Muonion ehdokkaat Matrikkeli-kuvaa

Meodotellaanniin

kaivataan Teistä. Tyylikäs ja edustava kuva sinusta, ilmeltään HELPOSTI lähestyttävä, uskottava ja ennen kaikkea itsesi näköinen olisi toivottavaa. Lähikunnat ovat vuosia julkaisseet ehdokkaiden kuvia mutta Muonio ei.
Nyt paljon uusia ja monelle varsinkin vähän aikaa Muoniossa asuneille täysin vieraita nimiä ja kasvoja.
Näin kaikki samalla viivalla uudet monenalan ehdokkaat ja entisiäkään eivät kaikki tunne.
Omana pirteänä itsenään kuviin ja kuvat paikallislehteen ja muutamaan yhteisvedokseen kylille. Haluamme uusia ihmisiä päättämään!
Ei maksa paljon ja hyvälle kuvaajan ottamalle kuvalle on aina käyttöä itsellekkin.
Nyt nuoret ehdokkaat toimintaa tässä asiassa.
Samalla voivat hyötyä muoniolaiset yrittäjämme usealla alalla valokuvaajat, parturit, kampaajat, meikkaajat ja valitettavasti nettikaupat tai Kittilän vaateliikkeet jos mielii jotain uutta vaatepuolta hankkia.
Lisäksi kaipaamme kyselytilaisuuksia ja julkista esiintymistä. Joillakin puhuminen voi olla vaikeaa muiden kuunellessa tarkkana ja sitä voi nyt näissä tilaisuuksissa harjoitella. Niistäkin Muonio laistanut eikä ole pitänyt. Vaikka joitakin ehdokkaita ja heidän tekemiset tiedetään, niin uusilla voi olla vaikka mitä uutta mielessä.
Hyvää vaalimenestystä!

9

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinnevainkaikki

      Taitavat taas mennä vaalit Muoniosa niin, että pärstän pärstää ei näy misshään.
      Tekis kyllä hyvää nähä muutama ehokas sujitun näkösenä ja kunnon vaatheet päällä. Varsinki miehet jokka tulheet kuin suoraan navettahommista valtuuston kokkoukseen.
      Sitä ei tieä ennenkö näkkee mitä hyvä valokuvaaja saa aikaseksi oikeilla valoilla ja kunnon kameralla.
      Luoteis Lappiki näky tarjoavan vaalikuvien ottoa.

    • Kuvia_on

      Teillä taitaa nyt muisti pettää. Joka vaaleissa on kuvat lehissä ja telineissä.

      • Miksiovatehokkaita

        Kuvia-on, missä ne kaikki kuvat nyt on?
        Kokoomuksen ilmoitus tämän päivän lehdessä arvasi vain siitä yleensä Muonion ehdokkaiksi, kun paikallisen poliisin nimi oli ekana.
        Kolari hoitanut ilmoittamisen ja esilläolon hyvin.
        Muonio aivan ala-arvoisesti. Ne joita haastateltu lehteen eivät sano oikeasti yhtään mitään.


      • Pörröpoikialiikkeellä
        Miksiovatehokkaita kirjoitti:

        Kuvia-on, missä ne kaikki kuvat nyt on?
        Kokoomuksen ilmoitus tämän päivän lehdessä arvasi vain siitä yleensä Muonion ehdokkaiksi, kun paikallisen poliisin nimi oli ekana.
        Kolari hoitanut ilmoittamisen ja esilläolon hyvin.
        Muonio aivan ala-arvoisesti. Ne joita haastateltu lehteen eivät sano oikeasti yhtään mitään.

        Muonion parturitkaan eivät saaneet näköjään töitä noista kuntavaaliehdokkaista
        Huomio kiinittyi tämän päivän lehden kuviin muoniolaisten kohdalla. Miehet hoi!


      • peikkopoikanen
        Pörröpoikialiikkeellä kirjoitti:

        Muonion parturitkaan eivät saaneet näköjään töitä noista kuntavaaliehdokkaista
        Huomio kiinittyi tämän päivän lehden kuviin muoniolaisten kohdalla. Miehet hoi!

        Ei ko maskeerajalle , eiköhän ole parasta että jokainen ehdokas näyttää itseltään eikä muotimailman luomukselta.Eiköhän pään sisältö olre tärtkein.


      • Yksinkertaisuudenhuippu
        peikkopoikanen kirjoitti:

        Ei ko maskeerajalle , eiköhän ole parasta että jokainen ehdokas näyttää itseltään eikä muotimailman luomukselta.Eiköhän pään sisältö olre tärtkein.

        Harmi vain, kun niiden muoniolaisten pörröpäämiesten päänsisältöki on sammaa luokkaa kuin ulkokuori. Ei olisi parantunut parturillakaan.


    • paparazi

      Ei ihme ettei osaavia löydy, jos valinta tehdään valokuvan perusteella. Mieluummin suoraan navetasta kuin pintaklitterillä kiillotettua valheellista silmänlummetta. Teot puhuvat puolestaan.

      • Mithääntästätullee

        Olisin kattonu kuvasta ensin kuka on on kuka. Monta aivan virasta on mukana. Eipä niitä kuvia vain näkyny. Kolarilaiset taas saivat senki asian hyvin hoijettua. Heikot oli aikomiset Muonion haastatetuilla Luoteis Lappi lehessä. Entinen saihraanhoitaja ei taija olla oikein perillä Muonion kunnan asioista vaikka kuinka ollu Muonion kunnan palveluksessa. Ollu ehkä liikaa pappilan seinien sisällä. Teot jos vain on sammaa luokkaa ko entisillä ja niillä uuestaan hakevilla, niin ei ainakhaan asiat parane. Kovin oli sähköstä porukkaa vasemmistossa kolme sähköasentajaa joista yks on nainen ja opettaja lisäksi. Taivaalliset pyrkijät pääsevät varmasti ja lisäksi niitten uusi pääehokas keskustasta.Sosiaalipuolen ehokasta kyllä täytyy ihmetellä mitäs annettavaa hällä oikein olis. Vähän oli kovilla täällä virkaa hoitaessa ei tainnu olla kovinkaan empaattinen kuntalaisten etua ajatteleva. Jos on vaikka muuttunu.
        Myllärillä ja Rauhalan-huutajalla voi käyä nyt köpelösti ja samoin rajavartijalla. On jo kaikki konstinsa näyttänheet tuo kolmikko. Samoin niitten nyökyttelijä/monitoimipäättäjä P. rauhalaki.


      • Piruonmerrassa

        Sie paparazi taijatki olla vähä yksinkertainen.... teot puhhuu puoleta. Mikkä teit? Omat lehmät heti ojassa ja mithään järkevää ei osattu lehessäkään sanoa. Täyttä soopaa. Muka elinkeinoasioita pitäs eistää. Mitä on niitten hyväksi vuosikausiin tehnyt elinkeinomies Kauppinen ei mithään muutako näytelly jotaki pomoa kunnantoimiston talossa koorninaattorinsa kanssa. Mitä näkyvää on saatu aikaseksi. Palkkaa vain lisätty koorninaattorille. Yhtään kokousta ei ole pietty vuoen 2015 jälkheen eikä näien kahen töistä tiä kukhaan mithään. Toinen se nainen on jatkuvasti jossaki Ylläksellä neuvottelemassa. Mitä neuvottellee? Kauppinen vain kirjottaa kuottamusväelle kuinka pirusti on töitä tehny ja montako hanketta on taas vetämässä. Niitä ja niitten hyötyjä vain ei näy missään. Samoja melkein kirjottanu luottamusväelle kuin se Myllykirje oli vain vähemmän saatanoita sanoina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 189
      2188
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2012
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      161
      1776
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      156
      1662
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      12
      1239
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      13
      1164
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1158
    Aihe