Agricola tuotti suomenkielistä kirjallisuutta runsaasti, mutta laatu oli heikko.
Jo elämänsä aikana häntä moitittiin kielen horjuvuudesta. Oikeinkirjoitus oli milloin mitäkin, ja sanat esiintyivät eri versioina. Tavallisesti häntä on puolustettu väitteellä, että oli ensimmäinen ja ylivoimaisen tehtävän edessä.
Väite lienee väärä. Hän lienee käyttänyt käännöstyönsä raakaversioiden tuottajina koululaisia eikä ole pystynyt juurimaan näin syntynyttä epätasaisuutta.
Vaikuttaa siltä, että A ei ole käyttänyt käännöstensä ja oman tuotantonsa tukena minkäänlaista sanastusta, joten hän ei ole voinut tarkistaa, millaista ortografiaa tai sanan versiota käytettiin edellisellä kerralla.
Kun on tutustunut A:n ortografian loppumattomiin mahdollisuuksiin, pystyy näkemään, millaista oli kieli, joka A:lla oli pääasiassa pohjanaan. Silloinen suomen kieli (nykyisen Varsinais-Suomen kieli) kuului itämerensuomalaisten kielten läntiseen ryhmään, samaan kuin viro ja liivi.
Uusi kirjasuomi syntyi 1800-luvulla, jolloin se sai runsaita aineksia savon kautta itämerensuomalaisten kielten itäisestä ryhmästä, alkujaan karjalan kielestä. Miksi länteen perustuva kieli ei enää kelvannut, vaikka ortografia oli jo oikaistu?
Samaan aikaan unohdettu A kuitenkin nousi arvoon arvaamattomaan "suomen kielen isänä". Sitä ennen hänestä ei juuri ollut kuultu 300 vuoteen. Selitys on tietysti se, että myös Suomessa syntyi kansallisromanttinen ajatus kansasta, niin kuin muuallakin Euroopassa. Kansaa yhdisti oma kieli. Sitä ennen vallanpitäjille oli jokseenkin sama, mitä kieltä alamaiset puhuivat, parempi kuin eivät mitään.
Kansallisromanttinen ajattelu loi myös myytin suurmiehistä. Todellisuudessa Snellman ja Lönnrot olivat hyvin keskinkertaisia, mutta heidän ympärilleen luotiin henkilöpalvonta, ihan kuin myöhemmin Mannerheiminkin ympärille. 1800-luvulle sopi hyvin kaivaa esille Agricola ja tehdä hänestä historian merkkimies.
Jo elämänsä aikana häntä moitittiin kielen horjuvuudesta. Oikeinkirjoitus oli milloin mitäkin, ja sanat esiintyivät eri versioina. Tavallisesti häntä on puolustettu väitteellä, että oli ensimmäinen ja ylivoimaisen tehtävän edessä.
Väite lienee väärä. Hän lienee käyttänyt käännöstyönsä raakaversioiden tuottajina koululaisia eikä ole pystynyt juurimaan näin syntynyttä epätasaisuutta.
Vaikuttaa siltä, että A ei ole käyttänyt käännöstensä ja oman tuotantonsa tukena minkäänlaista sanastusta, joten hän ei ole voinut tarkistaa, millaista ortografiaa tai sanan versiota käytettiin edellisellä kerralla.
Kun on tutustunut A:n ortografian loppumattomiin mahdollisuuksiin, pystyy näkemään, millaista oli kieli, joka A:lla oli pääasiassa pohjanaan. Silloinen suomen kieli (nykyisen Varsinais-Suomen kieli) kuului itämerensuomalaisten kielten läntiseen ryhmään, samaan kuin viro ja liivi.
Uusi kirjasuomi syntyi 1800-luvulla, jolloin se sai runsaita aineksia savon kautta itämerensuomalaisten kielten itäisestä ryhmästä, alkujaan karjalan kielestä. Miksi länteen perustuva kieli ei enää kelvannut, vaikka ortografia oli jo oikaistu?
Samaan aikaan unohdettu A kuitenkin nousi arvoon arvaamattomaan "suomen kielen isänä". Sitä ennen hänestä ei juuri ollut kuultu 300 vuoteen. Selitys on tietysti se, että myös Suomessa syntyi kansallisromanttinen ajatus kansasta, niin kuin muuallakin Euroopassa. Kansaa yhdisti oma kieli. Sitä ennen vallanpitäjille oli jokseenkin sama, mitä kieltä alamaiset puhuivat, parempi kuin eivät mitään.
Kansallisromanttinen ajattelu loi myös myytin suurmiehistä. Todellisuudessa Snellman ja Lönnrot olivat hyvin keskinkertaisia, mutta heidän ympärilleen luotiin henkilöpalvonta, ihan kuin myöhemmin Mannerheiminkin ympärille. 1800-luvulle sopi hyvin kaivaa esille Agricola ja tehdä hänestä historian merkkimies.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Juu, kyllä Suomi on sen verran pieni maa, ettei tänne mahdu yhtään suurmiestä.
Kun nyt tuolle tielle lähdit, niin miten korkealle arvostaisit Afri-Colan?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Afri-Cola
Minulla ei ole mielipidettä Afri-Colasta.