Kuinka usein ajattelet ilmastonmuutosta?

Viidesosa ruotsalaisista nuorista ajattelee ilmastonmuutosta lähes päivittäin, ja se on heidän suurin huolenaiheensa:

http://www.natursidan.se/nyheter/klimatforandringarna-ar-unga-svenskars-storsta-oro/

Mitenkäs tämän palstan aktiivit?

Hassuinta on se, että pari niistä tämän palstan aktiiveista on tieteen todistaman ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen fanaattisia kieltäjiä, ja ajattelevat sitä jokaikinen päivä, ja myös kertovat denialismistaan tällä palstalla jokaikinen päivä.
6265
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla tulee ilmastonmuutos mieleen usein aamuisin, ennen makkarin tuulettamista.

Äänestä

Todellisuus on kuitenkin se, että Uudenkaupungin autotehtaalla palkataan tuhat ihmistä kasaamaan Mersuja. Minä uskon ihmisen aiheuttamaan ilmastomuutokseen vasta sitten kun Saksan autoteollisuutta aletaan ajaa alas.

Äänestä
  • Niin, onhan meillä Suomessa uskonvapaus. Mutta eipä sinun uskomuksesi vaikuta millään tavalla tieteellisiin faktoihin.

    1Äänestä

  • Enkä muuten ymmärrä, miksi Saksan autoteollisuutta edes pitäisi ajaa alas. Siellähän ollaan siirtymässä kovaa vauhtia sähköautojen suuntaan. Viimeisimmillä automessuillakin Saksan autoteollisuus esitteli runsaasti uusia sähköautomalleja.

    Ja autoilun siirtyminen öljystä sähköön on tietenkin suuri askel ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä.

    Uudenkaupungin autotehtaallakin on jo tehty jonkin verran sähköautoja. Itse odottelen sitä, että voin joku päivä ostaa Suomessa valmistetun kohtuuhintaisen sähköauton. Tuskin siihen enää monta vuotta menee.

    1Äänestä

Onpas ketjusta poisteltu viestejä. Mutta rekisteröityneenä käyttäjänä minulla on kätevä ilmoitustoiminto, josta näen viesteihini kirjoitetut kommentit osittain, vaikka ne olisikin poistettu. Eli nuo tästä ketjusta poistetut kommentit on poistettu ihan aiheellisesti. Kaikissa niissä oli vain palstaa vuosikausia häiriköineen henkilön käsittämätöntä ja lapsellista viharoskaa jotain hänen kuvittelemaansa "hohhelia" kohtaan.

1Äänestä

Itse olen super aktiivinen ilmastonmuutoksen seuraaja. Tulee päivittäin käytyä katsomassa dataa lämpötiloista ja jäistä ja lukemassa uusista tutkimuksista. Joskus jopa denialistisivuilla.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


AGW kirjoitti:

Viidesosa ruotsalaisista nuorista ajattelee ilmastonmuutosta lähes päivittäin, ja se on heidän suurin huolenaiheensa:

http://www.natursidan.se/nyheter/klimatforandringarna-ar-unga-svenskars-storsta-oro/

Mitenkäs tämän palstan aktiivit?

Hassuinta on se, että pari niistä tämän palstan aktiiveista on tieteen todistaman ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen fanaattisia kieltäjiä, ja ajattelevat sitä jokaikinen päivä, ja myös kertovat denialismistaan tällä palstalla jokaikinen päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu