Rimpula ja ujo nörtti rakastuu oppivaan käyttöjärjestelmäänsä mutta koska käyttiksen "sukupuoli" on nainen joutuu ätmi ensin jännämiesten syrjäyttämäksi ja sitten naiskäyttis jättää miehen ja lähtee maailmalle.
Taas uusintana ätmistä kertova elokuva Her
jjjgggkkk
486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mjaa-a
Jostain omituisesta syystä mä en ole vieläkään nähnyt tätä leffaa, vaikka sitä on mulle jo kahdeksatta kertaa tarjottu. No, leffa mikä leffa.
Suhteeni tähän käyttikseen on hieman sama kuin se on mun navigaattorimuijaan, jonka kanssa olen jatkuvasti kahnauksissa. Minusta tässä on jotain käsittämätöntä, vaikka sen on samalla myös pellavaisen arkista.
Kun esimerkiksi navimirri pyytää mua tekemään jotain mun mielestä täysin irrationaalista, niin poikkean hänen suunnitelmistaan ja ajan esmes suoraan omien vaistojeni varassa, vain huomatakseni, että nyt meni vituiksi.
Sitten tehdään uukkari tai kierretään kortteli, pannaan pakki umpparissa päälle.
Kun näin teen, huomaan visualisoivani navimirrin siihen pelkääjän paikalle myhäilemään kireässä hamosessaan (kynä) samalla korjaillen huulipunaansa meikkipeilistä.
Mulle nämä tilanteet ovat navimuijan kanssa niitä raskaimpia.
(reps)
Niin että minullekin tämä navimuija esiintyy isolla, "Her".
Kehittyneemmässä versiossa voimme varmasti tulevaisuudessa keskustella olemisemme keveydestä tai sen solmukohdista, jotka lujittavat olemisemme perusteita kyseenalaistamalla niitä.
(hirn)
Tässä kohtaa eesseetä on hyvä huomata se fakta, että navimirri seksualisoitiin välittömästi hänen henkisten näyttöjensä jälkeen. Se, että nainen vierellä on oikeassa ja kuski väärässä, on tilanne, joka on eroottinen. Eikä se ole vain eroottinen, vaan se on syväeroottinen.
Kysymys on kuljettajan suhteesta naisiin, jotka osaavat, mutta eivät tuomitse yritteliään hapuilijan virheistä, vaan antavat heidän itsensä tehdä näin.
(hihitystä)
Navimirri -esitelmäni suora seuraus on yksisuuntainen, mutta leimallisesti interaktiivinen kokemus läsnäolosta, josta syvimmältä dimensioltaan muodostuu turvallisuuden tunnetta heijastava henkinen kokemus.
😁 (x2)