Etttehän jätä lukitsemattomia pyöriä tarkoituksella teiden varsille tai keskustaan. Kun ne vie hyvää hyvyyttään oikeaan paikka eli löytötavaratoimistoon, josta oikea omistaja ne toivottavasti hakee, saa itse poliisilta epäillyn leiman. Oma pyöräni oli rinkulalukolla kiinni, kun se varastettiin pihasta. Noin viikon kuluttua löysin sen itse kaupan pihasta auki. Pyörää hullun lailla etsineenä olisin kyllä toivonut, että se olisi viety poliisille. Oli tuuria, että satuin kävelemään juuri kyseisen kaupan ohi, onnea matkassa! Mihin ne pyörät sitten pitäisi viedä? Antaa lojua missä ovat ja toivoa, että omistaja löytää ennen kuin nistit yms nappaavat ja myyvät eteenpäin? Jotenkin ei ole luotto kohdillaan poliisia kohtaan, valitettavasti.
polkupyörät / löytötavaratsto
poliisista-päivää
4155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja pyöriä kyllä onkin taas pitkin ojia, ja osasta otettu istuin tai renkaat talteen, muutamasta revitty renkaat irti, kun ei ollu kai lukkoa saanu auki.. Samoin kaksi kertaa olen nähnyt lenkillä kun nämä maahanmuuttajapojat näkyvät keräävän näitä jätettyjä pyöriä "talteen, ennenkuin joku varastaa."
niilläkö ne sitten itse ajavat =D. Jooh, oma pyörä todellakin kaksi kertaa samasta pihasta varastettu (rinkulalukko poikki) ja kaksi kertaa sama pyörä onneksi oman sinnikkyyden ansiosta löytynyt. Kerran kaupan pihalta ja kerran keskellä kirkasta päivää yhden keskustan kapakin pihalta. Kyllä tiettyjen alueiden kerrostalolähiöiden pyörätelineissäkin on varmaan aika monta "kapakasta kotiin"-juoksupyörää lukitsemattomina odottamassa seuraavaa "lainaajaa". Oma järki sanoo, ettei pyöriä tarkoituksella jätetä auki ja moraali, että ne kannattaa viedä poliisin haltuun odottamaan oikeaa omistajaa.
Minä en ainakaan koske hylky pyöriin. En halua varkaan leimaa. Kallista pyörää en ole ikinä nähnykkää hylättynä, mutta varmaan poliisille ilmottasin moisen. Silti en koskis. Facebookin Kadonneet ja löytyneet polkupyörät rovaniemi olen yhen asiallisen pyörän ilmottanu. En koskenu enkä kertonu mistä löytyy. Kävin katsomassa pyörän merkin ja mallin. Jos joku olisi tunnustanu omakseen niin olisin antanu tiedot sitte
Kun pyöräsi menee siihen kuntoon, ettei sitä kannata korjouttaa, niin paras tapa päästä siitä on jättää vain se jonnekkin ja mieluummin lukkoamatta. Näin säästyt kaatopaikka ja kuljetus maksuilta. Ja joku köyhä varas saa siitä sitten pyörän jos viitsii laittaa sen sitten kuntoon. Pahimmia on ammattimaiset pyörän renkaitten puhkojat. Minultakin oli samana yönä piikitetty pyörä, sekä mopon rengas. Helppoa ilkivaltaa. Kulkee vain piikkikeppi kädessä jossakin parkissa ja tökkii renkaita. Piikin jälkeä ei lisäksi huomaa heti yleensä koska vuoto on hidas ja näkyy vasta tuntien päästä piikityksestä. Tämä ilkivalta varmasti lisääntyy, kenen mopo tai pyörä piikitetään niin piikitetty kostaa sen sitten syytömille piikittämällä renkaita muitten pyöristä tai autoista. Tälläisillä ns kostajilla ei tosin ole kaikki kotona . Pyöriin ja autoihin pitäisi keksiä piikittämättömät renkaan, renkaista tulisi tietenkin kalliimpia.