Löytö netistä:
"Et tarvitse uskontoa.
Jeesus Kristus, Jumalan Poika syntyi ihmiseksi kaksituhatta vuotta sitten. Hän kuoli sijaisuhrina ristillä, jotta sinä voit vapautua synnin siteistä. Jeesus ansaitsi uhrillaan meille rakkauden, joka ”ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.” 1.Kor.13:8.
Jeesus on elävä Henkilö, kuningasten Kuningas ja herrain Herra! Hän ei ole uskonnollinen ideologia tai pelkkä oppi!
Uskontojen avulla et voida saavuttaa Jumalan mielisuosiota. Jumala on suunnitellut kokonaan toisenlaisen tien. – Jeesus sanoo: ”Minä olen Tie, Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh.14:6.
Hän ei kehottanut seuraajiaan perustamaan kirkkoa tai muitakaan uskontoja! Uskonnon ja elävän uskon ero onkin siinä, että ihminen on uskontojen perustaja ja ylläpitäjä; elävän uskon perustaja ja ylläpitäjä on Jumalan Pyhä Henki!
Et tarvitse kirkkoja.
Paholainenkin hyväksyy uskonnot. Se jopa käyttää niitä tarkoitusperiensä toteuttamiseen: pitämään ihmiset erossa Jeesuksesta. Uskonto onkin usein asetettu ihmisten sydämissä sille paikalle, joka kuuluu Jeesukselle! Uskonnot ovat KORVIKE ELÄVÄLLE USKOLLE.
Jumala rakastaa sinua, eksynyttä tuhlaajalastaan, joka tahdot kääntyä Hänen puoleensa! Jumalan tahto on armahtaa: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi!” Jes. 1:18. ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi!” Jes. 53:5. Jeesus oli sijaisuhri.
Uskoon tulemisessa ihmisen sisin henki (persoonallisuuden keskus) herää ja sinne tulee uusi Elämä Pyhän Hengen myötä: ”Joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan Valtakuntaa.” Joh. 3:3-5. ”Siis jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut.” 2 Kor. 5:17. Vanhan ihmisen sisälle on syntynyt uusi luomus! Sellainen ihminen on tullut uskoon, saanut syntinsä anteeksi, tehnyt parannuksen, pelastunut eli uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä. Tämä on kokonaan eri asia kuin jonkin uskonnon valitseminen. Joh.1:12
Voit sydämesi silmin katsoa Golgatan ristille kärsivään, ruoskittuun ja ristiinnaulittuun Jeesukseen. Voit pyytää Häneltä syntisi anteeksi. Hän on kärsinyt sinulle kuuluvan rangaistuksen. Hän armahtaa sinut. Ota Hänet vastaan ja anna elämäsi Hänelle!
Ihmiskunta jakaantuu kahteen eri ryhmään: Uskossa olevat, jotka ovat menossa Taivaaseen; ja uskosta osattomat eli synnin tilassa olevat, jotka menevät kadotukseen. Uskontojen jäsenyys ei muuta tätä tosiasiaa! Sinun pitää tulla uskoon, jos aiot päästä Taivaaseen. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu..” Mk. 16:16.
Vain uskossa olevat ihmiset ovat Jumalan seurakunta! Uskosta osattomat eivät kuulu Jumalan seurakuntaan, vaikka kuuluvatkin uskontojen jäsenkortistoihin."
Et tarvitse uskontoa
80
623
Vastaukset
- Usko.saa
En tarvitse uskontoa koska jumala on vain olettamus ilman näyttöä.
- Uskon.samoin
On helppo uskoa aloituksen mukaisesti, koska se on totta.
- PasiToivonen
Kerro se Paavo Järviselle. Jos käytät alkoholia tai poltat tupakkaa joudut helvettiin. Olen kuunnellut häntä.
- Laitan.etiä.päin
Onko aloituskirjoitus Paavo Järviseltä? Hyvältä vaikuttaa. Tervettä sanaa.
- Totta.on
Paavo Järvinen on hyvä puhuja.
- sairaat_uskonnot
Pyh, hän on tyhmä tyhjän puhuja. Ei ole järkeä tyypille suotu, taikauskoisuutta senkin sijasta.
- Eikö.niin
Eikö tätä aloitusta pitäisi jakaa uskomattomille? Mehän jo tiedämme asian.
- Meingott
Tekstissä on paljon hyvää, mutta: Sanalla uskonto selitetään ihmisen hengellisyyttä ja jaotellaan ihmisten selvästi toisistaan poikkeaa uskonnollisuutta. Joka uskoo Kristukseen on kristitty - hän on uskonnoltaan kristitty.
Aloitus on asiasisällöllisesti silti sekava. Tavallaan se on kritiikkiä järjestäytynyttä uskonnonharjoitusta kohtaan, käytännössä kirkkokuntia kohtaan, jotka ovat organistoituneet isommiksi uskonyhteisöiksi. Osunko arvauksessani kohdalleen, en tiedä. Tosin "kirkko"-sanan asemesta käytetään sanaa "uskonto". - Kuka.osaa
Nyt olisi tarpeellista laatia selkeä määritelmä kristillisyyden ja nimikristillisyyden eroavaisuudesta.
- Totta.tosiaan
Kristitty vai nimikristitty?
”Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.” Apt. 11:26. Alkuajan kristityt käyttivät itsekin itsestään tätä nimitystä. Pietari kirjoitti Jeesuksen nimen tähden kärsivistä kristityistä näin: ”.. jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.” 1 Piet. 4:16.
Mutta mitä tarkoittaa olla OPETUSLAPSI ja KRISTITTY, jonka nimen tähden saamme ylistää Jumalaa? Ja mikä on NIMIKRISTITTY? Entä mikä on TAVALLINEN eli normaali kristitty?
KRISTITTY
on Raamatun opetuksen mukaan sellainen, joka on ottanut vastaan Jumalan armon Jeesuksessa. Hän on tullut Jumalan armahtamaksi, saanut anteeksi syntinsä ja on näin tullut Jeesuksen opetuslapseksi. Uskoon tulossa ihminen on saanut Pyhän Hengen sinetin sydämeensä. Efes. 1:13. Room. 8:9. Jumalan rakkaus on täyttänyt hänet. Room. 5:5. 1 Joh. 4:19. Näin Jumalan hyvyys on kohdannut ihmistä. Room. 2:4. Uskoon tullut on lopettanut syntielämänsä ja ottanut upotuskasteen vedessä Herransa Jeesuksen nimeen. Apt. 2:38,41. 10:47,48. Room. 6:4. - Raamattu ei tunne käsitettä ”kastamaton kristitty”. Apt. 19:1-6. -
Uskoon tulossa ihmisen ja Jumalan välille on syntynyt sydämen tuttavuus, luottamussuhde, johon sisältyy aito jumalan kunnioitus! Siltä pohjalta nousee rakkaus Jumalan Sanaa kohtaan. Opetuslapsi kunnioittaa Raamatun opetuksia. Sen saa aikaan Pyhä Henki. Hän myös vaikuttaa meissä halun viipyä rukouksessa. Tahdomme joka päivä keskustella rakkaan Herramme kanssa. Puhumista riittää puolin ja toisin. Joh. 10:27,28. 1 Sam. 3:4-10.
Ylösnoussut Herra Jeesus Kristus on meille kaikki kaikessa, elämän Ykköshenkilö, ”Välimies Jumalan ja ihmisen välillä”. 1 Tim. 2:5. Mikään ei mene Hänen ja Hänen Sanansa edelle. Tahdomme pysyä Opettajamme opetuksissa, Jeesuksen jalkojen juuressa. Olemme Marian tavoin valinneet hyvän osan, jota meiltä ei oteta pois. Luuk. 10:42. Synnistä vapautettuina (Room. 6:22) ja kasteella käyneinä toteutamme alkuseurakunnan aikaisia apostolien opetuksia: ”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, NE kastettiin, ja niin (siten) heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja HE pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Apt. 2:41,42. ”Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä." 1 Joh. 2:24.
Oikea kristitty janoaa saada puhdasta Raamatun opetusta. Apt. 17:11. Matt. 22:29. Se on yksi oikean kristityn tunnusmerkki.
Tehtävämme kristittyinä on auttaa kaikki uskoon tulleet sisälle alkuajan seurakuntamallin mukaiseen opetuslapseuteen, apostolien opetukseen, ”jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille”. Hebr. 2:3. Apostoliseen opetukseen tuleminen edellyttää irtautumista vieraiden uskontojen opetuksista! 2 Kor. 6:14-18.
”Opetuslapsia alettiin nimittää kristityiksi.” Apt. 11:26. Kristitty ja opetuslapsi ovat siis synonyymejä. Samaan sarjaan kuuluu myös nimitys ”Jumalan lapsi”.
Jumalan lapsen kristillinen elämä alkaa oppilaan paikalta ja jatkuu siinä.
KRISTITTYINÄ, raamatullisessa seurakuntayhteydessä, edustamme elävää maailman Vapahtajaa, Jeesusta. Hän on Ainoa Pelastaja. Hän kärsi ja kuoli sijaisuhrina meille kuuluvalla paikalla. Hän ei kuulu kirkkoon. Hänet me olemme ottaneet vastaan syntiemme sovittajaksi ja elämämme Herraksi. ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole Häntä nähneet, Häneen te uskotte, vaikka ette nyt Häntä näe, ja riemuitsette sanoin kuvaamattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskonne päämäärän, sielujen pelastuksen.” 1 Piet. 1:8,9. Luuk. 12:32. RK.
Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6. Tällä sanallaan Jeesus sanoo tyhjänarvoisiksi kaikki uskonnot sekä niiden keksimät valheelliset pelastustiet ja opit. Hän itse on Ovi Jumalan yhteyteen. Joh. 10.
Ihmisen ajallisen elämän suurin ja merkittävin tapahtuma on saada syntinsä anteeksi ja näin tulla Jumalan lapseksi.- iskariototti
Ette muuten pääse Isän anukseen kuin minun kauttani,näin se menee..
- lgjåeoiru
Siis miten te uskovaiset kykenette elämään tuon skitsofreenisen ajatusmaailmanne kanssa, että on ne helvettiin menevät ja sitten taivaaseenne valikoidut!?!?!? Aivan sairasta!!!
- Tottatosiaan
NIMIKRISTITTY
on sellainen, joka ei ole tullut elävään uskoon eli ei ole uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä. ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” Ilm. 3:1. Nimikristitty on lapsena kastettu ja liitetty kirkkoon. Sen perusteella hän luulee pääsevänsä taivaaseen. Usein hän myös kunnioittaa uskontoaan vakuuttaen sillä tavalla itselleen ja lähimmäisilleen kelpaavansa Jumalalle. Hän osallistuu kirkonmenoihin harrastaen siellä uskonnollisia muotomenoja, riittejä ja paperista luettavia kirkkokäsikirjan rukouksia sekä kirkkoisien keksimiä uskontunnustuksia. Hän noudattaa kirkkovuoden juhla-aikoja. Nuo ”tekopyhät” antavat hänen tyhjälle valhekristillisyydelleen uskonnollista sisältöä. Nimikristitty voi olla hyvinkin hurskas ja yhteiskunnassa kunnioitettu hyvä ihminen. Mutta kaiken tuon omavanhurskauden keskellä hän on kadotukseen matkalla oleva siivosyntinen ilman Jeesuksen sisäistä tuntemista. Siksi kirkolliset muotomenot ovat vailla mitään hengellistä arvoa. Ne ovat jopa estämässä ihmisiä tulemasta Jumalan lapsiksi.
Kirkonmenoja hoitava papisto sakramentteineen ja kirkonmenoineen ei ole saanut ihmisiä tulemaan kristityiksi. Päinvastoin, uskonto erilaisine rituaaleineen on korvannut ihmisen elämässä sen paikan, joka kuuluu ainoastaan elävälle Jeesukselle. Uskonto estää avautumasta Raamatun opetusten hengelliselle sisällölle, jonka tulisi sulautua ihmisessä käytännön elämäksi. Hebr. 4:2.
Uskonnollisesta hurskaudestaan huolimatta nimikristitty ei siis ole Jumalan lapsi, koska hänellä ei ole henkilökohtaista sydämen tuttavuutta Jeesuksen kanssa: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.” Matt. 15:8,9.
Suomen nimikristillinen luterilaisuus on eksyttänyt lähes koko kansan luulemaan itseään kristityiksi. Todellisuudessa Suomen kansa ei ole koskaan ollut kristitty kansa. Tämän tähden oikean kristityn tulee erota kaikista ihmistekoisista uskonnoista, esim. ev.lut. kirkosta.
Mutta ennen muuta kutsumme nimikristittyä ottamaan vastaan Jumalan armon ”niin ettei se jää turhaksi”. 2 Kor. 6:1,2. Jeesus tahtoo antaa jokaiselle Elämän, joka ei koskaan pääty. Joh. 11:25,26. 12:50.
Alkuseurakunnan opetuslapset eivät olleet:
• luterilaisia kristittyjä
• helluntailaisia kristittyjä
• vapaakirkollisia kristittyjä
• baptisteja
• adventisteja
• metodisteja
• yms. laisia ja istejä.
Alkuajan kristityt olivat Jeesukseen sitoutuneita tavallisia kristittyjä ilman mitään etuliitteitä tai muita hajaannusta aiheuttavia nimittelyjä. Me saamme olla heidän kanssaan samassa uskossa. Ylistys Jumalalle! Saamme kuulua heidän kanssaan samaan Jumalan seurakuntaan, joka toimii kaikkien ihmisperusteisten uskonsuuntien ulkopuolella.
Uskonsuuntiin kuuluvat ihmiset eivät uskoon tulleinakaan ole tavallisia kristittyjä, vaikka ovatkin muuten oikeita kristittyjä. He ovat Raamatun asettamista normeista poikkeavia, tietämättömyytensä tähden mutkaisilla teillä olevia. He ovat saamansa opetuksen johdosta Raamatun ”totuudesta eksyneet” (2 Tim. 2:18. / Jaak. 5:19-20) kun pitävät yllä kristittyjen hajaannustilaa. Juuda 18,19. Joh. 10:16. 11:52.
Alkuajan kristityt eivät kuuluneet nykyisenkaltaisiin ns. ”seurakuntiin”, vaan olivat tavallisia kristittyjä.- Meingott
" ...[nimikristitty] osallistuu kirkonmenoihin harrastaen siellä uskonnollisia muotomenoja, riittejä ja paperista luettavia kirkkokäsikirjan rukouksia sekä kirkkoisien keksimiä uskontunnustuksia. Hän noudattaa kirkkovuoden juhla-aikoja... ...Siksi kirkolliset muotomenot ovat vailla mitään hengellistä arvoa. Ne ovat jopa estämässä ihmisiä tulemasta Jumalan lapsiksi. Kirkonmenoja hoitava papisto sakramentteineen ja kirkonmenoineen ei ole saanut ihmisiä tulemaan kristityiksi. Päinvastoin, uskonto erilaisine rituaaleineen on korvannut ihmisen elämässä sen paikan, joka kuuluu ainoastaan elävälle Jeesukselle."
Kiitokset. Nyt olemme kuulleet, mitä nimimerkki 'Tottatosiaan' uskontunnustuksista ja kristillisestä jumalanpalveluksista kirjoittaa. Sitten olisi aika kuulla, miten asiat todellisuudessa ovat. >> Alkuseurakunnan opetuslapset eivät olleet:
• luterilaisia kristittyjä
• helluntailaisia kristittyjä
• vapaakirkollisia kristittyjä
• baptisteja
• adventisteja
• metodisteja
• yms. laisia ja istejä.
<<
Alkuseurakunnan opetuslapset eivät olleet kristittyjä ollenkaan, he olivat juutalaisia ja kokoontuivat synagoogassa.
- Tottatosiaankin
Kristillisyys on nyt palautettava tavalliseen, raamatulliseen tilaansa, irti laitoskristillisyydestä. Jumalan tuomiotoimenpiteet ovatkin jo alkaneet puhdistaa seurakuntaa. "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” Matt. 15:13. Elämme nyt tässä ajassa. Matt. 25:6,7. Matt. 13:37-43. ”Sillä aika on tuomion alkaa JUMALAN HUONEESTA; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?” 1 Piet. 4:17. Me olemme siinä mainittu Jumalan huone. ”.. Hänen huoneensa olemme me..” Hebr. 3:6. ”Ettekö tiedä, että TE OLETTE JUMALAN TEMPPELI ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.” 1 Kor. 3:16,17; 6:19.
Jumalan seurakunnasta tuomitaan ulos kaikki saastaisuus. Jeesus ei tahdo asua likaisessa ympäristössä. Hän tahtoo auttaa omansa irti kaikesta pahasta ja tehdä suursiivouksen elämässämme. Meidän on hyvä suostua yhteistyöhön Hänen kanssaan. ”Antakaa Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne”. Ef. 3:17. Luuk. 24:47. Apt. 17:30.
Seurakunnan yhteyden turmeleminen, hajaannuksen aiheuttaminen ja sen ylläpitäminen on erittäin vakava synti. Juuda 19. Siksi meidän tulee kantaa ulos keskuudestamme kaikki Kristuksen ruumiin temppeliin kuulumattomat tekijät, jotka turmelevat raamatullista uskoa ja Jumalan lasten yhteyttä. Joh. 2:19-22. Raamatussa on esimerkkejä, miten ihmisten palatessa Jumalan tahdon tielle, kaikki saastaisuus poistettiin heidän keskuudestaan: ”Nämä kokosivat veljensä, pyhittäytyivät ja menivät, niin kuin kuningas oli Herran sanan mukaan käskenyt, puhdistamaan Herran temppeliä. … ja kaiken saastaisuuden, minkä löysivät Herran temppelistä, he veivät ulos Kidronin laaksoon.” 2 Aikak. 29:15-19. Profeettojen sanoma oli silloin ja on edelleen sama: ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne." Jer. 3:22.
”Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.” 2 Kor. 7:1. 1 Joh. 1:5-9.
Vain Luojamme yhteydessä olevat ihmiset ovat normaali ihmisiä ja tavallisia kristittyjä. Jumalasta ja Hänen suunnitelmastaan erossa olevat ihmiset ovat epänormaalissa olotilassa.
Me tavalliset kristityt olemme siis ”Jumalan rakennus”, temppeli, jossa Hän asuu. 1 Kor. 3:9. Nimikristityt eivät sitä ole.
Jeesus opettaa opetuslapsilleen näin:
"Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja Hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Matt. 12:48-50.
---
SINUSTA VOI TULLA KRISTITTY.
Jos et ole vielä tullut kristityksi, niin älä masennu: Sinä voit nyt rukoilla ja ottaa vastaan Jeesuksen syntiesi sovittajaksi. Jumalan hyvyys kutsuu. Hän odottaa voidakseen olla Sinulle armollinen. Voit polvistua Jumalan eteen ja antaa elämäsi Hänelle: Kerro rukouksessa kaikki asiasi Hänelle, tunnusta syntisi rehellisesti ja katuen. Hän kuulee Sinua. Ja Jeesus antaa Sinulle voiman ja halun luopua syntielämästä. Joh. 1:12. ”Tulkaa minun tyköni..!” Matt. 11:28-30. ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos!” Joh. 6:37. ”Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.” Hebr. 8:12.
Kiitos Jumalalle Hänen armostaan ja rakkaudestaan. Sinä saat syntisi anteeksi! ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” Jer. 29:11-13.
Synnin voima katkaistiin Golgatan ristillä. Jumalan pyhä Elämä voi nyt alkaa virrata Jeesuksen verellä puhdistetussa sydämessäsi. Ja seuraava askel on kasteelle tuleminen. Sen jälkeen olet siinä uskossa, jota Raamattu opettaa. Olet tavallinen kristitty ja Jumalan lapsi matkalla Taivaan Kotiin.
Kiitos Jumalalle kristityn nimestä. 1 Piet. 4:16. - Nauttiva
Ennen muuta siihen kirouusukontojen joukkoon kuuluvat Raamatun opetuksista poikkeavat kansankirkot kuten ev.lut. ja katoliset uskonnot.
Oli selvää opetusta pitkissä teksteissä. Jostain kopioitua. Niin luulen. - Ei.kirottu
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. - Ei.kirottu
Helluntailaisissakin on kirottuja sen mukaan.
- PasiToivonen
Syntisen rukous on 1800-luvulla keksitty rituaali josta on tehty perinnäissääntö.
- Uskossa.Jeesukseen
Minä olen pelastunut rukoillessani minut Jeesuksen tykö johdattaneen uskovan perässä syntisen rukouksen.
- atteatteatte
No, millainen se oli,se sinun "uskoontulo" ja "pelastuminen"? Olisi kiva tietää, vaan etpä kerro..
- Julistettiin.armahdus
Uskonnolliset ihmiset ei ymmärrä hengellisiä asioita ja sielun pelastumista, että tarvitaan ratkaisu, joka tunnustetaan ääneen, ja Pyhä Henki sydämeen.
- Jeesuspelastaaaa
Ääneen ei tarvitse rukoilla koskaan jos ei halua tai tunne sitä asiaa omakseen. Jumala kun osaa lukea ajatuksesi myös jos rukoilet vain mielessäsi.
- PasiToivonen
Kuuromykkä ei sitten pelastu.
- Pelastuitko
Kuuromykkä pelastuu samalla lailla rukoilemalla "ääneen" viittomalla tai sydämensä ajatuksin.
- Lukeva
Lues uudestaan asia. Kommentit on hyviä.
- PasiToivonen
Syntisen rukous perustuu sanamagiaan. 200 vuotta sitten kukaan ei varmaan pelastunut kun syntisen rukousta ei ollut vielä keksitty.
- Oikea.tulos
Enkö sinun mielestäsi pelastunut kun sain syntini anteeksi ja Jeesus tuli sydämeeni asumaan?
- Näin.se.menee
Niin keksitty, juutalaiset keksivät raamatun jumalan 3000-4000 vuotta sitten.
Jolleivat olisi keksineet niin ketä palvoisitte. - Oppilaana
"Näin se menee" onkin näämmä oikea järjen jättiläinen. Vau. Mahtavaa ajatuksen juoksua. Missä olet saanut noin suuren viisauden?
- Jumala.on.viisas
"Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen." Room. 16:27.
- SamaaMieltäSanojanKanssa
Oppineet ja sivistyneet ihmiset eivät tarvitse mitään uskontoja nykyään, sanoi joku oppinut ja sivistynyt henkilö muutama päivä sitten.
- Korpitiellä
Superhyvä teksti, että emme tarvitse uskontoa. Aina olen saman tiennyt, mutta nyt asia on entistäkin selvempää.
Uskontoa ei tarvitse kun voi elää elämänsä ilmankin. Sitäpaitsi vaikka mitä tekisi jumalan on annettava ihmisille anteeksi kaikki heidän syntinsä.
- Katunut
Jumala antaa anteeksi pahoja tekojaan katuvalle syntiselle. "Ei hän muista tekemiämme syntejä." Jeesuksen veri on sovitusveri. Pääsiäisuhri riittää. "Katso Jumlaan Karitsa, joka otti pois maailman synnin."
- Toinen.vai
Vietätkö pääsiäistä? Vai noudatatko Raamattua?
- Suttuisessa.kirkossako
Hellarikirkollinenko olet?
- PasiToivonen
"Enkö sinun mielestäsi pelastunut kun sain syntini anteeksi ja Jeesus tuli sydämeeni asumaan?"
Sait syntisi anteeksi syntisen rukouksesta huolimatta. - Kyllästynyt.valituksiisi
Väärin sammutettu.
On se merkillistä, että aina sinulla on valittamista. Etkö osaa iloita, kun joku on tullut uskoon? Eikö Jumalan pelastustyö ole hyvä?
Miksi valitat? - viha.on.pois
"Hyvä on, että yhdessä voimme tuoda kiitoksen Herrallemme! "
Jatka. - Luotettavaa.ja.luettavaa
Sinulle :
http://www.Jeesus-on-Herra.com/sinulle
Varma ja luotettava sana. - Suvaitsematon.olen
Jeesus osoitti, että ihmisten tulee suvaita kaikki hyvä ja oikea, mutta vastustaa kaikkea vääryyttä. Hän opetti mm. ehdotonta suvaitsemattomuutta haureuden syntejä kohtaan: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta." Ilm. 2:20-23.
Jeesus opetti, ettei kristinuskoa vääristäviä uskontoja tule suvaita. Joh. 14:6. Hän sanoi kaikki uskonnot vääriksi. Niiden edustajille Hän sanoo edelleen näin: "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa." Joh. 8:44. - Mikä.kummallinen
Suvaitsematon suvakki olet siis.
- Johannes.Kastaja
" Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt Hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä Hän on säätänyt päivän, jona Hän on tuomitseva maanpiirin.." Apt. 17:30,31.
- Rakas.uskova
Älkää hyvät ihmiset parjatko toisianne.
Paavo Järvinen muun muassa on oikein hyvä saarnaaja. Puhuu totta. - Kukavaa
Ei kukaan ole toistansa huonompi. Toinen on heikompi toista, on joku sanonut.
- Totta.on
Eivät uskovaiset sano, että uskonto pelastaa. Kirkolliset sanovat niin.
- Herrani.Jeesus.0n
Vanha vitsi. Kaikki jo tietää, ettei kirkon oppi pelasta. eikä helluntaioppikaan. Jeesus Immanuel pelastaa.
- Huvittuneena
Profeetta Owuor pelastaa. Niin väittää.
Nyt tuo on Elian tittelionsä lisäksi ilmoittanut olevansa Ilm. 11 luvun toinen säkkipukuinen profeetta. Hauskanen mies. - Huvittuneena
Outo tapaus kerrassaan, kun opettaa jokaisen asian vastoin Raamattua.
- Näin.usko.sanoo
Miksi te pidätte tällaista meteliä uskovaisia vastaan? Eikö jokainen kristillinen usko ole yhtä hyvä?
- h5j35
Älkää uskoko, eksyttävät jos uskotte...
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
Jeesus SOVITTI VAIN syntiin/rikoksiin toisten taholta pakotettujen synnit/rikokset.
Siis esimerkiksi kun sotilaan esivalta määrää tappamaan vastoin sotilaan omaa tahtoa, NIIN SIITÄ "ÄLÄ TAPA" KÄSKYN RIKKOMISESTA ASETETAAN ESIVALTA VASTUUSEEN, EIKÄ SOTILASTA JOKA TEKI RIKOKSEN ESIVALLAN KÄSKYSTÄ OMAN HENKENSÄ SÄÄSTÄÄKSEEN (sotatuomia istuimen päätösillä on suomalaisiakin tapatettu jos kieltäytyy "vihollisen" tappamisesta, ampumisesta.)
Ellei noin olisi, niin YMMÄRTÄVÄISEN käsityksen mukaan meidän pitäs uskoa, siis USKOA että Stalinen, Hitlerin, Husseinin jne esivaltojen rikokset olisIvat muka Jumalan tahdon määräämiä! Niin ei ole, EI EDES NOITAROVIOILLA TAPETTUJEN SUOMALAISTENKAAN SUHTEEN.
Joten uskomalla kristittyjen rikollisten väärentämään raamattun ja paavalilais-lutetilaisten herra jumaliin on tie helevettiin...
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
---
kristityt leikkii "me vain pelastumme" omavanhurskaus opeilleen aivopestyjä uskovaisia helevettiin taluttaen. 1700-luvun alkuu kuninkaan olivat kristittyjen jumalia ja sitä turhamaisuutta pitää aivopesu ammattilaiset yllä teillä itseään elättäen.
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
20:45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion". - dbeg35t
Aloituksen kirjoittaneelle...
Myös 1.Kor.13:8. on saatanaa palvelleen rikollisen Paavalin tekstiä joten lue tarkemmin oppisi....
Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 "Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet ja tappaneen ja tapattaneet kristillisiä, myös uhranneet herroilleen omia uskovaisia, lapsiakin mm noitarovioilla tappamalla< suomessakin.
2 Korinttolaiskirje 12:
7 "Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.
"vain me pelastumme" rikollisuuden edustajina häpeäisivät mutta eivät omista sitä ihmisyyden
"vain me pelastumme" rikollisuuden edustajina häpeäisivät mutta eivät omista aivopestyinä sitä ihmisyyden ominaisuutta...
Lisää väärennetyst raamatustanne joka on rikollisuuden käsikirja...
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/uuden_testamentin_pyhat/apostolit/apostoli_paavali.htm
"Nykyinen Raamatun tutkimus kiistelee useiden kirjeiden autenttisuudesta. Kirjeestä hebrealaisille kiistellään erityisesti ja siitä on kiistelty jo alkukirkon ajoista asti. Se ei ilmeisesti ole apostoli Paavalin kirjoittama. Kuinka tahansa, kirkon Raamatun kohtia sisältävä luettelo esittelee nämä kaikki Paavalin kirjeinä. Tähdellä merkittyjä kirjeitä pidetään todennäköisesti Paavalin seuraajien kirjoittamina."
Kirje roomalaisille
Ensimmäinen kirje korinttilaisille
Toinen kirje korinttilaisille
Kirje galatalaisille
Kirje efesolaisille *
Kirje filippiläisille
Kirje kolossalaisille *
Ensimmäinen kirje tessalonikalasille
Toinen kirje tessalonikalasille *
Ensimmäinen kirje Timoteukselle *
Toinen kirje Timoteukselle *
Kirje Titukselle *
Kirje Filemonille
Kirje hebrealaisille * - Hän.auttaa.sinua
Vikoileva arvostelu uskovien keskuudessa kohdistuu tänä aikana paljolti karismaattisiin ilmiöihin.
Mutta Raamattu opettaa arvostelijoille, että Jumala täyttää janoavat sielut edelleen Pyhällä Hengellä ja tulella. Apt. 19:1-6. Henkikasteen merkki on kielilläpuhuminen. Apt. 10:44-48. 1 Kor. 12-14 luvut. Armolahjat alkavat toimia.
Sairaat parantuvat uskonrukouksen kautta. Jaak. 5:14. Moninaiset voimavaikutukset, ihmeet ja merkit seuraavat uskoon tulleita ja kasteella käyneitä. Mk. 16:15,16.
Apt. 4:29-31 tulee olla esimerkkirukouksemme.
Kehotus SINULLE: Rukoile paljon kielilläpuhuen. 1 Kor. 14:18.
Siunausta meille siellä ja täällä. Jeesus on Herra. - Paraskin.sanomaan
Hyvä. Kiitos tästä.
Varoitusta tarvitaan kaikkiin suuntiin. - Ihan.hirvittää
Kamalaa tämä uskontojen joukko.
- Aikoihin.eletty
Tämänlaisen kirjoittelun paha tarkoitus on herättää lukijoissa vastenmielisyyttä uskontoja kohtaan. Hyvä uskonto hyväksyy toinen toisensa. Mutta uskovaiset ei hyväksy uskontoja.
- Taivaaseen.on.matkani
SINUSTA VOI TULLA KRISTITTY.
Jos et ole vielä tullut kristityksi, niin älä masennu: Sinä voit nyt rukoilla ja ottaa vastaan Jeesuksen syntiesi sovittajaksi. Jumalan hyvyys kutsuu. Hän odottaa voidakseen olla Sinulle armollinen. Voit polvistua Jumalan eteen ja antaa elämäsi Hänelle: Kerro rukouksessa kaikki asiasi Hänelle, tunnusta syntisi mainiten ne rehellisesti oikeilla nimillä . Kadu syntejäsi. Hän kuulee Sinua. Ja Jeesus antaa Sinulle voiman ja halun luopua syntielämästä. Joh. 1:12. ”Tulkaa minun tyköni..!” Matt. 11:28-30. ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos!” Joh. 6:37. ”Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.” Hebr. 8:12.
Sinä saat syntisi anteeksi etkä sitten jouidu helvettiin! ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” Jer. 29:11-13.
Synnin voima katkaistiin Golgatan ristillä. Jumalan pyhä Elämä voi nyt alkaa virrata Jeesuksen verellä puhdistetussa sydämessäsi. Ja seuraava askel on kasteelle tuleminen. Sen jälkeen olet siinä uskossa, jota Raamattu opettaa. Olet tavallinen kristitty ja Jumalan lapsi matkalla Taivaan Kotiin. - Totisesti.on
Varma ja luotettava neuvon sana löytyy,
http://www.Jeesus-on-Herra.com/sinulle
Siellä on varma ja luotettava sana. Mt. 18:20 "Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." Emme siis tarvitse katedraaleja, piispoja ja kardinaaleja kaitsemaan meitä. Kaksi tai kolme riittää.
- aika-uskoton
Minäkin uskoin aikaisemmin Joulupukkiin, mutta en enää.
- Pyhhyhh
Mulla ei ole ongelmaa uskovaisten kanssa, uskokoot mihin haluaa, mutta häiritsee kun uskontoja tullaan tumputtaa kotiovelle.. ei kiitos
Itse en usko mihinkään uskontoon vaan uskon tieteeseen, sillä siinä on todisteet. Raamatun on kirjoittanut yli 2000 vuotta oikeasti tiesketkä. Enkä koe fiksuna uskoa kaikkea mitä jossain yhdessä kirjassa (raamatussa) sanotaan. Sekin kirja on niin vanha ettei monet tajua tulla ajan mukana, sillä maapallo muuttuu kokoajan. Raamattu kuvastaa vain tuon ajan ajattelutapaa, ei se tarkoita että asioiden pitää nykyään olla samallailla kuin noin 2000 vuotta sitten..
Enkä tarvitse ketään muuta tai mitään kirjaa kertomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Tiedän itse, en varasta, en tapa ketään tai vahingoita ketään ja pyrin tekemään hyviä ratkaisuja jokapäivä yms. - Kaikki.on.siinä
Sinua varten on nyt tehty uusi selkeä sivusto:
http://Jeesus-on-Herra.com/ei-uskoville/ - Kiitti.jos.et.ole.homo
Mulla on vielä hakusessa tää asia. Katson linkin.
- Totuutta.kehiin
Harri Veijosen palsta kirjoittaa:
http://wwnet.fi/users/veijone/ - Näin..on
! ! !
- Vastaatko.minulle
Mitä uskontoa et tarvitse. Kas siinä kysymys.
- Näin.on.tosi
LUTERILAISUUTTA tai muitakaan uususkontoja en tarvitse.
Suomessa toimiva saksalaisuskonto, evankelisluterilainen kirkko, on eräs uususkonto. Se on roomalaiskatolisesta kirkosta 1500-luvulla erkaantunut lahko.
Luterilaisuus syntyi 1500 vuotta kristinuskon syntymisen jälkeen. Se on eksyttänyt suuria ihmismassoja pois oikeasta kristinuskosta. - Et.tarvitse.uskontoa
Jos saatte tämän menemään sydämiinne, niin te voitte olla Jumalan työmiehiä hänen elopellollaan.
- Ajattelutaitoa.etsitään
Oikeansuuntainen ajattelutaito hengellisissä kysymyksissä kehittyy rukouksessa ja Raamatun lukemisessa. Tähän Jumala kutsuu kaikkia Jeesuksen vastaan ottaneita omiaan. Avoimen Raamatun edessä hartaassa rukouksessa viipyvä ihminen saa terveen arviointikyvyn. Näin hän tulee siihen Pyhällä Hengellä täyttyneiden raitishenkisten joukkoon, "joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta". Hebr. 5:14. "Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Joh. 6:45. Jumala opettaa omiaan Pyhän Hengen voitelussa olevien sananopettajien kautta, jotka Hän itse on kutsunut ja asettanut siihen tehtävään. Efes. 4:11-16. He avaavat seurakunnalle luotettavia totuuden siunauslähteitä. 1 Joh. 2:24-27. / 1 Tim. 6:20,21. Heidät tunnistaa siitä, että he ohjaavat ihmisiä alkuperäiseen kristinuskoon ja irti kirkoista. 1 Joh. 2:24.
Virheelliset oppisuuntaukset kristittyjen parissa tulevat oikein arvioiduiksi ja korjatuiksi vain Raamatun opetuksista käsin. "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." Hebr. 4:12. Raamattu siis on ainoa luotettava ajatustemme kritisoija. Mistään muista lähteistä ei tule yrittää ohjata ihmisiä oikealle tielle. "Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen." Joh. 16:13. Tämän tähden pitää sananopettajilta edellyttää, että he uskoon tultuaan ovat ottaneet vastaan Pyhän Hengen kasteen ja käyneet myös raamatullisella vesikasteella. Apt. 2:38, 41, 42. - Komppaan.sua
Viisaita ajatuksia.
- Hän.tarvitsi
Mun isoisä oli töissä kiirkossa. Ja sanotko ettei tarvinnut kirkkoa?
- Totuus.julki
Nostettu kissa pöydälle.
- Ajattelematon.miete
Uskmatonta neronleimaamista uskonnottomilta uskovilta. Näin ajattelemattomuudessani mietin
- Mukavalta.kuulostaa
Mukavata.
- Sekaisin.ovat
Uskonto ja uskonto, joka tuutista.
Kuka on sanonut uskovansa, että uskonto pelastaa? "Meidän kirkko pelastaa" kyllä sanotaan. Mutta ne tarkoittaa, että heidän oppinsa pelastaa, ei uskonto. - Vielä.enemmän
Adventtikirkon ellenwhite pelastaa. Olen kuullut
- Kuulutko.siihen
Uskonnottomat kristityt on Harri Veijosen alkuunpanema uskonto.
- Uskonto.on.paholaisesta
Ei siihen voi kuin sanoa aamen.
"Paholainenkin hyväksyy uskonnot. Se jopa käyttää niitä tarkoitusperiensä toteuttamiseen: pitämään ihmiset erossa Jeesuksesta. Uskonto onkin usein asetettu ihmisten sydämissä sille paikalle, joka kuuluu Jeesukselle! Uskonnot ovat KORVIKE ELÄVÄLLE USKOLLE."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433137- 432518
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1152468- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271830- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851445- 391310
- 821169