Olin noin kymmenen vuotta työpaikassa, jossa esiintyi kiusaamista esimiesten sekä työntekijöiden osalta. Paikassa koki olevansa jatkuvasti kahden tulen välissä. Esimiesten kiusaaminen esiintyi eriarvoisena ja epäoikeudenmukaisena kohteluna, mielipiteen ilmaisu johti pahimillaan hiljaiseen kostoon, ja huomasit pian tekeväsi kolme kertaa enemmän töitä kuin muut, samalla palkalla tietenkin. Silmätikuksi joutuminen on varmaan hyvin yleistä jokapuolella, sehän johtaa ennen pitkään siihen, että sinua koitetaan savustaa ulos.
Työntekijöitä oli paikassa myös asiallisia, mutta suurin osa oli asuntovelallisia, jotka olivat pelko perseessä työpaikkansa puolesta ja tekivät mitä tahansa säilyttääksen sen (levittivät valheellista tietoa jne.). Luulisi että normaalissa työympäristössä työntekijän "hyvyys" punnitaan teoilla ja osaamisella, mutta kyseisessä paikassa paras työntekijä oli se, joka nauratti pomoa parhaimmilla vitseillä! Muilta odotettiin ja vaadittiin jatkuvasti enemmän kuin muilta, muut joutuivat vastuuseen jostain mistä toisille ei edes sanottu mitään. Ylityöt ja palkankorotukset jaettiin käyttäen perusteena kuinka hyvissä väleissä on pomon kanssa.
Pari kiusaajaa tuntui hallitsevan koko työpaikkaa. Kyselivät henkilökohtaisia asioita, joista ei halunnut puhua ja ilkkuivat muille. Pilkkasivat ihmisten ominaisuuksia päin naamaa, oli kyseessä sitten puhevika, laihuus, lihavuus ihan mikä tahansa ominaisuus. Työpaikkaan meneminen alkoi loppuaikoina suorastaan ahdistaa ja sitä toivoi vain, että saisi olla rauhassa aina päivän kerrallaan, eikä pitäisi puhua näille tyypeille mitään. Luulisi että työpaikalla ei ole pakko kertoa itsestään mitään jos ei halua, luulisi että työn tekeminen on se pääasia.
Onneksi pääsin kyseistä paikasta pois ja sen huomasin vasta pois päästyäni miten ahdistunut sitä lopulta olinkaan. Jos jotain hyvää tästä työpaikasta hakee, se avasi silmät sille mikä elämässä on tärkeintä; oma hyvinvointi ei raha.
Työntekijöitä oli paikassa myös asiallisia, mutta suurin osa oli asuntovelallisia, jotka olivat pelko perseessä työpaikkansa puolesta ja tekivät mitä tahansa säilyttääksen sen (levittivät valheellista tietoa jne.). Luulisi että normaalissa työympäristössä työntekijän "hyvyys" punnitaan teoilla ja osaamisella, mutta kyseisessä paikassa paras työntekijä oli se, joka nauratti pomoa parhaimmilla vitseillä! Muilta odotettiin ja vaadittiin jatkuvasti enemmän kuin muilta, muut joutuivat vastuuseen jostain mistä toisille ei edes sanottu mitään. Ylityöt ja palkankorotukset jaettiin käyttäen perusteena kuinka hyvissä väleissä on pomon kanssa.
Pari kiusaajaa tuntui hallitsevan koko työpaikkaa. Kyselivät henkilökohtaisia asioita, joista ei halunnut puhua ja ilkkuivat muille. Pilkkasivat ihmisten ominaisuuksia päin naamaa, oli kyseessä sitten puhevika, laihuus, lihavuus ihan mikä tahansa ominaisuus. Työpaikkaan meneminen alkoi loppuaikoina suorastaan ahdistaa ja sitä toivoi vain, että saisi olla rauhassa aina päivän kerrallaan, eikä pitäisi puhua näille tyypeille mitään. Luulisi että työpaikalla ei ole pakko kertoa itsestään mitään jos ei halua, luulisi että työn tekeminen on se pääasia.
Onneksi pääsin kyseistä paikasta pois ja sen huomasin vasta pois päästyäni miten ahdistunut sitä lopulta olinkaan. Jos jotain hyvää tästä työpaikasta hakee, se avasi silmät sille mikä elämässä on tärkeintä; oma hyvinvointi ei raha.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olitko Tullissa töissä, tuntui niin tutulle kuvailemasi työilmapiiri.
Ei Tulli kyseessä, mutta eräs kansainvälinen isompi konserni kyllä. Eniten kaduttaa, ettei saanut lähdettyä vuosia sitten pois.