Miksi ihmisen synnyttäminen on vaikeaa?

Numero7833667

Miksi synnytystapahtuma on vaikea naiselle?
Luulisi, että evoluutio olisi jo aikoja sitten valinnut helposti synnyttävät naaraat täyttämään maan. Vai onko mies haluineen se, joka synnyttäjät valitsee ja tämä mahdollistaisi vaikeasti synnyttämisen ominaisuudelle jatkon?
Onko synnytys ollut ihmiselle viimeiset 10 000 vuotta yhtä vaikeaa vai ovatko kulttuuritekijät viime vuosisatoina muokanneet naisen vartaloa vaikeasti synnyttämisen suuntaan?
Onko synnytys nykyään yhtä vaikeaa modernissa kaupunkikulttuurissa elävien ja luonnonkansojen naisten keskuudessa?

18

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvelisin

      Taitaapa niitä vaikeasti synnyttäviä olla muissakin lajeissa, sianporsaat kyllä ovat sellaisia pötkylöitä että varsin vaivattoman tuntuisesti putkahtelevat.

      Arvelisin että evoluutiossa on kehittynyt balanssi synnyttämisen helppouden/vaikeuden ja vastasyntyneen valmiuksien välillä. Sen parempi mitä kehittyneempänä syntyy mutta kehittyneisyydestä tuppaa seuraamaan vaikeampi synnytys. Helppo synnytys ei vallan kummoinen evoluutioetu liene kun toisessa vaakakupissa on uuden yksilön elinkelpoisuus.

      • Olet täysi väärässä. Ihmislapsi on vastasyntyneistä avuttomimpia, mutta synnytys on vaikeimpia. Hevosvarsa kävelee heti syntymän jälkeen.

    • Tämä on suurten aivojen tuoma ongelma. Iso pää tekee synnyttämisestä hankalaa, vaikka ihminen syntyy periaatteessa ennen aikojaan ja on ensimmäisen vuoden täysin avuton. Lantion leventäminen tekisi kävelystä ja juoksemisesta hankalaa, mikä toisi ongelmia. Sinänsä evoluution kannalta synnyttämisen vaikeus ei ole ongelma. Elämä ei ole helppoa, evoluutio pitää siitä huolen.

      • näinhänseon

        Höpsistä. Ihminen vain suosii kaikkea luonnotonta, kuten kapeita lanteita naisilla. Luonnonvalinta ei siis oikein toimi ihmisen kohdalla ja tämä on vain yksi esimerkki ilmiöstä.

      • näinhänseon kirjoitti:

        Höpsistä. Ihminen vain suosii kaikkea luonnotonta, kuten kapeita lanteita naisilla. Luonnonvalinta ei siis oikein toimi ihmisen kohdalla ja tämä on vain yksi esimerkki ilmiöstä.

        Okaron kommentti on täysin oikea.
        Kehittyneet kognitiiviset kyvyt vaativat suuret aivot.
        Suuret aivot vaativat suuren pään.
        Ihmislapsella pään suuruus ongelma synnytyskanavan suhteen.
        Ihmislapsi syntyy varsin kehittymättömänä, eikä pärjää moneen vuoteen omillaan.
        Tämä on älykkyyden hinta.
        Kognitiivisten kykyjen kehittyminen on evoluutiivisesti varsin kallis prosessi. Se voi pysähtyä monesta syystä, jos olosuhteet eivät natsaa. Korkea älykyys saattaa olla evolutiivisesti melkoisen harvinainen ilmiö. Pienemmälläkin ajukuupalla kun tulee yleensä varsin hyvin toimeen.

      • vitsimitäpellejä
        agnoskepo kirjoitti:

        Niin, kyllähän evokitkin tulevat kohtuuhyvin toimeen vaikka ovatkin niin pahasti vajakkeja että uskovat että tyhjä räjähti kosmokseksi, heeh!

      • leo-darwin-vinssi

        "Kehittyneet kognitiiviset kyvyt vaativat suuret aivot. Suuret aivot vaativat suuren pään."

        Jos evoluutio toimisi "järkevästi", niin pää ja aivot kasvaisivat vasta synnyttämisen jälkeen. Tässä suhteessa munasta kuoriutuvat lajit ovat älykkäämpiä. Synnytysyksikkö on ergonominen kapseli, joka ei riko synnyttäjän elimistöä ja vaaranna synnytettävää.

      • leo-darwin-vinssi kirjoitti:

        Kyllähän ne kasvavat ja paljon kasvavatkin. Sen takia ihmisen lapsuus on niin pitkä muihin eläimiin nähden. Isot aivot ovat monella tapaa evolutiivisesti kalliit.

        Ei kai kukan kuvittelekaan, että evoluutioprosessi toimisi järkevästi?

      • vitsimitäpellejä kirjoitti:

        Niin, kyllähän evokitkin tulevat kohtuuhyvin toimeen vaikka ovatkin niin pahasti vajakkeja että uskovat että tyhjä räjähti kosmokseksi, heeh!

        Vaikka sinä et asiaa kykene ymmärtämään, niin kannattaako sitä julistaa lukuisin kommentein keskustelupalstoilla? Vaikka itsestäsihän sinä vain julkisen pellen teet.

      • leo-darwin-vinssi kirjoitti:

        "Kehittyneet kognitiiviset kyvyt vaativat suuret aivot. Suuret aivot vaativat suuren pään."

        Jos evoluutio toimisi "järkevästi", niin pää ja aivot kasvaisivat vasta synnyttämisen jälkeen. Tässä suhteessa munasta kuoriutuvat lajit ovat älykkäämpiä. Synnytysyksikkö on ergonominen kapseli, joka ei riko synnyttäjän elimistöä ja vaaranna synnytettävää.

        Ihmsellähän homma nimenomaan toimii noin. Lapsi syntyy periaateessa keskosena ja kehittyy pvästä syntymän jälkeen edes jotenkin omillaan toimivaksi.

        Synnytysapa ei ole älyllisen harkinnan tulos, joten on outoa sanoa, että munivat toimivat älykkäämmin. Ihmiselle muniminen toimisi paremmin ainakin nykytekniikalla, mutta evoluutio ei voi tehdä mitään äkkihyppäystä siihen.

    • A.Teisti

      Kuten okaro edellä sanoi, synnyttämisen vaikeus on hinta, jonka aivojen koon kasvamisesta joudumme maksamaan (varsinkin naiset). Isoista aivoista on kuitenkin etua evolutiivisesti. Vaikka olen mies, sanoisin, että ihmisellä synnytys ei ole koskaan helppo, joskus se on vaikea ja joskus vielä vaikeampi, eikä se varmaan ole herkkua syntyville lapsillekaan.

      Sivuhuomautus: Länsimaissa, varsinkin USA:ssa, kauneusihanne on nykyään "lantioton" nainen, tuleekohan synnytys muuttumaan entistäkin vaikeammaksi?

      • Kehittyneissä maissa yhä useampi lapsi saapuu maailmaan keisarinleikkauksen kautta. Saattaa olla, että tulevaisuudessa alakautta synnyttävät vain köyhät ja elämäntapaintiaanit.

      • Lantioton nainen tuskin lisääntykään, eli kuolee sukupuuttoon.

    • omenasynti

      Kiitos Eevan!

    • Aloittajanumero

      Mielenkiintoisia pohdintoja.
      Itse heitän rohkean jatkopallon:
      Jos evoluutio toimii, meillä on jonkin ajan kuluttua jäljellä pääosin vain helposti synnyttäviä naisia, koska vain he haluavat hankkia lapsia. Muut tekevät abortin tai synnyttävät leikkauksella.
      Kummallista, ettei luonnonvalinta ole vuosituhansien saatossa poistanut vaikeastisynnyttäviä naisia valikoimasta jo aikoja sitten.

      • Maailman kaikista naisista ja tytöistä suurella valtaosalla ei ole edelleenkään valintoja.

    • Yliluonnollinenihme

      Synnyttäminen sentään onnistuu yleensä ihan hyvin, mutta onnnistuuko tyhjän räjäyttäminen siihen uskovilta, heheeh?

      • HaistaJätkäPerse

        Entä aaseilta ja kärmeksiltä puhuminen oi pedofiililahkon homovajakki?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45339
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      36
      1602
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe