seuraajiksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, APOSOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoa rakentaviin virkoihin, ja muihin eri palvelusten tehtäviin, ja niissä avustajiksi kutsutut / armoitetut, UUDESTI ylhäältä Pyhästähengestä syntyneet piileskelee?! Kun ei näy eikä kuulu. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti kaikille luoduille. Myös ja etenkin tänne suomi24 keskustelufuurumeille, jossa on näin paljon pimeydessä, tuomiokseen eläviä, uskoviakin!!
Jeesuksen nimessä... niitä muita Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaav Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / peräänkuulutteleva,.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siinä kaikile hyväksi Jumalan Sanan mukaisuuteen pitäytyvästi elävä ja toimimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoiitettu, armahdettu syntinen, palvelijansa ja seuraajansa.
"Mä mistä löytäisin"?
Tietääkö kukaan?
Jeesuksen nimessä... niitä muita Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaav Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / peräänkuulutteleva,.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siinä kaikile hyväksi Jumalan Sanan mukaisuuteen pitäytyvästi elävä ja toimimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoiitettu, armahdettu syntinen, palvelijansa ja seuraajansa.
"Mä mistä löytäisin"?
Tietääkö kukaan?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Löytyneekö täältä niitä Oikeasti Kristittyjä, Kristuksen Jeesuksen seuraajikseen, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentaviksi kutsuttuja tai edes sellaiseksi haluavia?
Jeesuksen nimessä... niitä muita Hänen seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttujaan etsivä / peräänkuulutteleva.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitäytyvästi elävä ja toimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Kun se dementia vaivaa, pitää kysellä, että missäs perkuleessa ne ovat. Selittäkääs
Eivät ainakaan tietsikan ääressä! Tämä on Perkeleen valheellinen ja koukuttava lumemaailma,joka perustuu valheelle, riitelyhalulle ja toisten loukkaamiselle. Ja on yksi vahvimmista Lopunajan eksyttäjistä. Todellinen rakkaus täällä vaihtuu välinpitämättömyydeksi. Pahuus kukoistaa. Kuka ilkeimmin osaa solvata,sen parempi. Jos ette usko,menkääpäs lukemaan inhottavuuksia vaikka Raamattu palstalta. En voi muuta sanoa enää kuin voi kun Herra Jeesus tulisi ja pian! En halua elää täällä enää. Niin kieroa ja vääristynyttä on kaikki.Ja pahemmaksi vaan menee.
Niinhän tämä koko, pahan vallassa oleva saatanaa tuomiokseen palveleva maailma ON. Josta "pirun" hyväksi ja puolesta touhuista ja politiikasta, Krist. uskovat ovat ULOS, irti sanoutuviksi kutsuttuja. Sitä kaikille hyväksi, pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, jokaista jäsentä myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti rakentaviksi.
Jeesuksen nimessä... niitä muita, tätähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / peräänkuulutteleva.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen, kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) mukaisuuteen pitäytyvästi elävä ja toimiva, kutsuttu, siihen Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Missä muut?!!
tässä , mitäs nyt?
No siitä vain Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalta elämään ja toimimaan, muiden samoin tehneiden yhteyteen ja yhteistyöhön hakeutumaan.
Täällä on parhaat mahdollisuudet niiden etsimiseen ja löytämiseen. Miten niitä muuten voisi löytää?
Jeesuksen nimessä... valistaen.
jaahas, entäs sen jälkeen?
Entäs sitten. Mitä seuraavaksi?
Tämä on Keskustelufoorumi. Ei muuta kuin siitä kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisesta ja perustuvasta Kristillisyydestä. Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavasti, asiallisesti ja rakentavasta keskustelemaan.
Että mitä kaikkea ja miten edellyttää alkaa elämään ja toimimaan / vaikuttamaan, että alkaisi ilmenemään ja täyttymään ne kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit.
Mitä siellä Raamatun UT:ssa opetetaan ja neuvotaan.
Jeesuksen nimessä... näin vastaten, ja ehdottaen.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen Raamatun UT mukaisuuteen pitäytyvästi elävä ja toimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita etsivä / peräänkuulutteleva.
Sama kysely jatkunut vuodesta 2015. Mikset itse tee sitä mitä haluat tehdä? Miksi kuuluttelet pari vuotta samaa asiaa jatkuvasti?
Niinhän teen joka päivä, ihan kokopäiväisesti, kaikkineni ja kaikella mahdollisellani.
no mitäs nyt?
Ei muuta kuin sanoista Oikein, kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisesti elämään ja toimimaan, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavasti, puolesta kaikkeen maailmaan asti kantautuvasti puhumaan ja omalta paikkakunnalta ja alueelta käsin alkaen, työtä tekemään.
Jeesuksen nimessä... kehoittaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, tähän em. Raamatun UT mukaisen Krist. yhteyden / yhtenäisyyden puolesta puhuva, ja jo myös omalla paikkakunnalla ja alueellani alkaneena tämän em. Krst. puolesta työtä tekevä.
Löytyneekö muita tähän Krist. työyhteyteen kutsuttuja, tai niillä kaikille hyväksi Krist. ehdoilla, yhtymään haluavia?
Tähän nousee sudämmelle akatus, että olemme kaikki saman armon alaisia, opettaja ei ole suurempi oppilastaan. Minusta tuosta on hyvä lähteä liikkeelle. Voi rukoilla, että lysyy pienen paikalla paisumatta.hirveän tuulinen laikkaa, että pysyy nlyränä ja kuuliaisena. Voisi rukoilla sananpalvelijoiden, evankelistojen, paimenien puolesta. Ei ole heillä aina kevyt osa.
Niin, missähän ne, kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviin virkoihin ja muihin eri palvelusten tehtäviin ja niissä avustajiksi kutsutut mahtaa olla, kun Näy, eikä kuulu!
Vaikka Raamatun UT, mukaan kuuluisi NÄKYÄ, ja kuulua, ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille. Myös ja etenkin tänne suomi24 keskustelufoorumeille, jossa on näin valtavan paljon suuressa pimeydessä eläviä. USKOVIAKIN!!
Jeesuksen nimessä... etsivä / peräänkuulutteleva.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitäytyvästi elävä ja toimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Missä muut?!!
Eivätkö kaikki uskovaiset ole niitä?
Raamatun UT mukaan ei ole. Vain Raamatun UT mukaisesti elävät ja toimivat / vaikuttavat lukeutuu Kristityiksi, Kristuksen Jeesuksen seuraajiksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi. maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, eläviksi. Mutta missähän ne muut Oikeasti Kristityt, siksi osoittautuvat / todistautuvat piileskelee?
Jeesuksen nimessä... heitä etsivä / peräänkuulutteleva.
vähäinen, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajaansa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13439933/missa-on-muut-kristuksen-jeesuksen
löytyisikö heitä tuolta?
vai olisiko tuolla
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14879423/krist--usko-alaisuudessa-oleva-krist--palsta
Vai onkohan tuolla
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14838449/jos-taalla-olisi-pyhastahengesta-osallisia-he---
oletko tarkastellut
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14904059/eri-nimiset--eri--vain-nimeksquotkrist-quot-yhdistykset
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14745427/krist--uskovat-ovat-tasta-pahan-vallassa---
lainaan siitä.
v.aari 9.3.2017 15:19
Luin aloituksen kolmeen kertaan enkä löytänyt siitä mitään asiaa, saati totuutta.
Onneksi en ole krist. uskova, jos kerran sellaiset ovat pahan vallassa.
v.aari 9.3.2017 15:22
On se jännä, miten vain sinä olet oikeassa ja kaikki muut väärässä. Se on epäilemättä raskas taakka kannettavaksi.
v.aari
10.3.2017 14:36
Herätyys kirjoitti:
Joo, vähän niin kuin Nooan aikana, vain Nooa oli oikeassa, kaikki muut väärässä, uskossa. Siksi ne kaikki muut saivat sen maailmansa LOPUKSEEN tuomionsa, siinä vedenpaisumuksessa, kun eivät uskoneet Nooaa, vanhurskasta, Jumalan mielen ja tahdon mukaisesti elävää ja toimivaa palvelijaansa.
Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin, Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan Kristillisyyteen, herätykseksi.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, kutsuttu, siihen Raamatun UT mukaiseen, pelastukseksi Kristillisyyteen, näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita Tähän vasta Oikeasti Raamatun UT mukaiseen, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja, ja muita tähän Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön niillä kaikille hyväksi Krist. ehdoilla yhtymään haluavia, etsivä / peräänkuulutteleva.
"Löytäneekö"Hän... Etsivä?
Olet siis ikäänkuin tämän ajan Nooa? Tuo itsevarmuus on tavallaan ihailtavaa.
En silti mahda mitään sille, että minusta se näyttää erittäin harhaiselta.
linkin jutuista lainapäättyy.
Muuten oletko miettinyt elämääsi "heräätys"!?? Kannattaisi jo hieman pysähtyä.
Ei ei...Jeesuksen nimessä väärä henki, ei sama, mikä oli Nooassa! Missä Hyvän paimenen ääni, joka kutsuu ihan jokaista.
Ensin pitää löytää ne Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviin virkoihin, ja muihin eri palvelusten johto ja opetus tehtäviin kutsutut / armoitetut. Joiden yhteyteen voi sitten niitä muitakin kutsua ja ohjata.
Ei miten kutsuta kun ei ole Raamatun UT mukaisesti eläviä ja toimivia / vaikuttavia Oikeasti Kristillisiä seurakuntia, mihin kutsua! Joita voi olla vain Kristuksen Jeesuksen APOSOLISET seurakunnat.
Jeesuksen nimessä.... valistaen ja muistuttaen.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen (Raamatun UT mukaiseen) pitäytyvästi elävä ja toimiva, kutsuttu / armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Eiköhän niitä pysähtyneitä, paikoilleen polkemaan jääneitä uskonnollisia ns. "seurakuntia" / seurakuntalaisia ole jo lähes kaikki. Joita ei Raamatun UT mukainen, kaikille hyväksi Kristillisyys, millään tavalla kiinnosta!!
Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin, Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen herätykseksi, "Huutavan ääni".
entäs VT?
Hyvä!!
Siinä UT mukaisessa, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Lain / Laillisuuden, kaikille, ja kaikkia kohtaan Luvallisen, kaikille hyväksi Oikeuden mukaisessa, täyttyy myös, tässä Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman, UUDEN liiton / testamentin, = Jumalan ARMON aikakaudessa, se VT mukainenkin.
Kannattaa lukea sieltä, Kristuksen Jeesuksen ja / apostolisensa Oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen opeiksi ja ohjeiksi, UT kirjoituksista.
Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti (UT) elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, APOSTOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, armahdettu syntinen, palvelijansa ja seuraajansa..
Missä muut?!!
VT on perusta, johon ut on rakennettu, eli jos hylkäät VT:n, ei sinulla ole perustustakaan.
Muistuttaen, valistaen hän......
Meilläpäin ei ole puhevikaisten seurakuntaa, että meiltä ei löydy. Kuurojen kylläkin, mutta he viittovat aivan selvästi evankeliumia ja he kyllä löytävät.
En ole aloittaja, mutta tuo oli mielestäni turhaa....oliko pakko ironiaa käyttää?
Anteeksi aloittaja, mutta oletko kenties vanhus, dementikko, pakko-oireinen vai muuten vain tuolla tyylillä kirjoitat? Todella vaikeaselkoista luettavaa ja miksi sitä pitää toistella? En jummarra ma en. Muutenkin tuntuu olevan täynnä trolleja tai muuten häiriytynyttä sakkia että eipä täällä taida viihtyä vaikkei sinänsä asia mulle kuulu kun en ole helluntailainen enkä ole koskaan ollut enkä tule varmaankan olemankaan.
Olen Kristuksen Jeesuksen kutsumana, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti elävä ja toimiva, uskovilleen / muillekin Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi Kristillisyyteen, siihen Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist yhteyteen ja yhteistyöhön kutsumilleen Herätykseksi sanoman / Totuuden Raamatun UT mukaisesti julkituojaksi kutsuttu, siihen kaikille hyväksi, Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Jeesuksen nimessä.... valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen (Raamatun UT) mukaiseen pitäytyvästi elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / peräänkuulutteleva.
eikö löydy?
Ehkä turha etsiä tältä foorumilta.