Uskoni Jumalaan suhteen esteenä

Olen 33v sinkkunainen ja uskon kristinuskon Jumalaan. Tämä muodostuu usein ongelmaksi suhteissani miesten kanssa. Ihmisillä on hirveät ennakkoluulot tämmöistä ihmistä kohtaan. Etenkin kun kiinnostun yleensä vähän boheemeista taiteellisista miehistä, eli taidepiireistä joissa vallitsee punavihervasemmistolaisuus. Useat heistä eivät voi hyväksyä maailmankatsomustani, tai vähintäänkin se on jatkuvat väännön kohde. Itse hyväksyn sen että mies ei usko Jumalaan, enkä tykkää vääntää näistä asioista, kukin uskoo kuten uskoo.
Silti tuntuu aivan mahdottomalta löytää mies jonka kanssa voisi seurustella.

Seurakunnissa ei juuri käy ikäisiäni vapaita miehiä. Muutenkin olen liian vapaamielinen heille, luulisin näin. (Toivottavasti olen väärässä). Nimittäin silloin tällöin käytän alkoholia ja olen kyllä sekstaillut useammankin miehen kanssa, enkä odota seksiä avioliittoon...

Tosiaan suhtautuminen seksiin tuottaa kans ongelmia, koska haluaisin tapailla ainakin kuukauden tai kuukausia, ennenkuin menen sänkyyn, ja sitä pidetään TODELLA outona. Olenkin sitten päätynyt toista miellyttääkseni sänkyyn jo aiemmin, mutta se on vienyt lopulta kaikki seksihaluni, koska olen tehnyt itseäni vastoin. Monet ei-uskovaiset käsittää että seurustelu alkaa vasta seksin harrastamisesta, itse näkisin että voi ja on hyvä seurustella alussa ilman seksiä, koska en halua maata kymmenien miesten kanssa elämäni aikana. Tuntuu että minua pidetään jonain keskiaikaisena muinaisjäänteenä, kun en heti halua seksiä. Minut on kasvatettu ajatukseen että seksi kuuluu turvalliseen ja luottamukselliseen suhteeseen, enkä yksinkertaisesti voi hyvin seksisuhteessa joka on aloitettu liian varhain. Seksi alkaa tuntua enemmänkin suoritukselta kuin siltä mitä se pitäisi olla.

Jossain keski-euroopassa olisi katolilaisia ja muita konservatiiveja, jotka olisivat kuitenkin riittävän liberaaleja, he ymmärtäisivät minua. Asun väärässä maassa. Miehen takiako tässä pitää lähteä ulkomaille asumaan??

Onko kokemuksia, ajatuksia?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KissaMaukuu600 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu