Hörhöily 200000 geenivirheestä

Käsitellääs nyt vielä kunnolla tämäkin ROTin edelleen toistelema rappeutumahörhöily ihmisen DNA:n 200000 geenivirheestä, niin tähän on helppo viitata aina kun ROT toistelee hörhöilyään, vaikka jo aiemmin osoitinkin sen vääristelyksi (1). Tuokin tutkimus kun todellisuudessa kertoo kretujen kannalta perin kiusallista faktaa siitä miten evoluutio toimii ja miten nuokin tulokset vastaavat sitä mitä evoluutioteoria kertoo ja mitä ihmiskunnan pitkästä historiasta tiedetään.

Tuo perustuu tutkimukseen (3), joka todellisuudessa kertoo siitä miten eksponentiaalisesti kasvavien ihmispopulaatioiden geneettinen monimuotoisuus on kasvanut ja joukkoon mahtuu siten paljon harvinaisia ja haitallisiakin mutaatioita. Varianttimäärän kasvu ei kuitenkaan kerro, että nykyihmiset olisivat aiempaa alttiimpia sairauksille, koska esim. moni variantti voi tuottaa saman lopputuloksen eri ihmisillä (2), vastaavasti kuin esim. aikuisiän laktoositoleranssin tiedetään syntyvän useilla vaihtoehtoisilla hyödyllisillä mutaatioilla (7).

Tuossa tutkimuksessa (3) sekvensoitiin 15336 geeniä eurooppalaista ja afrikkalaista alkuperää edustavilta yhteensä 6515 amerikkalaiselta, josta tunnistettiin 1146401 SNV:tä (yhden emäsparin variaatiota), joiden syntyaika ja mahdollinen haitallisuus pyrittiin arvioimaan. Mahdollisesti haitallisten varianttien määräksi arvioitiin 164688 (tuosta hörhö siis ilmeisestikin sai pyöristämällä sen hokemansa 200000), joka edustaa n. 14% kokonaismäärästä. Eli suurin osa varianteista on tuollakin arviolla neutraaleja tai hyödyllisiä.

Syntykodistamme Afrikasta Euroopan kautta kulkeneiden todettiin keränneen selvästi enemmän mahdollisesti haitallisia variantteja, joka selittyy tuolloin tapahtuneen migraation aiheuttamalla geneettisellä pullonkaulalla, jota seuranneessa nopeassa kasvussa luonnonvalinta ei ole ehtinyt karsimaan haitallisia muutoksia. Eurooppalaistaustaisilla kaikkien varianttien keskimääräinen ikä oli ~34200v ja mahdollisesti haitallisten mutaatioiden keskimääräinen ikä oli ~5200v ja 91% niistä arvioitiin ilmaantuneen viimeisen 5000v aikana. Afroamerikkalaisilla vastaavat lukemat olivat ~47600v, ~10100v ja 77%.

Tuohon tutkimukseen ja etenkin ROTin hörhöilyihin aiheesta linkittyy myös Darwinin päivistä asti (6) esitetyt arvelut siitä miten tuon nopean väestönkasvun ja teknologisen kehityksemme vuoksi luonnonvalinta ei enää kykene karsimaan ihmiskunnan haitallisia mutaatioita yhtä tehokkaasti, ihan hörhön omien lähteidenkin mukaan (4,5). Esim. nykyinen lääketiede heikentää erityislaatuisella tavalla luonnon valintapainetta, eikä ihmisen tilannetta voida siksi yleistää hörhön yleisiin rappeutumiskuvitelmiin. Jotka nekin tosin olisivat edelleen määritelmän mukaista evoluutiota, vaikka niissä kuviteltu lopputulos ei vastaakaan sitä todellisuutta jossa elämme ja joissa esim. hörhön "rappeutuneimmaksi" kuvittelema kettulaji on suurin ja laajimmalle levinnyt ja erittäin sopeutumiskykyinen (9).

Lisäksi on syytä huomioida, että seksuaalivalinta selvästi toimii ihmisillä. Esim. kreationistit pyrkivät pariutumaan vain toisten yhtä harhaisten kanssa, eikä se sisäsiittoisuuskaan ole niissä piireissä järin harvinaista. Muut taas pyrkivät välttelemään kreationistista geeniainesta. Joten laskelmat ongelmien kokonaismääristä tai keskiarvoista voivat missata kokonaiskuvasta tietynlaisen "lajiutumisen". Jossain osassa populaatiota tieteellinen ymmärrys lisääntyy ja ennätykset yhä parantuvat esim. urheilussa, kun taas toinen osa keskittyy mm. manaamaan riivaajia smurffeista (8).

6

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lähteet:

      (jätän tähän ylimääräisen väliviestin, jotta saan tarvittaessa laitettua tämän yhteyteen lähteet uudelleen, jos palstan poistoautomaatti taas nappaa ne pois, etteivät eksy kauemmas ketjuun muiden vastausten taakse)

    • sesamaepeli

      Kreationismia levittävät tahot tietävät itsekin valehtelevansa . Toki "hyvän" puolesta. Omasta mielestään. Kretulevittimiä ei siksi voi voittaa tosiasioilla ja logiikalla kuten normaalissa asiat asioina väittelyssä. Toki hyvä että joku jaksaa valistaa. Ehkä saat jonkun kiinnostumaan sen veran että ottaa faktoista selvän ihan itsekin.

      • "Kretulevittimiä ei siksi voi voittaa tosiasioilla ja logiikalla kuten normaalissa asiat asioina väittelyssä."

        Sehän se näissä on tunnetusti ongelmana. Ja siksi olen itsekin todennut, että on tehokkaampaa lyödä kretua Raamatulla kuin tieteellä.

        ROTin kohdalla olen nyt kuitenkin kokeillut toista taktiikkaa johtuen siitä että useimmista kretuista poiketen ROT on näennäisesti viitannut täällä tieteen tuloksiin, vaikka tunnetusti väittääkin päinvastaista kun omat lähteensä. Taktiikka on ainakin siinä mielessä tuottanut tulosta, että ROTin denialismin syvyys on tullut aiempaa selvemmäksi. Ja todella syväksihän se on paljastunutkin...

        Ja tosiaan kenties joku ROTin valheisiin haksahtanut voisi näistä havaita miten ROT valehtelee kaikessa.


      • "Kreationismia levittävät tahot tietävät itsekin valehtelevansa . Toki "hyvän" puolesta. Omasta mielestään."

        Joitakin vuosia näitä asioita seuranneena olen tullut siihen käsitykseen, että osa kreationisteista ei lainkaan tajua valehtelevansa.


      • salmiakkisaluki kirjoitti:

        "Kreationismia levittävät tahot tietävät itsekin valehtelevansa . Toki "hyvän" puolesta. Omasta mielestään."

        Joitakin vuosia näitä asioita seuranneena olen tullut siihen käsitykseen, että osa kreationisteista ei lainkaan tajua valehtelevansa.

        "Joitakin vuosia näitä asioita seuranneena olen tullut siihen käsitykseen, että osa kreationisteista ei lainkaan tajua valehtelevansa."

        Niinhän patologisista valehtelijoista sanotaan ja kreationismi vaikuttaisi linkittyvän siihen vahvasti.

        Mutta en oikein jaksa uskoa että tuo pätisi noilla valehtelijoillakaan kaikkiin valheisiin. Ehkä sellaiseen valehteluun vain tottuu niin ettei se lopulta enää tunnu missään vaikka sitä tekee koko ajan ja siitä jää jatkuvasti kiinni. Siitä tulee vain normaali tila. Toisaalta voisihan sitä ajatella, että silloin kun valhe muuttuu normaaliksi, niin nuo käsitteet hämärtyvät, ja niitä ei tosiaan enää erota toisistaan.

        Tässä on nyt pakko palata tähän reilun vuoden takaiseen ketjuun, jolloin ROT/Bible vielä kykeni myöntämäänkin parit valheensa/virheensä, melkoisen potkimisen jälkeen tosin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14045410/the-bible-is-the_truth-kootut-virheet

        Nyt nuo jutut kuulostavat jo jonkunmoiselta viattomuuden ajalta suhteessa siihen mitä ROTin valehtelu on nykyisin. Tuolloin ROT vielä yritti väittää tällaistakin, vaikka valettahan se silloinkin toki oli:

        "Valheita ne eivät olleet. Tahallisesti en halua valehdella edes tällaisilla anonyymeillä keskustelupalstoilla."

        Tässä on kyllä todistettu ROTilta melkoinen syöksykierre reilussa vuodessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe