Tee kanssani työsopimus 18 tunnin työstä

http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/3254793/Työllisyystyöryhmän muistio 4.10.2016/abf896ba-f360-42ed-a261-b0f8fe6eee06

tekstilainaus linkistä:

- Työttömyyden alun
vuoden 2017 mukaisia
omavastuupäiviä vähennetään kahdella ja lisätään
kolme uutta omavastuupäivää kolmen kuukauden työttömyyden jälkeisille kolmen kuukauden työttömyysjaksoille.

- Uusia omavastuupäiviä ei aseteta jos henkilö on ollut
edeltävän kolmen kuukauden aikana työssä
vähintään viikon tai työssä vähintään 18 tuntia neljän viikon aikana taikka työllistymistä edistävissä palveluissa vähintään viisi päivää.

*****
Tämän arvioidaan tulevan voimaan 1.10.2017 alkaen. Siis kolmen tarkastelukuukauden periodissa on työttömän oltava neljän viikon sisällä työsuhteessa vähintään 18 tuntia säilyttääkseen ansioturvarahansa tai peruspäivärahansa olemassa olevan suuruisena.
Jos näitä työtunteja ei ole tehty eikä viittä päivää osallistuttu työllistymistä edistäviin palveluihin, menettää ensiksi yhden päivän työttömyyskorvauksensa.

Kuka haluaisi palkata työttömän 18:ksi tunniksi? Se vastaa noin kahden ja puolen päivän työtä kahdeksan tunnin päivätyöaikaan verrattuna. Normaalia palkkaa siitä toki tulee maksaa kuin
myös työnantajan tulee täyttää kaikki velvollisuutensa: palkkailmoitukset ja ennakonpidätystilitykset verottajalle, ilmoitukset ja maksut sosiaalivakuutuksista. Emmehän unohda prosenttimääräistä lomakorvaustakaan.

Pätkätyö -sana kuuluu jo sanavarastoomme, tätä kutsuttakoon pätkistyöksi.
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Laskentakaava on tämä: Saamatta jääneet työttömyystuet * 17 000 euroa. Tämä on summa, joka on saatava työnantajalta seuraavan 10 vuoden ajalle jyvitettynä palkkana. Muuten ei tule tapahtumaan työllistymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pätkistyö kirjoitti:

http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/3254793/Työllisyystyöryhmän muistio 4.10.2016/abf896ba-f360-42ed-a261-b0f8fe6eee06

tekstilainaus linkistä:

- Työttömyyden alun
vuoden 2017 mukaisia
omavastuupäiviä vähennetään kahdella ja lisätään
kolme uutta omavastuupäivää kolmen kuukauden työttömyyden jälkeisille kolmen kuukauden työttömyysjaksoille.

- Uusia omavastuupäiviä ei aseteta jos henkilö on ollut
edeltävän kolmen kuukauden aikana työssä
vähintään viikon tai työssä vähintään 18 tuntia neljän viikon aikana taikka työllistymistä edistävissä palveluissa vähintään viisi päivää.

*****
Tämän arvioidaan tulevan voimaan 1.10.2017 alkaen. Siis kolmen tarkastelukuukauden periodissa on työttömän oltava neljän viikon sisällä työsuhteessa vähintään 18 tuntia säilyttääkseen ansioturvarahansa tai peruspäivärahansa olemassa olevan suuruisena.
Jos näitä työtunteja ei ole tehty eikä viittä päivää osallistuttu työllistymistä edistäviin palveluihin, menettää ensiksi yhden päivän työttömyyskorvauksensa.

Kuka haluaisi palkata työttömän 18:ksi tunniksi? Se vastaa noin kahden ja puolen päivän työtä kahdeksan tunnin päivätyöaikaan verrattuna. Normaalia palkkaa siitä toki tulee maksaa kuin
myös työnantajan tulee täyttää kaikki velvollisuutensa: palkkailmoitukset ja ennakonpidätystilitykset verottajalle, ilmoitukset ja maksut sosiaalivakuutuksista. Emmehän unohda prosenttimääräistä lomakorvaustakaan.

Pätkätyö -sana kuuluu jo sanavarastoomme, tätä kutsuttakoon pätkistyöksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu