Paskoja ystäviä? Tulkaa purkamaan vihanne tänne!

Erosin exästäni 1,5v sitten. Paras ystäväni sanoi, että jos joutuu tulevaisuudessa valitsemaan meistä kahdesta (kun oli meidän molempien kaveri), niin valitsee minut. Ja lupasi olla tukenani.

Kertaakaan ei kysynyt minua ulos. Kerran kysyi, miten voin ja heti sen jälkeen, voiko saada minulta kyydin vanhaan lapsuudenkotiinsa, jonka ohi olin ajamassa.

Nykyään viettää exäni kanssa melkein kaiken vapaa-aikansa. Heillä on sama harrastus ja kaikki vapaa-aika menee exäni kanssa. Jopa parhaan kaverini poikakaveri on napissut asiasta tälle entiselle parhaalle kaverilleni.

En ole enää ollut hä'neen yhteyksissä. 3kk mennyt, ettei hän ole kysynyt minulta yhtään mitään. Ei ole tarvinnut edes kyytiä minnekään, kun exäni on alkanut häntä kuskaamaan.

Mun ainoat ystävät hylkäsivät mut ja tapaavat nykyään vain kaksin. Toinen ollut aina etäisempi nyt lläheisempikin ystävä ei pidä enää mitään yhteyttä. Satuttaa todella :( Mulla on jäljellä enää miesystävä ja sekin on alkoholisti vaikka välitämme toisistaan on viinanperkele mieheni toinen nainen enkä pysty kilpailemaan.

Tuntuu lohduttomalta tilanne :(

Näitä riittää paskoja ystäviä. Se ettei voi sitä inhoa edes näyttää on inhottavaa. Koska vaikuttaisi moneen muuhunkin jos kertoisin kaikille mitä puuhannut. Olen joutunut tilanteeseen ystävän takia etten voi sille edes kostaa mitä teki mulle. No ainoastaan välttelen ja varoittelen osaa ystäviä olla luottamatta siihen. Paskaa se oli ja vihaan sitä koska esitti todella ystävääni. Nyt vasta ymmärrän ne jutut kun totuus tuli ilmi.

Itse olen huomannut viimeisen vuoden aikana, kuinka tukevasta ystävästä on tullut ns. mollaava kaveri. Ennen kun ilmaisin huoleni hänelle, niin hän tuki ja jutteli kanssani asian läpi. Nykyään kun ilmaisen huoleni niin vastauksessa kerrotaan kuinka väärässä olen ja miten minun tulisi ajatella. Kerran myös kerroin mielipiteeni yhdestä asiasta ja hän sanoi "Sun mielipiteelläsi ei ole merkitystä". Olin ymmälläni tilanteesta.
Aina kun hän on tuen tarpeessa, niin minun pitäisi revetä tilanteesta kuin tilanteesta hänen tueksi. Hän myös pyytää välillä palveluksia, mutta minua hän ei ole auttanut kertaakaan.

Meidän entinen ystävyyssuhde ja nykyinen kaverisuhde tuntuu todella yksipuoliselta. Tämän vuoksi olen vakavissani harkinnut välien katkaisua kokonaan, koska minulla on aina huono fiilis tapaamisemme tai viestittelyn jälkeen.

Moikka,
eihän tuo kivalta kuulosta. Oletko pieneltä paikkakunnalta kotoisin? Kun menet lukioon, kannattaa tutustua uusiin ihmisiin ja hankkia parempia kavereita. Tuo kohtelu ei ole kivaa sinua kohtaan. Toisaalta kannattaa myös miettiä, oletko kohdellut jotain näistä tytöistä epäreilusti, tai keksitkö muuta syytä heidän käytökselleen?

tulen jeesustelemaan sen verran, että näitä juttuja kun lukee niin ensimmäisenä tulee mieleen, että arvostakaa ihmiset itseänne sen verran, että heivaatte sellaiset tyypit joista tulee jatkuvasti vain paha mieli, sellaiset eivät ole ystäviä. sitähän myös sanotaan, että ennen kuin diagnosoi itsellään jos jonkin sorttista masennusta yms. niin kannattaa ensin miettiä onko ympäröinyt itsensä pissapäillä. puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä; on ollut hylkäämistä, valehtelua, pahan puhumista selän takana, väkivaltaa, takinkääntöä... lopulta kyllästyin ja heivasin kaikki, jäin yksin muutto uudelle paikkakunnalle mutta kas kummaa, ei pahaa ellei jotain hyvääkin, sillä samalla ns. puhkesin kukkaan ja nykyään ihan eri ihminen. yksin, mutta tyytyväinen.

oikeanlaisia kun on sun vierellä niin olo on ihan erilainen, ja muistakaa, että vaikka se huonojen ystävien heivaus merkitsisi myös enemmän yksinoloa, niin se on aina parempi vaihtoehto vaikka varmasti pelottava. sama pätee seurusteluun, eikä siinä ole mitään häpeämistä jos osaa arvostaa ja kunnioittaa itseään sillä siitä se kaikki lähtee, oman itsensä arvostamisesta. niin kauan kun niin teet, oikeanlaiset tulee siten sun luokse ennemmin tai myöhemmin.

aloittajan juttuun kommentoisin, että vaikka porukkakaveruudesta ei omakohtaista kokemusta ole, niin silti sain vaikutelman ettet kamalasti ole puhunut siitä miltä susta tuntuu. eihän ne sitä voi muuten tietää, ihmettelee vain miksi olet tuollainen jörö kun käyt "syyttä" myös potkimaan. sehän nyt on selvää, että ihmiset kasvaa kokoajan eikä erilleenkään lähtemisiltä voi välttyä mutta puhuminen on silti monesti avainasemassa ja tärkeää sama missä asiassa ja tilanteessa, sillä ei sitä itsekään ole aina täydellinen jos osaa ajatella miltä näyttäisi omalla käytöksellään toisten silmissä.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14989780/itsekas-kaveri
F30, tässä on tarinani, onneks mulla on pari muutakin hyvää ystävää ja kavereita, joiden kanssa vietän nyt enemmän aikaa, kun sitä on kerrankin kun ei ole enää sitä tiivistä yhteydenpitoa entisen "ystävän" kanssa. Toivottavasti löydät myös uusia ystäviä! Itse en olisi enää jaksanut ottaa asiaa puheeksi, niin paljon me sitä puitiin silloin välirikon aikana, enkä olisi jaksanut taas uutta draamaa, kun sellainenhan siitä olisi tullut kun jotain vanhaa asiaa yrittää ottaa puheeksi. En pysty olemaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut jos toinen ei edes pahoittele käytöstään. ja oikeuttaa sen sillä että oli vaikeaa yms.

Asioita voi periaatteessa yrittää selvittää puhumalla, mutta se ei aina toimi, vaikka valitsisi sanansa sovittelevasti. Puhumalla voi tietysti tuoda esiin, jos jokin asia harmittaa, ja hyvässä lykyssä se ongelma sitten korjaantuu. Mutta voipa se keskustelu johtaa myös riitaan tai ainakin kyräilyyn - sanotaanhan sitä, että parempi laiha sovinto kuin lihava riita. Paljon riippuu siitä, millaisia ihmisiä on osapuolina.

Minäkin olen saanut kokea sitä, että on jätetty pois porukoista. Minulla oli muutama hyvä työkaveri, joiden kanssa käytiin suunnilleen kerran kuussa jonain iltana kokeilemassa jotain ravintolaa. Mutta sitten yhtäkkiä huomasin, monellakin tapaa, että minua ei enää haluttu mukaan. Mietin pitkään, olinko tehnyt tai sanonut jotain, mutta luulen, että syynä oli se, että olin saanut tilapäisen ylennyksen eli sinä vuonna sijaistin esimiestämme. Eikä minua huolittu mukaan sittenkään, kun sijaisuuteni päättyi. En ottanut asiaa koskaan esiin, koska en halunnut näyttää työkavereilleni, että asia harmitti minua. Se työyhteisö oli kokonaisuutena ottaen aika ongelmallinen, ja siellä oli paras esiintyä kuin olisi kulkenut jossain teflonpanssarissa - en jaksa avata tätä enempää. Nyt olen uudessa, viihtyisämmässä työpaikassa.

Paskoja ystäviä, siis muitakin kuin etäisyyttä ottaneita työkavereita, on minullakin ollut. Tarkoitan ihmisiä, joita olen monta kertaa auttanut ja tukenut monin eri tavoin, mutta joilta en sitten itse ole saanut tukea, kun olisin tarvinnut. Autan mielelläni ystäviä, mutta odotan kyllä jonkinlaista vastavuoroisuutta. Jos sitä ei kuulu, saa se ystävyyssuhde päättyä.

Paskoja ihmisiä on maailma pullollaan ja onnekas se, joka tapaa oikeasti mukavan ihmisen. Itse tutustuin itse asiassa tällä palstalla yhteen aluksi mukavalta tuntuvaan ihmiseen. Meistä tuli lähes parhaat ystävät, kunnes yhtäkkiä hän lakkasi vastaamasta viesteihini ja puheluihini. Mitään selitystä en koskaan saanut sille, että miksi hän katkaisi välit. Kaikki oli hyvin kun viimeksi näimme ja yritin uudestaan ja uudestaan ties kuinka kauan kysyä häneltä, että mistä on kyse, mutta ei vastausta. Uskon, että on aika harvoja ongelmia, mistä ystävyys ei selviäisi, mutta jos toinen ei suostu vastaamaan viesteihin, niin mitään onglemia ei voida selvittää, eikä voi edes pyytää anteeksi, jos ei tiedä mitä on tehnyt.
Niinkin yksinkertainen asia, kuin kommunikointi, tuntuu nykyihmisille olevan vaikeaa. Ei ole hirveästi empatiaa ihmisillä, kun ei välitetä siitä, miltä se toisesta tuntuu, kun katkaistaan kylmästi välit ilman mitään selitystä.

Mulla on paskoja "ystäviä". Äiti kuoli ja tuli ero, mitään tukea ei heiltä saanut. Jos yritin aloittaa keskustelua, puhua vaikka äidistäni, keskustelu vaiettiin kuoliaaksi. Muutoin puheliaat ihmiset tuijottivat vain lattiaan sanaakaan sanomatta tai viesteissä jättivät viestini reagoimatta, ei vastattu mitään. Se tuntui tosi pahalta, että kukaan ei halunnut kuulla surustani tai ajatuksistani ylipäätänsä. Kukaan heistä ei ole samanlaisia menetyksiä kokenut, niin eivät kai sitten osanneet, mutta olisivat edes yrittäneet.

No nyt kun olen eronnut ja äiditön, on tilanne se, että mitä tahansa sanonkin, on vastaus aina "no et sä voi tietää kun sulla ei ole parisuhdetta/perhettä/äitiä. "Ystäväni" vähättelevät minua jatkuvasti. En saa osallistua keskusteluun tai tuoda mielipidettäni ilmi, koska olen eri elämäntilanteessa juuri nyt, niin en voi tietää mistään mitään. Mielipiteelläni ei ole mitään arvoa.

Todella ulkopuolinen olo.

mulla on tämmönen kaveri kun se vaan ignooraa mut eikä voi olla rehellinen mulle eikä halua olla enää yhtään kaveri. ollaan samalla luokalla ja koulua on vielä vuosia jäljellä. onneksi minulla on toinen ystävä koulussa jolle voin kertoa jos jokin harmittaa ja jolle voin keskustella.

Naiset ovat sen verran vmäisempiä kavereina kuin miehet, että harvoin naiset sanovat jos jokin asia ärsyttää tai jos ei halua enää olla kaveri.

MInulla on kolme ystävää ( vaikka Tiina, Laura ja MInna) ja en todellakaan tiedä mitä olen heille tehnyt kun he käyttäytyvät noin minua kohtaan. Olemme tunteneet lapsesta asti . Muutin toiselle paikkakunnalle työnperässä. Olemme nähneet vuodessa noin 2-3 kertaa , mutta pitäneet tiiviisti yhteyttä toisiimme ja mitään riita eikä erimielisyyksiä ole ollut . Kaikki alkoi viimevuonna Lauran syntymäpäivistä.Synttäreillä nämä ystäväni heivasivat minut täysin. MInulle ei puhuttu ja jos yritin jutella jostain tai osallistua keskusteluun, niin niille tuli yhtäkkiä kiire tupakalle tai sitten he vaihtoivat aihetta pitkän hiljaisuuden jälkeen. Oli siellä muitakin näiden ystävien ystäviä, mutta he käyttäytyivät samalla tavalla. Ystäväni myös alkoivat kertoa minusta kaikkia vanhoja "noloja" juttuja kuten että " muistatteko kun se silloo oli kapakassa ja meni laulaa huppelissa karaokea hahahahahah" . Kun sitten otin esiin heidän hieman suuremmat mokansa ,niin he olivat vaan että pitääkö minun muistella jotain vanhoja kännimokia, vaikka ite tekivät juuri sitä samaa.
He myös alkoivat arvostelemaan sitä että olin mennyt kihloihin .He vihjailivat jopa että meidän suhde ei kestä ja kun kysyin syytä siihen, niin he vain sanoivat että kun mulla aina menee kuitenkin mies asiat pieleen ja että innostun liian nopeasti. Ihan kuin heillä ei olisi koskaan suhde päättynyt .
Tämän jälkeen meillä oli tiedossa yhteisen perhetutun lakkiaiset . Menin sinne mieheni kanssa ja silloin he tapasivat hänet ensimmäisen kerran ja kyllä, huomasin miten esim LAura ja Tiina katsoivat häntä kielipitkänä ( seurustelevat itse) , mutta kuitenkin ystäväni kohtelivat minua kuin ilmaa tuolla lakkiaisissa. He eivät puhuneet mitään ja jos menin heidän luokse juttelemaan ja kyselemään kuulumisia, niin he lähtivät pois tai taas jälleen kerran vaihtoivat puheenaihetta. Lähdimme sitten mieheni kanssa aikaisemmin pois kun meillä oli pitkä ajomatka seuraavana päivänä. Illalla sain sitten LAuralta viestin missä hän kysyi minne lähdimme kun tarkoitus oli lähteä lakkiaisten jälkeen viihteelle, no kerroin hänelle että meillä on pitkä ajomatka , mutta voin päästä tulemaan taas kahden kuukauden kuluttua niin voidaan silloin järjestää jotain, hän ei vastannut kuin tyyliin että " no just joo, ois ollu niin kiva tutustua sun mieheen paremmin ". Kysyin häneltä mitä hän tarkoittaa sillä, niin hän ei vastannut mitään.
Tämän jälkeen he ovat olleet todella tylyjä minua kohtaan esim yhteisessä kesksutelu ryhmässä. He jättävät vastaamatta viesteihin ja jos vastaavat niin se on jotain todella tylyä.
Joulun aikoihin olimme sopineet vietämme Minnan luona pikkujoulut. Laura ja Tiina eivät ilmoittaneet minulle mitään että eivät ole tulossa kun sovimme ryhmässä mitä kukin tuo mukanaan. MInna sitten kertoi että he olivat lähteneet kahdestaan yökerhoon ja pyytäneet häntä mukaan, mutta MInna ei ollut halunut lähteä kun oltiin sovittu pikkujoulun vietto. Kysyin MInnalta että eikö me oltaisi voitu sitten porukalla mennä, niin MInna meni vaikeaksi ja sanoi että hän ehdotti , mutta se ei sopinut heille. Kysyin MInnalta syytä näiden kahden käytökseen minua kohtaan ,niin hän meni vaikeaksi ja sopersi että ei osaa sanoa.
Tämän jälkeen MInna ja Laura ovat melkein kokonaan sulkeneet minut pois. He myös tyrmäsivät heti sen kun muutimme mieheni kanssa yhteen.
He eivät enää vastaa juuri mihinkään viestiin ja kun viimeksi olin käymässä, niin laitoin molemmille viestiä että olen nyt paikkakunnalla että nähtäisiinkö vaikka kahvien merkeissä. He lukevat kyllä viestit, mutta eivät vastaa . Sitten Facebookista on kiva katsoa kun ovat tehneet taas porukalla jotain yhdessä eli eivät selvästikään halua minua enää mukaan.
Kysyin heiltä olenko tehnyt jotain pahaa heille ja miksi he käyttäytyvät noin, niin Laura vastasi ainoastaan että otan kaiken liian tosissaan ja kuvittelen vain.
Silti tää koko homma on jatkunut näin tosi pitkään ja minulla on todella kurja olo siitä että näin on käynyt, jos tietäisin edes että mikä on syy , niin sekin olisi laihempi lohtu kuin ei syytä ollenkaan.Lisäksi kuulin että Laura ja Tiina ovat puhuneet minusta paskaa poikaystävilleen ja ihan perättömiä juttuja.
Nyt on mennyt 6 kk ja emme ole olleet yhteydessä, kun en jaksa enää ehdottaa mitään enkä järjestää ym .
Minna on välillä yhteydessä, mutta hän tietää varmasti jotakin tähän kuviooon liittyvää, mutta ei vain sano sitä. MInusta olisi kuitenkin reilua kertoa mikä tämä juttu on ja mistä se on alkanut. Mikä on niin vaikeaa sanoa suoraan ?
Anteeksi pitkä vuodatus

Lapsuuden "paras kaveri" koulun puolelta oli muuta kuin paras kaveri. Selkään puukottaja. Miten hölmö olikaan, kun meni aina siihen samaan halpaan. :D Pihakaverit ne niitä todellisia kavereita olivat. ❤ Ei ole niiden voittanutta.

Joo täs tarina teille🤦:
Eli siis tapasin päiväkodis yhen tyypin sanotaan nyt vaikka Liisa. Se oli mun bff ja tälleen. Sit mentiin kouluu ja se löys kaks muuta kamuu ja mulla ei siis ollu muita kamui. Sitte 5lk syyslomal se poisti mut msp kamuista ja oli koulus luvannut pitää yk (yökylä) mut sitte snapis laitto et "en voi olla enään koskaan" ja mulla ei ollu muita kamui, ei harrastuksia, kerhoja.jne. Tähän viel autto se et näin mun äitii toosii vähän niin totaa…
PS: en puhunut Liisa-nimestä kertaakaan🤦

Mä sain kuulla olevani itsekäs ja paska ystävä, koska en päässyt osallistumaan ystäväni polttareihin. Alunperinkin minut taidettiin vain haluta mukaan maksajaksi, sillä noi polttarit makso monta sataa euroa ja ei puhettakaan että olisi järjestetty jotain halvempaa ja edullisempaa. Osallistuin kuitenkin polttarilahjan maksamiseen.
Häälahjakaan ei miellyttänyt ( arvo 90 euroa). Olisi pitänyt laittaa useampi satanen hääparin yhteiselle talon osatamis tilille tai sitten ostaa se listalla oleva kallis kodinkone. Opiskelijana ei ollut silloin kauheasti varaa laittaa rahaa mihinkään älyttömän kalliiseen ja ystäväni tiesi kyllä että minulla on raha tiukassa opiskelun takia.

Sain siis tuon palautteen omasta paskamaisuudestani kuulla vasta muutama vuosi noiden häiden jälkeen ja ihmettelinkin että miksi noi ystäväni oli muuttunut mua kohtaan ihan ihmeellisiksi eikä oikein yhteydessä ole pystynyt olemaan, kun eivät vastaa juuri mihinkään ja koskaan ei ehditä nähdä ym.

No siis mun oaras kaveri hylkäs mut ja meni mun kiusaajien puolelle. No täs välil oli huonoi ja hyvii hetkii. Mut tnä liikkatunnil kuulin kun se koko ajan puhu selän takana. Kun otin asian pukkaris esille ne vaan ingnooras/hymähteli. Onneks mul on mylstosi hyvii ja rakkait kavereit❤️😘.

Mä olen muutamille kelvannut vaan tukihenkilöksi, kun eivät ole tarvinneet mua enää, ovat lopettaneet yhteydenpidon, niin teki viimeisinkin tuttava. Huvittavinta oli se ett viime vuonna olin oikeasti huolissani hänestä, ei olis kannattanut, hän ei piittaa muista kuin itsestään, kaikki asiat pyörii vaan hänen oman napansa ympärillä. Lupasi muka olla mulle tukena, olin muka tärkeä hänelle. Hänellä rupes menemään asiat paremmin, joten vähensi yhteydenpitoaan ja jos erehdyin omista ongelmista kertomaan, niin ei ottanut kantaa viestiin ollenkaan, kun poistin viestin, tuntui olevan tyytyväinen, kun älysin ettei häntä voinut vähemmän kiinnostaa mun ongelmat ja ett keskityin pelkästään hänen juttuihin ja pidin omat asiat omana tietonani. Enempi meidän välit olikin sitä, ett mä tsemppasin ja kehuin häntä, hän ei kyllä kehuja antanut, ei voinut edes onnitella synttärini johdosta vaikka edellisenä päivänä ohimennen mainitsin asiasta, ohitti sen kokonaan, kai ajatteli ettei hänen tarvitse joutavaa onnitella, itse kyllä meuhkasi vähän väliä tulevasta merkkipäivästään ja muisti mulle kertoa miten oli onnitellut paria ystäväänsä synttärien johdosta, halus tehdä mulle keitä piti oikeasti tärkeinä. Eipä hänen enää vaivautua mua onnittelemaan, miks muka yhtäkkiä kokisi sen tarpeelliseksi tai muuttuisin niin tärkeäksi. Eipä tuo tuttu ollut ensimmäinen, eikä ainoa, jolle kelpasin vaan joksikin hätävaraksi ja tukihenkilöksi, kun löysivät omalle tasolleen sopivampia, oikeita ystäviä, dumppasivat mut roskikseen. En ole dumppauksen jälkeen ruvennut uudestaan samoja jeesaamaan, kerta sitä kunniaa on riittänyt, eikä he ole musta piitanneet aiemminkaan paskan vertaa, niin en mä enää kusettavaksi rupea.

Tätä on jo kestänyt hetki siis musta tuntuu et mun paras kaveri haastaa kaikesta kilpailua. Sen perhe on paljon rikkaampi ku mun ja se saa kaiken mitä se haluaa ilman et sen tarvii ees pyytää ja sit se aina tulee näyttelee niitä mulle ja on sillee katoppa mitä mä sai jos oon vaikka hetki sitte saanu jotai pientä nii sit se tyylii saa kymmene samanlaista ku se vaa on sen vanhemmille sillee et mä haluaisin tollase ja sit se saa. Ja sit jos mä oon jossain pelissä sitä edellä nii sitte hetken päästä se tulee et hei yritäppä ottaa kiinni tai rikkoo tää enkka ja se on ärsyttävää. Sille koulu on tosi helppoo ja se saa hyviä numeroita mut mulle se on vaikeempaa ja sit se aina on sillai et ihanaa jos teen vielä vhä töitä nii saan 10 todistukseen enkusta ja sil on jo ainaki yks varma 10. Sit jos sillä menee vhä huonommi joku koe nii sit se heti alkaa valittaa. Ja sitte mä oon vhä parempi matikassa mutta se on mullekki tosi vaikeata ja no se alkaa olee siinä jo parempi mut musta tuntuu et mä vaan huononen. Se istuu mun vieressä tunnilla ja sit jos se ei osaa jotakin laskua se alkaa heti stressaa ja sit se vaa on koko ajan sillee auta auta auta ku koitan itekki laskee jotai tosi vaikeeta yhtälöö kyl mä sit sitä autan mut sit jos en itekkää osaa nii sit se alkaa ba stressaa vielä enemmä ja valittaa. Mä oon sellainen tosi ahdistunut ja hermoileva ihminen nii sit saan aina jonku hermoromahduksen. Mulla on myös paniikkikohtauksia ja niitä tulee välillä myös ahistus ja sen pitäs kyllä tietää mut se ei vaa ymmärrä. Ja kerra ku liikka tunnilla sain paniikkikohtauksen nii se ei ees välittäny se meni vaa pelaa. Me ollaan oltu jo tosi kauan parhaita kavereita enkä pystyis elää ilman sitä mut mua ärsyttää sen käytös ja miten se koko ajan kilpailee kaikesta. Se on tosi kiva ja hauska tyyppi mut se on iha liian kilpaileva ja sit jos se ei osaa jotai vaikka matikan juttuu enkä mäkää nii se ei ikinä uskalla kysyy opeta apuu vaan se luovuttaa ja sit mä oon aina se joka kysyy kaiken opettajilta ku se ei muka uskalla ku se on niin ujo.

Kyllähän tämä maailman aika Vartiotornituttaa itse kutakin!... Suuresta joukosta jota kukaan(ko?) ei voi laskea(?) - pitäisi valita edes jotain kiinnostavaa seuraa!... ... ...(?) Miksipä niin ? Vieläpä todellista!...(?) Helppo juttuko?...! pisteet niille keillä on "joku" ja pitää suhteen kunnossa! Laskinta ei ehkä tarvitse -kun pysyy hereillä!...kunhan se jokukin on vaan todellinen eikä harhaa...

TODELLAKIN PURETAAN YHDESSÄ SE KAIKKI SAATANAN VIHA MITÄ MEILLÄ ON LIITTYEN KAIKKIIN SAATANAN SUHTEISIIN TÄSSÄ MULKKUJEN SOSIAALISESSA ELÄMÄSSÄ

Kohtelee mua kun jotaan vitun roskaa ei arvostusta millään tasolla, ne sais painuu vessanpöntöstä alas ja pakenea vuorille ja kuolla sinne

Muutenkin tää sosiaalinen media tappo kaikki meiät

Eikun siirry ikäväosioon, siellä on ikävätrakkaudet huvituksiin saakka sekaisin.

On mulla yksi ns. Ex ystävä joka vituttaa . Oltiin ala asteelta , aikuisuuteen asti ystäviä. Kun masennuin hylkäsi mut. Otin itse yhteyttä ja pyysin käymään. Nähtiin ja meillä oli ihan mukavaa. Pidettiin jonkun verran viestein yhteyttä. Lähinnä minä kyselin kuulumisia. Lopulta aloin seurustella muuttui kateelliset. Laittoikin monesti yöllä viestiä ja suoraan kyseli minun ja silloinsen avopuolisoni raha asioita. Omat asiat oli kussut ulosotossa jne. En jaksanut niitä juttuja. Vähensin yhteydenpitoa. Laitoinkin joskus viestiä ja kyselin kuulumisia ei välttämättä vastannut. Lopulta poistin sosiaalisesta mediasta ystävistä . Pyysin kuitenkin takasin ajattelin että ehkä hänellä oli jotenkin rankkaa. Ei onniteluja naimiisiin menoista ei lapsista ei mitään. Tuntuu että kyttää vaan.
Poistin taas. Lopulta pyysi itse takaisin ystäväksi Ahdistaa lähinnä koko ihminen mutta koska en halunnut olla mulkku niin hyväksyin. Ei vastaa viesteihin , kommentoi mitääb kuiten käy siellä . Olkoon sitten ja kytätköön jos niin kiinnostaa.

Samaa mieltä paskoja ystäviä on paljon

No mulla on sellainen vitun sössöttäjä joka vittu valittaa mulle että sillä on jotain vitun pahoja ongelmia vaikka sen elämässä on kaikki niin helvetin täydellistä. Se sanoo että mä en tiedä vittujakaan sen perheestä (tarkottaa siis että sillä olis jotai pahoi ongelmii sen perheen kans) no sen mä tiiän että kävi talvella lähes joka viikko laskettelemassa ja kesällä käy Helsingissä monta kertaa Tampereella ja menee kuulemma kreikkaan tai Espanjaan että vitut sen ongelmista. Se ei tiedäkään mitä oikeet ongelmat on. Mut jätetään aina ulkopuolelle, niitä ei kiinnosta jos mä lähen joskus siitä porukasta ne ei ees huomaa sitä. Ja kun niillä oli tiktokis sellanen telinevoimistelu juttu (harrastan se paskiaisen Kaa telinevoimistelua) nii ne ei päästänyt mua siihen kun olin niitten mielestä jotenki huonompi

Miltein kaikki ystäväni paljastuivat narsisteiksi tai psykopaateiksi. Eräs yritti jopa tappaa minut. Selän takana haukuttu miljoonia kertoja. en luota enää ihmisiin.

No siis mun paraskaveri on nykyään yhen Liisan Kaa nimi vaihdettu niin mä ja mun nyky hetkinen BFF tehtiin mun ennen olleelle parhaarrekaverille pränkku ja se suuttuu siitä kun siinä pränkissä mä ja mun nyky hetkinen BFF sanottiin että se mun nyky hetkinen BFF olis sanonu mua tyhmäksi ja sitten se jatkui 30min sitten lopulta minä kerroin että se oli pränkki ja hänellä meni tunteisiin.ihmettelen että hän teki minulle noin 5kuukautta sitten 2h pränkin siitä että hänen ihastuksensa tuli heille silloin kun hän kertoi että kyseessä oli pränkki minä vain nauroin enkä suuttunut nyt hän veti tunteisiin eikä enää ole puhunut yritin kyllä kysyä että mikä hänelle tuli mutta sano että ei kuulu sulle ja lähti pois