Jos ehdi vastaamaan, kun työkkäristä soiteaan, niin tuleeko heti karenssi?
Jos ei ehdi vastata puhelimeen - karenssi?
Voikoollaaaas
395940
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Itse en vastaa koskaan. Järjestäköön haastattelunsa paikan päällä jos niihin on kerta pakko osallistua ja rahaakin on riittänyt.
Kyllä tulee karenssi. Itse olen osa-aikainen ja saan soviteltua, töissä ollessa löin luurin korvaan kun ei voinut vastata ja karenssi tuli. Joka purettiin onneksi sitten kun soitin saatuani postissa karenssi-ilmoituksen. Päivät vastaamattoman puhelun ja postin saapumisen välissä jäi tietysti maksamatta.
Minulle lyötiin karenssi kun hain ennen työpaikan saamista koulutukseen. Sain melkein samantien osa-aikatyön 30h viikko, yötyö. Sanoin että teen yötyötä ja koulutus ei nyt onnistu. Karenssi tuli ja työmieheltä vietiin vähätkin rahat. Palkka on noin tonnin kuussa. Soviteltua siihen sai parisataa ennenkuin lätkäisivät karenssin.
Onneksi satuin olemaan kotona kun TE-tsto soitti alkuviikosta. Olisin voinut olla esim. uimassa ym. enkä silloin olisi tietenkään pystynyt vastaamaan. Sain sen kuvan tuosta yhteydenotosta että karenssi voi todellakin tulla, jos ei puheluun vastaa !
Työkkärille ei kannata antaa numeroaan. Itse erehdyin taas sen antamaan, mutta vaihdan piakkoin numeroa ja poistan entisen numeron työkkärin tiedoista. Kerroin tosin heille, että en yleensä pidä puhelinta mukanani. Tuo on äänitetty, joten on todisteet, jos työkkäri alkaa taas pullistella.
Minä en ole koskaan antanut puh. nroa te toimistojen virkapelleille.
Viisaasti tehty.
anna numeroasi työkkärille.
Jos ei ole puhelinta niin pyytääkö TE-toimisto kirjeitse työtöntä tulemaan toimistolle haastatteluun? Jos karenssin saa niin Kelan toimeentulotukipäätöstä saa odottaa luvattoman kauan. Ehtii tulla häätö..
No itse en ole koskaan vastannut ja karenssia ei ole tullut. Seuraavalla kerralla kun pääsen paikan päälle käymään niin numero lähtee heidän tiedoistaan pois.
tuleeko karenssia jos ei oo laittanu hakemusta yhteenkään työpaikkaan vaikka suunitelmassa oli jossain kohtaa rastittu "hakee töitä"? Tavoitetekstissä oli vapaasti muotoiltu "Selvittelee nyt ensi alkuun mahdollisia koulutusvaihtoehtoja omatoimisen työnhaun lisäksi.". Entä jos ei sopivia työpaikkoja oo tarjolla, riitääkö syyks ettei oo hakenu, ja on kuitenkin selaillu niitä? Tai entä jos hakee johonkin työvoimakoulutukseen, riittääkö?
Eikö numeroo sais poistettua jostain kirjautumalla omalle sivulle? Onko tullu sitten kyselyjä miksei oo mitään numeroo?
Mullakin on rasti tuossa kohdassa "hakee töitä" ja aika kesäkuun puoliväliin mennessä. Joulukuussa kävin työkkärissä mutta ei siitä silloin ollut sen kummempaa puhetta (käynnistä on äänite). Tammikuussa tuli 2 tarjousta palkkatukipaikkoihin joihin hain mutta en päässyt. Ellei muuta tule kesäkuun alkuun mennessä niin laitan siihen ne paikat, saa ja pitää kelvata. Lähiaikoina kai pitäisi tulla kutsu haastatteluun mutta ei ole kutsua kuulunut. Silloin joulukuussa tarjouduin käymään siellä lämmittelemässä aina ohi kulkiessani eli vähintään kerran viikossa, ei se työkkärille kelvannut. Tänään viimeksi kuljin siitä ohi kaksi kertaa, hiljiaselta näytti.
jos sitten varmuuden vuoks hakee johonkin sellaseen mihin ei varmasti pääse, kun ei sopiviakaan oo tarjolla, että voi sanoo hakeneensa edes johonkin. Toisaalta kuulema riittää oma sana että on hakenu johonkin, eikä tarvi pystyä mitenkään todistaan? Jos sanois vaan pokalla että joo, oon hakenu mut ei oo ollu sopivia, enkä muista edes minkä nimisiä oli (jos kysyy)..?
Kyllähän ne varmasti epäilee puhelinnumeron salailua jos ihmisellä ei ole muka puhelinta, tuskin uskovat.
Eppäillä soppii mutta uskottava on jos ei ole näyttöä puhelimesta. Minkäs hyö sille mahtaat, ee mittään.
Oletko päästäsi pimeä. Ei ole olemassa mitään puhelinpakkoa. Voit sanoa, että puhelin on, mutta ei teitä varten.
Mulle on käynyt sekä että. Kaksi kertaa niin, että kun en ole ehtinyt vastaamaan ja olen muutaman tunnin kuluttua soittanut takaisin, ja ollut (muka) kovasti niin nöyränä ja pahoillani ja pyydellyt anteeksi, että kun en ehtinyt vastaamaan, niin ei ole tullut karenssia. Sitten on taas kerran käynyt niin, ettei se enää onnistunutkaan. Eli kun en ehtinyt vastata, ja soitin myöhemmin takaisin, niin kukaan ei vastannut, ja tuli karenssi. Siinähän ei ole tietenkään mitään järkeä, että työttömälle tulee karenssi, jos ei ehdi vastaamaan juuri sillä sekuntilla, milloin virkailija keksii soittaa. Pitäisi aina antaa edes mahdollisuus siihen, että työtön soittaa vaikka saman päivän aikana takaisin, sitten kun pystyy puhumaan. Mutta tottakai karenssi voi tulla, jos ei vastaa. Sillä eihän työttömillä ole mitään oikeuksia. Vuosien varrella olen oppinut, että jos työkkäri soittaa, niin se on kuitenkin loppupeleissä hyvä asia. Hyvä asia sen takia, koska silloin työkkärin tyyppi ajattelee, että sinua ei turhaan tarvitse kutsua paikanpäälle mihinkään tapaamiseen, vaan pelkkä soitto riittää. Minä "odottelen" tässä kirjeitse kutsua monialaisen yhteispalvelun tapaamiseen. Kukaan ei enää minulle soittele. Työkkäri on katsonut minun olevan niin luuseri, että pelkkä puhelinkeskustelu ei riitä, vaan tarvitaan muita toimenpiteitä. Eli sen takia pelkkä soitto, ei ole niin paha asia. En kyllä aio mennä mihinkään tapaamiseen...Eli turhaan kutsuvat.
Itse kävin tuossa monialaisen alkupalaverissa ja sanoin jo silloin että palkaton työ ei minua auta yhtään enkä sellaiseen ole menossa. Painostivat kuitenkin käymään siinä alkukartoitusjaksolla missä toistin saman ja se kartoitus päättyi siihen. Käy sinäkin mutta älä allekirjoita mitään lappusta missä on minkäänlaista ilmaistyötä mainittu. Mitään et vielä siinä menetä, v*tutuskäyrä saattaa kyllä nousta siitä painostuksesta ja suoranaisesta valehtelusta.
Voit myös ehdottaa palkkatukitöiden hakemista jos ne itseäsi kiinnostavat.
Juu, minulle myös TE-toimiston virkailija vihjasi työttömyystuen katkaisusta jos ei puhelimeen vastaa. Lisäksi karenssin uhalla oli otettava käyttöön mol.fi -sivuston Paikkavahti ja nyt tuo Paikkavahti suoltaa jatkuvalla syötöllä sähköpostini täyteen työpaikkailmoituksia suurinosa ilmoituksista sellaisia, joihin ei taitoni/osaamiseni riitä ja myös sitä puhelinmyyntiä. Työpaikkoja, joissa on hallittava erinomainen venäjänkieli, ajokortti oltava. En ole koskaan opiskellut venäjää eikä minulla ole ajokorttiakaan. Lisäksi valtavasti Paikkavahti postaa minulle taloushallinnon paikkoja vaikka näihin ei ole minulla koulutusta. Ja työpaikat ovat ympäri Suomea. Rajasin työpaikkan hakualueen omaan ja lähiseudun pariin kaupunkiin ja erittelin tarkasti oman osaamiseni, mutta eipä siitä hyötyä ollut. En uskalla poistaakaan Paikkavahtia karenssin pelossa.
Eikös tuo juuri noin vuosi sitten muuttunut niin että soittoon vastaamatta jättämisestä ei saa antaa karenssia? Oli jopa uutisoitukin lehdissä.
Ei pitäisi tulla karenssia. Itse soittaisin kyllä takaisin. Jos ei vastaa, soittaisin yleiselle työlinjalle.
Jos olisi velvoita vahtia puhelinta joka sekunti, niin silloin työttömille kuuluisi jakaa varmuudella toimivat hälytin laitteet, joihin ei ikinä tule vikaa ja joissa ei ikinä akku tyhjene. Silloin voisimmekin kaikki vastailla puheluihin samalla kun olemme paskalla. Itse ainakin varaisin mahtavimmat pierut juuri työkkärin tädille!
Haastatteluja ja suunnitelman
päivittämisiä tehdään puhelimitse.
Suunnitelmien laatiminen ja hyväksyntä:
työnhakija-asiakas hyödyntää
Oma asiointi –verkkoasiointipalvelua
TE-toimiston kanssa sovittava tämä vaihtoehto
tällöin.
Em. ei osata tarjota riittävästi jotta saadaan
aiheutettua karensseja enemmän.
ps. niin ja jos et vastaa puhelimeen, virkailija merkitsee vastoin lakia: KYLLÄ, menet typ tai johonki muualle vapaaehtoiseen..
ne ketkä ei tajua että se ilman sinun kuulemista tapahtunut kyllä merkintä oli laiton, joutuu melkoiseen karenssipyöritykseen kohtuuajassa, kun viikon välein juoksuttavat pian.. :)
Se yleiselle työlinjalle soittaminen on hyvä idea. Siis jos oma virkailija ei vastaa, kun soittaa takaisin. Nehän nauhoittaa kaikki puhelinkeskustelut siellä. Lain mukaan niitten on pakko. Ja siihen työlinjalle soittaminen aiheuttaa sen, että nauhalle tallentuu tieto siitä, että työtön kertoo, ettei oma virkailija vastannut, kun työtön soitti takaisin. Ja sitähän ei oma virkailija halua kontolleen. Ei halua, että häntä aletaan syyttämään siitä, että miksi et vastannut puhelimeen. Ne soittaa "bumerangina" takaisin sieltä, kun valitat yleisellä linjalla, että miksi virkailija ei vastaa. Minulla on ollut tapana soittaa kyseiselle linjalle silloin, jos virkailija ei ole ottanut yhteyttä sovittuna ajankohtana, ja olisi tärkeätä asiaa. En toki heti ole soitellut pienestä myöhästymisestä, mutta jos yhteydenotto on viivästynyt viikkoja, niin olen soittanut sinne. Nauhoitetussa puhelinkeskustelussa kun valittaa, että virkailija ei ole ottanut yhteyttä sovittuna ajankohtana, niin heti saman päivän aikana tulee yhteydenotto.
Virkapummin pitää hoitaa työnsä. Jos soitto myöhästyy yli 15 min. On syytä ilmoittaa, että virkatyö on jätetty tekemättä.
Luulisi jaksavan vastata puhelimeen kun kerran jaksaa vastaanottaa muiden rahaa. Kaikki rahassa maksettavat tuet on lopetettava heti. Ruokaa ja asuntolapaikka niille jotka eivat osaa itsestaan huolehtia.
Näin on virkapummien olisi syytä opetella vastaamaan puhelimeen. Heillehän jaetaan muiden rahaa.
Iköhän tässä kuitenkin tarkoitettu todellista yksittäistä tilannettaa, jossa ei ole esim. kuullut laukussa olevan puhelimen soimista. Silloin olisi karenssi kohtuuton..
Itse taidan mennä tällä strategialla. Vittu karenssia kärsin jo ja on TE ämmät kimpussa.
Eikö tämmöisiin saa mistään täyttä varmuuttta??
Sitä varten on virkamiehet-ja naiset siellä palvelunumeroiden päässä palkkaa vastaan. Kysy heiltä, jotka saavat sinun kysymysten vastaamisesta palkkaa eikä heiltä, jotka eivät saa.
Näin Suomessa hoidetaan työttömyyttä.
Vuonna 2021-2022 työssäkäyvä keikkalainen
on työtön, tekee sovitetulla ja
on siis myös velvoitettu tanssimaan
pakkojen kanssa.
Itsehän en tule koskaan toimimaan kenenkään haluamallaan tavalla manipuloinnin uhrina. En ole mikään aivoton, tahdoton marionetti.
jos on keikkatyöläinen ja samalla saa työttömyyspäivärahaa niin helposti monelle tulee mieleen käyttää tilannetta hyväksensä. Saisi helppo rahaa ilmatteeksi valtiolta ja sitten silloin tällöin tekisi keikkaduunia.
Mulle soitettiin, en huomannu, ku puhelin ei aina mukana. Seuraavaksi tuli textari, että voi varata ajan, jollon otetaan uudestaan yhteyttä. Ei ny sentäs karenssia pukkaa kuitenkaan.
Ei tule, mutta useasti vastaamatta jättäminen on syy antaa karenssia!
Tätäkään ongelmaa ei ole, kun ilmoitat TE-toimistolla ettei sinulla ole puhelinta.
Ei tule. Monesti olen ollut kuntosalilla, uimassa, jänis metsällä jne. enkä ole puhelimeen päässyt vastaamaan.
No hyvä juttu, itse tätä miettinyt että pitääkö puhelin ottaa huussiinkin mukaan, jos arvon TE-rouva soittaa. Soikoon siis, jos jotain muuta...
Joskus TE-virkailija lähettää tekstiviestin, jossa kertoo päivän ja ajan milloin yrittää tavoittaa puhelimitse. Jos oma virkailijasi tekee myös näin, niin ottaisin puhelimen myös sinne huussiin varmuuden vuoksi.