Maisterisnaisten jäätyneet munasolut

Suominaiset eivät ole enää hedelmällisiä äiti-ihmisiä:

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005281010.html?ref=rss

Sensijaan ne ovat kylmiä ja kovia uranaisia joiden suunnitelmiin lapset eivät sovi, jokunen ehkä lipsahtaa vahingossa isättömän lapsen tekemään. Laittaakohan loput munasolujaan pakkaseen:

http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/537903-naiset-jaadyttavat-munasolujaan-hyvista-miehista-on-huutava-pula

"Tutkija Marcia Inhornin mukaan tutkinnon suorittaneista naisista on ylitarjontaa.

Nuoret naiset hakeutuvatkin yliopistoon huomattavasti miehiä useammin, ja näin ollen korkeasti koulutettuja miehiä ei ole riittävästi tarjolla.

Tämän seurauksena useampi nainen lykkää perheen perustamista jäädyttämällä munasoluja."

Ei ne munasolut varmaan kotipakastimessa ainakaan säily mutta saahan sitä yrittää.

"Ehkä näiden naisten tulisi olla avoimempia ajatukselle, että he olisivat suhteessa jonkun vähemmän kouluttautuneen kanssa. Mutta ehkä meidän on myös tehtävä jotain pojillemme ja nuorille miehillemme, jotta saisimme heidät paremmalle tielle."

Mikä olisi parempi tie, anarkia ja väkivaltako avaisi kilteille & kunnollisille miehille tien isyyteen?

88

1169

Äänestä

    Vastaukset 88

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m-i-e-z

      En jaksanut koko juttua lukea, mutta tottakai ovat kovia uranaisia, joidenkin täytyy teidätkin elättää ja kerryttää rahaa valtionne kassaan. Onko ketään parempaa, kuin elämässä eteenpäin menevää ja menestyvää Suomalaista Naista? En jaksa kaivaa sitä linkkiä, missä siittiönne ovat Euroopan heikoimmat ja älykkyysosamääräkin on laskenut vuodesta -97 =P (Luonnollisesti de factot poistetaan joidenkin toimesta, mutta aina voi luottaa siihen, että riittävän moni ehti lukemaan ennen sitä.)

      • Niin, vaikka meillä on varmaan maailman koulutetuimmat naiset niin sitähän kannattaa tosiaan pohtia miksi se äo on keskimäärin laskenut, en keksi millään :D

      • m-i-e-z
        Harmaaritari kirjoitti:

        Niin, vaikka meillä on varmaan maailman koulutetuimmat naiset niin sitähän kannattaa tosiaan pohtia miksi se äo on keskimäärin laskenut, en keksi millään :D

        Miehet! =D

      • m-i-e-z
        Harmaaritari kirjoitti:

        Ei se lasku ainakaan aasialaisperäisistä tuontivaimoista kai ole kiinni?(kts. äo kartta) eikä niiden suomimiesten kanssa tekemistä lapsista.

        https://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/0r/y7/yi58/29341/467181234.jpg

        hmmm, en keksi millään vaikka kuinka tuota karttaa tuijotan :-/

        Suomalaiset naiset ja Aasialaiset naiset ovat älykkyydeltään Mensan tasoa. =)

        Siinä missä 9-vuotiaat naiset tekevät jo ohjelmistoja, niin paikalliset miehet rakentavat Tanskalaisia Legoja 16-vuotiaana Ruotsalaisten tuottamilla Ikean ohjeilla. =D

        Humanitaarinen apu (löysin termin Yhdysvaltalaisesta Googlesta). Niin yllä mainitut naiset tahtovat antaa sitä valkoisille ja mustille apinoille. =P

        Lyhyesti: Aasialaisten älykkyys periytyy suvullisessa lisääntymisessä. (Saavatko sattuneesta syystä useimmiten tyttären?)

      • KatsokaaAkatPeiliin
        Harmaaritari kirjoitti:

        Niin, vaikka meillä on varmaan maailman koulutetuimmat naiset niin sitähän kannattaa tosiaan pohtia miksi se äo on keskimäärin laskenut, en keksi millään :D

        Olen lukenut tutkimuksista, joissa todetaan että valtaosa älykkyydestä periytyy naiselta, joten miesten tyhmyys on tyhmien naisten syytä.

      • vilkaisinpeiliin
        KatsokaaAkatPeiliin kirjoitti:

        Olen lukenut tutkimuksista, joissa todetaan että valtaosa älykkyydestä periytyy naiselta, joten miesten tyhmyys on tyhmien naisten syytä.

        Siksi koska miehellä ei ole älykkyyttä jota periä.

      • vilkaiskaa
        KatsokaaAkatPeiliin kirjoitti:

        Olen lukenut tutkimuksista, joissa todetaan että valtaosa älykkyydestä periytyy naiselta, joten miesten tyhmyys on tyhmien naisten syytä.

        Älykkyys on kehitettävissä oleva ominaisuus. Ei riitä että saa geeneissä tietyn potentiaalin, itsekin täytyy jotain tehdä aivoillansa.

    • sinkkunainenn

      Varmaan alkavat oppia ettei miehistä ole isäksi. Evoluutio vähentää luonnostaan hedelmällisyyttä.

      • roboto

        Taas tätä samaa ulinaa. Pitäisikö teidän vanhojen piikojen katsoa peiliin kun ette ole miestä löytäneet vaikka koulutetutkin naiset useimmiten kuitenkin pariutuvat.

      • sinkkunainenn
        roboto kirjoitti:

        Taas tätä samaa ulinaa. Pitäisikö teidän vanhojen piikojen katsoa peiliin kun ette ole miestä löytäneet vaikka koulutetutkin naiset useimmiten kuitenkin pariutuvat.

        Minä olen kyllä synnyttänyt kaksi lasta aikoinaan työelämän välissä ruuhkavuosissa. Nykymiehistä ei ole isäksi. Miksi muuten vedetään jatkuvasti jännämiehet ym. esille. Eivät he ole isäainesta. Naisten hedelmällisyys laskee luonnostaan kunnollisten miesten puutteessa.

      • sinkkunainenn

        Ei niitä prinssejä löydykään. Miehet on teini-iästä lähtien kullikarusellissä pyörineitä huoripukkeja. Ei lähelläkään prinssiä.

      • dfcshj

        Suomalaiselle miehelle nainen on huora vaikka olisi neitsyt.
        Olen 38 vuotias ja pilluani on jyystänyt elämäni aikana 5 miestä. Ja nekin max 5 vuoden aikana. Eli aika vähällä käytöllä ollut. Huorahan minä olen, vaikka viimeiset 10 vuotta mennyt selibaatissa. Yhtään yhden yön tuttavuutta en ole pannut, vaan kaikki olleet parisuhteessa miehen kanssa joita luulin lopullisiksi kumppaneiksi.
        Enää en anna kuin papin aamenen jälkeen, jos silloinkaan.

      • Serk
        dfcshj kirjoitti:

        Tuo olis voinu olla mun teksti kirjaimellisesti

    • kdbfnjlsköl

      Kiltti ja kunnollinen adoptoi ihan ite...

    • Teknodonna

      Mjaa-a

      No nyt se selvisi miksi mieheni ramppaa öisin jääkaapilla.

      Hänellä on vauvakuume.

      😁

      • Teknodonna

        Loistavaa huumoria!

        Myönnän itselleni huumori-Nobelin.

        😁

      • Teknodonna
        Teknodonna kirjoitti:

        Loistavaa huumoria!

        Myönnän itselleni huumori-Nobelin.

        😁

        Mjoo

        Mulla on nyt siis sekä kirjallisuuden, fysiikan että huumorin Nobel.

        Tämä saattaa tarkoittaa sitä että olen tämän vuosituhannen merkittävin ihminen.

        (Reps)

        😁

    • Ulkonäkö-on-kemia

      Kyllä jännämiehet kelpaa lapsen tekoon mutta ei kunnolliset miehet.

      • enlisäänny

        Mies voi paljastaa oikean karvansa jo seurusteluvaiheessa. Ei vasta perheen perustamisen jälkeen.
        Ei ulkonäkö kerro jännyydestä mitään.

      • kjhkjhkjhkjh

        Vieläkö äidin perintörahat riittää huorien panemiseen?

        Töissä et ole ollut päivääkään..

    • Hämärän_rajoilta

      En minä tästä uutisesta osaa pahoillani olla. Jokainen lisääntymätön ihminen on askel oikeaan suuntaan sukupuolesta, etnisyydestä, koulutustasosta ja älykkyydestä riippumatta.

      • kiinnostaatietää

        Miksi ajattelet näin?

    • lotostarahat

      parempi hommata philippiiniltä yks pieni tumam hius nainen, ne hedelmälisiä
      ja ei ikäloppuja

    • nokunätmitpihtaa

      se on tää suomi missä miehet ennemmin vetää käteen koneen ääressä kuin riiaa naisia.

      • 2D-Paradise

        No en minä edes pystyisi mitään oikeaa naista nussimaan, se on kolmiulotteinen eikä näytä animetytöltä. Ne lihakasat varmaan haisevatkin pahalta. Huhujen mukaan se niiden pillu haisee ihan mädältä kalalta.

      • 12d312d3123

        On yritetty perkele saada naisia mutta joka helvetin kerta nainen nyrpistää nokkaansa kun yrittää mennä jutuille. Se perkeleen ylimielisyys

      • guygugu
        12d312d3123 kirjoitti:

        On yritetty perkele saada naisia mutta joka helvetin kerta nainen nyrpistää nokkaansa kun yrittää mennä jutuille. Se perkeleen ylimielisyys

        ota joskus vähän rennommin. Muistan tän asian kaukaa, mutta silloin jollain on päällä jotain muuta. Totta kyllä, että ne itsen ympärillä olevat kivat "kaverit" otetaan itsestään selvinä kavereina, eikä huomata tuota tarkoitusta, miksi kaveri onkin sulle kiva (=ei ne ole ian kivoja).

        Työyhteisössä tehdään juonia, jos halutaan päästä eroon potentiallisesta irtisanottavsta, työtiimille järjesteään vaativa ulkomaan työmatka, jonne on pakko lähteä, ollaan aamusta iltaan paljon yhdessä. Siinä tulee esille, jos joku "räjähtää" jostain syystä, heikko lenkki pettää. On sen jälkeen helppo irtisnaoa, kun tuli ongelma esiin.

        Kyllä se oikea tulee vielä, mutta ei kotona. Ja se on laskenut sen varaan, että tällä on päässä muutakin kuin märkiä sahanpuruja, se on itse aktiivinen, usko vaan. Koettu.

    • kertokaaminulle

      otsikko maisteri naiten

      voi olla kyllä, todella paljo lapsettomia maistereita on myynnissä treffi markkinoilla

      tuleeko ne paksuks sitte ku vastuullisina ovat ensin kouluttaneet itsensä , vaikea sanoa

      ojasta allikkoon siis?

    • Totuuss
    • kourajamppa

      kärsivällisesti käteen, ehkä joskus vielä muutkin kuin hullu lääkkeitä vetävät peräkylien rikospojat yttöille kelpaa

      • RumajaHyljeksitty

        On meitä naisiakin, jotka eivät miehille kelpaa. Milloin meistä ei-niin näteistä naisista tulisi hyväksyttyjä? Kuka meitä rakastaisi?

    • Onnistuin kokeilemaan miten hedelmällinen on Italialainen Louisa, nyt pitäisi viedä alttarille ja tehdä kunniakas teko. 💍🤘

    • Ihan sama minulle jos joku maisterisnainen ei tahdo olla äiti. En minäkään tahdo olla isä.

      Sitä kuitenkin vastustan että ne mukaviisaat naiset hakeutuvat äideiksi ja tarkoituksella yksinhuoltajiksi moraalisesti kyseenalaisin keinoin, kuten keinohedelmöityksen avulla.

      Parisuhde on ikäänkuin testi, että kykeneekö ihminen toimivaan vuorovaikutukseen ja siten kasvattamaan terveen ihmisen. Jos ei siinä onnistu, ei ehkä pitäisi hommata lapsia, kun on vielä kasvua edessä.

      • kukkajamehiläinen

        Joku on lahjoittanut (tai myynyt) siittiönsä siihen tarkoitukseen. Ei ne mitään pyhän hengen siemeniä ole vaan jonkun miehen ihan lisääntymistarkoituksessa lypsettyjä siittiöitä.
        Parisuhdetestistä kannattaa olla ihan hiljaa niin kauan kun miehistä paljastuu testiajan JÄLKEEN kaiken maailman jännämies. Mieluummin lapsi yksin alun perin kun joku epärehellinen mulkku nurkkiin pyörimään.

      • kukkajamehiläinen kirjoitti:

        "Joku on lahjoittanut (tai myynyt) siittiönsä siihen tarkoitukseen. Ei ne mitään pyhän hengen siemeniä ole vaan jonkun miehen ihan lisääntymistarkoituksessa lypsettyjä siittiöitä."

        Ihanko totta? Ei se siitä touhusta sen oikeutetumpaa tee.

        "Mieluummin lapsi yksin alun perin kun joku epärehellinen mulkku nurkkiin pyörimään."

        Itsehä olet varmasti mielestäsi jotenkin täydellinen ihminen ja syy on aina miehessä? Tarkoituksellisesti yksinhuoltajaksi hakeutuva nainen tekee aina väärin. Se ei ole mikään pakko ja parisuhdekelvottoman naisen pitää olla myös ilman lapsia.

      • kukkajamehiläinen
        super-atm kirjoitti:

        Mieshän se on parisuhdekelvoton jos paljastaa jännyytensä vasta perheen perustamisen jälkeen. Kyllä syy on silloin miehessä.

      • kukkajamehiläinen kirjoitti:

        Mieshän se on parisuhdekelvoton jos paljastaa jännyytensä vasta perheen perustamisen jälkeen. Kyllä syy on silloin miehessä.

        Feministin mielestä syy on aina miehessä.

      • kukkajamehiläinen
        super-atm kirjoitti:

        Feministin mielestä syy on aina miehessä.

        Kukas se taas vetikään feministikortin esille. Joka tapauksessa syy on miehessä jos mies paljastaa mulkkuutensa ns. liian myöhään.

      • kukkajamehiläinen kirjoitti:

        Kukas se taas vetikään feministikortin esille. Joka tapauksessa syy on miehessä jos mies paljastaa mulkkuutensa ns. liian myöhään.

        Feministeille pitää aina muistuttaa siitä miten yksinkertaisia feministit ovat.

    • mansikkakakkua

      Montako mukulaa AP:llä itsellään on? Kuitenkin olet taas arvostelemassa naisia... jotka hankkii koulutuksen itselleen. Ainakin pystytään hankkimaan oma leipämme, emme ole sinun elätettävinä olevia ylijäämä naisia! Joten ei pitäisi sulla olla nokan koputtamista... ei ainakaan me käydä sinun rahojasi kuppaamassa.
      Hyvää yötä... hymypoika!

      • 1d23412d34d123d4

        Ite asiassa jokainen nainen jolla on työpaikka kuppaa jonkun työttömän miehen työpaikan ja sitä kautta elämän.

      • siitävaan
        1d23412d34d123d4 kirjoitti:

        Ite asiassa jokainen nainen jolla on työpaikka kuppaa jonkun työttömän miehen työpaikan ja sitä kautta elämän.

        Niinkös se nyt menikin? Maailma pelastuu kun miehet valtaa ruokakauppojen kassat ja virastojen siivouspaikat. Kyllä siellä näkee miehiä mutta ei suomalaisia miehiä. Ei suomimiehet lähde siivoushommiin kun voi maata sohvallakin.

      • "Montako mukulaa AP:llä itsellään on?"

        Sinä se tykkäät aina iskeä vyon alle :( Jos olisin voinut valita varmaankin olisi mutta kai tajuat ettei mies (ainakan kiltti & kunnollinen) voi valita näissä asioissa, nainen valitsee:

        - tekeekö se lapsen kunnolliselle vai jännälle miehelle
        - jos kunnollisen miehen päästäisikin alulle laittoon valitsee murhaako sikiön vaiko eikö
        - huoliiko kunnollisen miehen perheeseen mukaan vai laittaako pelkäksi maksumieheksi
        - jos huolii mukaan tai ei huoli kiristää mieheltä palveluksia & rahaa sitten ainakin siihen asti kunnes lapsi täysi-ikäinen

        kyllä miehen osa on upea. Ainoastaan välinpitämätön jännämies on voittaja, naiset tekee sille lapsia ja etsivät sen lapsille vieläpä jonkun kiltin elättäjäaisurin huolehtimaan kustannuksista. Niin ja sitten jos on kiltti & kunnollinen ei saisi edes valittaa sitä ettei saa edes mahdollisuutta perheeseen, pitäisi vaan niellä kaikki paska ja kuunnella tuollaisia verbaaleja vyön alle iskuja tyytyväisenä hymyillen, vittu joo.

      • mansikkakakkua
        Harmaaritari kirjoitti:

        "Montako mukulaa AP:llä itsellään on?"

        "Sinä se tykkäät aina iskeä vyön alle"... siis kuka tämän iskusarjan aloitti... MITÄ?
        Kuvitteletko sä tosiaan ett mä pyytäisin anteeksi olemassa oloani?
        Tai sitä ett opiskelen erilaisia taitoja... pystyäkseni elättämään itseni, omalla työlläni?
        Siinä sivussa mä annan töitä myös muutamille työtä kaipaaville ja hekin elättävät itsensä omalla työllään.

        Ja hiton hyvin tiedät myös sen ett; MÄ haaveilen vielä omasta perheestä, eikä edes sun paskanjauhanta saa mua luopumaan haaveestani!
        Ihan vaan tiedoksesi; mä en tarvitse maksumiestä, ainoastaan kumppanin joka sitoutuu ainakin siksi aikaa; kun muksut ovat pieniä. Sillä lapset tarvitsee molemmat vanhempansa, minun mielestäni... (mutt sehän on vain naisen mielipide) jonka voit unohtaa.

        Usko huviksesi ett mä myös hankin sen perheen... enkä ainoastaan ruikuta!
        Itkuni mä olen täälläkin itkenyt... ja nyt sen aika on loppu. Ja nyt hymyilen silloin kun mua hymyilyttää, en kuule kysy lupaa siihen keneltäkään...
        Kuule naisena eläminen on mahtavaa... kaikki kiltit ja kunnolliset miehet kannustavat kuorossa; KAIKKIA suomalaisia naisia! Lueppa näitä sinkkusivuja ... palstaa!
        Onneksi ihan IRL maailmassa ei ole noin surkeeta... kun on oppinut kuuntelemaan äijien puheita... hyvin pian tunnistan jo ne sudet ... lampaiden vaatteissa!

        Kiitos huomiostasi, vaikka se olis joutanut kyllä jäädä väliin. Me ei olla kyllä mitenkään samalla aaltopituudella ajatuksissa nykyään!
        Kattos kun me kaikki naiset ollaan sulle; todennäköisyyslaskennan yhteenlaskukaava!

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        Sinähän se taas aloitit, kun minä keskustelen yleisellä tasolla sinä viet heti henkilökohtaiselle tasolle ja alat veetuilemaan asiasta joka ei ole minun vallassa vaan teidän naisten. Kyllä minä sen kestän ettei minulla naisten päätöksellä ole oikeutta saada lapsia mutta ei tarvii yhdenkään muijan tulla nillittämään siitä jos valitan asiasta. Lupaan lopettaa heti kun muututte toivomusteni kaltaisiksi ja yksi teistä tekee minulle lapsen/lapsia, siihen asti minulla on täysi oikeus asiasta mainita aina kun huvittaa tykkäsitte siitä tai ette.

        Ei sun pidä siitä haaveesta luopuakaan ja naisena sinun on se helppo myös toteuttaa, ei tarvitse kuin valkata isäehdokas (verrattuna miehen mahdollisuuksiin on varmaan potenssiin kymmenkertainen määrä ihan laadukkaita tarjokkaita jotka tekee aloitteita, sun tarvii tosiaan vain valita) ja toteuttaa se lapsihaave. Tuo on hyvä kyllä kun haluat myös isän sitten mukaan kuvioon, likikään kaikki naiset ei taida haluta nykyään.

        Joo, niinhän te vähän olette kun olette niin kaavamaisia ja ennalta-arvattavia eikä mikään teistä muodostettu yhtälö johda kummoisenkaan lopputulokseen tavallisen, kiltin & kunnollisen miehen kannalta.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        "Montako mukulaa AP:llä itsellään on?"

        Sinä se tykkäät aina iskeä vyon alle :( Jos olisin voinut valita varmaankin olisi mutta kai tajuat ettei mies (ainakan kiltti & kunnollinen) voi valita näissä asioissa, nainen valitsee:

        - tekeekö se lapsen kunnolliselle vai jännälle miehelle
        - jos kunnollisen miehen päästäisikin alulle laittoon valitsee murhaako sikiön vaiko eikö
        - huoliiko kunnollisen miehen perheeseen mukaan vai laittaako pelkäksi maksumieheksi
        - jos huolii mukaan tai ei huoli kiristää mieheltä palveluksia & rahaa sitten ainakin siihen asti kunnes lapsi täysi-ikäinen

        kyllä miehen osa on upea. Ainoastaan välinpitämätön jännämies on voittaja, naiset tekee sille lapsia ja etsivät sen lapsille vieläpä jonkun kiltin elättäjäaisurin huolehtimaan kustannuksista. Niin ja sitten jos on kiltti & kunnollinen ei saisi edes valittaa sitä ettei saa edes mahdollisuutta perheeseen, pitäisi vaan niellä kaikki paska ja kuunnella tuollaisia verbaaleja vyön alle iskuja tyytyväisenä hymyillen, vittu joo.

        Ei sun siitä kannata turhaan olla katkera naisia kohtaan, jos kaikki eivät halua lapsia ja onhan sitä aina miehilläkin mahdollisuus valita, että haluaako sitä lapsia elämässään vaiko ei.

        Kyllä sitä on ihan tavallisilla työssä käyvillä miehilläkin lapsia ja perheitä, että ei suinkaan ne kaikkien lasten isät ole mitään väkivaltaisia jännämiehiä ja rikollisia, kuten sä aina yleistät.

        Sun pitää vaan etsiä jostain sellainen nainen, joka haluaa lapsia ja perustaa sen perheen. Eikä pidä turhaan syyllistää niitä naisia, jotka eivät ole kiinnostuneita lasten hankinnasta ja jotka asettavat sen uransa perheen ja lasten edelle. Eikä sun iässä kannata enää etsiä mitään kokematonta neitsytnaista, vaan kelpuuttaa vaan tarjolla olevista naisista mieleinen, vaikka hänellä olisikin aikaisempia miessuhteita.

      • jhgjhgkhgkhgjhgk
        Harmaaritari kirjoitti:

        Sinähän se taas aloitit, kun minä keskustelen yleisellä tasolla sinä viet heti henkilökohtaiselle tasolle ja alat veetuilemaan asiasta joka ei ole minun vallassa vaan teidän naisten. Kyllä minä sen kestän ettei minulla naisten päätöksellä ole oikeutta saada lapsia mutta ei tarvii yhdenkään muijan tulla nillittämään siitä jos valitan asiasta. Lupaan lopettaa heti kun muututte toivomusteni kaltaisiksi ja yksi teistä tekee minulle lapsen/lapsia, siihen asti minulla on täysi oikeus asiasta mainita aina kun huvittaa tykkäsitte siitä tai ette.

        Ei sun pidä siitä haaveesta luopuakaan ja naisena sinun on se helppo myös toteuttaa, ei tarvitse kuin valkata isäehdokas (verrattuna miehen mahdollisuuksiin on varmaan potenssiin kymmenkertainen määrä ihan laadukkaita tarjokkaita jotka tekee aloitteita, sun tarvii tosiaan vain valita) ja toteuttaa se lapsihaave. Tuo on hyvä kyllä kun haluat myös isän sitten mukaan kuvioon, likikään kaikki naiset ei taida haluta nykyään.

        Joo, niinhän te vähän olette kun olette niin kaavamaisia ja ennalta-arvattavia eikä mikään teistä muodostettu yhtälö johda kummoisenkaan lopputulokseen tavallisen, kiltin & kunnollisen miehen kannalta.

        Kiitos!
        Onneksi et hankkinut lasta -ettei sun geenit vaan lisäänny..

        Sen tyyppisiä ihmisiä ei yhteiskunta kaipaa.

    • mawerawemioaw3

      Tästä voimme päätellä että feminismi ja naistenoikeudet vähentää suoraanverrannollisesti lapsien syntyvyyttä.

      • mansikkakakkua

        Ja mistä päin Afrikan mannerta sä olet kotoisin? Allah ei vielä ole täällä, valtauskontona ei myöskään ole muhamettilaisuus... joten me naisetkin saadaan sanoa sanottavamme!

        Yhteiskunnassamme tosiasiassa kyllä päättävässä asemassa ovat "vahvat, päättäväiset ja johdonmukaiset" miehet... kuten Sipilä,Soini Ja kokoomuksen hyvätveljet... siitä on aina ilo lukea lehdistä: mitä uudistuksia milloinkin on päätetty tehdä... tai perua!
        Ei kansaa kiinnostavat uutisaiheet lopu näin koskaan... XD ...( tämä oli vitsi,huomautus miehille)

      • Onhan se tasa-arvo ja naisten oikeudet aina paljon tärkeämpi asia, kun se korkea syntyvyys.

        Muutenkin sitä liian korkeasta syntyvyydestä on vaan haittaa, kun se väestönkasvu on maailmassa liian suuri ongelma.

    • Maisteri_tuhoaa_Suomen

      Kumma miten ei maisterilla äly piisaa ymmärtämään, että naisen tärkein ominaisuus on kyrvänseisotuskyky, vaan ovat pääsäneet itsensä vanhenemaan ja siten menettäneet seisotuskykynsä. Siinä on menneet verorahat hukkaan näiden pölkkypäiden kouluttamisessa.

      Kun seisotuskyky katoaa laajemmalti kansakunnan naisten keskuudesta, kääntyy syntyvyys laskuun, eikä kansakunnalla ole enää riittävästi syntyperäisiä etnisesti puhtaita miehiä puolustamaan sitä sodassa muita valloitushaluisia kansoja vastaan.

      Maho maisterinainen on siis isänmaanpetturi!

      • mansikkakakkua

        Maho? Jos miehellä on erektiossa puutetta, ei nainen silloin ole välttämättä maho!
        Useimmiten siis todella usein miehen erektiokyvyn puutteen syy on psyykkinen. Stressi luo näitä paineita ja sen jälkeen... syy onkin naisen, joka sinun mukaasi on maho!

        Kyllä sulla on iso aukko tiedoissasi... ei yksistään taidoistasi... ole kyse, jos ei ota eteen!
        Käyppäs lääkärillä ja labrassa... jos vaikka stestosteroonissa on vajetta... selittäisi paljon tuota
        seisotuskyvyn katoamista...naisten keskuudesta! =)

      • Tylsimys_on_lässyttänyt
        mansikkakakkua kirjoitti:

        Maho? Jos miehellä on erektiossa puutetta, ei nainen silloin ole välttämättä maho!
        Useimmiten siis todella usein miehen erektiokyvyn puutteen syy on psyykkinen. Stressi luo näitä paineita ja sen jälkeen... syy onkin naisen, joka sinun mukaasi on maho!

        Kyllä sulla on iso aukko tiedoissasi... ei yksistään taidoistasi... ole kyse, jos ei ota eteen!
        Käyppäs lääkärillä ja labrassa... jos vaikka stestosteroonissa on vajetta... selittäisi paljon tuota
        seisotuskyvyn katoamista...naisten keskuudesta! =)

        Kuka pelle tuota roskaa on peukuttanut?

      • jhgjhgjhgjhgk

        Älykkäät rakentavat yhteiskuntaa, ja kaikkien hyvinvointi lisääntyy.

        Sun tyyppinen vähä-älyinen white trash ei hyödytä ketään.

      • ykssinkkunainen

        Ei minulle opetettu koulutuksessa kyrvänseisotusta. Koulutus ei siis mennyt hukkaan sen osalta. Kyse ei siis ole oppimattomuudesta vaan asianomaisen koulutuksen puutteesta.
        Sen tiedän ilman kyrvänseisotuskoulutustakin että jos miehellä on kyrvänseisonta ongelmia niin siihen liittyy monesti miehen mahous.

    • Noh minulla on lapsia senkin eestä, mitä on normi lapsi luku.

      • Ja tulossa on lisää vasta vuonna 2018 ja lähipiirissä sisarellani ja taas sisarpuolelle on tulossa yhdet.

      • valtakunta kirjoitti:

        Ja tulossa on lisää vasta vuonna 2018 ja lähipiirissä sisarellani ja taas sisarpuolelle on tulossa yhdet.

        Sinäänsä vauvoja tehdään niissä jossa raha ei ole se ykkönen. Mutta kohta voimme muuttaa omakotitaloon tämä kolmio on aika ahas ja raskas( kun ei mahdu mihinkään mitään)
        Lapsillekin mukavampi jos olisi piha turvallinen mihin mennä koska huvittaa leikkimään, eikä muilla mitään asiaa ilman lupaani.

        Pihan turvallisuuden voi taata vain tekemällä sellaisen itse kuin laskuvarjohyppääjä kasaa oman varjonsa.

    • Onneks oon jo lisäytynyt, niin ei tarvitse itkeskellä naisista enää sitä...eikä oikeen mitään muutakaan. Oikeastaan taidan tosiaan olla tyytyväinen eloon nyt.

      Tsemppiä teille jotka murehditte.

      • Se on hyvä mutta epäilen että iltatähti sinullekin vielä tulee.😂

      • valtakunta kirjoitti:

        Se on hyvä mutta epäilen että iltatähti sinullekin vielä tulee.😂

        En halua enempää lapsia vastuulleni. Minun vuoro elää nyt.

      • Dissident kirjoitti:

        En halua enempää lapsia vastuulleni. Minun vuoro elää nyt.

        Niinhän se vuorottelu on ihan kiva. Mutta miehethän siittää pisinpää kuin nainen tekee normaalisti.

        Voit elää vapaasti kymmenen vuotta ilman mutta uuden suhteen myöten kun ihastut tulisesti. lähtee miehenmieli matkaa vaikka ei olisi halua tehdä kun se uuden liiton yhdistää taapero.

        Hulluja te miehet olette. Eihän toi mies ollut tekemässä yhtään tähän maailmaan ennen minua.

        Noh mutta katsellaan😁

        Niin, voin elää ihan täyttä elämää, ilman että saan enää yhtään lasta lisää. Minä kyllä osaan nauttia ihan nykyisistäkin.

        Ja meitä miehiä on erilaisia...

      • Dissident kirjoitti:

        Niin, voin elää ihan täyttä elämää, ilman että saan enää yhtään lasta lisää. Minä kyllä osaan nauttia ihan nykyisistäkin.

        Ja meitä miehiä on erilaisia...

        Kyllä minä sen uskon, itse mietin mitä minun elämästäni tulisi kun aina ollut lapset ympärillä enkä ole koskaan löytänyt muuta syytä elää kuin lapsien takia.

      • Dissident kirjoitti:

        Niin, voin elää ihan täyttä elämää, ilman että saan enää yhtään lasta lisää. Minä kyllä osaan nauttia ihan nykyisistäkin.

        Ja meitä miehiä on erilaisia...

        Sinäänsä koen ylpeyttä olla kotona vaikka meitä koti-äitejä vähän arvostetaan.
        Onhan ne lapsetkin erilaisia tunnen parin teki vain yhden ja mieheltä putket poikki. Sellaisia naisiakin on.

        Mutta se lapsi huusi ensimmäiset 3v joka yön.

        Taas omani lapseni ovat hyvin nukkuneet, olen huomannut nämä yhteydet nukkumisen ja perheen jaksamiseen tehdä lisää lapsia. Lapsien luonnekin ratkaisee.

        No mun exä oli kanssa 9 vuotta kotosalla ja ihan tykkäsin, että oli. Lasten kannalta. Ja ehkä siksi onkin niin mukavat muksut. Mutta on minulla sitä elämää niitten kanssa, vaikka ne tuosta kasvaakin. Ei ole ikävä yöheräilyyn ja siivota oksennuksia pitkin huonetta. On ihan mukava jutella vaikka heidän uusista ihastuksista, kavereista, harrastuksista ja ties mistä. Haluan olla heidän kanssaan, vaikka he olisivat aikuisiakin. Ja voipa niitä pikkumukeloita tulla kohta jo pyörimään ukin jalkoihinkin....vaikka siihen on toivonmukaan vielä vuosia...

        Minä ainakin nautin nyt vanhemmuudestani, enkä aio sitä tilannetta itse muuttaa miksikään. Se voisi muuttua yhdestä lapsesta lisää...

        Pistin kunnon irvistykset kun taas saan lisättyä kuvia mutta minua naurattaa noi hampaat niin hirveästi.

      • valtakunta kirjoitti:

        Pistin kunnon irvistykset kun taas saan lisättyä kuvia mutta minua naurattaa noi hampaat niin hirveästi.

        No kelpo purukalustohan sulla. Kyllä noilla kelpaa rouskuttaa pureksia vaikka mitä.

      • Dissident kirjoitti:

        No kelpo purukalustohan sulla. Kyllä noilla kelpaa rouskuttaa pureksia vaikka mitä.

        AI mitä?😁

      • valtakunta kirjoitti:

        AI mitä?😁

        No vaikka näkkäriä.

      • valtakunta kirjoitti:

        AI mitä?😁

        Ajattelin enemmän lihaisempaa mutta syön periaatteessa näkkäriä koska se on halvempaa eli oon nyt vasta ikään siirtynyt tämän vuoden puolella. Aiemmin vain ruista ja vaalea on liian pullamainen.

        No hampaille onkin hyvä saada töitä, jossain luki joskus, että pitää olla näkkäriä ja sitkeääkin järsittävää.

      • Dissident kirjoitti:

        No vaikka näkkäriä.

        Minusta ne on ei niin viehettävät kuin jenkkihymy mutta kyllä ne välttää.

      • valtakunta kirjoitti:

        Minusta ne on ei niin viehettävät kuin jenkkihymy mutta kyllä ne välttää.

        No tarviiko hampaat ollakaan erityisen viehättävät? Kunhan on ehjät ja terveet. Mutta onhan jotkut saaneet jostain väärästä purennasta migreeniäkin. Että kaikkeen se purukalustokin vaikuttaa. Ja monet ientulehdukset saattaa aiheuttaa pahojakin tulehdustiloja ja vaikeuksia ties mihin. Suu on yllättävän arka paikka.

        en ole ukolleni siihen kiinnittänyt huomiota mutta esim siskollani on jenkkihymy ja se oli niin hurmaavaa katsottavaa.
        Minulla on vain irvistys siihen nähden se vuoksi koen sen eduksi jos on hyvä hymy.

      • valtakunta kirjoitti:

        en ole ukolleni siihen kiinnittänyt huomiota mutta esim siskollani on jenkkihymy ja se oli niin hurmaavaa katsottavaa.
        Minulla on vain irvistys siihen nähden se vuoksi koen sen eduksi jos on hyvä hymy.

        No jokainen tykkää mistä tykkää.

      • Dissident kirjoitti:

        No jokainen tykkää mistä tykkää.

        Niinhän se on,mistä sinä tykkää? 😁

      • Dissident kirjoitti:

        No tarviiko hampaat ollakaan erityisen viehättävät? Kunhan on ehjät ja terveet. Mutta onhan jotkut saaneet jostain väärästä purennasta migreeniäkin. Että kaikkeen se purukalustokin vaikuttaa. Ja monet ientulehdukset saattaa aiheuttaa pahojakin tulehdustiloja ja vaikeuksia ties mihin. Suu on yllättävän arka paikka.

        Ukkoseni häpeää hampaita ettei anna edes katsoa niitä. Ei ne sen hampaat tärkeät minulle ole kun se on minun mutta kuitenkin haluan olla hänelle erityisen kaunis😁

      • valtakunta kirjoitti:

        Ukkoseni häpeää hampaita ettei anna edes katsoa niitä. Ei ne sen hampaat tärkeät minulle ole kun se on minun mutta kuitenkin haluan olla hänelle erityisen kaunis😁

        No eiköhän tuo ukkoses tykkää sun hampaista. Vai kumman hampaista sä nyt puhuit? Minusta on tietenkin siistit hampaat hyvä juttu, mutta ei se ehkä ole se tärkein kohta ihmisessä, mikä minua viehättää, minuun vetoaa enemmän silmät, ne on sielun peili. Niihin katsomalla monesti näkee, mikä ihminen oikeasti on. Heikolla itsetunnolla varustettu kääntää katseensa usein pois ja kiinnostunut ihminen taas katsoo kiinnostuneena takaisin...

        Se mies on minun tai se on niin sanonut ja luvannut.

      • valtakunta kirjoitti:

        Se mies on minun tai se on niin sanonut ja luvannut.

        No hyvä.

      • Dissident kirjoitti:

        No hyvä.

        En tie tykkääkö minun hampaistani mutta olihan se minun siskoni kanssa ennen minua. En ollut koskaan ennen nähnyt sitä.

      • valtakunta kirjoitti:

        En tie tykkääkö minun hampaistani mutta olihan se minun siskoni kanssa ennen minua. En ollut koskaan ennen nähnyt sitä.

        Suvussa kuitenkin pysynyt.

      • Dissident kirjoitti:

        Suvussa kuitenkin pysynyt.

        Noh onhan ne ollut nuoria ja tuhmii tehnyt kun katselin vie pikkukakkosta meillä on vain kaksivuotta ikä eroa.

        Siskoni taas jätti hänet ja siinä välissä hänellä oli joku jonka mies jätti taas.
        sit minä sit retkahdin siskoni kihlajaisissa siihen.

        Ensimmäisenä se kehu ystävälleen. miten se oli minua opettanut miesten kanssa olemaan ja epäili sen vuoksi miksi olin hänelle sopiva.

        En kyllä mitään muista mutta opetti minulle shakin peliin ja voitin siskoni ja kun siskoni ei kestänyt häviötä lopetti pelin kun tiesi että voitan sen.

        No niin. Sisko selvästi huono häviämään.

    • kökkötraktorix

      Naisten kouluttaminen johtaa automaattisesti syntyvyyden romahtamiseen. Siksi olisi järkevää kieltää naisilta yliopistotason tutkinnot, niin ehtivät lapsentekoon ajoissa. Suomen alkuperäiskansat jäävät maahanmuuttajien jalkoihin, koska mamuille kelpaa ilmainen asunto, koulutus ja taskuraha Kelasta. Suomimiesten vähäinen into perheen perustamiseen taasen johtuu teollisuustyöpaikkojen siirrosta halpatyömaihin. Tavallinen duunari kelpaa nykyään vain työttömyyskortistoon. Ei siinä sitten paljon kiinnosta perhettä perustaa. Puolalaiset ja virolaisen duunarit kehtaavat jopa nostaa lapsilisiä, vaikka vaimot asuvat ulkomailla.

      • Eli suomalaiset naiset kuolevat akateemisina ja miehet työttöminä duunareina. Kelan ehtymättömät varat takaavat mamujen toimeentulon ja suomesta tulee afrikkalaislähi-itämaalaistaustaisten temmellyskenttä. No jokohan vihdoin Suomi alkais pärjätä sitten jalkapallossa? Saattais olla jotain positiivista näkymää edes jossain.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1450
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1160
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      859
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      58
      678
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      45
      640
    7. 50
      624
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      552
    Aihe