ihmiset ja linnut

Erilaiset linnut vastaavat erilaisia ihmisiä.
"Kaikki" linnut osaavat rakentaa pesän ja lentää.
"kaikki" ihmiset osaavat rakentaa asioita ja juosta kahdella jalalla.
Miksi lintulajeja on lukemattomia, mutta ihmiset ovat samanlaisia?
Litran maitoa kun juottaa "samanlaisille" ihmisille, niin miksi osalla ripuli lentää
ja osa kykenee käyttämään ravinnoksi?
17229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

" "Kaikki" linnut osaavat rakentaa pesän ja lentää."
"Miksi lintulajeja on lukemattomia, mutta ihmiset ovat samanlaisia?"

Läheskään kaikki linnut eivät täytä noita kriteerejä, osa ei kumpaakaan niistä.
Linnut on luokka, johon kuuluu lukuisia lahkoja kuten sorsalinnut, jotka taas jakautuvat useisiin eri heimoihin, sukuihin ja lajeihin. Ihminen on yksi laji.

2Äänestä
  • Ihmisen heimot ja suvut?

    Äänestä

  • sokeasosialisti kirjoitti:

    Ihmisen heimot ja suvut?

    Taksonomiassa heimo ja suku ovat ovat ylempänä hierarkiassa kuin laji.
    Ihminen on laji, joka kuuluu tiettyyn sukuuun, joka taas kuuluu tiettyyn heimoon.

    Äänestä

Siksi koska evoluutioteoria on ihan puutaheinää ja todellinen evoluutio tapahtuu ihan eri tavalla jossa ihminen on tarkoituksellisesti asetettu maapallon "valtiaaksi"

Äänestä
  • Ja kukah tai mikä niin on "asettanut"?
    Maapallon valtiaita ovat bakteerit. Ihmisessäkin on enemmän bakteereja kuin omia soluja ja bakteerit olivat paljon meitä ennen ja ne jatkavat elämää kauan sen jälkeen kun viimeinenkin ihminen on kupsahtanut.

    2Äänestä

  • EvoluutioteoriaPelittää kirjoitti:

    Ja kukah tai mikä niin on "asettanut"?

    Alienit jotka ovat seedanneet maapallon elämän. ja luonnon.

    Äänestä

  • zxzxxxz kirjoitti:

    Alienit jotka ovat seedanneet maapallon elämän. ja luonnon.

    No minkälainen evoluutio ne alieenit on luonut? Taitaa olla ongelman siirtämistä.

    Äänestä

  • HäläpätiHää kirjoitti:

    No minkälainen evoluutio ne alieenit on luonut? Taitaa olla ongelman siirtämistä.

    Tietoisuuden evoluutio.

    Äänestä

  • zxzxxxz kirjoitti:

    Tietoisuuden evoluutio.

    Tietoisuus on tunnetusti evoluution tulosta. Mitä ihmettä on "tietoisuuden evoluutio" silloin on? Osaat varmaan myös määritellä termin, kun sellaista käytät.

    Äänestä

  • MunaVaiKana kirjoitti:

    Tietoisuus on tunnetusti evoluution tulosta. Mitä ihmettä on "tietoisuuden evoluutio" silloin on? Osaat varmaan myös määritellä termin, kun sellaista käytät.

    Millä tuota tietoisuutta joka on evoluutiosta syntynyt voidaan havainnoida miten tarkalleen se on syntynyt?

    Äänestä

  • EvoluutioteoriaPelittää kirjoitti:

    Ja kukah tai mikä niin on "asettanut"?
    Maapallon valtiaita ovat bakteerit. Ihmisessäkin on enemmän bakteereja kuin omia soluja ja bakteerit olivat paljon meitä ennen ja ne jatkavat elämää kauan sen jälkeen kun viimeinenkin ihminen on kupsahtanut.

    Bakteerit on kohtuuhyvin ihmisen hallinnassa, jopa sinä voit hallita hyvin ruokavaliolla ja hygienialla ja moraalisella elämäntavallasi bakteereja aika hyvin.
    --Sopii tutustua Mooseksen lain hygieniapuoleen? Oletko tiennyt asiasta? Ai et vai, no sitähän minäkin.

    Tosin monet evokkiateistit eivät välitä noudattaa Raamatun moraalimittapuita ja puhdistautumisperiaatteita ja kuolevat siksi sukupuolitautein yms. saastaisuuteen. Oma vika, vai mitä?

    Todiste: Mikä olikaan homojen yleisin kuolinsyy viime vuosisadalla sen viimeisten vuosikymmenien aikana????? AIDS, heheh!! Ja miten se tarttuukaan? Mietihän sitä? Krisset eivät sitä sairasta.

    Kysy sitä, mutta niin vaan on ja mitään ette voi :D

    Äänestä

  • baktreerikauhuinen kirjoitti:

    Bakteerit on kohtuuhyvin ihmisen hallinnassa, jopa sinä voit hallita hyvin ruokavaliolla ja hygienialla ja moraalisella elämäntavallasi bakteereja aika hyvin.
    --Sopii tutustua Mooseksen lain hygieniapuoleen? Oletko tiennyt asiasta? Ai et vai, no sitähän minäkin.

    Tosin monet evokkiateistit eivät välitä noudattaa Raamatun moraalimittapuita ja puhdistautumisperiaatteita ja kuolevat siksi sukupuolitautein yms. saastaisuuteen. Oma vika, vai mitä?

    Todiste: Mikä olikaan homojen yleisin kuolinsyy viime vuosisadalla sen viimeisten vuosikymmenien aikana????? AIDS, heheh!! Ja miten se tarttuukaan? Mietihän sitä? Krisset eivät sitä sairasta.

    On harhaluulo, että ihminen hallitsisi bakteereita. Ne vaikuttavat elämääsi enemmän kuin luuletkaan. Olet niistä riippuvainen. Esimerkiksi monien ravintoaineiden imeytyminen on bakteerien toiminnan ansiota. Iholla olevat ystävälliset bakteerit suojaavat haitallisilta taudinaiheuttajilta.

    Kun antibiootit keksitiin, kuviteltiin päästävän eroon bakteerien aiheuttamista taudeista. Näin ei käynytkään. Eri bakteereille kehittyi antibiooteille resistenttejä kantoja. Jos tämä ominaisuus vielä yleistyy, kuolleisuus tulehdustauteihin lisääntyy. Ollaan vaarassa päätyä tilanteeseen jossa oltiin ennen antibiotteja.

    Aidsia ei aiheuta bakteeri, vaan HIV-virus. Virukset ovat elollisen ja elottoman välinen rajatapaus.

    Äänestä

Kiintoisa näkökulma lintuihin sinulla. Kiitos siitä.

Itse asiassa minullakin on kiva rinnastus ateistievokkien ja varisten suhteen.
Molemmat perustavat perheen ja tekevät kovasti työtä elättääkseen poikueensa ja itsensä ja raakkuvat ja rääkkyvät surkeuttaan ja lopulta kuolevat pois. Ei siis mitään eroa ateistievojen elämän javaristen elämän välillä.

Kristitylle elämä on antoisampaa monestakin syystä ja yksi on se että koska hän tietää sen että maapallo kokonaisuutena on luotu sellaiseksi että hänen on tarkoitus nauttia sen hyvyyksista ja erikoisuuksista ja ihmeellisyyksistä niin hän myös haluaa kokea niitä, ja niinpä minäkin olen ilahduttanut ajattelevaa ja tuntevaa sieluani tutustumalla luonnon tarjoamiin elämyksiin kautta maailman sen mukaan kun se on mahdollista ollut. Mount Blancin huippu on nähty omin silmin ja korallimeret useassa paikassa ja voin suositella luuserivokeille Egyptin Punaisen meren rantakohteita sillä sinne pääsee nopeasti ja halvimmalla koralleja katselemaan.
Ja kun kerranb sukeltelee korallien ja kultakalojen seassa niitä ihaistellen niin väkisinkin mieleen pukkaa ajatus siitä että ei hitsi, ei tämä voi olla sokeaa sattumaa että tämä on niin tavattoman kaunista katseltavaa että meinaa sydän hypähdellä silkasta ilosta irti rinnasta.
Evolutionistina ollessani ajattelin että koska kaikki luomakunnassa on vain sattuman tuotosta nin eipä siellä taida olla mitään katsomisen arvoista. Vitsi mistä olisinkaan jäänyt paitsi jos olisi nuon pään pitänyt. Onneksi mieleni oli avoin muullekin kuin ev.lut. mäkispiispan homopropagandalle.

Äänestä
  • "Ja kun kerranb sukeltelee korallien ja kultakalojen seassa niitä ihaistellen niin väkisinkin mieleen pukkaa ajatus siitä että ei hitsi, ei tämä voi olla sokeaa sattumaa..."

    Ei hitsi, kuinka kukaan voi olla noin pösilö. Miten hitossa sukeltelet korallien ja kultakalojen seassa, kun kultakalat ovat makean veden kaloja ja korallin taas kasvavat meressä. Kaikki taitaa tosiaan olla mahdollista sille, joka uskoo. Ainakin Jyrin mielikuvitusmatkoilla.

    Mutta kun Jyri on tietämätön tomppeli, niin minkä sille voi. Jutut ovat kaksitoistakesäisen asteella, eikä tietotasokaan ole yhtään sen korkeampi.

    1Äänestä

  • TyhmäJyri kirjoitti:

    "Ja kun kerranb sukeltelee korallien ja kultakalojen seassa niitä ihaistellen niin väkisinkin mieleen pukkaa ajatus siitä että ei hitsi, ei tämä voi olla sokeaa sattumaa..."

    Ei hitsi, kuinka kukaan voi olla noin pösilö. Miten hitossa sukeltelet korallien ja kultakalojen seassa, kun kultakalat ovat makean veden kaloja ja korallin taas kasvavat meressä. Kaikki taitaa tosiaan olla mahdollista sille, joka uskoo. Ainakin Jyrin mielikuvitusmatkoilla.

    Mutta kun Jyri on tietämätön tomppeli, niin minkä sille voi. Jutut ovat kaksitoistakesäisen asteella, eikä tietotasokaan ole yhtään sen korkeampi.

    Mielikuvitusjuttujahan nuo Jyrbän jutut ovat kaikki; hirvinaudat, Moskovan kaupungilla olevat ydinvoimalat ja Sanghain kirkkoyliopistot ja sukellusreissut meressä kultakalojen seassa. Kaikki samaa dementoituneiden aivojen houretta. Näkeehän sen jo hehettelystä ja homottelusta, ettei läheskään kaikki ole ukkoparalla enää kotona, jos on ikinä ollutkaan.

    Äänestä

1900-luvun sosialistit ovat uskovaisten kanssa samassa veneessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihmisrodut kirjoitti:

Erilaiset linnut vastaavat erilaisia ihmisiä.
"Kaikki" linnut osaavat rakentaa pesän ja lentää.
"kaikki" ihmiset osaavat rakentaa asioita ja juosta kahdella jalalla.
Miksi lintulajeja on lukemattomia, mutta ihmiset ovat samanlaisia?
Litran maitoa kun juottaa "samanlaisille" ihmisille, niin miksi osalla ripuli lentää
ja osa kykenee käyttämään ravinnoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu