Olen jo 50:n par/(h)emmalla puolella, mutta en ole vielä koskaan saanut maistaa mesimarjaa, jota olen sekä kuullut että lukenut kehuttavan Suomen makoisimmaksi marjaksi. Tietääkö kukaan, mistä niitä saa (esim. minkä paikkakuntien toreilta kesäisin)? Metsämarjat kai olisivat parhaita kuten aina, mutta jos saisi edes tarhamarjoja. (Ja tarkoitan tosiaan marjoja, en mitään liköörejä!)
Vastaukset 11
- lkoiu
Kuopion tienoilta Oulun korkeudelle saakka, kypsyy heinäkuun alkupuolella, suunnilleen samaan aikaan kuin mustikat tai vähän aiemminkin samaan syssyyn parhaan ahomansikkasesongin kanssa. Kasvupaikat ovat niittyjen pientareilla, tienvarsilla ja vastaavissa penkereisissä kohdin.
- mesimarjat
Kiitos tiedosta. Mutta pitääkö niitä mennä itse etsimään vai myydäänkö niitä mainitun alueen toreillakin? Jälkimmäinen olisi minulle helpompi vaihtoehto, asun Etelä-Suomessa.
- Anonyymi
Onhan niitä paljon etelämpänäkin.
- Anonyymi
Perämeren saaristosta löytyy ja Tornionjoen varrelta Ylitorniolle saakka. 35 €/kg Polarica maksaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perämeren saaristosta löytyy ja Tornionjoen varrelta Ylitorniolle saakka. 35 €/kg Polarica maksaa..
Hyvä kilohinta, mutta kausn pitäiis kerätä tai sitten olla poikkeuksellisen paljon marjaa. Jos puutarhamarjaksi jalostetu isompia ja paljon niin sitten olisi hyvää hanketta.
- sima_suu
Eipä ole näkynyt kumpaakaan myynissä. Ahomansikkaa vain Tallinnan torilla. /Keskturg
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/mesimarja
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/ahomansikka - marjamesi
Samoilla hoodeilla täällä olen kun Ikoiu. (Kuopio) en kyllä koskaan ole nähnyt missään myynnissä. Ja voin lohduttaa että ei se niin kaksisen maku ole, imelähkö , mutta enpä nyt tiiä kannataako hehkuttaa. Harvassa on ja pieniä marjoja, Lirtaseen saa nyppiä melko tovin. Jos jossain näet metsämansikkaa niin samoilla paikoilla on mesimarjaa. Niiden kausi on tosi lyhyt, taitaa mennä lintujen ruoaksi lähinnä. Metsämansikka on paljon aromikkaampi.
Ehkä jostain Viron torilta saattaisi saada ?
Sen sijaan kaipaisin tyrniä.
Mustikkaa , puolukkaa, vadelmaa täällä on luonnonvaraisena niin että livettää. - maukasta
Joskus 50-luvun lopulla Suomussalmella myytiin mesimarjamehua. Viimeksi olen mesimarjoja nähnyt kasvamassa Sodankylän Raudanjoella pellon pientareella joskus v.2004 jälkeen.
- LuomuMaistuu
Poimiessa muistakaa suojella, mesimarjan taimia, ettei niitä katkota, tai tallota. Kiitos mesimarjan puolesta.
- hortoilija
Heinä Elokuunlopulla tule maistamaan Pakkasesta löytyy ja uusia tulee Pudasjärvellä Luonnon mesimarjaa joka kasvaa meillä lammen rannalla
- Anonyymi
Muistaakseni ollut juttua että jotkut kasvattaa kaupallisestikin, olisi kyllä todella hyvänmakuinen marja, parempi kuin lakka. Saisi varmaan hyvän tuoton peltoalalle, poiminta kylläkin hidasta ellei saa jalostetua isommiksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???311192- 106963
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha614916- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70676
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666