Bakteerien jäänteen voivat olla jopa 4,3 miljarsin vuoden takaa.
Kiven sisältä paljastui jäänteitä bakteereista, jotka olivat ensimmäisiä eliöitä maapallolla, raportoi kansainvälinen tutkijaryhmä.
http://url-to.com/LP
Kiven sisältä paljastui jäänteitä bakteereista, jotka olivat ensimmäisiä eliöitä maapallolla, raportoi kansainvälinen tutkijaryhmä.
http://url-to.com/LP
Vastaukset 27
Vanhimmat
Paskapuheita. Millä mittarilla nyt tuon mittasivat?
Geigermittarilla. Mittaamalla uraanin radioaktiivista hajoamista, he saivat tuon numeron. Radioaktiivinen iänmääritys perustuu joihinkin oletuksiin, kuten se että radioaktiivinen hajoaminen on aina tapahtunut samaa tahtia, joka ei välttämättä pidä paikkaansa. Mutta tieteelliset teoriat perustuu oletuksiin ja interpolointiin.
Myös Grönlannista on löytynyt ainakin 3.6 miljardin ikäisiä bakteerien fossiilikivettymiä. Mantereet oivat vielä silloin laajentumatta.
Kuitenkin 4.3 mrd vuotta sitten Tellus oli vielä hyvin kuuma ja erittäin levoton mm. asteroidien pommittaessa nuoren planeetan pintaa.
Tellus oli silloin vielä pelkkää laavaa, ilman ensimmäistäkään tunnettua elämänmuotoa.
Olisi aika hurjaa, jos tuo pitää paikkansa.
No ei ollut pelkkää laavaa jos kerran sen ikäisestä kivestä olivat elämän merkkejä löytävinään.
Sen verran radikaali löytö väitteineen, että täällä ainakin odotellaan rauhassa vertaisarviointia ja tuplatarkistuksen tuloksia ennen uuden tiedon omaksumista.
Kyllä tuossa on täytynyt tulla virhetulkinta. Telluksen ohuen kiinteän kuoren alla oli vielä sula magma suht lähellä.
En usko että näin varhaiselle proto-Tellukselle olisi voinut kehittyä vielä eläviä alkubakteereja.
Jos niitä ei lisää löydetä, 4.3 miljardin vuoden vanha löydös voi mitätöityä.
Harrastelijat voivat keskittyä uskonasioihin.
ikävä totuus
On siinä että uskonasiat heitin romukoppaan siinä 24 ikävuoden hujakoilla. Evoluutio oi jo käynnissä siin vaiheessa kun jumalia alettiin kehittelemään.
Kuitenkin 300 miljoonan vuoden heitto on kovin pieni verrattuna luomistarun ilmoitukseen vajaa 7000 tuhatta vuotta sitten.
Kymijoki murtautui noihin aikoihin Salpausselän yli Suomenlahteen kun se ennen virtasi pohjoiseen laskien Kalajoen kautta Pohjanlahteen.
Kymijokiko murtui Salpausselän yli 7 miljoonaa vuotta sitten (7000 ja 000 v = 7 Ma eli 7 miljoonaa v). Ei silloin ollut Salpauselkää murrettavaksi, ei. Eikä ollut kyllä Kymijokeakaan.
Evoluutioteorian tieteellisessä puolustamisessa eivät noin pienet heitot haittaa mitään.
Älä pelkää, ei kukaan ota sinua vakavasti.
Älä höpsi. Jääkausi loppui Suomen kamaralta siinä 8000 vuotta sitten. Suomussalmelta löytyy asumisen jälkiä. 9000 vuotta sitten.
Muuten raamattua kirjoittaneet eivät mainitse mitään jääkaudesta. Satuilevat sen sijaan vedenpaisumuksesta.
Sille ei löydy todisteita. Jääkaudelle montakin. Mm. maanpinnan nousu ja Salpausselkien olemassaolo Venäjältä Itämereen.
Wiki: "Päijänteen vedet virtasivat alun perin pohjoiseen, mutta maankohoamisen ollessa voimakkaampaa pohjoisessa ne mursivat uuden reitin etelään Salpausselkien läpi Vuohijärven ja Pyhäjärven kautta Kymijokeen. Tämä purkautuminen tapahtui eri lähteiden mukaan noin 4 900 eaa.[5] tai noin 4 000 eaa.[6] Kymijoen osa ensimmäiseltä Salpausselältä mereen oli syntynyt jo aikaisemmin. Ennen Vuoksen syntymistä myös Saimaan vedet virtasivat Kymijokeen. Päijänteen nykyinen purkautumisreitti etelään puhkesi noin 1 000 eaa."
Jotain vinkkiä suomenkielisestä Wikipediastakin saa. Tämä on evoluutiopasta, niin joitakin viitteitä sieltä saa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kymijoki#Historia
Baltian jääjärvien eräässä vaiheessa Saimaa oli tasavedessä nykyisen Itämeri alueen kanssa. Nyt korkeuseroa on 76 metriä.
Saimaan vesi virtasi tosiaan Kalajoen kautta Pohjanlahteen. Miten kauan?
Ei kovin pitkään, koska tuosta virtaussuunnan muutoksesta ei hirveästi tarvitse mennä taaksepäin, kun täällä virtasi korkeintaan jäätikön sulamisvesiä kesäisin.
Perämerenalueella jääkerroksen vahvuus oli suurimmilaan. Tästä johtuu että maannousemailmiö on siellä myös hiukan nopeampaa.
Ei tää mitenkään evoluutiota koske, mutta maankuoren vavahtelu, syvällä kallioperässä esiintyvät minimaanjäristykset ovat siellä jokavuotisia.
Saimaa-järven sanotaan jääneen merestä eristyksiin n.8000 vuotta sitten. Samaan aikaan Suomussalmella jo asuttiin.
Tiirismaan rinteessä näkyy melko korkealla Itämeren jonkin vaiheen rantaviiva.
Ei liity mitenkään evoluutioon, mutta geologinen tapahtuma kuitenkin.
Olin nöösipoikana Turun lennätinlaitoksella ja myös Pääskyvuoren luola tuli tutuksi. Luolan sisäänkäynnin seinään oli kallioon hakattu viiva ja teksti 1000 eKr. Vähän nyt epäilen oliko vedenpinta niinkin vähän aikaa sitten sillä korkeudella? Turun nykyinen alue olisi ollut silloin saaristoa. Toki 3000 vuotta sitten maan nouseminen oli lounaisrannikollakin paljon nopeampaa kuin se on nyt ede Pohojanmaalla.
"Voivat olla" on evolle sama kun faktatieto, heheheh. Onhan tämä nähty.
Sanoo pelle, joka uskoo Raamatun totuuksiin. ;D
Se on aika ironista tosiaan.
Tieteelliset+löydöt+ovat++lähes+aina+alkuun+"voivat+olla".++Useimmiten+uusista+löydöistä+kertovat+paperit+toteavat,+että+asia+vaatii+lisätutkimusta.+
Sen+jälkeen+kun+useampi+ryhmä+on+tutkinuta+"voivat+olla"+joko+ositetaan+vääräksi+tai+se+muuttuu+muotoon+todennäköisesti+näin+on.+Kun+asia+on+viidellä+ysillä+varmistettu,+eli+99,+999+%:n+todennäköisyydellä,+voimme+kutsua+asiaa+senhetkisen+tietämyksen+mukaan+varmistetuksi.+Pari+ysiä+lisää,+niin+asiaa+voidaan+kohta+pitää+järjellisen+epäilyn+ulkopuolisena.+
Kivitauluihin+hakattua+faktaa+ei+tieteessä+ole.+Ne+kivitauluihin+hakatut+faktat+eivät+ole+milloinkaan+kestäneet+aikaa.+Faktojen+sijaan+niistä+on+tullut+tyhjiä+uskomuksia.
Miksi useat joet virtaavat Maapallollamme ylämäkeen?
No koska planeettamme muoto ei määrää pyörimis-, tai virtaussuuntaa.
Määrittävät tekijät ovat vetovoima, alas viettävä maapohja ja virtauksen oma voimakkuus.
Joka tapauksessa neste menee aina sinne, mikä on alavin paikka ja missä on tyhjää..eli päähän se ei pääsisi mitenkään ilman omaa pumppuamme, mutta siten tietty että makoiltaisiin, oltaisiin pää alaspäin, tai käyttäydyttäisiin tyhmästi.
Tuskin niitä Telluksen elämän alkumikrobeja koskaan tulla löytämään. Ne ovat faktisesti meidänkin, sekä kasvien ja ötököiden vanhimmat esiasteet.