Luther vihasi homoja

Kristitty.net

Suuri uskonpuhdistaja Martti Luther kirjoittaa teoksessaan "Homoista ja heidän valheistaan":

Miten meidän kristittyjen on nyt tämän turmeltuneen, kirotun homokansan kanssa meneteltävä?
1) heidän homokuppilansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeenluotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa.

2 ) talonsakin samalla tavalla rikkirevittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat.

3)heiltä otettakoon pois kaikki heidän homokirjansa, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan.

4) heidän homo-opettajiaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vast'edes opettamasta.

5) homoilta kokonaan peruutetaan tien ja saattovartion käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä, koska he eivät ole herroja, ei virkamiehiä eivätkä kauppiaita tai sentapaisia.

6) heiltä kiellettäköön koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, koska he eivät ole omassa maassaan eivätkä vieraiden maiden herroja, ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi.

7) nuorille voimakkaille homomiehille ja homonaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä, kuten Aadamin lasten osaksi on määrätty."

58

638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristitty.net
      • Siis taisi olla kyse juutalaisista kuitenkin? Mutta viha kuin viha, sillä saa vain pahaa aikaan.

    • Epäilijä

      Hitlerkin vihasi homoja ja juutalaisa kuin Luther.
      Hitlerillä oli enemmän valtaa ja sai sillä saralla enemmän aikaiseksi, mutta välillisesti Luther on vihakirjoituksillaan vastuussa natsien toimista.
      Kristillisyyteen on Jeesuksen jälkeen tullut viha homoja kohtaan Paavalin, ja vielä voimakkaamminLutherin kautta.
      Uuden testamentin mukaan Jeesuksessa ei homovihaa ole vaan se on kehittynyt kristillisyyteen myöhemmin, niin kuin moni muu dogmikik.

      Kristillisyyden lähimmäisen rakkaus on valikoivaa.

      • Mielestäni ei saa päästää Lutheria liian helpolla. Lutherin tekstejä lainattiin suoraan natsien propagandassa, joten on selvää että Luther on vähintäänkin osasyyllinen homojen joukkotuhoon natsi-Saksassa.

      • OikeuttaJuutalaisille

        Luterilainen kirkko pitäisi lynkata ja sen tulisi pyytää koko loppu elämänsä anteeksi juutalaisilta natsien teoista joka olemassaolonsa hetki jokaisessa puheessaan.

    • Jos Luther olisi kirjoittanut teoksen "Suomalaisista ja heidän valheistaan", moniko luterilainen kehtaisi kutsua itseään luterilaiseksi? Jos Luther olisi kirjoittanut kirjan "Fundamentalisteista ja heidän valheistaan", moniko aa-kerholainen ylpeästi puolustaisi Lutheria?

      • >Jos Luther olisi kirjoittanut teoksen "Suomalaisista ja heidän valheistaan", moniko luterilainen kehtaisi kutsua itseään luterilaiseksi?

        Siihen aikaan suomalainen tarkoitti lähinnä varsinaissuomalaista eli monessa tapauksessa turkulaista. Luultavasti Luther olisi siis kirjoittanut "Turkulaisista ja heidän valheistaan", ja se kirja olisi yhä Tampereen kirjastojen lainatuin teos.

    • kiiskivastarannalta

      Pitäisikö sinun hankkia silmälasit, kun tekstiin on juutalainen-sanan sijasta päässyt pujahtamaan homo-sana.....
      Ai sorry......sinähän vääristeletkin totuutta ihan tarkoituksella!

      • Eli Lutherin kanta juutalaisista on siis se totuus mielestäsi.

      • Eikö olekin samantekevää, kirjoittaako Luther sitten juutalaisista tai homoista, armoton fasisti kyseinen mies joka tapauksessa.

      • Ilmeisesti ei haittaa, jos Luther vihasi "vain" juutalaisia? Jos olisi vihannut homoja, se vasta iso juttu olisi ollut!

      • Juu. Itsekin ajattelin, että ei voi olla samaa kirjoitusta kuin on ollut juutalaisista.

        Jos on joskus vihattu homoja, niin se on ollut aika pieni juttu. Nyt suurin viha homoja kohtaan Euroopassa on Puolassa ja Venäjällä: ei sekään ole kovin iso juttu.

      • kiiskivastarannalta
        Kristitty.net kirjoitti:

        Ilmeisesti ei haittaa, jos Luther vihasi "vain" juutalaisia? Jos olisi vihannut homoja, se vasta iso juttu olisi ollut!

        Kerrot väärää totuutta ja laitat Luthetin suuhun sanoja joita hän ei ole sanonut.

        Luther kirjoitti kirjan juutalaisista. Olisi saanut jäädä kirjoittamatta.
        Homoseksuaaleja ja juutalaisia ei pidä laittaa samalle viivalle.
        Yksikään ihmisryhmä ei ole joutunut niin kaltoinkohdelluksi, riistetyksi, orjuutetuksi ja vihatuksi kuin juutalaiset. Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää. Ja tässä hävitysvimmassa ovat mukana lähes kaikki kansat.

      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        "Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää. "

        1940 luvun keskitysleireissä Saksassa mm. homoseksuaaleja.

      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Kerrot väärää totuutta ja laitat Luthetin suuhun sanoja joita hän ei ole sanonut.

        Luther kirjoitti kirjan juutalaisista. Olisi saanut jäädä kirjoittamatta.
        Homoseksuaaleja ja juutalaisia ei pidä laittaa samalle viivalle.
        Yksikään ihmisryhmä ei ole joutunut niin kaltoinkohdelluksi, riistetyksi, orjuutetuksi ja vihatuksi kuin juutalaiset. Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää. Ja tässä hävitysvimmassa ovat mukana lähes kaikki kansat.

        "Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää. Ja tässä hävitysvimmassa ovat mukana lähes kaikki kansat.
        "
        Suomessa Juutalaisten asema on, uskonnonvapauden takia, ollut vuosikymmeniä parempi kun esim. homoseksuaalien.

      • kiiskivastarannaltaä
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää. Ja tässä hävitysvimmassa ovat mukana lähes kaikki kansat.
        "
        Suomessa Juutalaisten asema on, uskonnonvapauden takia, ollut vuosikymmeniä parempi kun esim. homoseksuaalien.

        Voi tuota viisautta!

      • kiiskivastarannaltaä kirjoitti:

        Voi tuota viisautta!

        Kiitos, nyt sinäkin olet taas vähän viisaampi.

      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Kerrot väärää totuutta ja laitat Luthetin suuhun sanoja joita hän ei ole sanonut.

        Luther kirjoitti kirjan juutalaisista. Olisi saanut jäädä kirjoittamatta.
        Homoseksuaaleja ja juutalaisia ei pidä laittaa samalle viivalle.
        Yksikään ihmisryhmä ei ole joutunut niin kaltoinkohdelluksi, riistetyksi, orjuutetuksi ja vihatuksi kuin juutalaiset. Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää. Ja tässä hävitysvimmassa ovat mukana lähes kaikki kansat.

        " Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää"

        Onpa. Romanit.

      • kiiskivastarannalta kirjoitti:

        Kerrot väärää totuutta ja laitat Luthetin suuhun sanoja joita hän ei ole sanonut.

        Luther kirjoitti kirjan juutalaisista. Olisi saanut jäädä kirjoittamatta.
        Homoseksuaaleja ja juutalaisia ei pidä laittaa samalle viivalle.
        Yksikään ihmisryhmä ei ole joutunut niin kaltoinkohdelluksi, riistetyksi, orjuutetuksi ja vihatuksi kuin juutalaiset. Mitään muuta kansaa ei ole yritetty systemaattisesti hävittää. Ja tässä hävitysvimmassa ovat mukana lähes kaikki kansat.

        >Yksikään ihmisryhmä ei ole joutunut niin kaltoinkohdelluksi, riistetyksi, orjuutetuksi ja vihatuksi kuin juutalaiset.

        Et vissiin lue uutisia? Mites vaikkapa jesidit ja rohingyat? Heidän joukossaan on myöskään tuskin ainuttakaan upporikasta, kun taas juutalaisissa on vähintään sadoittain.

      • kiiskivastarannaltaä kirjoitti:

        Voi tuota viisautta!

        Älä välitä heiltä sujuu valehteleminen koska on niillä selkäytimessä.

      • mietivielä
        pertsa2012 kirjoitti:

        Älä välitä heiltä sujuu valehteleminen koska on niillä selkäytimessä.

        Juutalaisillako? Näin se Luther väitti ja kehotti juutalaiset laittamaan työleireille. Minusta Luther oli väärässä tässäkin asiassa.

      • mietivielä kirjoitti:

        Juutalaisillako? Näin se Luther väitti ja kehotti juutalaiset laittamaan työleireille. Minusta Luther oli väärässä tässäkin asiassa.

        Saitin ateisteilta sujuu valehtelu luonnostaan kuten huomataan.

    • sdfsdfsdf

      Ei siihen aikaan edes ollut homoja. homous iskee kuin rutto silloin kun yhteiskunta vaurastuu ja viettää rauhallista elämää ilman ulkopuolisia vihollisia.

      • Heh. Miksi "homous iskee" sielläkin missä on köyhät olot kuten Afrikassa?

      • mnvz

        Älä sdfsdfsdf valehtele!

      • Jatkosodan rintamahomostelu johtui varmaan rauhallisista, mukavista oloista, joissa ulkopuoliset viholliset eivät häirinneet.

    • gkldfsklggfdgfsg

      Aloituksessa on Lutherin kirjoituksiin vaihdettu juutalaisen tilalle homo.

      • Ja minä pahoittelen tätä syvästi. Onneksi jotkut fiksut ovat hokanneet mikä tässä oli se pointti. Yritin olla liian nokkela, ehkä täytyy tällä foorumilla jättää turha taiteellisuus ja vääntää vain rautalangasta jatkossa.

      • Kristitty.net kirjoitti:

        Ja minä pahoittelen tätä syvästi. Onneksi jotkut fiksut ovat hokanneet mikä tässä oli se pointti. Yritin olla liian nokkela, ehkä täytyy tällä foorumilla jättää turha taiteellisuus ja vääntää vain rautalangasta jatkossa.

        Pointti on aivan selvä; väärensit Lutherin kirjaa. Mikä lie motiivisi.

      • KirkonOngelma
        Kristitty.net kirjoitti:

        Ja minä pahoittelen tätä syvästi. Onneksi jotkut fiksut ovat hokanneet mikä tässä oli se pointti. Yritin olla liian nokkela, ehkä täytyy tällä foorumilla jättää turha taiteellisuus ja vääntää vain rautalangasta jatkossa.

        Luterilaiset kestää hyvin jos juutalaisia haukutaan kuten natsitkin aikoinaan, mutta jos homoista kirjoitetaan noin, niin kyseessä on vihaviestintä!

        Luterilainen kirkko edustaa monissa muissakin kohdin ovelaa kaksoisstandardia. Ja tästä syystä pappien puhe on samanlaista kuin poliitikkojen - mitään ei enää uskalleta sanoa eikä uskalleta olla rehellinen.

      • KirkonOngelma kirjoitti:

        Mielenkiintoinen nosto. Kyllä vähän hävettää mitä tuli kirjoitettua.

        >pappien puhe on samanlaista kuin poliitikkojen - mitään ei enää uskalleta sanoa eikä uskalleta olla rehellinen.

        Veikkaan että pappien(kin) käsitys rehellisyydestä poikkeaa melko lailla siitä miten tuo(kin) käsite Patmoksessa ymmärretään.

      • EiKaksimielisyyttä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Mielenkiintoinen nosto. Kyllä vähän hävettää mitä tuli kirjoitettua.

        Onhan tuo pappien toiminta tosiaan kummallista, kun juutalaista kansaa saa haukkua ja jopa tehdä sen maaperällä terrori-iskuja kuten kirkon avustama Hamas tekee. Toisaalta jos homoille kerrotaan totuuden mukaisesti siteeraten Raamatun Sanaa, niin sen kirkko kokee vihaviestinnäksi.

        Melkoista kakssoisstandardia siis! Kirkko hoippuu molemmin puolin kuten Jumala kuvaavasti asiaa ilmaisee.

    • Lutherin ja Hitlerin "suhde" Hitlerillähän oli kaunoja jo valmiiksi vähän hyväosaisempaam juutalaisväestöön. Toisaalta tuona aikana kirkko ja valtio myös erotettiin , että kamala mieshän Hitler oli mutta ei ei ihan ns. vatipää sitten toku lopussa laskin "vähän" väärin liitoutuneitten voiman ja sopimiskysymyksen.
      Toki sitten päästikin itsensä päiviltä koska ei ollut miestä vastaamaan tekoihinsa tai no kaiketi on niin , että Eva Braun ampui Hitlerin ja sitten itsensä. koska Hitleristä ei ollut edes itseään tappamaan.

    • nostaja

      nostooo

    • RehellisyysPerii

      Luther oli Jeesuksen tavoin suorasukainen ja rehellinen sanavalinnoissaan. Rehellisyys on aina parempaa kuin ovela ja siirappimaisen tahmea tekopyhyys, mitä kirkon papit nykyään edustaa.

      Ilm. 3:16

      Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

      Jeesus siis ON suorasukaisen rehellinen sanavalinnoissaan :)

      • Suorasukainen ja rehellinen? Mitä rehellistä on siinä, että yllyttää väkivaltaan ihmisryhmää kohtaan? Toisin kuin Luther, Jeesus ei koskaan yllyttänyt väkivaltaan. Luther kutsui Israelia iljettäväksi huoraksi ja armottomaksi lutkaksi. Jeesus ei koskaan käyttänyt tuollaista kieltä.

      • SiinäSeOnn

        "Mitä rehellistä on siinä, että yllyttää väkivaltaan ihmisryhmää kohtaan? "

        No se on rehellistä ja suorasukaista toimintaa, vaikkakin väärään suuntaan!

        "Luther kutsui Israelia iljettäväksi huoraksi ja armottomaksi lutkaksi. Jeesus ei koskaan käyttänyt tuollaista kieltä."

        Tästä en ole nyt varma ollenkaan. Seksuaalisuuteen liittyviä termejä Jeesus ei käyttänyt, mutta aramean kieli itämaisten kielten tapaan on äärimmäisen kuvailurikas kieli, jossa kielikuvat suorastaan säkenöivät ilmoille. Näin on kertonut moni itämaisten kielten tutkijat ja Jeesus osasi käyttää niin rehellisen värikästä kieltä, että se tunkeutui vastustajien sielun syvyyksiin niin kovalla voimalla että tappaahan se Jeesus piti. Suomen kieli ei taivu aramean kielen värikkyyteen eikä varmaan vanhan kreikankaan kieli eli se Jeesuksen alkuperäinen sanoma ei välity meille saakka värikkyydessään. Jos Jeesuksen käyttämä kieli vapaamielisesti yritettäisiin sen kielikuvien osalta välittää Suomen kieleen, niin uskon, ettei yksikään media uskaltaisi sitä julistaa, vihapuhe syytös tulisi välittömästi.

        Martti Luther ja Jeesus olivat rehellisen suorasukaisia vastakohtana nykykirkon papeille, joiden kohteliaan imelä ja varovainen puhetapa on suoraan paholaisen oppikirjasta.

      • SiinäSeOnn kirjoitti:

        >No se on rehellistä ja suorasukaista toimintaa, vaikkakin väärään suuntaan!

        Sinähän olet tosiaan kannattanut tunteiden pidäkkeetöntä purkamista ilmoille etenkin (ja vain?) silloin jos kyse on vihareaktiosta muslimien tekoja kohtaan.

      • HeräsiKysymys
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        "Sinähän olet tosiaan kannattanut tunteiden pidäkkeetöntä purkamista ilmoille etenkin (ja vain?) silloin jos kyse on vihareaktiosta muslimien tekoja kohtaan."

        Tämä maailma ja sen voimat purkaa vihaansa islam-terroristeja kohtaan, mutta uskovien sanoma heillekin on, että tehkää parannus ja ottakaa se Jeesus vastaan, josta myös Koraani kirjoittaa.

        Hyväksytkö sinä muuten ISIS:ksen toiminnan, kun noin voimakkaasti haluat syyllistää ihmisiä, joilla on vihareaktioita muslimien tekoja kohtaan?

      • HeräsiKysymys kirjoitti:

        Etko osaa lukea, vaikka olet "opettaja"? Onko se, että kertaan mitä itse olet täällä sanonut, voimakasta syyllistämistä?

        Kyllä se on oikeuslaitos enkä minä, joka "syyllistää" jos vihareaktio on kovin konkreettinen.

      • TästäOnKyse

      • TästäOnKyse kirjoitti:

        Hyväksytkö sinä muuten ISIS:ksen toiminnan, kun noin voimakkaasti haluat syyllistää ihmisiä, joilla on vihareaktioita muslimien tekoja kohtaan?

        Hassua. Teit täsmälleen saman älyttömän kysymyksen kuin HeräsiKysymys. Korkkiruuviko se siellä taas?

        Miksi minä vastaisiin älyttömiin kysymyksiin, kun sinä et vastaa edes älykkäisiin?

      • KysynVaanTätä
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Hassua. Teit täsmälleen saman älyttömän kysymyksen kuin HeräsiKysymys. Korkkiruuviko se siellä taas?

        Miksi minä vastaisiin älyttömiin kysymyksiin, kun sinä et vastaa edes älykkäisiin?

        Mitä vastaat?

      • Anonyymi
        SiinäSeOnn kirjoitti:

        "Mitä rehellistä on siinä, että yllyttää väkivaltaan ihmisryhmää kohtaan? "

        No se on rehellistä ja suorasukaista toimintaa, vaikkakin väärään suuntaan!

        "Luther kutsui Israelia iljettäväksi huoraksi ja armottomaksi lutkaksi. Jeesus ei koskaan käyttänyt tuollaista kieltä."

        Tästä en ole nyt varma ollenkaan. Seksuaalisuuteen liittyviä termejä Jeesus ei käyttänyt, mutta aramean kieli itämaisten kielten tapaan on äärimmäisen kuvailurikas kieli, jossa kielikuvat suorastaan säkenöivät ilmoille. Näin on kertonut moni itämaisten kielten tutkijat ja Jeesus osasi käyttää niin rehellisen värikästä kieltä, että se tunkeutui vastustajien sielun syvyyksiin niin kovalla voimalla että tappaahan se Jeesus piti. Suomen kieli ei taivu aramean kielen värikkyyteen eikä varmaan vanhan kreikankaan kieli eli se Jeesuksen alkuperäinen sanoma ei välity meille saakka värikkyydessään. Jos Jeesuksen käyttämä kieli vapaamielisesti yritettäisiin sen kielikuvien osalta välittää Suomen kieleen, niin uskon, ettei yksikään media uskaltaisi sitä julistaa, vihapuhe syytös tulisi välittömästi.

        Martti Luther ja Jeesus olivat rehellisen suorasukaisia vastakohtana nykykirkon papeille, joiden kohteliaan imelä ja varovainen puhetapa on suoraan paholaisen oppikirjasta.

        Papin haluavat miellyttää kansaa, koska jäsenmäärä koko ajan vbähenee. Jos papit julistaisivat täyttä evankeliumia, niin kansa alkaisivat ymmärtää, että mistä on kyse. Silloin tulisi herätys. Suomessa on ollut useita laajoja herätyksiä, jolloin kansa teki parannusta. Kyseessä oli usein siveettömyydestä. Lainsäädännässäkin sanottiin homoudesta, haureelliseksi teoksi tai luonnottomaksi haureudeksi. Satojen vuosien jälkeen nuo luonnottomat teot nostetaan nyt kunniaan. Mistä tämä "viisaus" nyt on yht'äkkiä lähtöisin? Kertokaa.

    • Näinononon

      Ei kenekään pidä vihata ihmisiä. Mutta homous toteutettuna on synti ja syntiä ei pidä siunata.
      Se on jo selvin sanoin sanottu luomisjärjetyksessä.

      • Luomisjärjestys on ihmiselläkin evoluution luoma. Sinussakin on samaa DNA-rakennetta kuin mitä on esim. simpasseissa ja gorilloissa.

      • Vainoako.ei.ole

        Niin, eipä vihannut Aatu homoseksuaaleja ja Sukupuolivähemmistöjä merkitsemällä heitä vaaleanpubainaisin kolmioin ja pakottamalla erottautumaan, kaasuttaessaan heitä hengiltä ja kiduttamalla tuhoamisleireissä. Niin, eipä kiusannut homoseksuaaleja Venäjällä, jossa heidät häväistää, heiltä puhkotaan silmät ja murskataan luut. Niin, eipä kiusanneet heitä Suomen papisto ja Supo, joka jahtasi heitä yötä päivää vielä muutama vuosikymmen sitten. Aa tätä perinnettä vielä kovasti yrittää elvyttää. Lista on loputon, mutta sivistysmaana, meillä on toivoa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöä edustaviin ihmisiin kohdistuva vaino loppuu.

      • JulistaTotuutta

        Viha on syntiä ja siksi rakkaus velvoittaa uskovia kertomaan myös homoseksuaaleille parannuksesta ja eheytymisestä kaikesta siitä pahasta mitä pahuuden voimat ovat heidänkin sydämiinsä syytäneet. Siinä on Kristuksen rakkaus, että totta kerromme Jumalan tahdosta. Amen

      • JulistaTotuutta kirjoitti:

        Viha on syntiä ja siksi rakkaus velvoittaa uskovia kertomaan myös homoseksuaaleille parannuksesta ja eheytymisestä kaikesta siitä pahasta mitä pahuuden voimat ovat heidänkin sydämiinsä syytäneet. Siinä on Kristuksen rakkaus, että totta kerromme Jumalan tahdosta. Amen

        Luettelepa nyt vaikkapa sata muuta syntiä homouden lisäksi jossa pahuuden voimat ovat mukana, kun ne muut synnit ovat niin harvoin mainittuja, että ne ovat päässeet unohtuneet, ilmeisesti myös sinulta. Vai onko niitä muita ollenkaan?

      • EiListoja
        sage8 kirjoitti:

        Luettelepa nyt vaikkapa sata muuta syntiä homouden lisäksi jossa pahuuden voimat ovat mukana, kun ne muut synnit ovat niin harvoin mainittuja, että ne ovat päässeet unohtuneet, ilmeisesti myös sinulta. Vai onko niitä muita ollenkaan?

        Uskovat emme syntilistoja tee vaikka kuinka vaadittaisiin!

    • Niin, nois se entinen juutalaisviha on käännetty homovihaksi sekä muslimien vihaksi. Ehkä joidenkin on kivempi vihata noita, kun juutalaisia ei enää voi vihata menettämättä sitä taivaspaikkaa.

      Miksi aina pitää joku ihmisryhmä olla vihan kohde?

      • ÄläVihaaa

        Älä nyt hyvä ihminen ole tuota vihaasi noin täynnä. Viha kalvaa ihmistä ja lopulta tuhoaa hänet. Suostu nyt ottamaan Kristuksen rakkaus sydämeesi, joka poistaa kaiken vihan ihmisen mielestä ja elämästä.

    • Jos aloittajan oli tarkoitus hämmentää pakkaa ja muistuttaa Lutherin kiivaudesta, niin siinä hän onnistui.

      Luther oli oluen ystävä. Hän ylisti olutta sanomalla:
      ”ken juo paljon olutta vaipuu nopeasti uneen. Kun nukkuu, ei ehdi tehdä syntiä. Kun ei tee syntiä, pääsee taivaaseen. Juokaamme siis paljon olutta!”

      Luther kirjoittaa myös:
      "Kun minä saarnaan, minä saarnaan niin, että seitsenvuotias lapsikin ymmärtää. Mutta kun minä ja maisteri Melanchton juomme kellarissa olutta ja keskustelemme teologiasta, ihmettelee Jumala taivaassakin tätä oppineisuutta." "Totisesti”", päättelee Luther, "joka ei rakasta viiniä, laulua ja naisia, pysyy typeränä koko elämänsä ajan."

      Hörpyt sille.

      • voi.hyvänen.aika

        Hienoa, luulet olevasi ainakin yläpuolella Lutherin tietämyksen, oi ikiateisti.

        Mikäli et ymmärrä vertauksia, älä ainakaan ala "tulkitsemaan" niitä, jooko ?

    • voi.hyvänen.aika

      Sulta meni nyt viimeinenkin uskottavuus, jos sitä nyt on ollutkaan.

      Siteeraamassasi kirjassa ei puhuta homoista yhtään mitään, eikä Luther vs Hitler mikään osu kohdalleen, henkilöiden ikäero on vahvasti Lutherin puolella sikäli, etteivät voineet tietää toisistaan, paitsi Hitler käyttää Raamattua omaan korvasyyhyynsä "valkoiseen rotuun" hankkeessaan.

      Olet häpeäpilkku kristitystä.

    • "Homoista ja heidän valheistaan":
      Luther ei ole kirjoittanut tuommoista kirjaa vaan "juutalaisista ja heidän valheistaan."

    • Anonyymi

      Eix Luther ollut joku hyvä tyyppi?
      Sovitaanko nyt niin ja laitetaan aihe kii.
      Turha kärjistää asioita, joilla ei ole todellisuutta.
      Sovitaan korkeintaan, että Luther taisteli omia demonejaan vastaan, kaiken hyvän lisäksi, joilla pelasti maailman.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      183
      4376
    2. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      36
      3633
    3. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      234
      3212
    4. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      151
      1299
    5. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      167
      1247
    6. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      64
      1234
    7. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      1011
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      940
    9. Niinhän se on nainen että me

      Kaikki vanhetaan ja muututaan toisenlaisiksi, lainatakseni vapaasti yhden vanhan kappaleen sanoitusta
      Ikävä
      52
      891
    10. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      62
      887
    Aihe