Tuli vaan mieleen noista muista ketjuista otsikon mukainen että miksi ihmeessä ei kun se olisi kaikin puolin järkevää. Monta hyvää juttua tulee heti mieleen:
- Jännämies jolle nainen teki lapsen/lapsia oppisi vastuuntuntoiseksi kasvattajan tehtävään jouduttuaan. Varmaan monta rikoskierrettäkin katkeaisi ihan itsestään kun jännämies huomaisi tulevansa paremmin toimeen yksinhuoltajana.
- Nainen synnyttäjän tehtävän hoidettuaan ei voisikaan seuraavan miehen kohdalla alkaa väittämään että "lapsiluku on jo täynnä" vaan olisi heti valmiudessa uuteen synnytystehtävään kun ei olisi entiset lapset viemässä aikaa & energiaa
- Uusi mies ei joutuisi aisurin asemaan vaan pääsisi heti perustamaan itselleen omaa perhettä ja saisi omia lapsia. Varmaan tämä liitto naisellakin kestäisi sitten paremmin kun ei tulisi niin paljon riitelyä perheen sisäisestä ajan ja rahan käytöstä
- Lapset saisivat kasvaa koko ajan rauhallisessa ympäristössä eikä niitä riepoteltaisi edestakaisin kahden kodin välillä. Lisäksi jännämies varmaan pian löytäisi uudenkin naisen joka tekisi sille vielä lisää lapsia
- Yhteiskunta kiittäisi kun syntyvyys väkisin nousisi, naiset jotka haluaisi olla äitejä eivät voisi enää sooloilla vain jännämiehelle tekemiensä lasten kanssa vaan jotuisivat aina miestä vaihtaessaan lapsentekopuuhiin, sehän olisi vain reilua että jos haluaa jotain täytyy antaakin jotain
Tuossa oli vain ensinnä mieleen tulevat, paljon olisi varmaan muitakin hyviä juttuja siitä että miehet saisivat tuollaiset kunnolliset isäoikeudet, Naisethan voi aina halutessaan tehdä uusia lapsia niin nekään ei oikeastaan menettäisi mitään jhos ne lapset menisi aina miehelle josta eroavat.
Miksiköhän muuten ei lapsia aina määrätä isälle?
28
356
Vastaukset 28
- 876
Onko sun vanhemmat elossa? Ihan vain kiinnostaisi kysyä, ajattelivatko yhtään seurauksia ja niitä loppumattomia ongelmia kun sut päätti tehdä. Miksi eivät käyttäneet ehkäisyä. Oliko jossakin se eutanasia lakialoite? Voisin puoltaa ihan vain siksi, että se olisi sulle selvästi paras ratkaisu. Järkevin mitä sun suusta on tullut ulos taitaa olla se oma mulkku kun olet selkääsi taivutellut pään yli. Zombillakin on enemmän järkeä ja sisältöä elämässään. Saattanut tippua useasti pinnasängystä pääedellä alas tai hoitopöydältä. Kaikille ne nykyään verkkoliittymiä kauppaakin.
Sinä taas olet sillä tapaa typerä nainen ettei sinulta koskaan saa mitään rakentavaa keskustelunyritystä, ainoastaan henkilöhyökkäyksiä osaat tehdä eikä nekään ole kovin nasevia. Jos oikeassakin elämässä olet samanlainen pelkästään räyhäämään kykenevä eikä sinun kanssa voi keskustella ei kukaan varmaan juurikaan halua jutella sun kanssa. Tässäkin olisi ollut hyvä tilaisuus lähteä puolustamaan olemassaolevaa aika huonoa systeemiä mutta eihän sinusta edes siihen ole vaikka on valmiit sapluunat, ainoastaan henkilöhyökätä osaat.
- turhaa.aivanturhaa
Harmaaritari kirjoitti:

Oot niin pimee ja seonnut, ettei kukaan vaivaudu keskustelemaan sun kanssa.
- Miksi.edes.vaivaudun
Harmaaritari kirjoitti:
Sinä taas olet sillä tapaa typerä nainen ettei sinulta koskaan saa mitään rakentavaa keskustelunyritystä, ainoastaan henkilöhyökkäyksiä osaat tehdä eikä nekään ole kovin nasevia. Jos oikeassakin elämässä olet samanlainen pelkästään räyhäämään kykenevä eikä sinun kanssa voi keskustella ei kukaan varmaan juurikaan halua jutella sun kanssa. Tässäkin olisi ollut hyvä tilaisuus lähteä puolustamaan olemassaolevaa aika huonoa systeemiä mutta eihän sinusta edes siihen ole vaikka on valmiit sapluunat, ainoastaan henkilöhyökätä osaat.
Ja sinä se et osaa ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan. Jos laitat tälläisen aloituksen, pitäisi myös pystyä perustelemaan kantasi sitä kritisoiville. Mutta menee heti mielestäsi henkilöhyökkäyksen puolelle, jos ei kakistelematta niele absoluuttisena totuutena vaahtoamaasi asiaa. Huono itsetunto, vähän elämänkokemusta, eipä niillä eväillä kummoisia pysty kirjoittelemaankaan. Lapsillakin on tapana pitää älämölöä, vaikkei mitään asiaa edes ole, mutta huomiota pitää saada.
- Lpaset
Tuo olisikin hyvä, miksi mies ei joudu vastuuseen lapsestaan, lähes aina lapset jää pääasiassa naisen vastuulle. Oppisivat miehetkin kantamaan vastuun, kun lapset olisivat siinä mukana päivittäin. Helppoahan niiden on vapaana taas hypätä seuraavaan naiseen.
Niinpä, jäisi paljon pahaa tapahtumatta. Tuokaan tuskin olisi terroripelleilyihin alkanut jos olisi ollut lapsi sen vastuulla:
https://www.aamulehti.fi/maailma/naisen-jarkyttava-havainto-ex-mies-paljastui-lontoon-terroristiksi-200193178/- Tule.pois.kuplastasi
Aika mustavalkoista taas, kyllä se huoltajuuskiista on monesti katkera sota, jota joskus käydään lasten täysi-ikäisyyteen asti. Itsekäs aikuinen ei ymmärrä, että lapsi siinä kärsii, kun pitää kaikin mahdollisin keinoin yrittää kostaa exälle. Ritari vielä unohtaa autuaasti asian, joka jokaiselle eronneelle on päivänselvä: vanhemmuus ei lopu eroon. Lasten matkaaminen äidin ja isän välillä ei lopu, oli asumisjärjestelyt mitenpäin hyvänsä.
Vaikka lapset asuisivat pääsääntöisesti isällä, äiti on kuitenkin äiti, jonka lapsiluku voi olla täynnä. Miksi ihmeessä maailmaan pitää pyöräytellä muksuja joka ukolle? Jos mies ei ole kyennyt itselleen lapsia hommaamaan aikaisemmin, ei eronneen naisen velvollisuus ole niitä maailmaan tehdä. Koska teorioidesi mukaan ero tulee kuitenkin, niin miksi tehdä lisää erosta kärsiviä lapsia?
Ei kannattaisi vouhottaa asiasta, josta sinulla ei käytännön komemusta ole, lapseton ei voi ymmärtää eroperheitä oikeasti. Sinä ajattelet asiaa vain omalta kannaltasi, miten paljon helpompaa lapsettoman sinkkumiehen olisi deittailla, jos naiset eivät olisi niin kiinni lapsissaan. Ja ei se entinen jännäex häviä mihinkään, se voi silti tulla ja ottaa hengiltä entisen vaimonsa ja sinut, vaikka olisikin jo lapset itselleen saanut. Että mietippä loppuun asti, viittaan jossain ketjussa olleeseen vaahtoamiseesi ex-jännämiehistä.
Noh minun tapauksessa ne varmasti määrättäis
- Kiltti-ja-kunnollinen
Sossutädit määrää lapset äidille koska naisia suositaan ja miehiä sorretaan. Ihan rankaistuksena naisen tyhmyydestä lapset voisi määrätä sille jännämiehelle. Oppisi naiset sitten kelpuuttamaan kunnollisia miehiä.
- Käsittämätön.logiikka
Sinä ilmeisesti olet jännäisän kasvattama, kun vaikutat niin tasapainoiselta ja järkevältä?? Ei naiset yhtään sen auliimmin antaudu syrjäytyneille ätmeille asui ne lapset isällään tai ei. Ja kummastippa nyt on mieli muuttunut, kun eilen luin ketjuja, joissa naiset, joilla lapsia on, ovat parisuhteeseen kelpaamattomia jokamiehen lorttoja. Mutta jos lapset asuisi isukin luona, niin naisesta tuleekin heti vaimomatskua.
- Kiltti-ja-kunnollinen
En tuntenut isääni sillä vanhempani erosi kun olin 5 vuotias, ei se minusta ollut jännäisä, en tunne sen paremmin sitä kun en ole nähnyt sen jälkeen.
- uus.ketju
Pertsa auta!!!!
Taas tätä paskaa!! - DoubtofOrder
Koska lastensuojeli ohittaa aikuisten miesten kasvattamisen tarpeellisuudessa.
- DoubtofOrderap
Siis suojelu.. olen näköjään kännissä jo pelkästä ajatuksesta, että menenpä kaatamaan itselleni yömyssyn..:)
- Huolestunut.sivullinen
Naiset ovat tyhmiä, kun kasvattavat pojistaan tämmöisiä vässyköitä, eihän nämä reppanat pärjää itsekseen luontoon laskettuna!
- DoubtofOrder
DoubtofOrder voi olla vässykkä, mutta nainen.. Ei kait mies niin helposti humallu.
Ei sinäällään yhtään huonompi ratkaisu. Oikeastaan itsekin voisin mielummin olla lasten kanssa ja exä maksaisi elatuskorvausta minulle ja saisin myös lapsilisät. Ainut huono puoli on, että olen yötöissä välillä. Mutta kunhan lapset kasvaa, niin sekin onnistuu.
Ei minusta ainakaan ole yhtään senkummempaa, että lapset olisivat pääosin minulla. Oikeastaan moni asia olisi paljon helpompaa. Vaikka se, että olisivat joka toinen viikonloppu äitillään, toisi minulle ns. lapsivapaata vapaa-aikaa enemmän. Vaikka treffailuun. Ja toisaalta taas itse ei tarvitsisi sännätä välttämättä jonnekin, kun minulla olisi lapset. Saisi sitten nainen tulla minun luo, tai käytäisiin Teboililla munkkikahveella.
Mutta sen verran kuitenkin sanon, että ei minunkaan tapauksessa lapsia määrätty äitilleen. Se päätetttiin yhteistuumin, juuri tämän vuorotyön takia. Olisikin niin helppoa vaihtaa työpaikkaa kuin tennissukkaa ja myydä talo tuostavaan, niin korjaisin tämän tilanteen mielellään toisinpäin. Mutta elämä ei mene aina niin suitsait helposti.- Meitä.on.moneksi
Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia kuin ne sivullisesta saattavat vaikuttaa, varsinkin kun ei itse ole käynyt läpi eroa ja lasten huoltajuuskiistaa. Minä asuin eron jälkeen samalla paikkakunnalla exäni kanssa, lasten elämä pysyi muuten samana, paitsi asuivat vuoroviikoin minun ja isänsä luona. Muutama vuosi meni näin, elareita ei makseltu puolin eikä toisin, lapsilisät meni lasten tileille. Lasten isä esitteli uuden naisensa lapsille melkein heti, kun muutin pois yhteisestä kodista ja lapset alkoivat olla miehelle riesa, kun ei päässytkään riiustelemaan oman mielen mukaan. Erään kerrran hän vaati minua, vuorotyöläistä, muuttamaan työvuoroja hänen menojensa mukaan, kun kieltäydyin, hän tokaisi, että on hänellä tärkeämpääkin tekemistä kuin olla lasten kanssa. Siihen loppui minun joustavuuteni.
Aikanaan minäkin löysin uuden kumppanin, aloin puhua paikkakunnalta muutosta ja työpaikan vaihdosta exälle. Ja kun asia tuli ajankohtaiseksi, hän väittikin, ettei koskaan ole sellaisesta kuullutkaan. Lasten takia mentiin lastensuojeluun ja minun työni takia lapset jäivät isälleen toistaiseksi. Hän vaatimalla vaati, ettei lasten elämä mitenkään muutu, mutta joka viikonloppu voi lapset matkustaa minun luokseni. Onneksi olimne siellä lastenvalvojan luona ja hän takoi exälle päähän, että ensinmäkään, mikään laki ei velvoita järjestämään lapsen vanhemmalle lapsivapaita viikonloppuja, että kun nyt lapset asuvat hänen luonaan, mennään minun työvuorojeni mukaan.
Muutama kuukausi mentiin näin, minä itkin ja ikävöin lapsia, odotin vain, milloin lasten isä väsyy uuden rouvan ja lasten välillä kikkailuun. Seuraava tapaaminen lastenvalvojan luona muuttikin tilanteen, isä halusi "hankalammasta" tenavasta eroon, koska lapsi itse haluaa äidin luo. Se olikin totta, onneksi lapsi itse suureen ääneen teki tahtonsa selväksi ja lapsi muutti pysyvästi minun luokseni. Tällä hetkellä tilanne on, että toinen on isällään ja käy joka toinen viikonloppu minun luonani ja toinen asuu minun luonani ja käy isällään, eli lapset ovat joka viikonloppu ja lomat yhdessä.
Parempi ratkaisu tämäkin on kuin se lasten isän ensimmäinen ehdotus, "jospa sinä muutat minne haluat ja jätät lapset kokonaan minulle" eli lapsilta olisi äiti riistetty kokonaan pois. Hän sai erossa talon, auton ja tavarat, vielä olisi lapsetkin pitänyt kostoksi viedä. Kun aina syytetään naisia erossa kikkailulla, niin kyllä osaa miehetkin. Minä ostin kaikki astiat ym vermeet kotiin, myös lasten vaatteet ym omillani, yhteiset maksut maksettiin puoliksi ja hän halusi kaiken itselleen, viimeistä kahvikuppia myöten, koska minä olin se joka halusi erota. Eron jälkeen hän toitotti pitkin kyliä, miten minä en koskaan mistään maksanut, vaan hänen siivellään elelin, kummasti vaan eron jälkeen oli rahat vähissä vaikka avioliiton aikana jäi kivasti säästöönkin. Koskaan en eroa katunut, vaikka välillä maailma tuntui kaatuvan niskaan. Eron jälkeen en exän kanssa ole ollut tekemisissä muuten kuin pakolliset kerrat lasten takia, halveksin liikaa hänen toimiaan erotessa, että pystyisin olemaan edes hyvänpäiväntuttu. Meitä.on.moneksi kirjoitti:
Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia kuin ne sivullisesta saattavat vaikuttaa, varsinkin kun ei itse ole käynyt läpi eroa ja lasten huoltajuuskiistaa. Minä asuin eron jälkeen samalla paikkakunnalla exäni kanssa, lasten elämä pysyi muuten samana, paitsi asuivat vuoroviikoin minun ja isänsä luona. Muutama vuosi meni näin, elareita ei makseltu puolin eikä toisin, lapsilisät meni lasten tileille. Lasten isä esitteli uuden naisensa lapsille melkein heti, kun muutin pois yhteisestä kodista ja lapset alkoivat olla miehelle riesa, kun ei päässytkään riiustelemaan oman mielen mukaan. Erään kerrran hän vaati minua, vuorotyöläistä, muuttamaan työvuoroja hänen menojensa mukaan, kun kieltäydyin, hän tokaisi, että on hänellä tärkeämpääkin tekemistä kuin olla lasten kanssa. Siihen loppui minun joustavuuteni.
Aikanaan minäkin löysin uuden kumppanin, aloin puhua paikkakunnalta muutosta ja työpaikan vaihdosta exälle. Ja kun asia tuli ajankohtaiseksi, hän väittikin, ettei koskaan ole sellaisesta kuullutkaan. Lasten takia mentiin lastensuojeluun ja minun työni takia lapset jäivät isälleen toistaiseksi. Hän vaatimalla vaati, ettei lasten elämä mitenkään muutu, mutta joka viikonloppu voi lapset matkustaa minun luokseni. Onneksi olimne siellä lastenvalvojan luona ja hän takoi exälle päähän, että ensinmäkään, mikään laki ei velvoita järjestämään lapsen vanhemmalle lapsivapaita viikonloppuja, että kun nyt lapset asuvat hänen luonaan, mennään minun työvuorojeni mukaan.
Muutama kuukausi mentiin näin, minä itkin ja ikävöin lapsia, odotin vain, milloin lasten isä väsyy uuden rouvan ja lasten välillä kikkailuun. Seuraava tapaaminen lastenvalvojan luona muuttikin tilanteen, isä halusi "hankalammasta" tenavasta eroon, koska lapsi itse haluaa äidin luo. Se olikin totta, onneksi lapsi itse suureen ääneen teki tahtonsa selväksi ja lapsi muutti pysyvästi minun luokseni. Tällä hetkellä tilanne on, että toinen on isällään ja käy joka toinen viikonloppu minun luonani ja toinen asuu minun luonani ja käy isällään, eli lapset ovat joka viikonloppu ja lomat yhdessä.
Parempi ratkaisu tämäkin on kuin se lasten isän ensimmäinen ehdotus, "jospa sinä muutat minne haluat ja jätät lapset kokonaan minulle" eli lapsilta olisi äiti riistetty kokonaan pois. Hän sai erossa talon, auton ja tavarat, vielä olisi lapsetkin pitänyt kostoksi viedä. Kun aina syytetään naisia erossa kikkailulla, niin kyllä osaa miehetkin. Minä ostin kaikki astiat ym vermeet kotiin, myös lasten vaatteet ym omillani, yhteiset maksut maksettiin puoliksi ja hän halusi kaiken itselleen, viimeistä kahvikuppia myöten, koska minä olin se joka halusi erota. Eron jälkeen hän toitotti pitkin kyliä, miten minä en koskaan mistään maksanut, vaan hänen siivellään elelin, kummasti vaan eron jälkeen oli rahat vähissä vaikka avioliiton aikana jäi kivasti säästöönkin. Koskaan en eroa katunut, vaikka välillä maailma tuntui kaatuvan niskaan. Eron jälkeen en exän kanssa ole ollut tekemisissä muuten kuin pakolliset kerrat lasten takia, halveksin liikaa hänen toimiaan erotessa, että pystyisin olemaan edes hyvänpäiväntuttu.Ihan kuullostaa samanlaiselta kun mulla. Minun työ kuulemmma sotkee hänen ja lasten elämän. Hän on epäillyt minua ties mistä ja syyttänyt siitä ja tästä. Manipuloinut selkeästi lapsiakin, mutta nytten kun lapset ei tilannetta enää hätkähdä vaan ovat huomanneet, että viimekädessä ainakin isin luo pääsee tai isi hoitaa vahtian, niin aikaisempi minimaalinen lapsien kanssa oleminen on vaihtumassa 50/50 tilanteeseen..
Lapsilisät ja elatusmaksut menee äitille ja lapset noin 6 päivää äitillään ja 2 mulla ja taas 6 ja 2. Tosin joskus enemmänkin mulla.
Huomaa milloin exällä on joku ja milloin taas katkeaa suhde. Suhteenkatkeamisesta saadaan tuta minä ja lapset. Kiukkuraivareita ja masentuneisuutta. Ja kun suhde päällä, lapset tuleekin yllättävän hyvin keskenään pitkiäkin aikoja toimeen hänen luonaan..5 tuntia on liikaa minun luona keskenään (14-19), mutta 4 tuntia hänen luonaan klo 20-24 ei olekaan yhtään mitään.
Mutta en tappele hänen kanssaan asiasta liikaa. Ja lastenvalvojasta ei oikeen ole apua ollut. Nämä asiat ainakin täällä on keskinäisiä sopimuksia. Ja jos jompikumpikaan ei halua sopimusta purkaa, olisi se vietävä käräjille. Jokseenkin en halua sitä.- Meitä.on.moneksi
tähänsekaappi kirjoitti:
Ihan kuullostaa samanlaiselta kun mulla. Minun työ kuulemmma sotkee hänen ja lasten elämän. Hän on epäillyt minua ties mistä ja syyttänyt siitä ja tästä. Manipuloinut selkeästi lapsiakin, mutta nytten kun lapset ei tilannetta enää hätkähdä vaan ovat huomanneet, että viimekädessä ainakin isin luo pääsee tai isi hoitaa vahtian, niin aikaisempi minimaalinen lapsien kanssa oleminen on vaihtumassa 50/50 tilanteeseen..
Lapsilisät ja elatusmaksut menee äitille ja lapset noin 6 päivää äitillään ja 2 mulla ja taas 6 ja 2. Tosin joskus enemmänkin mulla.
Huomaa milloin exällä on joku ja milloin taas katkeaa suhde. Suhteenkatkeamisesta saadaan tuta minä ja lapset. Kiukkuraivareita ja masentuneisuutta. Ja kun suhde päällä, lapset tuleekin yllättävän hyvin keskenään pitkiäkin aikoja toimeen hänen luonaan..5 tuntia on liikaa minun luona keskenään (14-19), mutta 4 tuntia hänen luonaan klo 20-24 ei olekaan yhtään mitään.
Mutta en tappele hänen kanssaan asiasta liikaa. Ja lastenvalvojasta ei oikeen ole apua ollut. Nämä asiat ainakin täällä on keskinäisiä sopimuksia. Ja jos jompikumpikaan ei halua sopimusta purkaa, olisi se vietävä käräjille. Jokseenkin en halua sitä.Jos lapset ovat kutakuinkin normaaleja, niin tappeleminen exän kanssa ei kannata. Erot harvemmin tapahtuvat sulassa sovussa, aina jompikumpi hoksaa jääneensä vähemmälle. Onneksi lapset kasvavat ja alkavat itsekin ajatella asioita, ymmärtävätkin paremmin syy- ja seuraussuhteet. Tuo lasten yksinään oleminen on tuttu juttu täälläkin, kun oli pakko töihin mennä, eikä suurta sukua ollut apuun rientämässä, oli pakko jättää lapset keskenään kotiin. Exäni muisti tämän ottaa puheeksi lastenvalvojan luona omaan jeesustelevaan tyyliinsä, että apua voisi pyytää. Mutta puhe loppui kuin seinään, kun mainitsin, että hän oli täysin tietoinen työtilanteestani eikä apua varsinkaan häneltä herunut. Nämä olivat niitä tilanteita, joilla yritettiin kiusata minua, mutta kiusattiin vain lapsia, kun isä ei halunnut omien lastensa kanssa olla, oli tärkeämpää tekemistä.
- etuhlgrfqfuqy
Voi pyhä aivopieru ap! Provoilehan rauhassa, en ihmettele naisettomuuttasi, kukaan täysjärkinen ei tule koskaan tekemään sulle lapsia.
- Ölöllölölöll
Hän on vihdoin viimein huomannut, ettei pääse lisääntymään ja seksiäkään ei ole aikoihin saanut, joten kyllä pistää harmista harmittamaan. Ne hänen himoitsemansa laatudaamit vaativat mieheltä vähän enemmän kuin narsistisen luonteen ja pilkunviilaaja-asenteen.
- enymmäränaisia
Naisia suositaan koska miehet on arvaamattomia. Juovat alkoholia ja ovat väkivaltaisia. Toki yhden tapauksen tiedän jossa kaverin exä pudotti lapsensa kakkos kerroksen ikkunasta alas. Se akka oli hullu mutta oikeus myönsi sille silti lapsen huoltajuuden.
Taisit nyt unohtaa, että sillä "uudella miehellä" on ne exiensä lapset. Siis vielä pahempi ruljanssi lapsille, kun "uusi mies" juoksee kukasta kukkaan keräilemässä jälkikasvua nurkkiinsa.
Kuule Ikis, nosta vähän tasoa.Niin, kun ne lapset olisi miehellä se myös tasoittaisi sikälikin tilannetta että jännämiestä ei koettaisikaan enää niin haluttavaksi kun sillä on taakkana ne aiemman liiton lapset ja vähemmän jännien lapsettomien miesten "taso" nousisi ihan huomaamatta. Lapsillehan tuo ei aiheuttaisi haittaa, tuskin yh-isän luona sen kummempi ralli kävisi kuin mitä käy yh-äippien talouksissa. Ja jos nyt joskus joku vieras täti olisikin aamulla kylässä olisi se lapsista varmaan paljon vähemmän pelottava kuin vieras setä aamiaispöydässä.
Ei mun tarvitse, kuten ketjusta huomaat minnun kommentit ovat hyviä ja perusteltuja, sen sijaan naisten kommentit tässäkin ketjussa pelkkää henkilöhyökkäystä, ei yhtään asiallista sanomaa. Se siitä palstanaisten tasosta, sinä taidat olla ketjut tasokkain naisvastaaja toistaiseksi.- Hanki.elämä
Harmaaritari kirjoitti:
Niin, kun ne lapset olisi miehellä se myös tasoittaisi sikälikin tilannetta että jännämiestä ei koettaisikaan enää niin haluttavaksi kun sillä on taakkana ne aiemman liiton lapset ja vähemmän jännien lapsettomien miesten "taso" nousisi ihan huomaamatta. Lapsillehan tuo ei aiheuttaisi haittaa, tuskin yh-isän luona sen kummempi ralli kävisi kuin mitä käy yh-äippien talouksissa. Ja jos nyt joskus joku vieras täti olisikin aamulla kylässä olisi se lapsista varmaan paljon vähemmän pelottava kuin vieras setä aamiaispöydässä.
Ei mun tarvitse, kuten ketjusta huomaat minnun kommentit ovat hyviä ja perusteltuja, sen sijaan naisten kommentit tässäkin ketjussa pelkkää henkilöhyökkäystä, ei yhtään asiallista sanomaa. Se siitä palstanaisten tasosta, sinä taidat olla ketjut tasokkain naisvastaaja toistaiseksi.Harhainen narsisti taas valloillaan, vain sinun kommenttisi ovat hyviä, muiden huonoja. No, voit paikkailla vaikka näin huonoa itsetuntoasi, olet moneen kertaan jo todistanut tällä palstalla, ettei elämänkokemusta löydy. Kannattaisi puhua vain asioista, joista jotain tietää, eikä vain lämpimikseen läyhätä jotain joutavaa.
- eihyväntähären
HAH!! Siitäpä vasta parku nousisi jos mies "joutuisi" huolehtimaan lapsestaan/lapsistaan!
Sitä älämölöä mikä siitä seuraisi!
Kyllä ne on todella harvassa isät jotka eron tullessa mukuloita itselleen haluaisi, muuta kuin kiusanteko mielessä. Sitten kun tosi tulisi eteen muuttuisi kyllä ääni kellossa!
Itse tunnen yhden yh-isän jonka vaimo ehdottomasti halusi pojan isälle, itse tapailee kun joutaa. Tämä mies on hyvä kunnollinen ja tunnollinen isä, siitä kymmenen pistettä.
Lastensuojelulle sellainen ruuhka ettei ne siitä koskaan selviäisi. Hu-huh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111772
- 1021325
- 721294
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois2821077- 481004
- 95939
- 85863
- 50812
- 52808
- 55773