Pekka Lassilan vastaus löytökoiraasiassa

tunteeton.paskiainen

löytyy fb:sta:

Sain Pekka Lassilalta seuraavanlaisen vastauksen:

Hei,

Kiitos viestistä.
Lähettämäsi viestin sisältö perustuu ilmeisesti sosiaalisessa mediassa olleisiin kirjoituksiin, joista suurin osa perustuu virheellisiin tietoihin sekä on asiatonta ja menee myös henkilökohtaisuuksiin.

Sallaan tulee vuosittain irtokoiria Venäjän puolelta. Koirat ovat madottamattomia ja tautisia. Myös tässä tapauksessa Sallan Kelloseljän rajavartioston mukaan koirat (2) tulivat Venäjältä. Koirat olivat muun muassa ruokailleet Suomen puolella luontoon kuolleen ja mätänemistilassa olleen hirven haaskalla.

Venäjän puolella, vanhan Sallan alueella on näitä hyljättyjä "kullannuppuja" joka paikassa ja haitaksi asti. Mielestäni on täysin oikein, että koirat, jos ne tulevat Suomen puolelle, lopetetaan asianmukaisesti ilman kärsimyksiä. Jo pelkästään siitä syystä, että ne eivät pääsisi levittämään tauteja alueella oleviin eläimiin.

Sallan matkailumaineella ja näillä irtokoirilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Maineen menettämisellä uhkailu on huonosti harkittua ja asiatonta. Sallan kunta ja Sallan matkailuyrittäjät ovat panostaneet matkailupalveluiden kehittämiseen muun muassa avaamalla ensimmäisten joukossa Suomessa koiralatuja matkailijoiden käyttöön. Koiralatuverkko on laaja ja se on kymmeniä kilometrejä pitkä ja on pääosin myös valaistu. Siitä tulee kuntaan erinomaista palautetta. Monilla paikkakunnilla koiran kanssa ladulla hiihtäjät manataan alimpaan kastiin. Sallassa ei.

Tervetuloa tutustumaan.

Pekka Lassila

24

794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pekkapekanpekanpekka

      Näkisit pekkapolo mitä suomalaiset metsästyskoirat syövät metsässä ollessaan. Määnneitä hirvenraatoja esim. Aikamoista uhkakuvissa elämistä, jos mielestään kaikki venäläiset koirat on täynnä tauteja ja ne pitää sen takia tappaa. Herää todellisuuteen hyvä mies, nyt on kaunis kesä ja koirallakin on oikeus elämään, varsinkin kun on olemassa siitä huolehtiva ihminen.

      • navetan_taa

        Pitäisi jo viimeinkin tajuta mistä on kysymys. En usko aidon sallalaisen voihkivan yhden kulkukoiran perään, kun tiedetään miksi ne pitää hävittää. Jos rajanyli tulleita koiria ei hävitettäisi enenpitkään eläintauteja tarttuisi. Pitäisi jo aikuistua ja ajatella asioita laajemmin kuin kapista kulkukoiraa suremalla.


      • peräerkki
        navetan_taa kirjoitti:

        Pitäisi jo viimeinkin tajuta mistä on kysymys. En usko aidon sallalaisen voihkivan yhden kulkukoiran perään, kun tiedetään miksi ne pitää hävittää. Jos rajanyli tulleita koiria ei hävitettäisi enenpitkään eläintauteja tarttuisi. Pitäisi jo aikuistua ja ajatella asioita laajemmin kuin kapista kulkukoiraa suremalla.

        Todellakin tyhmemmänkin pitäisi jo tajuta. Sinunkin.


    • Läheltäseurannut

      Muutamia vuosia sitten tuli venäjältä rotukoira, tai ainakin mukavan näköinen. Silloin sama koiratarhan pitäjä esiintyi koiran kanssa useissa lehdissä ja taisi olla televisiossakin. Koiralle löytyi ottaja. Taisi se aikaisempi koira olla vain vähän mukavemman oloinen kun sai turkkinsa pitää.

    • Mikä.mättää

      Pekka puhuu asiaa.
      Mikä siinä on vaikea ymmärtää?
      Ja jos tämäkin koira olisi mukavamman oloinen (ei siis sairaalloisen arka, ihmisestä vieraantunut) pääsisisi sekin ehkä uutisiin köytöeläintarhan pitäjän kanssa.
      Nyt sitä yritetään uutisiin väen väkisin jonkun pellen toimesta. Pellen, joka yrittää kiillottaa sädekehäänsä eläintenpelastajana. Oishan se hel...tin hienoa omistaa venäjältä paennut "rescuekoira", jota vois tuolla somessa hehkuttaa..ehkä jopa perustaa sille oma fb-profiili taikka jopa ihkaoma blogi.

      • vertailukohteita

        Ai että sellainen "kaunotar ja hirviö" juttu lehteen, vai? Kyllähän yksi sellainen jo oli. Kyllä täytyy sanoa että hirvenraatokin näyttää hehkeältä tuon rinnalla.


    • Mikä.mättää

      Semmoista "kaunotar ja hirviö"-juttuahan tästä on vääntämällä yritetty tehdä. Hirviö-sallalaiset vastaaan eläintenystävä-ketkä lieneekään.
      Pitää nyt muistaa, että täällä ollaan eletty vennään rajalla vuosisatoja. Aina sieltä tulevat eivät ole olleet suojelun tarpeessa. Toki on suoja annettu silloin, kun sen tarve on nähty.
      Turha tänne on tulla jeesustelemaan vieropalkisten. Muuten tervetuloa vaan, näihin kairoihin mahtuu, kunhan vaan on avoin mieli.

      • pienisilmäisyys

        Mä luulen, että tässä tautipelossa on enemmän kyse siitä, että ihmiset pelkää ihan jotain muita tauteja, joita voi tulla Venäjältä. Ja sitten projisoi sen pelon eläimiin.


      • veteraaninpoika

        Kaikki mikä Venäjätä tulee on parasta katsoo tähtäimenläpi....


      • tissiposket
        veteraaninpoika kirjoitti:

        Kaikki mikä Venäjätä tulee on parasta katsoo tähtäimenläpi....

        Mutta eihän teidän miehet, joilla on epäsäännölliset piirteet ja pienet pikisilmät muuta saa kuin maksullista. Naisten kanssa tietysti sama juttu...


    • Mikä.mättää

      Siis maksullista koiraako?
      Kyllä meillä koirista maksetaan niinku muuallakin.
      Ja kyllä täältä löytyy myös komeita sinisilmäisiä miehiä niiden komeiden pikisilmien lisäksi.
      Eikä naistenkaan tarvi maksaa miehistä/koirista sen enempää kuin muuallakaan Suomessa..

    • epäilenniin

      Jos Salla on Suomen p...reikä niin onko sallalaiset sitten kihomatoja?

      • Eikäkö

        Meillä päin sanottiin, että Kemi on Perämeren persereikä. Ja Suomen persereikä löytyy sitte jostain Kotkan seutuvilta kai :)


    • Sallankoirantappajat

      SALLA ON SUOMEN PERSEREIKÄ

    • Antikukkahattuhörhö

      Eihän tää ole todellista. Täällä on kaikenlaisia kukkahattuhörhöjä, jotka vaativat Venäjältä loikanneen irtokoiren suojelemista. Juuri Yle julkaisi jutun, jossa jopa Ruotsista tulevissa lemmikkikoirissa on tauteja, jotka voivat levitä suomalaisten kotieläimiin. Voi herrajee, että Venäjän kapiset piskit pitäisi suojella. Sallassa pitää tehdä juuri niin kuin tehty. Lassilanki kirjoitus on hyvin asiallinen.

      https://yle.fi/uutiset/3-9669577

      • patskamunaolet

        Ja hei sun heiluville! kyllä olet sinäkin tautia monasti tuonu sieltä kelloselän toiselta puolelta löpönhakureissullas, toennäkösemmin sinulla on raivotauti kuin syyttömänä nirhatulla koiralla


      • Enole
        patskamunaolet kirjoitti:

        Ja hei sun heiluville! kyllä olet sinäkin tautia monasti tuonu sieltä kelloselän toiselta puolelta löpönhakureissullas, toennäkösemmin sinulla on raivotauti kuin syyttömänä nirhatulla koiralla

        Kyllä se koira ihan syystä henkensä menetti. Nirhattiin niinku täällä monet sanoo.
        Villikoira, joka ei sopeudu ihmisen laumaan on parempi lopettaa. Turha inhimillistää koiran elämää. Turha ajatella, että se lopultakin pääsi kuollessaan ammutun kumppaninsa seuraan sateenkaarisillalle.
        Tämä surullisen kuuluisa koira olisi muussa tapauksessa kärsinyt lopun elämäänsä loppupeleissä tietämättömän omistajan hoivassa. Koskaan tämä koira ei olisi saanut olla enää vapaa niin kuin koko elämänsä oli ollut eikä se koskaan olisi saanut kulkea niinkuin oli tähän asti kulkenut.
        Mutta nyt vaan yksi turhanpäiväinen ihminen mielensä pahoitti ja tästä valtavan jutun keitti. Ei hän saanutkaan omakseen sitä erikoisuutta, sitä mediajulkkista josta olisi vieläpä rahat kerännyt blogiteksteillään. Hienon fasepookkiprofiilinki tälle villille olisi pian kyhännyt.
        Samapa se niille paikallisille eläintenystäville, jotka haluavat luontoaan, porojaan ja lemmikkieläimiään suojella tarttuvilta taudeilta.
        Hän nyt vain niin mielensä pahoitti ja tämän jutun keitti!!


      • 56987

        Suksi sinä aivokääpiö nirhaamaan ihtes. Täyttä sontaa puhut.


    • ei.jää.tähän

      Enole kirjoitti: "Villikoira, joka ei sopeudu ihmisen laumaan on parempi lopettaa."

      Mitä Enole siitä tietää? Se "lauma", jossa tuo koiraparka oli elämänsä viimeiset 2 viikkoa oli Aholan koiratarha, joka oli yhtä häkkiä myöten täynnä Aholan omia koiria! Turhautuneita, stressaantuneita räkyttäjiä.

      Olen nähnyt videon ja toivon että se tulevaisuudessa julkistetaan.

      Lisäksi nuo Aholan omat koiratarhat on rakennettu Sallan kunnan varoilla muka "löytöeläimiä" varten.

      Miten tuo nainen on saanut tuollaisen vallan Sallassa? Jo pelkkä perustulo siitä että hän "on" - siis nimenomaan on tekemättä mitään - 4 kunnan löytöeläinhoitaja takaa hänelle työttömyyskorvausta isomman perustulon. Sen lisäksi tulee tietysti kaikki kulukorvaukset päälle. Toivottavasti näistäkin tehdään jokin laskelma julkisuuteen.

      • Järkeä.Peliin

        Tiesitkö että rankkuriksi ei ole tunkua? Siksi Ahola on neljän kunnan rankkuri, kaikki muut ovat yksi kerrallaan lopettaneet tuon harvinaisen epäkiitollisen työn.


    • aina.vaan.paranee

      Facebookista löydettyä, tarkoittanee Pekka Lassilaa:

      "Hmm.. Mielenkiintoista. Henkilö, jonka vastaukset julkaisin tässä, tekee kuulemma poliisille rikosilmoituksen kirjesalaisuuden loukkaamisesta. Semmoinen kyllä liikuttaa, viattoman eläimen henki ei.

      Sanoin, että voi ilmoittaa aivan vapaasti poliisille, jos tuommoinen asia painaa enemmän vaakakupissa kuin viattoman koiran henki."

    • Järkeä.Peliin

      Etelän eläin"suojelijat" tulevat tänne hyppimään ja kukaan paikallinen ei halua niiden kanssa tehdä yhteistyötä kun hommaa hoidetaan täysin asiattomasti.

      Eivät käsitä minkälaista haittaa tekevät paikalliselle eläinsuojelutyölle, suuri yleisö ei tämän hulabaloon jälkeen halua kuullakaan eläinsuojelusta :(

      Hoi, Itä-Lappi, annetaan näiden hörhöjen keuhkota ittensä väsyksiin, hoidetaan me eläinsuojelu entiseen tyyliin, yhteistyöllä, maltilla ja maalaisjärjellä, eikös?

    • lojiup

      näin on asia, tänne ei tarvi hihulien vääntyä taikka kirjoitella paskaa,saattaa tulla kiire.

    • allekirjoitat.han

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2732
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      343
      2474
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2154
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1906
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1685
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1589
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1470
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1429
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1385
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1176
    Aihe