Kun rakkaus loppuu

Rakkaus ei ole vain jokin tunne. Rakkaus on tahto tehdä hyvää toiselle. Sen rakkauden voimin oma avioliittoni on kestänyt 22 vuotta, vaikka olemme vaimoni kanssa hyvin erilaisia ihmisiä eikä meillä ole paljonkaan yhteistä. Tahto hyvään pitää avioliittomme kuitenkin kasassa ja onhan meillä sen lisäksi tunteita toisiamme kohtaan: koko tunteiden kirjo eikä vain rakkautta - no vihaa ei paljon tunneta, mutta joskus tietysti suutumme toiseen.

"Järjelläkin ajateltuna rakkautta ei voi pakottaa..."

Asia on tuolla tavalla, kun puhutaan intohimoisesta miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, jota edeltää ihastuminen ja rakastuminen. Sitä ei voida todellakaan pakottaa, mutta sen puuttuessakin ovat monet puolisot voineet elää yhdessä tyydyttävää elämää vuosituhansien aikana järjestetyissä avioliitoissa. He ovat "tahtoneet rakastaa"... ja osoittaneet rakkautta käytännön elämässä tekoina, ei vain tunteina tai sanoina.

Tahtoa voi pakottaa niin kuin myös tekoja ja tekemättä jättämistä, sillä se on itsensä hillitsemistä, ystävällisyyttä, pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja tosi rakkautta, joka on kristityillä hengen hedelmää ja se kasvaa meissä tahdon alaisessa olotilassa; ei villinä ja vapaana ilman lakia ja järjestystä, vaan rakkauden käskyä noudattamalla ja Jumalan antamassa rauhassa, Hänen vaikutuksestaan, joka meissä voimallisesti vaikuttaa.

Ajatteletko siis uudelleen avioitumista, ja huorintekoa?

Ja tuo on kyllä pelkkää heikkoudessa elävän ihmisen joutavaa polinää koko juttu, kun kauniihin sanoihin laitetaan oma luovuttaja luontonsa, ja romantisidaan vääryyttä. Jos sinä olisit Jumalan ihminen, niin et olisi omien tunteidesi vietävänä, vaan Jumalan käskyt painaisivat enemmän, ja rakkaus Jumalaan.

Nykyihmisen ajattelu on että tunne oikeuttaa teon, seurauksista välittämättä, samalla logiikalla viha oikeuttaisi väkivallan.