Vihervasurit olivat aika vaisuja Sipilän

DV8_HellRaiser

ilmoituksen jälkeen.

Oppositiotapaan ensin kova huuto nykyhallituksen lainvalmistelusta mutta kun selvisi että Jonkka tarkoitti myös edellisiä hallituksia metelöinti vaimeni.

Pitkämuistisimmat muistavat Stubbin hallituksen ajaa sotea ja kuntalakeja eteenpäin vaikka heillä oli tiedossa perustuslakivaliokunnan kannat osaan valmisteilla oleviin lakeihin. Siinähän kävi sitten niin että jäi sote ja kuntalait antamatta.

Muistaako joku jonkun vaalikauden ettei perustuslakivaliokunta olisi puuttunut tehtyihin lakiehdotuksiin?

10

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiljaa ovat myös tällä saitilla

      • 89898999

        "SDP:N RIVEISSÄ ihmeteltiin, ettei valti­o­neu­voston pöydässä istu yhtään juristia ja kysyttiin, kuinka paljon virka­mies­työtä on mennyt hukkaan esimerkiksi viimeisen vuoden aikana turhiin lain­sää­dän­tö­hank­kei­siin. "

        Paljonko turhaa työtä tehtiin sixpäkissä kunta ja sote valmistelussa neljän vuoden aikana?

        Vihervasurit unohtavat aina omat mokansa


      • tämmöstäkysellään

        Sinä kun tunnut olevan niin vihmerä poika, niin muistatko mitä se keisari tiedonannossaan 1867 klo 14.25 sanoi ja mitä siihen lietelannoite kepu sanoi ?


      • hddndn
        tämmöstäkysellään kirjoitti:

        Sinä kun tunnut olevan niin vihmerä poika, niin muistatko mitä se keisari tiedonannossaan 1867 klo 14.25 sanoi ja mitä siihen lietelannoite kepu sanoi ?

        Kepua ei silloin ollut joten se ei sanonut mitään


      • gfhsssssssss

        Miksi hiljaisuus jatkuu vihervasurit


      • mölinä.loppui
        gfhsssssssss kirjoitti:

        Miksi hiljaisuus jatkuu vihervasurit

        Kova oli poru siihen asti kunnes selvisi että Jonkka tarkoitti edellisiäkin hallituksia.


    • 223332

      Vihreät ovat vain populisteja, eihä ne ota oikeisiin asioihin kantaa, ne haluaa vain räksyttää joka asiasat Onneksi loikkasivat, ettei enää tarvitse ottaa kenenkään hallitukseen.

      • Vihreistä suuri osa on akateemisen koulutuksen saaneita, hyvin sivistyneitä ja viehättäviä ihmisiä päin vastoin kun keskustalaisten, kepuänkyröiden ja varsinkin tolliskoiden laita on!
        He eivät osaa edes vähäisempiä käytöstapoja puhumattakaan oikeinkirjoituksen alkeista.
        Minkä tuo kirjoittaja juuri todisti.


      • Mukavaa-
        osmium1 kirjoitti:

        Vihreistä suuri osa on akateemisen koulutuksen saaneita, hyvin sivistyneitä ja viehättäviä ihmisiä päin vastoin kun keskustalaisten, kepuänkyröiden ja varsinkin tolliskoiden laita on!
        He eivät osaa edes vähäisempiä käytöstapoja puhumattakaan oikeinkirjoituksen alkeista.
        Minkä tuo kirjoittaja juuri todisti.

        Kun Osmium osaa kirjoituksen. vai ? tuntuuko siltä.
        Kirjoituksesi kuin 7v tekemää paljolti.


      • Uskomaton.mulkku.molukki
        Mukavaa- kirjoitti:

        Kun Osmium osaa kirjoituksen. vai ? tuntuuko siltä.
        Kirjoituksesi kuin 7v tekemää paljolti.

        Minkä ikäisen kirjoitustaidottoman kirjoituksilta kuvittelet omien käsittämättömien mongerrustesi vaikuttavan ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      682
      2617
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1316
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1195
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1155
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      46
      1044
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      975
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      893
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe