Turpiin tuli. Ja PS:lle on jatkossakin tarvetta:

PSjatkaaHallituksessa

Vaihtoehtonahan on vihervasemmistolainen politiikka jossa luvataan kaikkea hyvää samalla kun otetaan (kerroin) x 30000 maailmalta vähintään tänne kansainvaellusporukkaa.
Kun valtaan päästään niin lupaukset suomalaisille petetään ja rajat pidetään auki kansainvaelluksille.

Tässä muistutuksena Turun Sanomissa julkaistu SDP-Vihreät-Vasemmistoliitto-RKP-oppositioblokin toive kaikkien suomalaisten puolesta

"Tilapäinen oleskelulupa inhimillinen vaihtoehto pakkokäännytyksille

Turun Sanomat 8.3.2017 2:00 125

Viikkoja jatkunut irakilaisten ja afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden mielenosoitus on nostanut esille monen turvapaikanhakijan sietämättömän ja ihmisoikeuksia loukkaavan tilanteen Suomessa.

Suomi pakkokäännyttää ihmisiä Irakiin, jossa olosuhteet eivät missään nimessä ole kaikille turvalliset. Monet irakilaiset ovat syystä huolissaan omasta turvallisuudestaan ja tulevaisuudestaan, sillä kotimaassaan heitä voi odottaa sota, vankila, kuolema tai muulla tavoin turvaton tulevaisuus.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen turvapaikanhakijan oli aikaisemmin Suomessa mahdollista saada tilapäinen oleskelulupa, mikäli käännyttäminen pakkotoimin osoittautui mahdottomaksi. Tällaisen oleskeluluvan tarkoituksena oli estää oikeudettoman välitilan muodostuminen henkilöille, joita ei voitu poistaa maasta.

Mahdollisuus tilapäiseen oleskelulupaan piti Suomessa asuvien paperittomien määrän pienenä verrattuna muihin Pohjoismaihin ja erityisesti moniin Euroopan maihin.

Keväällä 2015 edellinen hallitus ajoi kuitenkin läpi lakimuutoksen, jonka mukaan vapaaehtoisesta paluusta kieltäytyvä henkilö ei voi enää saada tilapäistä oleskelulupaa Suomessa.

Kyseisen lakiesityksen hyväksymisen yhteydessä silloinen hallitus antoi lausuman, jonka mukaan sisäministeriö seuraa tarkasti esityksen vaikutuksia ilman oleskelulupaa oleskelevien määrään. Lausumassa todettiin myös, että valtioneuvosto ryhtyy tarvittaviin lainsäädännöllisiin tai muihin toimiin tilanteen korjaamiseksi, mikäli ilman oleskelulupaa maassa oleskelevien määrä esityksen toteutumisen myötä merkittävästi kasvaa.

Lausuman mukaan huomiota on erityisesti kiinnitettävä siihen, millaisia vaikutuksia esityksellä on ilman oleskelulupaa oleskelevien riskiin tulla hyväksikäytetyksi esimerkiksi ihmiskaupassa tai harmaassa taloudessa taikka joutua elättämään itsensä kerjäämällä tai rikollisuudella.

Viimeistään nyt on selvää, että nykyisen hallituksen tulisi ryhtyä lausumassa tarkoitettuihin toimiin muuttuneen tilanteen johdosta.

Edellä mainitut edellisen hallituksen päätökset ja nykyisen hallituksen kiristynyt turvapaikkapolitiikka ovat johtamassa Suomessa oleskelevien paperittomien ihmisten määrän kasvuun, kun monet irakilaiset ja muut ihmiset eivät oman turvallisuutensa vuoksi voi tai uskalla palata kotimaahansa.

Paperittomina heillä ei ole asuntoa, mahdollisuutta työhön, terveydenhuoltoon, koulutukseen tai edes ruokaan. Heitä on nyt satoja, mutta tulevaisuudessa jopa tuhansia.

Kasvava paperittomien joukko ei ole kenenkään etu. Hallituksen tulisi pikaisesti puuttua niihin järjestelmän ominaisuuksiin, jotka tuottavat paperittomuutta.

Yhteiskunnalle kasvava paperittomien joukko tuo väistämättä ongelmia, kun täällä oleskelee ihmisiä ilman toimeentuloa ja palveluita. Paperiton ei myöskään voi tehdä ansiotyötä ja siten myös osallistua verojenmaksuun Suomessa.

Ennen kaikkea se on vakava ihmisoikeusongelma, jota sivistysvaltion ei tule tietoisesti pahentaa.

Li Andersson

Puheenjohtaja, Vasemmistoliitto

Anna-Maja Henriksson

Puheenjohtaja, Rkp

Ville Niinistö

Puheenjohtaja, Vihreät

Antti Rinne

Puheenjohtaja, Sdp"

23

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gjklkxss

      Suomi kuten muutkaan Euroopan maat eivät voi Irakilaisia tai mitään muita kansoja asuttaa... tulijoita olisi.. pitää se raja johonkin vetää...

      • pois-euusta

        Pakolaisasiat eivät heti ole korjattu, tarvitaan jatkossakin palautuksia nyt jo miljardikulut vuodessa.


      • VaalitTaisMennäJo
        pois-euusta kirjoitti:

        Pakolaisasiat eivät heti ole korjattu, tarvitaan jatkossakin palautuksia nyt jo miljardikulut vuodessa.

        Kovasti on ollut Helsingissä ja maassa muutoinkin hiljaista turvapaikanhakijoiden kotiinkuljetusten suhteen.

        Tiettävästi sisäministeriössäkään ei olla enää nyt vaalien jälkeen asioitu uutiskynnystä ylittävällä laajuudella.


    • JatkossaKINHereillä

      Edellä on ketjussa mainittuna 'Google paljasti vihervassarien suunnitelman!', provokatiivisesti otsikoituna mutta pointti on että Suomessa saat oikeuden äänestää kuntavaaleissa jos olet ollut alueella 2 vuotta.

      Miettikääpä, tulet maahan ja saat jonkinlaisen oikeuden hengailla, maassa jossa on perustavaa laatua oleva perinne oman maan puolustamiseksi

    • VOI SINUA LAPS`PARKA. ALKAAKO PAUKUT LOPPUA SUPERVALEHTELIJOILTA?Ovatko nämä punavihreät, siis SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät Hallituksessa?
      Eikö siellä ole pettäjäPersut, keskusta ja Kok?
      Miten voit olla noin tyhmä?

      • Hoh-hoijakkaa

        Tuo latvakakkonen on postittanut saman tekstin ainakin kymmeneen kertaan. Melkoisen pakkomielteinen!


      • Zzz_HuomentaVaan
        Hoh-hoijakkaa kirjoitti:

        Tuo latvakakkonen on postittanut saman tekstin ainakin kymmeneen kertaan. Melkoisen pakkomielteinen!

        Pitäähän näin oleellinen lupaus/toive kaikkien suomalaisten puolesta pitää tuoreessa muistissa!

        Tunnetustihan kansan poliittinen muisti on lyhyt :)


      • PopulismiaMonenlaista
        Zzz_HuomentaVaan kirjoitti:

        Pitäähän näin oleellinen lupaus/toive kaikkien suomalaisten puolesta pitää tuoreessa muistissa!

        Tunnetustihan kansan poliittinen muisti on lyhyt :)

        Näin on. Nyt on tärkeintä katsoa että mitkä vihervassaripopulistien lupaukset pannaan toimeen, ja mitkä myydään ensitilassa kun tilaisuus siihen ko. poruilla tulee.

        Tässäkin mainittu toivevetoomus on sen laatuinen koko Suomen kannalta että kyllä sitä pitääkin seurata jatkossakin, ja isosti sittenkin.
        Ja ei siis pelkästään valtuustojen osalta vaan myös tulevia eduskuntavaaleja ajatellen.


    • voihyvinkäsitellä
    • Sahuri_Suomen

      Risikko yritti tänään ehdottaa satoja lisää nykyiseen 'kiintiöön'.

      Terho torjui nämä ministerin oma-aloitteiset ideat, kuten pitääkin.

      Aloittajan teksti on siis edelleen ajankohtainen.
      Ei vihervasemmiston vastuuttomuudelle, edelleenkään.
      Siksi PS jatkaa edelleen hallituksessa.

    • ErikoistaMonenlaista

      A-Studiossa keskusteltiin aiheesta, varsin ajankohtaisesta. Ei ollut PS mukana mutta kuinka ollakkaan, aihealue ja siihen liittyvä aiheen käsittely kiinnostanee PS:ia:

      Yhteenveto: osapuolet pääsivät ääneen. Erityisesti asiaan perehtyneen Atte Kalevan osallistuminen antoi keskustelulle vakuuttavuutta, onhan hän jopa ollut ao. puheena olleen uskonveljien sieppauksen uhrina.

      Selkeimmin tuli ilmi että että suurmoskeija-hanketta pelataan isoin panoksin, ja jopa seurauksista välittämättä. Nykyisinhän Suomen muslimiyhteisö on voinut elää verraten hyvin sopusoinnussa keskenään. Suurmoskeijan toteutuminen saattaisi erittäin todennäköisesti horjuttaa tätä tasapainoasetelmaa, jolloin Suomi joutuisi keskelle shiia- ja sunni-muslimien keskinäistä, globaalia vastakkainasettelua. Tämä siis mahdollisen sunnimuslimien radikalisoitumisen lisänsä.

      Eli loppujen lopuksi kyseessä on kaiketi varsin poliittinen, ei siis uskonnollinen, tavoite, vaikka moskeijasta puhutaankin. Sen puoleen lienee kaikille osapuolille selvää, mikä se päätös tulisi ao. asian suhteen olla.

      Lisätietoja ketjusta: Keskustelu24 > Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet >P erussuomalaiset > YLE A-Studio klo 21.05 TÄNÄÄN: SUURMOSKEIJA-ASIAA!

      • AsialinjallaTottakai

        Jopa maahanmuuttajat ovat ottaneet asiaan kielteisen kannan (lähde: Uusi Suomi, otsikko 'Tutkija: Näin takaisin muslimeille tasa-arvoisen kohtelun Suomessa ilman suurmoskeijaa'):

        Geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija Alan Salehzadeh esittää ”keskitien ratkaisua” siihen, miten muslimeille voitaisiin taata samat oikeudet kuin muillekin uskonnollisille vähemmistöille, ilman, että suurmoskeijahankkeeseen suostutaan.
        –Vastustan suurmoskeijahanketta, mutta muslimiväestölle on taattava tasapuoliset mahdollisuudet oman uskontonsa harjoittamiseen. Suomen perustuslaki sekä Euroopan ihmisoikeussopimus takaavat kaikille oikeuden harjoittaa tai olla harjoittamatta valitsemaansa uskontoa. Valtiolla on velvollisuus kohdella kaikkia kansalaisia tasa-arvoisesti, hän linjaa blogissaan, jonka otsikko on "Näin takaisin muslimiyhteisölle tasa-arvoisen kohtelun Suomessa".
        ...
        Hän huomauttaa samalla, että rukoushuoneet tulee tasa-arvon nimissä sallia, mutta samalla olisi oltava tarkkana siitä, että niiden yhteyteen ei rakenneta ”kulttuuri- ja ajanvietepaikkoja”, kuten Helsinkiin kaavailtuun suurmoskeijaan tulisi.

        –Se, että on oma erillinen uimahalli tai urheilusali moskeijan yhteydessä ei sitten enää liitykään uskonnon harjoittamiseen, vaan haluun pysytellä erillään valtaväestöstä, Salehzadeh kommentoi.

        –Hurskaat muslimit haluavat noudattaa islamilaista sharia-lainsäädäntöä. Se on uskonnon ydin. Valitettavasti monelta osin sharia on kuitenkin ristiriidassa eurooppalaisen lainsäädännön kanssa. Pitää olla valppaana siitä, ettei muslimiyhteisö eristäydy ja ryhdy elämään ”valtio valtiossa” -tavalla, jossa heillä on kaikki omat palvelunsa ja varjolainsäädäntönsä ja he voivat viettää kaiken aikansa muslimeille tarkoitetussa erityisympäristössä, hän varoittaa.


    • Tiivistetysti

      "Vaihtoehtonahan on vihervasemmistolainen politiikka jossa luvataan kaikkea hyvää samalla kun otetaan"
      No juuri sitähän persut ovat tehneet nyt hallituksessa.

    • eipilkuratverot

      Kertokaa mihin ja millä rahalla elättimamut Suomeen?

    • HahKävelitteOmaanMiinaan

      Aloittaja on edelleen asialinjalla!

      Kun tämän palstan juttuja seuraa niin sitäkin enemmän on jatkossa syytä PS:n ottaa asiaan jämäkkää otetta!

      Vihervasemmistolaiset emmakarilaiset imekoot niitä provo-tappeja ym. paaluja!

      Btw. Emma Karilla on tosiaan aika matala ääni. Mitähän mahtaa edustaa? Onko hän feministi/tosi-miehisti/vaiko peräti transformisti?
      Ehkä tämäkin selviää jossakin vaiheessa, myös viherkommareille?

    • SDPHommaHoituu

      Veikkaan että vappumarsseille on hiljaista menoa.

      Ainakin jos niitä marsseja vetää.. ou never mind.

    • NeGylenistitPrkl

      No prkl, ketju jäi vaille huomiota eräiden vasemmistovihreiden häiriköinnin johdosta.

      Korjataan...

    • SoiniEiMukana

      Ilman muuta.

      Uutta asetelmaan puolueen jatkon kannalta laitettiin eteenpäin tänään Tampereen 6 pj-ehdokkaiden keskustelussa. Tästä se lähtee!

      13.5. jatkuu pj-debatti, Turussa.

      • Emman-strap-on

        Huomenna debatti jatkuu, Turussa!

        Kaikki mukaan. Ja varsinkin viherkommarit voivat oppia uutta!


    • PSjatkaaHallituksessa

      PS:n tosivaali lähestyy...

    • erittäiajankohtainenasia

      Tämän päivän gallupien ja Elomaan et co paluun myötä on selvää, että aloittaja on selvästikin näkijäihmisiä!

      • globalistit_kiittää

        Nimenomaan, kaiket kv-tilanne mukaan lukien huomioiden!

        Kokkarit, vasemmisto, vihreät, kepulaisista puhumattakaan, näitä yhdistää se yksi ja sama: ei mikäänlaisia kykyjä tai ohjelmaa vastata GLOBAALEIHIN HAASTEISIIN!

        SIKSI JATKOSSAKIN PS!


      • PunainenMoskeija

        Kyllähän ne vastaavat globaaleihin haasteisiin Islamoimalla Suomen kehitysmaamuslimeilla ja myymällä loputkin jäljellä olevasta itsenäisyydestämme Eu:lle. Siksi PS on edelleen ainoa vaihtoehto.........


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5034
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      37
      4413
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      200
      2711
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      134
      2310
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      60
      1911
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1811
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1784
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1654
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1222
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe