Ainoa politiikko,joka pitää Suomalaisten puolta!
Olemma Sodoman ja Komorran tiellä!
Homoja ja lesboja juhlitaan ,koko viikko!
Kyllä on yhteiskunta sairasta (kuten homot ja lesbot)!
Milloin on :heterojen viikko?
Paavo on ainoa (ei Lipponen),jolla ei ole rikosrekisteriä!
Paavo,pelasta meidät!
9
98
Vastaukset
- Kalteritangoloiset
Raju väite: Suomi on maksanut muiden maiden EU-jäsenmaksuja
Jyrki Katainen (kok.) on nyt Euroopan unionin komissaari. Hän oli Suomen pääministeri vuosina 2011–2014.
Helsingin Uutiset arkisto
Ex-euroedustaja Esko Seppäsen (vas.) laskelmien mukaan Suomi on maksanut lähes miljardi euroa Saksan, Hollannin, Ruotsin ja Itävallan jäsenmaksuja. Asiasta kertoo Seura-lehti, joka siteeraa Seppäsen huomenna ilmestyvää kirjaa.
Seppänen on laskenut, että Suomesta on tullut EU:n suurin nettomaksaja. Moni Euroopan maa on vaatinut ja saanut jäsenmaksulleen alennuksia. Sen sijaan Suomi on maksanut kiltisti sekä omat että muiden maksut. Eikä kyse ole köyhän Kreikan tukemisesta.
Seppäsen mukaan syypäitä ovat ex-pääministerit Matti Vanhanen (kesk.) ja Jyrki Katainen (kok.). He neuvottelivat Suomen edustajina EU:n rahoituskehyksistä. Vanhanen hyväksyi rahoituskehyksen kaudelle 2007-2013. Kataisen neuvottelema rahoituskehys kattaa vuodet 2014-2020.
Eritysesti Seppänen tylyttää Seuran mukaan EU-kommissaariksi pyrkinyttä Kataista:
"Säilyttääkseen mukavan miehen maineen Katainen ei ollut valmis käymään taistoa Suomen nettomaksaja-aseman parantamisesta." - Suomalaisetensin
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005268905.html
Lukekaa ja todetkaa totuus!
Oikeaa tuoda esiin totuudet!
Halla-aho on suomalaisten asialla,ei ihme,että Sipilällä pelottaa! - muutos.2011
Muutos 2011 puolue on vaihtoehto, koska he kannattavat suoraa demokratiaa. Suora demokratia on Suomen kansan ykkösjuttu. Kansa päättää jokaisen asian. Sinä olet valtio.
Kansanäänestys hoitaa kaiken, siksi Muutos tulee, vuosi 2011. - tosi.on
Paavo on kepulainen sutki ,omanedun tavoittelija.
- Perussuomalaisettulee
http://mvlehti.net/2017/06/27/jussi-halla-aho-kertoo-miten-uuvattiministerit-ovat-kylvaneet-rahaa-somaliliitolle/
Näin sitä veronmaksajien rahoja jaetaan!
Syytetään varmaan kohta,kiihottamisesta,hallitusta vastaan! - kannatti.häntä
Kemijärven kuuluisa Nurmikumpu kannatti Paavo Väyrystä presidentiksi.
- paha_paavali
Tässä käypi nyt sillälailla, että kun tämä maa velkaantuu matutuksen kanssa mielipuolisuvakistien myötävaikutuksella tuonne 200 miljardin velkalastiin ja maassa on siinä vaiheessa vähintään puoli miljoonaa henkeä somalien kaltaisia ryhmittymiä - alle 20 % on työllistynyt ja yli 80% elää sosiaaliturvan varassa näistä ryhmittymistä somalien tapaan - ja kun velan korko nousee pari, kolme prosenttia niin maa on kusessa. Valtion velkaa on tullut alle kymmenessä vuodessa yli 50 miljardia lisää ja tällä matuelättiopilla sen velan kasvuvauhti tulee vain kiihtymään. Sitä se tarkoittaa kun toimitaan ääliösuvakkien oppien mukaan koko maailman sosiaalitoimistona.
Samaan aikaan kun kansalaiset ovat myös velkaantuneet yli 200 miljardia - tämä matutus pakkautuu tässä vaiheessa kasvukeskuksiin niihin asumistukiasuntoihin ja tuki yli tonnin kuussa joka asunnolta - asuntojen hintojen nousun, asumistukivuokragryndauksen ja asuntolainojen kanssa myös noista tulee iso ongelma, maa ajautuu lähes vararikkoon. Siinä tilanteessa maassa on myös yli puoli miljoonaa muista maista tullutta sosiaalielättiä, joidenka työllistymismahdollisuudet ovat olemattomat, lisäksi enemmistö näistä taitaa maan kieltä erittäin huonosti. Kieltä taitamattomia, kouluttamattomia moniongelmaisia suojaväri hiekkakulttilaisia yli puoli miljoonaa sosiaalielättinä. Repii siitä sitten huumoria.
Seurauksena tullaan lopulta näkemään ranskan tapaan niitä kasvukeskus lähiöghettoja, mihin tämä aines pakkautuu - sieltä sitten pukkaa niitä radikalisoituneita aineksia urakalla muiden "iloksi".
Paavo ei taida enää riittää tämän ääliösuvakismin ja maahantunkeutumis- ja matutusidiotismin kurssin kääntämiseen, tarvitaan jotain paljon rajumpaa. - Ällöttäväkuva
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_799,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-9537512.jpg
Missä naiset ja lapset?- Eikötotuuskiinnosta
https://yle.fi/uutiset/3-9695718
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_799,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-9537512.jpg
https://yle.fi/uutiset/3-9695718
Kylläpä sensuuri yrittää sabotoida!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2853023Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2161921Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591582Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21370- 791241
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2661178- 801052
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521041- 80981
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk143841