koja, jotka ovat armottomassa seksin puutteessa eivätkä saa baarista mukaansa enää edes sitä rumintakaan HC-AY miestä, sitten viimeinen epätoivoinen yritys kotimatkalla on yrittää saada seksiä taksikuskilta, jota vain ärsyttää vanhojen kurppien lähentelyt.
Nuorina ja kauniina nuo samat naiset joutuivat baarissa potkimaan pois muita kuin top10% miehiä ympäriltään ja taksikuskikin olisi laittanut mittarin kiinni ja kuskannut ilmaiseksi jos olisi ollut pienikin mahdollisuus saada seksiä.
Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen kun nuo naiset ovat menettäneet seksuaaliarvonsa täysin ja MA on pohjamudissa. Se on sinunkin tulevaisuutesi jos olet nyt nuori ja kaunis nainen.
Nainen kukkii kauneimmillaan vain pienen pienen hetken ja silloin MA on rajaton, sitten nainen rusinoituu ja MA painuu pohjamutiin valon nopeuttakin nopeammin.
kuten palstalta saamme jatkuvasti lukea niin tuo on kova paikka naiselle myöntää jos on ollut nuorena kaunis. Rumat naiset pystyvät hyväksymään vanhenemisensa paljon tyynemmin koska mitään hävittvää ei ole, toisin kuin kauniilla naisilla jotka ovat kuin lottovoiton menettäneitä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä se niin on. Yks lihava 45 v nainen ehdotteli panoja mutta sanoin sille että ei kiinnosta.
En tiedä pitäisikö tämä juttu ottaa esille, mutta ehkä teen niin sillä tämä juttu häiritsee minua aina kun keskustellaan iän vaikutuksista.
Palstalla häiritsee armoton yleistäminen; kaikki naiset ovat nelikymppisinä pilaantuneita kurppia ja kaikki miehet paranevat ikääntyessään.
No ei vitussakaan ole näin, kaikkein kauneimmat naiset ovat viisikymppisinäkin paljon himottavampia kuin vaatimattomat 16-22 vuotiaat tyttölapset. Myöskään miesten kohdalla asia ei ole tosi, aika ei käy hc-ätmin eduksi vaan tekee hänestä koko ajan vastenmielisemmän.
Kyllä.
Olin itse eilen ajossa ja toin Manalasta hieman ottaneen naisen Sörnäisiin. Oli varmaan joku eilinen kaunotar, koska mankui ulkonäköarvosteluja takapenkiltä kuin olisi niiden puutteessa tyyliin, hei ooks mä susta ihan kauhee.
(hihitystä)
Juurikin näin. Olin nuorena nätti kun sika pienenä. Nyt olen yhtä nätti kun emakko vanhana. Kyllä harmittaa pirusti. Miehet katsoo ohi mitään näkemättä. Vali vali vali vali. Ei auta muuta kun kulkea säkki päällä niin on ainakin joku syy miehillä kulkea ohi näkemättä.
Helvetin hyvin sanottu
Siinä on taas pieni ätmi-poika ollut taksin puikoissa. Tosi mies ottaa, eikä vikise.