Yksi vasuri vähemmän

PSVirallinen

13

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sivistystä

      Tämän aloittaja kertoo paljon perussuomalaisten älyllisestä tasosta. Otan osaa molempiin tapauksiin.

      • SMP:n perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Veikko Vennamo kannatti kaikin voimin Mauno Henrik Koivistoa Suomen Tasavallan presidentiksi.
        Pekka Vennamo sanoin noin viikko sitten: "Nykyisessä Perussuomalaiset puolueessa ei ole mitään jäljellä vanhasta SMP:esta . Veikko Vennamon perustama puolue oli kaikessa aivan toinen kun nykyiset perussuomalaiset ja heidän puolueensa.
        SMP kannatti varauksetta kansainvälistymistä ja kansainvälistä yhteistyötä, persut muusta maalimasta eristymistä; eroa eurosta ja EU:sta."
        On tosiaan mahdoton uskoa, että Vennamot olisivat olleet tai sallineet rasistisia aineksia omassa puolueessaan.
        Mitähän Veikko ja Pekka Vennamo sanoisi jos voisi Sampo Terhon tavoitteista saada työehtosopimusten lainsuoja purettua? Pekka sen voi sanoa.
        Kun Iso Iljetys, kaiken valehteleva ja muita nimittelevä kahdelle jalalle nostettu sika, Timo Soini oikein loistaa Ministeriaitiossa kun kaikkein heikommassa asemassa olevien etuja Hallitus leikkaa ja leikkaa rajusti, eivätkö pölhöpersut ole tätä huomanneet?
        Katsokaa tätä Isoa Iljetystä ja sitä kuinka hyvillään hän on kun kaikkein heikommassa asemassa olevien elintärkeiden etuja HÄN Timo Soini ja koko Juha Sipilän hallitus leikkaa.


    • törkeetätaas

      Miksi koivisto suojasi koijareita v 1990 laman sotkuissa? Kuten Nopan rak.liikken tutkinnassa Aittoniemi hyllytettiin? jätti mustan varjon päälle!

    • Zoologi

      Paskanärhi nokkimssa raatoa.

    • HävetkääOikeesti

      Ei ole tottakaan tää kaljupää/pujoparta persujen touhu!!!
      Tuo aloitus oli kyllä tyhmyydessään erinomainen osoitus älyn puutteesta!
      Kuolemalle ilakointi lienee kai sitten persujen yleinen kanta!?
      Vastatkaapa persut nyt oikeesti?

    • ja.hyvä.niin

      Seuraava persuloikkari kehittelee omaa jytkyään valtuustoryhmään x.
      Jälleen lisäaukko rapautuvaan persu-risuaitaan.

    • Esimerkillisen

      typerä aloittaja, yli puoluerajojen.

    • apukoulunapuluokka

      Vain persupiireissä näin tyhmä aloitus on mahdollista.

      • Ei pidä paikkaansa! Suomen keskustan saitilla on sama aloitus ja sekin jälkeen tulee samanlaista herjausta kuin tämän aloituksen.
        Kepun Hullujen huoneen siipi ja typerimmät persupölhöt ovat hyvin lähellä toisiaan!


      • perSSverSS

        Totta turiset. Persut olivatkin alkujaan pelkkä kepuloisten lahko.


    • nuhjunuhju

      Yksi pahimpia persujen lauseita on,veteraanien haudoille pitää kusta kun jättivät homman kesken ja eläkeläisiltä pitääkin leikata ne ovat yhteiskunnan syöpä,ja nyt edesmenneen presidentin mollaaminen.Siinä persujen mietteitä, kertoo aika paljon millaisia ihmisiä on persuissa.

    • Hallaahon.äänestäjä45

      KOIVISTO VIIMEINEN PRESIDENTTI

      Mauno Koivisto oli ns. viimeinen presidentti, Kekkonen tietty myös, ERI AIKAA MUTTA VERTAILUKELPOISIA KESKENÄÄN

      Hänen epävarmuutensa fundeerauksensa johtui tietysti siitä syystä, että hän oli kokenut sodassa venäläiseten kauheuden

      Mauno Koivisto on isänmaallinen mies

      http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005057554.html

      Törni sai marraskuussa 1943 johdettavaksi oman jääkärikomppanian. Sen tarkoituksena oli vihollisen iskujen torjunta ja taistelu partisaaneja vastaan.

      Törnin komppaniaan vapaaehtoisena liittynyt Mauno Koivisto pohti siirtymisensä syitä näin:

      ”Sekin on mahdollista, että päätökseeni vaikutti se, että Törnin komppania oli jo saavuttanut maineen kovana porukkana. Tämä saattoi olla monenkin sinne hakeutuneen päämotiivi: komppaniaan haki väkeä, joka haki aktiivisempaa toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      660
      2485
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1227
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1148
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      11
      1073
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      103
      905
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      99
      845
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    9. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      35
      767
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    Aihe