Enemmistöhallituksen aikaansaaminen ei ole vaikeaa. KD ja RKP haluavat hallitukseen, mikä ei ole huono asia. Nyt ollaan isönmaan asialla. Vaasan päivystykset ja vahva olut marketeissa ovat kissan pissi, kun niitä verrataan isänmaan etuun. Iso kuva on tärkeää ja sen eteen tehdään töitä.
On isänmaan pilkkaamista puhua ennenaikaisista vaaleista. Seuraavat vaalit ovat ensi vuoden alussa olevat maakuntavaalit. Siellä voi SDP, vasemmistoliitto ja Vihreät mitata kannatustaan. Perustuslaki on yksiselitteinen: tälla Eduskunnalla mennään. Ei mitään vaaleja. Se olisi viimeinen vaihtoehto. Vähemmistöhallituskin tulee ennen vaaleja.
Enemmistön muodostaminen ei ole vaikeaa, koska on ennakoitavissa perssujen siirtymistä muihin eduskuntaryhmiin. Ne kansanedustajat, joiden arvot eivät ole kaupan siirtyvät Keskustaan, Kokoomukseen tahi Kristillisiin, jopa RKP:n riveihin. Halla-aholaiset rapauttivat kahdessa pivässä sen, minkä Soini rakensi kahdessakymmenessä vuodessa; hallituskelpoisen puolueen. Mielelläni näkisin edelleen Jussi Niinistön puolustusministerinä. Puolueesta ei väliä, mutta uskon, että hänen arvonsa eivät ole myytävinä.
Enemmistöhallitus kutsuu
4
128
Vastaukset
- katastrofihallitus
Vai enemmistöhallitus!? 101 kansaedustajan hallitus on TODELLA riskialtis.
Varsinkin, kun molemmat marginaalipuolueet RKP ja KD ovat yksinäänkin vaankieliasemassa.
Ja voivat siten kiristää tyypillisillä kohtuuttomilla vaatimuksillaan hallitusta koko ajan!En del kan och andra gör bort sig. Så enkelt är det.
Jag har redan länge påpekat, att vanligt folk börjar få nog av alla burdusa och oborstade "bort med det och det" politiker, som inget kan tillföra, utan bara förstöra vad andra har byggt.
Den senaste utvecklingen i Finland, Europa och USA pekar kraftigt åt det hållet. Den ena bråkmakaren efter den andra byts ut. Nästa hittar ni i England.
De som kan samsas får ofta något åt sig själv med. De som bara härjar blir utan och måste glädja sig åt det, att någon de inte gillar (merparten av befolkningen) blev utan något.
SFP gör klokt i att förhandla. Ifall att förhandlingsresultatet ger mera än ett nyval så är det bara att tuta och köra till förmån för sina anhängare i ett brett perspektiv.-Ja voivat siten kiristää tyypillisillä kohtuuttomilla vaatimuksillaan hallitusta koko ajan!
Kuten presidentti Niinistö eilen tvssä sanoi, eikun lehmänkauppoja tekemään;-)
-Enemmistöhallituksen aikaansaaminen ei ole vaikeaa. KD ja RKP haluavat hallitukseen, mikä ei ole huono asia.
Se ei ållut yllätys, että bajis åikein hykerteri hallitusta tavatessaan, mutta yhdenlainen yllätys että KDn Essa-yihaa oli niin mielin kielin tunkemassa hallitukseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60894
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111833Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla254760- 55722
- 50638
- 57570
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45556Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91550- 22546
- 76533