Eron jälkeen ihmisiin tutustuminen

Itse mietin ihan samoja asioita, tuntuu pelottavaltakin välillä. Eropäätöstä ei oo vielä tehty, mut avioliitto natisee sen verran liitoksistaan ja tunteet toista kohtaan niin kuolleet, että edessä on. Jotenkin baarit ei tässä iässä kauheesti enää nappaa, mieluummin tanssilavalla pyörähtelisin, mut eipä sinnekään viitsisi yksin lähteä. Ihana on seurata toisten onnea...yksikin tuttava käynyt sellaisen elämänkoulun läpi, erosi ja nyt elämä hymyilee. Kunpa itselläkin...joskus...

Hei pilkahduksia,

Ymmärrän hyvin, että ihmisiin tutustuminen ja uuden kumppanin löytyminen mietityttää. Varsinkin kun elämä on kiireistä, uusien ihmisten tapaaminen ei ole helppoa.

Jotain ajatuksia aiheeseen.
- Yritä rakentaa elämä niin, että voit elää onnellista ja tasapainoista elämää itseksesi. Omaa onnellisuutta ei pidä ripustaa toisen varaan, vaikka kumppani tekeekin paljon.
- Pidä yhteyttä vanhoihin ystäviin. Jos ystävyyssuhde on päässyt hiljenemään, ota uudelleen yhteyttä. Kukaan tuskin siitä loukkaantuu. Järjestä vaikkapa juhlat. Ystävien kautta voi myös tutustua uusiin ihmisiin.
- Aloita uusi harrastus ja mene mukaan johonkin seuraan tai yhdistykseen. Siinä tutustuu uusiin samanmielisiin ihmisiin ja parhaimmassa tapauksessa saa lisää ystäviä.
- Joillain ihmisillä toimii nettideittailu. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, mutta sen avulla voi parhaimmassa tapauksessa löytää uuden kumppanin aivan eri ympyröistä.

Nuo ajatukset eivät tietenkään ole mitään uusia tai mullistavia. Mutta ennen kaikkea haluaisin jotenkin valaa uskoa siihen, että uusia ystäviä ja uusi kumppani voi oikein hyvin löytyä. Ja se voi tapahtua silloin kun et odotakaan. Elämä ei pääty avioeroon.

Vilppu H.
pappi

Sama murhe täällä. Erosta vajaa vuosi ja olen asettunut uuteen kotiin ja kaupunkiin. Elämäni oli aika suppeaa jo ennen eroa, minulla ei ollut oikein ystäviä, ne olivat jääneet jo aiemmin paikkakunnanvaihdoksessa ja lapsiarkirumbassa. Sukulaiset satojen kilsojen päässä.

Yksinäisyys on tuntunut vaikealta, olen sosiaalinen ja iloinen tyyppi. Lapset ovat isällään välillä ja olen silloin kokonaan yksin. En ole keksinyt mitään harrastusryhmää joka kiinnostaisi ja jonka aloittaa yksin ketään tuntematta. Joskus käyn teatterissa, elokuvissa. baarissa, syömässä ulkona tms. - aina yksin, se on kurjaa. Siis todella kurjaa. Mulla ei ole varaa matkustella koskaan tai käydä ravintoloissakaan kuin tosi harvoin, joten elämäni on tämmöstä aika "tylsää".

Tapasin nettitreffeillä vuodenvaihteessa miehen, mutta se ei edennyt tapailuvaihetta pidemmälle, mies ei halunnut. Sen jälkeen tuntunut vielä kurjemmalta tämä yksin kökkiminen kun sekin loppui.
Yksi työkaveri minulla on jonka kanssa viestitellään vapaa-ajalla, mutta hänkin asuu kaukana 50 km päässä emmekä tapaa kuin töissä.

Että en osaa neuvoa. Yksinäisyydestä selviää kun ajattelee ettei entiseenkään voinut jäädä, tämä on kuitenkin parempi kun pääsin pois pahoinvoivasta liitosta.
Uusia ystävyyssuhteita voi tosiaan jostain vielä löytyä ja ehkä uusi kumppanikin kun olen ihan ok näköinen edelleen..
Mutta tuon varaan ei voi laskea tai siihen tuudittautua. Kyllä siihen yksinoloo tottuu hiljalleen tottuu, olen jo tottunutkin jonkin verran.

Ensimmäinen neuvo olisi että tutustu itseesi, opi tuntemaan itsesi ja ymmärrä että vaikka olet tehnyt virheitä niin olet hyvä tyyppi. Älä ryntää pää edellä mihinkään koska se on vain hetken huumaa.
Kuten sanottua, ota iisisti tutustu itseesi ja opi pärjäämään omillaan. Älä jää kotiin makaamaan äläkä ala dokaamaan. Viina ja morkkikset saavat sinut vain voimaan entistä huonommin henkisellä puolella. No mitä sitten, harrasta jotain josta tykkäät, ei sen väliä mitä kunhan jotain niin saat muuta ajateltavaa. Mitä enemmän haet sitä ns. parisuhdetta niin sitä enemmän koet pettymyksiä jo ihan sen takia että kohdallesi sattuu vääriä ihmisiä. Treffeilläkin kannattaa käydä jos sellainen mahdollisuus on, vaikka siinä ei tapaisikaan sitä "oikeaa" niin saattaa löytää hyviä tyyppejä joista tulee ystäviä.

Itse erosin 1,5 vuotta sitten, viime kesänä oli lyhyt suhde ja tämä vastapuoli oli niin väärä minulle kuin olla voi. Päätin että en väkisin lähde etsimään mitään, jos satun kohtaamaan jonkun kivan tyypin niin ok ja jos en niin olen myös sinut sen kanssa. Olen yksin mutta en missään tapauksessa yksinäinen. Totta on että en minäkään ole niin "kylmä" etten kaipaisi läheisyyttä ainakin silloin tällöin ja läheisyys ei minulle ole pelkää seksiä vaan pääasiassa paljon muutakin. Herään kyllä mielellään yksin aamulla ja tulen mielellään kotiin töistä tyhjään kotiin, eli en tiedä tulenko koskaan haluamaan parisuhdetta jossa ollaan saman katon alla....aika näyttää.

Tsemppiä kaikille ja olkaa armollisia itsellenne, ette ole täydellisiä mutta ei ole kukaan muukaan!

Erosin vuonna 2009 ja kaikki asiat menivät tietty uusiksi. Kokemukseni nyt jälkikäteen opetti minulle sen, että uusi tarkoittaa todella uusi. Vuoden 2009 aikaista tuttavistani ei yksikään avannut minulle minkäänlaista ovea eteenpäin. Vain puhetta ja olalle taputtelua. Ja nekin "keskustelut" olivat lähinnä näyttelemistä, että kuinkas nyt sinulle... Mutta uudet ja tuntemattomat asiat veivät uuteen elämään. Nyt minulla on uusi kumppani, joka ei liity mitenkään historiaani, uusi työ joka ei myöskään liity mitenkään historiaani. Eli todennäköisesti menee aikaa ennenkuin palaset löytävät paikkansa. Ja mitään yleispätevää neuvoa ei ole, että mistä ja kenestä on nyt asioittesi ratkaisijaksi. Itse tiedät asiasi ja tunteesi ja tarpeesi. Kenelle sitten luotat asiasi on vain sinun itsesi päätettävissä. Näin se on yksinkertaista.

Yksin eläminen on aina mukavampaa kuin kärvistellä kurjassa parisuhteessa, silloin sitä vasta onkin tylsää ja yksinäistä.

kyllä riittää nyt

Parit erot kokeneena ja muutama parisuhde viritys ollutkin. Nyt näin jälkeenpäin voin sanoa, että antakaa itsellenne aikaa. Käykä erorumba henkisesti läpi ennen kuin edes ajattelette uutta suhdetta. Ottakaa vaikka seksikumppani, jos seksiä tarvitte ja läheisyyttä silloin tällöin. Älkää ottako laastaaria. Se on vaan niin kurjaa toiselle osapuolelle, jos te ette pystykään uuteen suhteeseen (kuten en minäkään aikoinaan pystynyt).

Itse olen myös vaihtanut paikkakuntia ja ystävien saanti on ollut vaikeata. Onneksi minulla on ollut työpaikka, josta on tullut ystäviä ja ns. entisestä elämästä on jäänyt joitakin vanhoja jäljelle. Olkaa sosiaalisia ja avoimia asioille.

Yksin oleminen on todellakin eri asia kuin yksinäisyys. Olen itse pahimassa tuskassani kävellyt, pyöräillyt, juossut pitkin kylää, jotta saisin yksinäisyyden tunteen pois itsestäni. Itse myös pienituloinen, joten tiedän kun sitä rahaa ei ole, niin mahdollisuudet tekemiseen ovat myös sen mukaiset. Anna aikaa itsellesi. Kyllä se siitä.

No me erottiin vuosi sitten. Erosta olen toipunut ihan itse omissa oloissani eli aiheesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut vaikka erosta kun sain tietää niin se oli todella rankkaa aikaa mulle ja suuri järkytys. Rehellisesti sanottuna en edes kaipaa kavereita enkä tuttuja ympärilleni. Silloin kun lapset ovat äidillänsä niin haluan olla vain omassa rauhassa yksin ja silloin kun lapset ovat mulla niin haluan olla vain lasten kanssa eli en kaipaa mitään uutta kumppaniakaan rinnalleni.

Mitään menoja mulla ei ole silloin kun vuoroviikot olen yksin. Kaikki menoni on sitten lasten kanssa. Joskus käyn elokuvissa yksin mutta todella harvoin. Alkoholia en käytä eli ei ole siihenkään liittyviä menoja sekä asun pienessä maalaiskylässä.

Vanha ketju, mutta vastataanpa silti. Aina kannattaa miettiä mitä itse haluaa. Jos ei itse piittaa kaverisuhteista, niin turhaa niitä hankkia kulissin omaisesti. Jos haluaa olla yksikseen, niin silloin kannattaa olla yksikseen ja nauttia niistä asioista mitä itse haluaa. Sellainen ihminen joka on sosiaalinen ja nauttii kavereista, niin hän todennäköisesti jo omaa kaveripiirin. Jos on nelikymppinen eikä ole kaverin kaveria, niin todennäköisesti sama "ongelma" on vaivannut koko iän. Eikä se siis ole ongelma, se on ominaisuus.

Ei yhtäkkiä pidä ruveta olemaan joku muu mitä oikeasti on. On sellainen kuin on ja elää sellaista elämää kuin haluaa. Jos haluaa olla yksin ja nauttii siitä, niin ei kannata hankkia kavereita vain sen takia että yrittää näyttää ns normaalilta. Kaveripiiri on mielestäni pelkkä olettama, joka ei sovi läheskään kaikille. Jos ei lähtökohtaisesti perusta sellaisesta, niin turha hukata aikaa sellaiseen, tekee itselleen mieluisia asioita. Vaikka ihan pieniä asioita, lähtee vaikka metsään kävelylle.

Aikuisena ei saa niitä aitoja kavereita. johtuen, joakisen elämänn tilanteesta. on se perhe aika ja on työ aika ja kun esim, erotaan, niin hups. ei oo ketään..
silloin kannataa alkaa sekstailee ihan reilusti..

Elävässä elämässä tapahtuu asioita runsain mitoin.