Seksuaaliterapiasta apua pettämisen traumoihin?

Onko kellään kokemuksia seksuaaliterapiasta, kun kyseessä on pettämisen aiheuttamat traumat, jotka vaikeuttavat omaa seksielämää? Puoliso pettänyt kahdesti, ensimmäisellä kerralla pettäminen tapahtui ensimmäistä lasta odottaessani ja silloin tapaus "käsiteltiin" omin päin ilman ulkopuolista apua, tosin käsittely jäi näin jälkikäteen ajateltuna hyvin vähäiseksi eikä todellisiin syihin paneuduttu kunnolla. Tästä meni 10v selvitä, kunnes uusi pettäminen musersi taas elämän kolmisen vuotta sitten. Silloin käytiin pariterapiassa noin puolisen vuotta, mutta seksielämää ei siellä käsitelty mitenkään. Nyt viimeisen vuoden aikana tuntu, että pettämisten aiheuttamat traumat vaikeuttaa omaa seksielämää todella paljon, seksi oman puolison kanssa ei kiinnosta juuri lainkaan. Muutoin meillä on mukavaa normiarjessa, puuhastellaan paljon yhdessä kaikkea muuta mutta kun mies tekee aloitteen seksiin, niin lamaannun täysin. Niinä harvoina kertoina, kun itse on aktiivisena osapuolena, seksi on ihan ok.
2174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Seksiin kuuluu tunne siitä, että kumppani on minusta kiihottunut. Pettäminen on petos. Samanlainen petos kuin mikä muu petos hyvänsä. Ihmettelen ettei siitä kuitenkaan saa lain mukaan nostaa syytettä. Erota saa mutta ei se ole sama asia. Mutta kuten kaikki petokset niin kumppanin vieraissa käyntikin laukaisee itsesuojeluvaiston. Vähän samaan tapaan, kun polttaa näppinsä hellalla, ei siihen enää sormiaan laita. Tämän takia ei seksi tahdo sujua, jos kumppani ei olekaan puhdas omaltatunnoltaan. Ja kun hän ei ole tuomiotakaan saanut, on asia jäänyt hampaankoloon. Perusluonteemme haluaa voittaa vääryyden. Siksi ei ole ihan saletti onko anteeksianto vilpitön. Seksuaaliterapia auttaa, jos tilanne on muutoin vilpitön. Mutta ei auta, jos asia onkin se, ettei luota toiseen. Ulkopuolinen ihminen ei voi määrätä ketään pitämään kenestäkään. Luottamus on itse huolehdittava. Kun luottamukseen voi luottaa, niin solmut aukeavat itsestään.

Äänestä

pettäjä ei odota naisen kiihottumista, sillä hän on minä, minä tyyppi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myhkyrä kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia seksuaaliterapiasta, kun kyseessä on pettämisen aiheuttamat traumat, jotka vaikeuttavat omaa seksielämää? Puoliso pettänyt kahdesti, ensimmäisellä kerralla pettäminen tapahtui ensimmäistä lasta odottaessani ja silloin tapaus "käsiteltiin" omin päin ilman ulkopuolista apua, tosin käsittely jäi näin jälkikäteen ajateltuna hyvin vähäiseksi eikä todellisiin syihin paneuduttu kunnolla. Tästä meni 10v selvitä, kunnes uusi pettäminen musersi taas elämän kolmisen vuotta sitten. Silloin käytiin pariterapiassa noin puolisen vuotta, mutta seksielämää ei siellä käsitelty mitenkään. Nyt viimeisen vuoden aikana tuntu, että pettämisten aiheuttamat traumat vaikeuttaa omaa seksielämää todella paljon, seksi oman puolison kanssa ei kiinnosta juuri lainkaan. Muutoin meillä on mukavaa normiarjessa, puuhastellaan paljon yhdessä kaikkea muuta mutta kun mies tekee aloitteen seksiin, niin lamaannun täysin. Niinä harvoina kertoina, kun itse on aktiivisena osapuolena, seksi on ihan ok.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu