Olen ratsastanut nyt noin 4 ja puoli vuotta. Noin ensimmäiset 3,5 vuotta hyppäsin esteitä, isoimmillaan taisi olla 60cm yksittäisenä ja ratana n. 50cm. Nykyään esteet on alkanut pelottaa, en ole hypännyt yhtään viimeisen vuoden aikana, muutakuin kerran leikkitunnilla ravissa ihan pienen, maahan kaiverretun kavaletin.
Halu hyppäämään löytyy, mutta uskallusta ei ole, vaan haluaisin aloittaa paljon pienemmiltä esteiltä kuin mitä tunnillani hypätään (tuntini taso on C-B, hypätään yleensä 70-80cm)
1. Mitä minun kannattaisi tehdä, että pääsisin aloittamaan esteet ns. "puhtaalta pöydältä"?
2. Minkä tasoisilla tunneilla yleensä aloitetaan hyppäämään?
Estepelko, mitä teen?
1
343
Vastaukset 1
- mörrinkäinen
Aivan ensimmäisenä puhu asiasta opettajasi kanssa. Jos hän ei tiedä että sinua hirvittää, hän ei voi auttaa. Kerro hänelle pelostasi, niin hän voi tunneilla laskea esteet vaikka maapuomeiksi, tai jos siltä tuntuu, voitte miettiä sitäkin mahdollisuutta, että estetunneilla ratsastaisit sellaisessa ryhmässä joka vasta aloittelee esteitä ja työskentelee enimmäkseen puomeilla. Tällaista "alennusta" ei tarvitse hävetä, täällä foorumilla on ollut muitakin joilla on ollut sama ongelma.
Tai jos rahapussi kestää, voisit kokeilla paria yksityistuntia, niin tunnin sisällön voisi räätälöidä henkilökohtaisesti juuri sinulle sopivaksi, ja saisit ehkä lisää itseluottamusta ja rohkeutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371443- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69916- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi238681- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7531- 39527