Nyt vain tuli loppu. Kaksi viimeistä yritystä ovat saaneet minut tuntemaan itseni täysin loppuun kuluneeksi, vanhaksi, hyväksikäytetyksi naiseksi.
Luulin molemmilla kerroilla löytäneeni unelmieni miehet. Toisen kanssa yritin vuoden, toisen kanssa 3 (enempään en pystynyt). Mitä sain, 50 miehet ovat vain kertakaikkiaan kyvyttömiä suhteeseen. Joko ollaan itsekeskeisiä tai entisen elämän luurangot kalisuttavat kaapin ovia joka käänteessä. Ollaan niin pirun minä itse joka asiassa, ei ymmärretä, että on muitakin olemassa, mennään ja tullaan miten tykätään, odotetaan, että toinen on aina valmis, kun herraa kiinnostaa. Ja nämä luurangot sitten, mitäs jos vaikka käsittelisitte ne ennen uutta parisuhdetta. Milloin kutsutaan exän nimellä, haukutaan exää, ollaan niin pirun katkeria itse elämälle, että voi helkkari sentään.
Anteeksi miehet, mutta en voi tälle purkaukselleni mitään. Teitä hyviäkin varmaan on, mutta ette sattuneet kohdalleni, sain vain tätä paskakermaa. Toivon, ettei teille hyvät miehet sattuisi näitä naisia, joista ei ole parisuhteeseen, sillä itsensä kokoaminen näiden juttujen jälkeen vie valitettavasti paljon voimia ja aikaa.
Ei koskaan enään Suomi24 nettideittailua
7
467
Vastaukset
- Hääviäeiole
Itse en ole varsinaisesti seukannut yhdenkään kanssa vielä. Mutta eihän tuo anti kovin hääviltä vaikuta. Ärsyttävintä on tyypit, jotka ovat kerran-kaksi eronneet ja kuvittelevat olevansa sen asian asiantuntijoita. Muutama on jo todennut, että olet "kunnossa erostasi" kahden vuoden päästä. Eivät kyllä itsekään vaikuta toipuneilta vieläkään, vaikka erosta voi olla useampikin vuosi. Miehet yleensä pitävät yllä omia kriteereitään, kun ovat niin kovia kokeneita eivätkä pätkääkään vaivautuneet miettimään omaa osuuttaan erossa. Muutamassa vuodessa nämä elämän kovia kokeneet ovat jo niin uppoutuneita omiin tapohinsa ja maneereihinsa etten usko että voisivat avoimesti enää suhtautua uuteen mahdollisuuteen. Tietävät saatana jo kaiken eivätkä edes yritä. Sitten roikutaan sivuilla irtopillun haussa. Yöks.
- Tahvo52
No eivät nuo teidän kirjoittamat asiat aivan vieraita ole ja pystyn ottamaan kantaa koska nyt edustan sitä 50 v miesryhmää mistä tässä käsittääkseni on kyse.
Aloitetaan nyt vaikka tuosta ex osastosta.......
Kaikilla meillä on menneisyys ja siihen liittyy hyviä ja huonoja muistoja. Toisille jää ne hyvät asiat muistoiksi mutta valitettavasti toisille jää ne huonot ja aivan päähänpinttymäksi asti. Ei ymmärretä hakea amattiapua jos asiat oikeasti ahdistaa koska jatkuva asioiden märehtiminen kyllä ns. syö miestä. Parisuhteen päättyessä siihen on syynsä ja jos syyllistä etsii niin se löytyy aina molemmasta!! Pitää osata antaa anteeksi muille yhtä lailla kuin pitää osata antaa anteeksi itsele...kukaan ei ole täydellinen.
Tuo uuteen parisuhteeseen sitoutuminen on vähän paha rasti...onhan se myös niin että kun pari vuotta olet ollut ns sinkkuna päättyneen parisuhteen jälkeen niin sitä nyt vaan täyttää kalenterin ja sinne ei sitten meinaa mahtua enää uutta parisuhdetta....mene ja tiedä...vaikea homma.
Sitten tähän vaikka sellainen oman elämän tarina...
Naimisissa ollut kaksi kertaa ja parisuhteet kestivät n 15 15 vuotta. Ensimmäinen aviolitto päättyi puolison alko ja mielenterveysongelmiin, toinen taas kahden ihmisen surkeaan kykyyn keskustella asioista ja surkeaan kykyyn riidellä. Molemmat pitivät asiat sisällään ja sitten "kattila" räjähti. Molemmissa suhteissa olen itse tehnyt virheitä, isoja sellaisia!! Näistä suhteista on myös jäänyt valtavasti hyviä muistoja ja toivon että olen myös oppinu jotain tekemistäni virheistä. En vihaa, ole katkera, enkä ole kateelinen ex puolisoilleni. Ovat ihan hyviä tyyppejä ja toivon että hekin pärjäävät elämässä. E n edes puhu paskaa heistä koska minua ei kiinnosta, he ovat osa minunkin menneisyyttä ja todellakin meneisyyttä.
Mitä sitten, vanha klisee että parisuhde olisi ihan ok mutta pärjään hyvin näinkin. Ei se kyllä minun kohdalla näin ole. Toki ajankäyttöni on tällä hetkellä on sellainen että ei siihen mitään parisuhdetta edes mahtuisi. Olisinko valmis raivaamaan tilaa parisuhteelle, tottakai, ei minua ainakaan ole luotu kulkemaan yksin tällä planeetalla. Kalenteri on tosiaan täynnä työtä ja harrastuksia, työstä en voi luopua mutta harrastuksien kanssa voin helposti järjestellä asiat uudestaan ja miksei kumppani voisi osallistua joihinkin niistä niinkuin minäkin voisin osallistua kumppanin harrastuksiin.....eli tekisimme asioita yhdessä.
No millaista kumppania minä sitten toivoisin??...ei sitten mitään hajua. En ole luonut itselleni mitään kriteerejä asian suhteen, no ehkä ainoa kriteeri on että hän saisi olla suunnilleen saman ikäinen.
"Hääviäeiole" kirjoitti jotain irtopillusta. Noh, minä en niitä harrasta koska ei vaan jaksa kiinnostaa ja ei...en ole ruma, ylipainoinen, erektiohäiriöinen yms etten saisi sellaista. Saisin jos haluaisin mutta kun nyt vaan en halua ja sillä siisti!!
Kevättä kaikille!!- Kaikella_rajansa
Kiitos sinulle Tahvo52. Juuri tätä tarkoitan hyvällä miehellä. Itse myös pari kertaa eronnut, ensimmäisen syy klassinen ei ollut mitään muuta yhteistä kuin koti ja parinkymmen vuoden liitto, toinen kerta kaatui miehen jatkuvaan juomiseen. Kummankin exän kanssa välit ok. Jopa kakkosen kanssa olemme puhelimitse yhteydessä toisiimme ja tiedämme mitä toiselle kuuluu.
Näitä yrityksiä saada parisuhde aikaiseksi on siis minulla ollut. Ja miksiköhän, juuri siksi, että haluaisin ihmisen rinnalleni, jonka kanssa olisi seksiä, ystävyyttä, hellyyttää, arkista kanssakäymistä, lomailua, mitä vaan. Eikä ihmisen tarvitse olla hyvätuloinen, kunhan olisi noi henkisen puolen asiat kunnossa ja huolehtisi itsestään ja mahdollisesti saamistaan lapsista.
Minulla on kaksi naistuttua, joilla on pelkkä seksisuhde, koska eivät löydä sitä oikeaa. On parempi kun tuntee yhden miehen, miehen taidot ja halut seksissä, kuin että yrittäs jotain yhden illan suhteita, samalla saa tyydytettyä hellyys asiankin muutaman kerran kuussa. Nyt ymmärrän näitä naisia hyvin. Tämä taitaa olla myös minun "kohtaloni".
- Tahvo52
Näin minäkin ajattelen, on täysin yhdentekevää mitä kumppani tekee työkseen, mikä koulutus jne jne koska kuitenkin se korvienväli on se tärkein asia. Kornisti voisi sanoa että mitä hittoa tekee partnerilla joka on kaunis, pukeutuu hyvin jos tämä on täysi ääliö. En kyllä usko mihinkään ns. "kemia" asioihin vaan enemmän siihen että kun kahdella ihmisellä on riittävästi samankaltaisia ominaisuuksia niin silloin voivat onnistua parisuhteessa. Kaikki me olemme viallisia jollain tavalla, pitää vaan hyväksyä ne huonotkin puolet ja jos ei niin ei sitten kannata edes yrittää. Aina välillä kuulee että muuttuu se kun oikein tekee työtä sen eteen ja varmaan muuttuukin mutta silloinhan ihmiseltä on viety persoonallisuus joka on osa meitä kaikkia.....ei näin.
En usko että kykenen tuohon "panoseura" kerran tai pari kuussa juttuun. Olen vain ihminen ja kaipaan läheisyttä useammin. Tunteet astuvat peliin kuitenkin jossain vaiheessa ja sitten ollaan taas kierteessä.- 48v
Tahvo52 miten saan sinuun yhteyden..? Olen sinusta kiinnostunut. Onko sulla Suomi24 profiili? T. Ihan tavallinen nainen
- Tahvo52
Ei ole S24 profiilia ja en usko että sellaista koskaan teen....mene ja tiedä.
Tilanteeni on tällä hetkellä se että läheinen ihminen on kuollut ja minun pitää käsitellä tämä ikävä asia ensin. Ei ole ensimmäinen läheinen joka poistuu joukostani ja kokemuksesta tiedän että minun pitää oikeasti surra tämä pois hartioilta. Saada se tunne että vain hyviä muistoja on jäljellä ja "möröt" siirtyeet pois. Tärkeä juttu minulle!!- 48v
Hyvää kevättä sinulle! T: Ihan tavallinen nainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338