Ylensähän matkaluistelussa tunnutaan arvostavan pitkää kiskoa ja 5 pyörää suuntavakavuuden vuoksi. Minä sen sijaan olen tottunut siihen, että lasken 2 ja 3 pyörät päätymmäisiä alemmaksi, koska luistelu tuntuu siten mukavammalta ja ketterämmältä. Olenko yksinäinen vastavirtaan potkija ;-)
2-3 akseli muita alempana - olenko yksin?
Hikilenkki
2476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taidat olla aika yksinäinen luistelija ainakin matkaluistelijoiden joukossa. Eri asia on jos harrastaa esim. cruisailua ja kurvailua kaduilla tai slalomeja muovikeilojen ympäri.
Harjoitus- ja matkaluistimissa, joissa on viisi pyörää (tai neljä 100 mm pyörää), kiskoihin ei ole edes tehty mahdollisuutta alentaa keskimmäisiä pyöriä. Itselläni on yhdet vanhat rollerbladet, joiden kaksi keskimmäistä pyörää laskin säätövaran verran. En ole kuitenkaan juuri kerinnyt kokeilemaan niitä. Niillä (kahden keskimmäisen rullan varassa) on helpompi pyöriä lähes paikallaan ja harrastaa vaikka Euroopassa suositumpaa slalomia. Tosin jalkojenkin tulee olla erittäin joustavat ja jalan sekä lonkkanivelien tulee olla tosi irtonaiset.
Matkaluistelussa kiskon pituus on tärkeä oli sitten kyse viisi- tai nelipyöräisistä luistimista. Pitkäkiskoiset ovat vakaammat ja täristävät vähemmän. Nelipyöräisiä, pitkäkiskoisia valmistetaan 90-100 millisinä varsinkin kilpaluisteluun, mutta ne saattavat yleistyä lähivuosina lisävauhdista pitävien kuntoilijoiden keskuudessa matkaluistelussa. Näin sellaiset viime kesänä Helsinki Roller Marathonilla.
Niin, jos kaksi keskimmäistä pyörää ovat alempana, on selvää että luistelu on kiikkerää. Se sopii silloin kaikenlaiseen hauskaan kurvailuun.
Ei kuitenkaan ole hauskaa jos luistimet pyörivät turhaan jaloissa esim. matkaluistelussa tai maratonilla. Itse ainakin kaipaan 30-40 km:n lenkille vakaat luistimet, joilla pystyy potkaisemaan kunnolla ja vetämään pitkiä, suoria potkuja. Ja matkaluistimet on tehty tähän menoon. Rullat ovat silloin samassa tasossa, jotta saadaan aikaan vakaa ja luja potku aikaan. Ja kiskot ovat normaalia pidemmät eli noin 4-5 cm pidemmät kuin tavalliset kuntoluistimet.
Kun luistinten vakaus on potkussa parempi on se lähes sama asia kuin että luistimet täristävät huomattavasti vähemmän - tärkeä asia 40-100 km:n maratoneilla. Jos vain kaksi keskimmäistä pyörää osuu maahan luistin "pongaa" kaikki kuopat ja epätasaisuudet alustassa.
Jos on kokenut luistelija ja luistelulihakset ovat lujassa trimmissä, potkuista löytyy ytyä. Luistinten tulee olla silloin vakaat. Ja jos jatketaan tätä ajatusjuoksua, luistimetkaan eivät saisi olla liian pehmeät eivätkä liian joustavat vannoutuneen maratonistin jalassa. Kilpaluistinten matalat kengät kuumennetaan uunissa ja sidotaan sitten tiukasti ihonmyötäiseksi naunoilla ja siteillä kunnes ovat jäähtyneet. Toiset eivät käytä edes sukkiakaan koska se aiheuttaa turhaa löysyyttä jalassa ja luistinten "pyörimistä" jaloissa kovassa menossa, joka tuottaa jaloissa vain potkuja mutta ei ylimääräisiä liikkeitä tai vipatuksia. Katsokaapa vaikka pikaluistelijoita: nilkat paljaina ne painavat, ei ole sukkia jaloissa. Matala ja tiukka ihonmyötäinen kenkä välittää kaiken voiman jalasta ja nilkasta alustaan oli se asfaltti tai jää. Vaatimuksena on tietysti luistelijan vähintään kohtalaisen vahvat lihakset ja nilkat.
Harva kuntoilija kuitenkaan haluaa mennä näin pitkälle. Mutta jotkut saattavat vuosien mittaan kehittää kuntoiluharrastuksensa kunnon ja taidon karttuessa pikkutarkaksi harrastukseksi. Riippuu siitä miltä tuntuu. Tärkeintä on oma tyytyväisyys.
En kurvaile keilojen ympäri, vaan kyse on nimenomaan 30 km lenkeistä. Mieltymys johtunee luistelutyylistäni, jossa pidän painoa ehkä normaalia enemmän kantapäällä ja luistin kaartaan potkun aikana keskilinjan suuntaan. Siis kun potkaisen oikealla jalalla, oikea luistin kaartaa samalla hieman vasemmalle. Näin tuntuu saavan paremman vauhdin, kun potkaiseva jalka ei niin nopeasti katoa alta.