Itse huomasin sairastavani tuota katalaa, mielisairaudeksi kai luokiteltavaa ongelmaa. Se on katala tila, jossa ei ymmärrä aiheuttavansa toiselle ihmiselle siinä vierellä ja itselleen sairaan ja ahdistavan tilanteen.
Sain alkuhuuman jälkeen oireita, joita en tunnistanut täysin perättömiksi mieleni tuotteiksi. Koitin etsiä syitä muualta kuin omasta päästä, mielestä. Oireet pahimmillaan aiheutti paniikkikohtauksen tapaisia sydämmentykytyksiä ja niin pahaa oloa, että järjen ääntä ei saanut enää läpi. Yritin välillä temmata itseäni elämään ja unohtamaan ajatukseni, mutta elämäntilannekin teki sen hankalaksi.
Pikkuhiljalleen jätin oman elämän vähemmälle ja tiputtelin siitä olennaisia osia pois. Makasin sohvalla miettimässä, kun olisin voinut juosta lenkkipolulla tai ajaa ystävän luo kahville.
Viestiliikenne naiselleni oli alussa rajua. Naiseni ymmärsi sitä rajoittaa jossainvaiheessa,mutta minussa se sai aikaiseksi vaan oireita. Taoin nuppiin väkisin, että en seuraa niitä ja annan tilaa elää naiselle, mutta en tällä ymmärryksellä, vaan järjellä, väkisin.
Viimein kaikki eskaloitui siihen, että enää emme keksineet mitään ratkaisua minun huonoon oloon. Vaikka keskusteltiin kaikki nätisti, minun paha olo sai jonaisen tuntemaan myös pahaa oloa ja ahdistusta. Sitten pistettiin suhde tauolle ja tässä vasta pääsin itsetutkiskelulla löytämään tämän.
Toivon, että saan vielä tuekseni takaisin tuon naisen, koska aion saada tämän hallintaan. Ymmärryksellä ja toteuttamalla kaavaa: Elän ja annan elää. :-)
Sain alkuhuuman jälkeen oireita, joita en tunnistanut täysin perättömiksi mieleni tuotteiksi. Koitin etsiä syitä muualta kuin omasta päästä, mielestä. Oireet pahimmillaan aiheutti paniikkikohtauksen tapaisia sydämmentykytyksiä ja niin pahaa oloa, että järjen ääntä ei saanut enää läpi. Yritin välillä temmata itseäni elämään ja unohtamaan ajatukseni, mutta elämäntilannekin teki sen hankalaksi.
Pikkuhiljalleen jätin oman elämän vähemmälle ja tiputtelin siitä olennaisia osia pois. Makasin sohvalla miettimässä, kun olisin voinut juosta lenkkipolulla tai ajaa ystävän luo kahville.
Viestiliikenne naiselleni oli alussa rajua. Naiseni ymmärsi sitä rajoittaa jossainvaiheessa,mutta minussa se sai aikaiseksi vaan oireita. Taoin nuppiin väkisin, että en seuraa niitä ja annan tilaa elää naiselle, mutta en tällä ymmärryksellä, vaan järjellä, väkisin.
Viimein kaikki eskaloitui siihen, että enää emme keksineet mitään ratkaisua minun huonoon oloon. Vaikka keskusteltiin kaikki nätisti, minun paha olo sai jonaisen tuntemaan myös pahaa oloa ja ahdistusta. Sitten pistettiin suhde tauolle ja tässä vasta pääsin itsetutkiskelulla löytämään tämän.
Toivon, että saan vielä tuekseni takaisin tuon naisen, koska aion saada tämän hallintaan. Ymmärryksellä ja toteuttamalla kaavaa: Elän ja annan elää. :-)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Noinhan se taitaa olla, etenkin suhteen alkuvaiheessa.
Mutta usein kaksi lr ihmistä on kimpassa vuosia, jopa kymmeniä. Kun toisen parantumisprosessi alkaa (syystä x), liittoon tulee mutkia, joista seuraa ongelmia ja ennen pitkää ne johtavat eroon.
Itse olen eronnut 25v kestäneestä liitosta. Tunnistan itsessäni hyvin, näin jälkikäteen tietysti, lr piirteitä. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että olen aivan liian empaattinen. Ex liitossani oli paha paikka, kun oli pakko todeta säälivänsä häntä. Sääli ei ole rakkautta.
Nyt minulla on uusi suhde, kaikki on hyvin. Mutta huomaan yhä ahdistuvani toisten tunteista. Miesystäväni on aika haka lukemaan minua. Hän sanoo usein painokkaalla äänellä "tee nyt juuri niin kuin SINUSTA tuntuu" "voit valita juuri SINULLE parhaan vaihtoehdon" "päätös on SINUN, SINÄ päätät omista asioistasi". Yms. Tämän vuoksi hänen kanssaan on helppo olla.
No minäkin olin olevinaan hyvä lukemaan tunteita toisesta... Virhe. Sitä yleensä olettaa. Mutta kyllähän joskus puheista huomaa, että toinen ei kehtaa pyytää jotain.. Mutta toisaalta pitäisi antaa tapahtua asiat..
Mutta ehkä oon kyllä aika huono sanomaan, että mitä pitäis kenenkin tehdä... Itse tiedän. Minun pitää päästä tämän haasteen herraks. :-)
Omassa entisessä suhteessa huomasin samoja merkkejä ja aloin suunnattomasti syyttää itseäni asioista jotka eivät olleet minun vikani eivätkä normaaleja parisuhteessa. Tyttöystäväni oli hiton manipuloiva eikä hänen teoissaan muka ollut juuri koskaan mitään vikaa. Jossakin vaiheessa en edes uskaltanut sanoa mitään vastaan, vaikka tyttöystäväni sanomiset ja toilailut loivat minussa mainitsemiasi oireita. Hän olisi kuitenkin vain ilkkunut ja haukkunut minua "pehmeäksi vaahtokarkiksi" tai "vainoharhaiseksi foliohatuksi".
Lopulta kuitenkin eron jälkeen sain kuulla kavereiltani (olivat myös tyttöystäväni kavereita), että hän kohteli minua suhteessa väärin eikä kaikki suinkaa johtunut minusta. Luottamuspulani ei heidän mukaan ollut turhaa ja kyseinen nainen heidänkin mielestä petti minua henkisellä tasolla jatkuvasti. Tämä auttoi minua paljon, sillä aloin käsittämään normaaliuden rajat taas selkeämmin. Tietenkin minulla oli ja on edelleen läheisriippuvuuteen viittaavia piirteitä, mutta ne eivät suinkaan olleet suhteen ainoa eivätkä suurin ongelma.
Pointtini on se, että älä ota sitä asennetta, että luokittelet itsesi läheisriippuvaiseksi ja toteat vain vian olevan sinussa. Sitä kautta annat vain kumppanillesi keinon paeta vastuuta ja jos olet valinnut huonon kumppanin, sitä myös käytetään häikäilemättömästi sinua vastaan.
Paras tapa edetä on vain puhua peloista, haluista, unelmista ja maailmankatsomuksesta ilman sen kummempia läheisriippuvuuksia. Älä pullota tunteitasi ja ajatuksia kuten minä, vaan tuo ne esille. Jos parisi on viisas ja hyvä, hän pyrkii kunnioittamaan tunteitasi ja ottamaan näkökulmasi huomioon. Jos hän taas on itsekäs feikkaaja, ei hän tee mitään ja puhuu sinusta pahasti jatkuvasti.
No mä näenkin tämän läheisriippuvuuden muussakin elämässä. Ja nimitys elämänkatsomukselle tai elämäntavalle on huono. Mutta elän paljon elämääni toisten kautta. Jos naapuri pyytää korjaamaan jonkun jutun kodistaan, lähden vaikka en haluaisi, koska en halua menettää hyvää suhdetta. Noin esimerkkinä...
Ja tässä kyseisessä parisuhteessa nainen on kyllä ihan huomaavainen, eikä ahdistuksissaankaan valittanut edes oirehdinnastani. Rakkaus sai tämänkin tulemaan minusta ulos.
Mainitsit entisestä suhteestasi, niin minullakin oli roikkuva ja manipuloiva exä. Luulen, että minun käsitys tähän suuntaan on juuri parisuhteen puolesta mennyt tuollaiseksi juuri siksi. Menneisyyden haavat ei näy, vasta kun ne paljastetaan. Paha olo pitäisi kaivaakin aina juurineen ylös, eikä vaan leikata päältäpäin nurin. Se nousee aina ylös, kuin rikkaruoho..
" Jos naapuri pyytää korjaamaan jonkun jutun kodistaan, lähden vaikka en haluaisi, koska en halua menettää hyvää suhdetta. "
Hö. Tuskinpa naapuri nyt antaa sinulle ja ystävyydellesi hatkat sen vuoksi, että kerran et mene korjaamaan hänen kotiinsa jotain juttua. Ja jos näin epäilet asian olevan, niin onko teillä hyvä suhde ollenkaan? Tuskinpa. Silti on täysin normaalia ja toivottavaakin harkita ja punnita asioita, miettiä niiden vaikutuksia elämäänsä/toisten elämään. Samoin on täysin normaalia tehdä välillä asioita, vaikkei juuri yhtään huvittaisi, kun tietää, että tekemisestä saa hyvän mielen toiselle, kuten tässä naapurille, niin myös itselle.
No minun päähän on rakentunutkin tälläinen vääristymä. Huomioimisen ja tekemisen kautta hakea oma paikka itselleen. Tietenkin ulkopuoliselle ei ihan aukene, mutta tärkein olisikin, että kaikki aukeaisi minulle itselleni.
Läheisriippuvuus. Halua kontrolloida toista kun pelkää tulevansa hylätyksi. Tai sitten ottaa etäisyyttä, ennenkuin sattuu. Pelkää läheisyyttä. Nainen halusi naimisiin kanssani. Hylkäsin ja petin hänet pahimmalla tavalla. Nainen halusi tutustua minuun. Petin ja hylkäsin tuon ihanan olennon. Sadun keijun. Itken ja nyyhkin sohvalla, kun en uskalla olla mies ja ottaa häntä. Sattuu. Pelkään että joku vie hänet. Tulen hulluksi kun en tiedä missä hän on. Ajan ympyrää hänen työpaikkansa ympärillä että näen auton. Vahdin jokaista sanaa mitä hän sanoo. Yeah, olen läheisriippuva. Vastariippuva. Kivestä ja puusta syntynyt poika. Äitini ei ota isästäni eroa, vaikka ovat asuneet erillään vuosikymmeniä. Hän pelkää hylkäämistä. Sisaruksenikin ovat läheisriippuvaisia. Ollaan mielisairaita koko sakki. Kontrolloin tyttären rakkauselämän pilalle. Mutta en ala kontrolloida naista jota rakastan. Haluan että hän on kaunis ja vapaa. Aion silti saada hänen sydämen. Aion suudella ja naida häntä kuin viimeistä päivää. Aion elää hänen kanssaan, rakastajana, ystävänä, kumppanina, valittuna tai mihin kohtalo meidät vie. Mutta en perkele ala kyttäämään häntä, vaikka olen mustasukkainen. Miehet himoitsevat häntä, koska hänellä on paras perse eteläsuomessa ja kauniit kasvot, ihana vartalo, upeat tissit ja hänen persoona valaisee huoneen. Hän on 20 vuoden päästä edelleen minulle maailman kaunein nainen. Siksi haluan rakastaa häntä hänen valitsemalla tavalla. Koska olen älykäs ja tunteva ihminen, osaan käsitellä tunteitani ja tiedostan miksi läheisriippuvuus haluaa minut otteeseen. Haluan läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, kuumaa seksiä ja ihania hetkiä, suruja, murheita, yhteenkuuluvuutta. Siksi minun on kohdattava läheisriippuvuuteni ja rakastettava häntä kontrollin sijaan. Rakkauteni on oltava niin vahvaa että kestän hänen koettelumukset ja saavutan joskus hänen luottamuksen. Siksi minun on kasvettavana ihmisenä ja mentävä vaikka terapiaan, sillä hänen ystävyyttään ja toveruuttaan en halua menettää ja haluan ylläpitää toivon läheisyydestä ja rakkaudesta. Molempien ehdoilla. Rakkautta on se, ettei painosta toista, vaan antaa hänen tehdä omat valintansa. Kahden ihmisen valinta vaikuttaa aina moniin muihinkin. Tiedän että sydämeni voi särkyä. Mutta ainakin tunnen olevani elossa.
Joo. Kyllä minä ainakin uskon, että voin saada pääni kuntoon. Veikkaan, että kun saan oikeanlaisen elämänkuvan, osaan nauttia elämästäkin yleensäkin.
Ja terapiassa käyn itsekin.
Onnea sinulle. Toivottavasti löydät itsesi ja sisäisen rauhan.
No päiväpäivältä tää homma alkaa käydä helpommaks. Nyt vielä tänään sain kuulla, että naisenikin haluaa vielä katsoa, mikä mies minusta kaivautuukaan esiin. Ja minähän tiedän, että ihan toisenlainen. :-)
No. Kannattaa olla leimaamatta ja lokeroimatta itseään ja lähimmäisiään miksikään. Se on vahingollista ihmissuhteille. Meissä kaikissa on enemmän tai vähemmän erilaisia riippuvuuksia. Mitä niistä, ellei ne häiritse kunnolla ketään. Jos jokin häiritsee ja tuottaa ongelmia oikein huolella itsessä niin selvittää mistä johtuu, mitä asialle tekee ym. Tai mikäli kumppanin käytös tuottaa ongelmia, niitä se kannattaa ottaa kauniisti puheeksi.
Niin. Itse mielellään huomioin jonkin vaivaavan asian ja on helpompi puhuakin asiasta, kun sillä on joku nimi. Vaikka toi läheisriippuvuus on aika karseen väärä käännöshirviö...
Nyt, kun en roiku toisessa, teen mitä tahdon, on suhde jälleen katkolla. Edellinen riippuvuussuhde hajotti suhteen ja sisimpäni. Menneisyyden rikkaruohojako vai?
Kumpiko oli roikkuja?
Näihin roikkumisiinkin tälleen itse tekijänä, voin sanoa, että voi tehdä jotain. Se vaan pitää pystyä kaivamaan itsestään pellolle.
Itsellä motivaattorina upea nainen, rakkaus ja vasta sitten oma elämä, vaikka tätä pitää lähteä työstämään oman elämän kautta...
Minä roikuin ja myöhäistä on enää itseään muuttaa, mun elämäni motivaattori on jatkanut elämäänsä, itse aiheutin sen.
Sulle toivon kaikkea hyvää.
No aina kannattaa koittaa löytää syy roikkumiseen. Se voi olla vaikka tää läheisriippuvuus? Mutta ota selvää ja tutkiskele itseäsi. Se motivaattori voi olla vaikka tuleva siippa. Senkin hankinta helpottuu, kun on ajukoppa järjestyksessä. :-)