästi alkupääomaa. vasta kun säätiö osoittaa toiminnallaan olevansa yleishyödyllinen, verottaja voi myöntää sille etuja.

Vaalitukikeskustelun osalta kiinnostavaa on se, että säätiön on ilmoitettava jo perustamisen yhteydessä tarkoituksensa erittäin tarkasti.

- Säätiön tarkoituksen muuttaminen on Suomessa erittäin vaikeaa. Aikojen muuttuessa tarkoituksen tulkinta voi muuttua, muttei itse tarkoitus, Hohti korostaa.

Äänestä

Miksi te murehditte järjestöjen pienistä rahan käytöistä, kun todelliset roistot, hallituksen tukemana, ryöväävät Suomen kansaa veroparatiiseineen.

Äänestä

Puhallus
Meilahteen on kovalla tohinalla puuhattu uutta lastensairaalaa. 160 miljoonan potista 80 miljoonaa tulee suoraan HUS:lta ja valtiolta, 30 miljoonaa euroa kerätään yrityksiltä ja yksityisiltä (nyt kasassa 20 miljoonaa). Loppu 50 miljoonaa euroa otetaan velkaa, jonka HUS maksaa ajanmittaan takaisin.

Tänään on sitten käynyt ilmi, että rakennettava sairaala tulee jäämään ikuisesti yksityisen Uusi Lastensairaala Säätiön haltuun. Säätiön takaa paljastuu kaksi suomenruotsalaisten säätiötä: kulturfonden ja Stiftelsen Brita Maria Renlunds.

Nämä kaksi säätiötä lahjoittivat Lastensairaalasäätiön pohjakassaksi 300.000 euroa ja saavat nyt vastineeksi veronmaksajilta 160 miljoonan euron sairaalarakennuksen. Kun sairaala valmistuu vuonna 2017 voi sitä hallinnoiva verovapaa säätiö vaatia valtiolta/HUS:lta sen suuruista vuokraa kuin haluaa.

Äänestä

Tapaus+Anne+Berner15.9.2015+21:25+Petteri+Hiienkoski+Anne+Berner+Keskusta+Liikenne-+ja+viestintäministeriö+Uusi+lastensairaala+8+kommenttia+ilmoita+asiaton+viestiAnne+Berner+oli+Perheyritysten+liiton+puheenjohtajana+valitsemassa+ex-pääministeri+Matti+Vanhasta+sen+toimitusjohtajaksi+v+2010.Anne+Berner+oli+Perheyritysten+liiton+puheenjohtajana+valitsemassa+ex-pääministeri+Matti+Vanhasta+sen+toimitusjohtajaksi+v+2010.Se,+että+Helsinkiin+rakennetaan+uusi+lastensairaala,+on+mahtava+juttu!+En+usko,+että+maasta+löytyy+ketään,+joka+olisi+asiasta+eri+mieltä.+Sen+tietää+myös+Anne+Berner.YLE+Uutisten+tänään+julkaisemien+tietojen+mukaan+liikenne-+ja+viestintäministeri+Anne+Berner+on+pitkään+ollut+johtotehtävissä+luxemburgilaisessa+veroparatiisiyhtiössä:+Saltri+II+LuxCo+-yhtiön+toimintaan+liittyy+"verosuunnittelua".+Yle+on+selvittänyt+sen+ja+muiden+yhtiöiden+monimutkaisia+omistusjärjestelyjä.+Berner+ilmoittaa+luopuneensa+paikastaan+yhtiön+hallituksessa+toukokuussa.Berner+on+ollut+näkyvä+hahmo+paitsi+perheyrityksensä+Vallila+Interiorin,+myös+uutta+lastensairaalaa+rakennuttavan+säätiön+johdossa.+Sairaalalle+lahjoituksia+keränneen+yhdistyksen+johdossa+hän+sai+runsaasti+myönteistä+julkisuutta.Berner+valittiin+keväällä+eduskuntaan.+Sveitsin+kansalaisena+hän+ei+ollut+äänestänyt+Suomen+eduskuntavaaleissa+ennen+sitä.+Hän+haki+kaksoiskansalaisuutta+ehdokkuutensa+takia.YLE+Uutisten+heinäkuussa+Berneristä+julkaiseman+henkilökuvan+mukaan+perheyrittäjän+rakettimainen+nousu+neljässä+kuukaudessa+puoluepolitiikan+ulkopuolelta+Juha+Sipilän+luottoministeriksi+sai+osan+keskustaväestä+nikottelemaan.–+Sveitsiläislähtöinen,+suomenruotsalainen+bisnesnainen+Espoosta+ei+ole+sitä,+mitä+keskustan+eturivissä+on+totuttu+näkemään,+kirjoittivat+Sara+Rigatelli,+Eetu+Pietarinen+ja+Anna+Hurtta+laatimassaan+henkilökuvassa.–+Sipilä+valitsi+hallitukseen+itsensä+näköistä+porukkaa,+kerrotaan+jutussa+erään+keskustaveteraanin+todenneen.Berner+lähti+vaaleihin+sitoutumattomana,+mutta+otti+keskustan+jäsenkirjan+ministerinimityksensä+jälkeen.+Naton+kannattaja,+oikeistolaisen+Libera-ajatuspajan+hallituksen+entinen+puheenjohtaja+on+myös+kokoomuksen+ja+Alexander+Stubbin+entinen+vaalirahoittaja.Berner+on+korostanut+"suostuneensa+politiikkaan+ainoastaan+Sipilän+ansiosta".+Sipilän+kerrotaan+luvanneen,+että+Berner+saisi+olla+sitoutumaton,+"jos+lähtisi+uudistamaan+hänen+kanssaan+politiikan+johtamista".–+Keskustan+tai+kokoomuksen+gallup-kehityksillä+ei+ollut+päätöksen+kanssa+mitään+tekemistä,+todetaan+Ylen+julkaisemassa+henkilökuvassa.Keskustalaisuutensa+kummastelusta+Bernerin+pinnan+kerrotaan+Ylen+haastattelussa+kiristyneen.–+Et+saa+minua+käännettyä+sellaiseen+asentoon,+että+olisin+jotenkin+halunnut,+hakenut,+pohtinut,+analysoinut,+miettinyt+kokoomusta+tai+mitään+muutakaan,+hän+vastasi+toimittajalle.Viikko+haastattelun+jälkeen+Berner+kuitenkin+täsmensi+sanojaan+ja+myönsi+allekirjoittaneensa+kokoomuksen+ehdokassopimuksen+viime+syksynä.+Uutisoinnista+ei+selvästi+ilmene,+pyysikö+Yle+Berneriä+täsmentämään+kokoomuksen+ehdokkuuteen+liittyviä+yksityiskohtia+ennen+kuin+tämä+myönsi+asian+vai+ottiko+hän+omatoimisesti+yhteyttä+toimitukseen.Asia+tosin+oli+ollut+julkisuudessa+jo+sitä+ennen.+Kokoomuksen+Verkkouutisten+tammikuussa+julkaiseman+tiedon+mukaan+Berner+oli+hyvissä+ajoin+ennen+ehdokkuuttaan+keskustan+listalla+tulossa+kokoomuksen+kansanedustajaehdokkaaksi.Ylen+tietojen+mukaan+Berner+olisi+myös+yrittänyt+saada+kokoomuksesta+lupausta+ministerin+salkusta,+ennen+kuin+hyväksyi+keskustan+ehdokkuuden,+mutta+tämän+hän+kuitenkin+kiistää.Berner+allekirjoitti+19.9.2014+kokoomuksen+ehdokassopimuksen,+jossa+hän+sitoutui+ehdokkuuteen+vuoden+2015+eduskuntavaaleissa+”ainoastaan+kokoomuksen+ehdokkaana”.Uuden+Lastensairaalan+Tuki+-nimisen+säätiön+puheenjohtajana+Berner+on+joutunut+vastaamaan+sairaalan+rahoitusjärjestelyistä+heränneeseen+kohuun.Sairaalan+kustannusarvio+vuonna+2012+oli+160+miljoonaa+euroa.+Säätiön+info-sivujen+perusteella+rahoituksesta+50+%+eli+80+miljoonaa+euroa+tulee+suoraan+julkisista+varoista+valtiolta+ja+HUS:lta,+vähintään+30+miljoonaa+euroa+kerätään+Uusi+Lastensairaala+2017+-tukiyhdistyksen+kautta+lahjoituksina+ja+enintään+50+miljoonaa+on+vierasta+pääomaa.+Koska+tukiyhdistyksen+varainhankinnan+tavoite+on+ylittynyt+lähes+7+miljoonalla+eurolla,+lahjoitukset+pienentävät+vieraan+pääoman+eli+lainarahan+tarvetta.Kritiikkiä+on+aiheuttanut+se,+että+valmistuttuaan+koko+sairaalakiinteistön+omistaa+100-prosenttisesti+Bernerin+johtama+yksityinen+säätiö.+Säätiö,+jonka+alkupääoma+on+300+000+euroa,+ottaa+puuttuvaa+rahoitusosuutta+varten+lainaa,+josta+HUS+maksaa+säätiölle+"pääomavuokraa".Info-sivujen+mukaan+"Säätiö+antaa+HUS:lle+lastensairaalan+veloituksetta+käyttöönsä,+lukuun+ottamatta+...++pääomavuokraa".+Sivuilla+annetuista+tiedoista+päätellen+säätiö+siirtää+omistuksensa+kuitenkin+perustettavan+kiinteistöosakeyhtiön+nimiin.+Tiedoista+ei+ilmene,+miten+omistus+kiinteistöyhtiöissä+jakaantuu,+eikä+se,+joutuuko+HUS+maksamaan+kiinteistöyhtiölle+vuokraa

Äänestä

Kaikkien säätiöiden ja myös ammattiliittojen rahankäyttö pitäisi saada täysin julkiseksi.

On se vain ihme että jos tänne kirjoittaa ammattiliitoista ja kyseenalaistaa hiukankin heidän toimintaansa niin kysymyksiin ei vastata vaan alkaa copypastaaminen ja sellaisten asioiden vetäminen mukaan jotka eivät edes kuulu asiaan.

Se jos mikä kertoo erittäin paljon Demareiden toiminnasta. Sormella osoitetaan mielellään muita mutta kun käry käy niin häivytään paikalta (eduskunnassa)tai vaihdetaan puheenaihetta. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antidemari kirjoitti:

Lainaus IL

"Demarit, nuo pelokkaat jänöjussit!


Keskiviikkona täysistunnossa oli lähetekeskustelussa lakialoitteeni, jonka ajatus on yksinkertainen: samoin kuin yritysten, ammatti- ja työnantajayhdistysten tilinpäätösten tulisi olla kokonaan julkisia, jotta voitaisiin arvioida, täyttyvätkö niiden toiminnassa yleishyödyllisyyden periaatteet. Nyt verolain soveltamiskäytännön mukaan työmarkkinajärjestöillä ei ole minkäänlaisia velvoitteita avata sijoitus- tai tilitietojaan.

Aloitteeni on allekirjoittanut 106 kansanedustajaa, mutta joukossa ei ole yhtäkään sosiaalidemokraattia. Tätä ihmettelen suuresti, sillä oppositiopuolueet kilvan peräänkuuluttavat avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kaikessa yritystoiminnassa. Näköjään heillä ei ole tahtoa puolustaa läpinäkyvyyttä, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan. Demarit kyllä tietävät, että lakialoitteeni allekirjoittajat ovat oikeassa. Sen voi päätellä siitä, että yksikään demariedustaja ei ollut täysistunnossa paikalla esittämässä vastalauseita. Pelkäsivät ja tiesivät, että heiltä puuttuvat argumentit.

Ammattiyhdistysten arvioitu varallisuus on noin kaksi miljardia. Ne saavat tuloja jäsenmaksuista, joita maksaa suurin osa suomalaisista yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöistä. Nämä maksut vähennetään verotuksessa. Valtio häviää vuodessa arviolta yli 200 miljoonaa euroa verotuloja. Rakennusliitolla on joidenkin lähteiden mukaan sata miljoonaa omaisuutta, OAJ:lla kuuleman mukaan vielä enemmän. Iltasanomat penkoi viime vuonna taloustietoja, joista selvisi, että pelkästään 12 keskusjärjestöllä ja ammattiliitolla on yhteensä 980 miljoonan euron omaisuus.

Myös ammattiyhdistysten sijoitusten tuotot ovat verovapaita. Kauppalehden kyselyn mukaan esimerkiksi PAM:illa pelkän sijoitussalkun koko on 105 miljoonaa euroa. Kertoisin mielelläni tarkkoja lukuja, mutta niitä ei kukaan suostu kertomaan.

Yleishyödyllinen yhdistys tai säätiö ei saa tuottaa sen toimintaan osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena eikä kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. Tutkittua kuitenkin on, että monessa tapauksessa yhteisöt jakavat jäsenilleen etuisuuksia esimerkiksi lomakotien ja urheilufasiliteettien muodossa.

Nythän uskomus on, että liitot ja järjestöt käyttävät keräämänsä rahat työntekijöiden etujen ajamiseen, työtaisteluihin ja muuhun yleishyödylliseksi kutsuttuun toimintaan. Kyseessä on nimenomaan uskomus, koska faktapohjaista tietoa ei ole kellään – ei verottajalla eikä edes Suomen valtiolla.

Olen jutellut myös todella monen liittojen jäsenen kanssa. Myös heidän mielestään olen oikealla asialla. Ammattiliittojen jäsenillä pitää olla oikeus tietää, onko heidän maksamansa jäsenmaksu suhteessa siihen palveluun, jota he liitosta saavat. Sen lisäksi on selvää, että verohuojennuksilla sementoitu liittojen asema estää palkkakehitystä ja työllisyystilanteen parantumista. Lakialoitteeni edistää jokaisen suomalaisen hyvinvointia tavalla, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu