mistä löytyy helpoiten psykologisia testejä netistä ? onks kellään tietoo ?
Psykologiset testit
13
3934
Vastaukset
- "psykologi"
Testit ovat psykologien ammattikäyttöön suojattua
materiaalia ja niiden julkinen levittäminen on
tekijänoikeuksin suojattu, joten toivottavasti ei
mistään. Muutoinhan ne menettävät merkityksensä.
Esitetään kaikenlaisia knoppeja jopa mustetahratesteihin, mutta kannatta luottaa itseensä kun ei tiedä OIKEASTI mitä niissä haetaan. Oma etu ei silloin ole vastata netistä kopsattuja juttuja, jotka psykologit jo tietävät. - suusta
Kävin ammattipsykologin pitämällä luennolla testeistä. Epäluuloni valitettavasti vain kasvoivat testejä kohtaan. Mikä tahansa voi saada aikaan "huonon" testituloksen. Hän kertoi, että jo ihan ulkonäöllä on merkitystä. Huomioi siis testiin mennessäsi huolellisesti ulkonäkö kynsiä myöten!!! Testeissä, varsinkin keskusteluosuudessa, kannattaa olla skarppina. Psykologit kun ovat ammattilaisia ja voivat halutessaan "saada aikaan" minkälaisen reaktion tahansa, ja lähes mistä tahansa pikku seikasta voidaan sitten "tulkita". Tietenkin testissä on muitakin osioita, mutta niitä voidaan painottaa lähes miten vain.
Jos on kyse työpaikkaa varten tehtävästä testistä, niin kannattaa teettää se itse puolueettomalla testaajalla. (On voimassa 2 vuotta, näistä on säädetty lakeja..) Testistä voi kieltäytyä, mutta valitettavasti tämä mielletään salailuksi ja se herättää epäluuloja.
Kyseinen psykologi kertoi, että työnantajalta voi tulla vinkkejä, että me nyt ollaan haettu tähän esim. nuorta näyttävää työntekijää.. Jne. Tällä vältetään se, että rannalle jääneet eivät voi myöhemmin syyttää työnantajaa syrjinnästä, koska voidaan vedota testeihin. Tämän vuoksi kannattaa suosia itse teetettyä testiä. Kannattaa muistaa, että työnantajat ovat testejä tekevien yritysten maksavia asiakkaita, ja manipuloinnilta ei voi välttyä.
Testit ovat epänormaali tilanne. Psykologilta kysyttiin kommenttia siihen, että jos esim. ei ole täysin oma itsensä testissä ja esim. jos työpaikan menetys voi olla uhkana, paineet ovat hyvin korkeat, niin testi ei anna oikeanlaista kuvaa testattavasta. Kommentti oli, että kyllä se persoona saadaan testillä selvitettyä. Että virheitä ei satu.
En halua pelotella. Kuitenkin kannattaa huomioida, että tulokseen voi vaikuttaa paljon eri tahoja. Kannattaa tehdä puolueettomia testejä, joiden perusteella voi sitten arvioida hiukan itsekin.- ...
Alkuperäinen kirjoittaja ei kertonut missä yhteydessä aikoo mennä psykologisiin tutkimuksiin. Tutkimuksiin saatetaan mennä monestakin syystä. Tutkittavaa voidaan esim. arvioida tiettyyn työhön tai oppilaitokseen kelpaavaksi, tai kyseessä voi olla mielenterveydelliset syyt tai jostain muusta sairaudesta johtuvat selvittelyt. Lisäksi jos on kyseessä lapsi, voi esim. olla kysymys koulukypsyydestä.
Ulkonäkö ei ole testi, eivätkä psykologit tulkitse mistä tahansa pikkuseikasta mitä tahansa, silloinhan se olisi eettisesti ja ammattipätevyyden kannalta aika kyseenalaista. Ihan kuin lääkäri, myös psykologi voi tietysti arvoida ulkonäköä tai habitusta yleisesti, mutta ei tee mitään perustavaa laatua olevia päätelmiä esim. kynsistä tai muustakaan ulkonäöstä. Ajatelkaapa, jos vaikka vastaanotolle (lääkärin tai psykologin) ilmestyy kovin viinalta haiseva ja hyvin sotkuinen ihminen, voi silloin ammattihenkilö miettiä/pohtia esim. potilaan kykyä huolehtia itsestään. Tavanomainen pukeutuminen ja siistiytyminen varmasti riittää tutkimuksessa kuin tutkimuksessa!
Mitähän tarkoitit "psykologit ovat ammattilaisia ja voivat saada aikaan minkälaisen reaktion tahansa" ? Psykologeilla on ammattieettiset säännöt, ihan mitä tahansa ei voi tehdä (ja miksi niin halutakaan?).
Psykologin tutkimus koostuu yleensä haastattelusta ja testimenetelmistä. Kokonaisuus on tärkeää, siis haastattelu ja testit yhdessä. Yhden testin avulla ei voi pelkästään tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. - kokenut
... kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoittaja ei kertonut missä yhteydessä aikoo mennä psykologisiin tutkimuksiin. Tutkimuksiin saatetaan mennä monestakin syystä. Tutkittavaa voidaan esim. arvioida tiettyyn työhön tai oppilaitokseen kelpaavaksi, tai kyseessä voi olla mielenterveydelliset syyt tai jostain muusta sairaudesta johtuvat selvittelyt. Lisäksi jos on kyseessä lapsi, voi esim. olla kysymys koulukypsyydestä.
Ulkonäkö ei ole testi, eivätkä psykologit tulkitse mistä tahansa pikkuseikasta mitä tahansa, silloinhan se olisi eettisesti ja ammattipätevyyden kannalta aika kyseenalaista. Ihan kuin lääkäri, myös psykologi voi tietysti arvoida ulkonäköä tai habitusta yleisesti, mutta ei tee mitään perustavaa laatua olevia päätelmiä esim. kynsistä tai muustakaan ulkonäöstä. Ajatelkaapa, jos vaikka vastaanotolle (lääkärin tai psykologin) ilmestyy kovin viinalta haiseva ja hyvin sotkuinen ihminen, voi silloin ammattihenkilö miettiä/pohtia esim. potilaan kykyä huolehtia itsestään. Tavanomainen pukeutuminen ja siistiytyminen varmasti riittää tutkimuksessa kuin tutkimuksessa!
Mitähän tarkoitit "psykologit ovat ammattilaisia ja voivat saada aikaan minkälaisen reaktion tahansa" ? Psykologeilla on ammattieettiset säännöt, ihan mitä tahansa ei voi tehdä (ja miksi niin halutakaan?).
Psykologin tutkimus koostuu yleensä haastattelusta ja testimenetelmistä. Kokonaisuus on tärkeää, siis haastattelu ja testit yhdessä. Yhden testin avulla ei voi pelkästään tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.avulla luulen kyllä saaneeni eläkepaperit.Se on tyrmistyttävää!
- ...
kokenut kirjoitti:
avulla luulen kyllä saaneeni eläkepaperit.Se on tyrmistyttävää!
Mikähän mahtoi olla sellainen testi? Ja olikohan todellakin psykologi joka testin on sinulle tehnyt?
- kokenut
... kirjoitti:
Mikähän mahtoi olla sellainen testi? Ja olikohan todellakin psykologi joka testin on sinulle tehnyt?
minulle teki kokenut psykologi testit ja olin silloin hänen arvionsa mukaan keskiv.masentunut.Sitä en kiellä,koska en tosiaankaan ollut työkunnossa.Mutta masennushan yleensä paranee,näin minulle on kerrottu.Testi tehtiin nyt jälkikäteen ajatellen,liian aikaisin.Minun mielestäni.Kuntoutustuki muuttui yllättäen eläkkeeksi.Luin lausunnon joka minusta oli mennyt eläkel.enkä ihmettele,oli se niin musertava juuri testin alueelta,ei lääkärin lausunnossa mitään viitettä minun työkyvyttömyyteeni lopullisesti.Mutta testi voi saada monenlaista aikaan,eduksi tai tuhoksesi.Nyt siis olen eläkkeellä ja päivittäin suren menetettyä työpaikkaa ja leimautumistani,enkä millään tahdo jaksaa ajatella tässä olevan mitään positiivista.Toivon ettei kukaan joutuisi kokemaan samaa.

Nyt siis kerroitkin, että sinulle tehtiin testejä siis monikossa, eikä siis vain yhtä kuten alunperin annoit ymmärtää. Olet ilmeisesti ollut psykologin tutkimuksessa, joka siis ei ole sama asia kuin yksittäiset testit vaan koostuu haastattelusta ja erilaisista testimenetelmistä.
Psykologi ei tee diagnoosia, vaan sen tekee lääkäri. Ethän ole sekoittanut psykiatria ja psykologia keskenään? Psykiatri on siis mielenterveysongelmiin erikoiskoulutettu lääkäri. KELAA:n meneviin papereihin tarvitaan aina lääkärin lausunto ja diagnoosi, sinun tapauksessasi siis diagnoosina on ollut keskivaikea masennus. Jos kuntoutustukesi on yllättäen muuttunut eläkkeeksi, on syynä KELA:n tekemät päätökset. Asia kannattaa tarkistaa KELA:lta.
Tuntematta sinun sairauttasi, on vaikea sanoa mistä on sinun tapauksessasi kyse. Yleensä kuitenkin masennusta seurataan pidemmänkin aikaa, sairaslomaa siis voi saada ennen eläkepäätöstä. Lisäksi masennukseen voi saada lääkehoitoa ja psykoterapiaa. Jos kuitenkaan sairautesi ei parannu, pitkäaikaisista hoidosta huolimatta, tai jokin muu syy on olemassa, voidaan eläkepäätös tehdä.
Psykologinen tutkimus mielenterveystyössä on tarkoitettu jatkotoimenpiten selvittämiseen ja hoidon suunnitteluun. On potilaan edun mukaista selvittää kokonaistilanne mahdollisimman tarkkaan, jotta voitaisiin suunnitella mahdollisimman tehokkasta hoitoa potilaan hyväksi. - kokenut
... kirjoitti:
Nyt siis kerroitkin, että sinulle tehtiin testejä siis monikossa, eikä siis vain yhtä kuten alunperin annoit ymmärtää. Olet ilmeisesti ollut psykologin tutkimuksessa, joka siis ei ole sama asia kuin yksittäiset testit vaan koostuu haastattelusta ja erilaisista testimenetelmistä.
Psykologi ei tee diagnoosia, vaan sen tekee lääkäri. Ethän ole sekoittanut psykiatria ja psykologia keskenään? Psykiatri on siis mielenterveysongelmiin erikoiskoulutettu lääkäri. KELAA:n meneviin papereihin tarvitaan aina lääkärin lausunto ja diagnoosi, sinun tapauksessasi siis diagnoosina on ollut keskivaikea masennus. Jos kuntoutustukesi on yllättäen muuttunut eläkkeeksi, on syynä KELA:n tekemät päätökset. Asia kannattaa tarkistaa KELA:lta.
Tuntematta sinun sairauttasi, on vaikea sanoa mistä on sinun tapauksessasi kyse. Yleensä kuitenkin masennusta seurataan pidemmänkin aikaa, sairaslomaa siis voi saada ennen eläkepäätöstä. Lisäksi masennukseen voi saada lääkehoitoa ja psykoterapiaa. Jos kuitenkaan sairautesi ei parannu, pitkäaikaisista hoidosta huolimatta, tai jokin muu syy on olemassa, voidaan eläkepäätös tehdä.
Psykologinen tutkimus mielenterveystyössä on tarkoitettu jatkotoimenpiten selvittämiseen ja hoidon suunnitteluun. On potilaan edun mukaista selvittää kokonaistilanne mahdollisimman tarkkaan, jotta voitaisiin suunnitella mahdollisimman tehokkasta hoitoa potilaan hyväksi.siis minulle tosiaan tehtiin psykologinen tutkimus,joka käsitti kaksi käyntikertaa psykologin luona.Tulos se mitä edellä kerroin,muuten ei hoitotoimenpiteisiin muutoksia.Psykiatri on erittäin pätevä,mutta ei tosiaankaan minua ollut eläkkeelle panemassa,päätös oli yllätys.Ehkä meitä on paljon ja jostain päästä on porukkaa poistettava työelämästä.Minulle työ on ollut tärkeää ja nyt tunnen olevani ,ei mikään.Asiaa tuskin on turha enää yleisesti pohtia,koska itse minun on sen kanssa tultava toimeen.Olin silloin liian heikko ruvetakseni tosissani ottamaan selvää mistä oikein on kyse.
- ...
kokenut kirjoitti:
siis minulle tosiaan tehtiin psykologinen tutkimus,joka käsitti kaksi käyntikertaa psykologin luona.Tulos se mitä edellä kerroin,muuten ei hoitotoimenpiteisiin muutoksia.Psykiatri on erittäin pätevä,mutta ei tosiaankaan minua ollut eläkkeelle panemassa,päätös oli yllätys.Ehkä meitä on paljon ja jostain päästä on porukkaa poistettava työelämästä.Minulle työ on ollut tärkeää ja nyt tunnen olevani ,ei mikään.Asiaa tuskin on turha enää yleisesti pohtia,koska itse minun on sen kanssa tultava toimeen.Olin silloin liian heikko ruvetakseni tosissani ottamaan selvää mistä oikein on kyse.
Todella ikävää, että näin on sinun kohdallasi käynyt. Ihmettelen kuitenkin kovasti, että syynä olisi ollut pelkästään psykologinen tutkimus, varsinkin jos se on tehty sairautesi varhaisessa vaiheessa. Ehdottamasti pitäisi miettiä hoitoa, ennemmin kuin eläkettä, mutta nykyään taitavat olla KELA:n rahat kovin tiukassa ainakin psykoterapian osalta..
Jaksamista sinulle! Työ on monelle hyvin tärkeä elämänsisältö, se on ymmärrettävää. Jos sinulla on voimavaroja, ehkäpä itseäsi kiinnostavat harrastukset saattaisit tuoda valoa elämääsi. - kokenut
... kirjoitti:
Todella ikävää, että näin on sinun kohdallasi käynyt. Ihmettelen kuitenkin kovasti, että syynä olisi ollut pelkästään psykologinen tutkimus, varsinkin jos se on tehty sairautesi varhaisessa vaiheessa. Ehdottamasti pitäisi miettiä hoitoa, ennemmin kuin eläkettä, mutta nykyään taitavat olla KELA:n rahat kovin tiukassa ainakin psykoterapian osalta..
Jaksamista sinulle! Työ on monelle hyvin tärkeä elämänsisältö, se on ymmärrettävää. Jos sinulla on voimavaroja, ehkäpä itseäsi kiinnostavat harrastukset saattaisit tuoda valoa elämääsi.sanoistasi.Kyllä uskon jotain löytyvän kunhan rohkenen kyselemään.On suuri kynnys nousta tästä,mutta periksi en anna.Meillähän on vain tämä yksi elämä sitä ei kannattaisi olla elämättä.
- ....
"Kommentti oli, että kyllä se persoona saadaan testillä selvitettyä. Että virheitä ei satu. "
Kenenkään persoonallisuutta ei arvioida yhden eikä edes kolmen testin perusteella! Testit ovat ainoastaan tukevia välineitä.
- tuulia
Ei niitä saa netistä mistään.Vaativat ammattilaisen vastaanotolla käyntiä,ja sitä kautta saat liput ja laput käteesi,ym,asiaan kuuluvaa käytäntöä.
- käynyt jo
testit ovat ihan ok kunhan mietit mitä vastaat ja mitä itseltäsi halutaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496459- 322312
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101333Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.821263- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10838