Tuntuu pahalta

Valheetjasalailu

Niiden puolesta joita petetään. Olet kokenut sen itsekin. Vaatii voimaa ja itseluottamusta nousta ylös ja katsoa eteenpäin. Sekä uskoa rakkauteen.

27

636

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuuntelen

      Sanoit sen mitä pitääkin. Hyvin sanottu.

    • minävainitse

      Minä en ymmärrä myöskään sitä miten nämä pettäjät jotka tulevat hajottamaan perheen voivat katsoa itseään peilistä. Eikö yhtään hävetä viedä lapsilta isä.

      • turha_syyllistää

        Eihän seksisuhteessa oleva perheestään ole loupumassa ja miksi kirjoitat isä, pettäjä voi olla yhtä hyvin nainen ja äiti. Kyllä perheelinen aikuinen ihminen vastuussa on tekemisistään itse ei ulkopuolinen.


    • Joskusnäinkin

      Alussa suututti koko äijä aivan vietävästi ja tietenkin sanoin suoraan kaunistelematta asioita hänelle(siis haukuin), jotta tietää miten itse asian näen ja hänet ihmisenä koen kyseisen tapahtuneen jälkeen, ja onhan sellainen loukkaava teko. Valitettavasti jälkijättöisesti on vaan alkanut naurattaa, kun on tajunnut koko kuvion ja tilanne on muuttunut enemmänkin koomiseen suuntaan. Olisipa kiva vielä nauraa yhdessä, kunhan hänkin on päässyt yli siitä uudesta "rakkaudestaan".

      • eräs-petetty-ja-jätetty

        Aloittajan kans täysin samaa mieltä kaikessa paitsi uskosta rakkauteen. Sitä en tunne, en halua, en uskalla. en pysty enää luottaan, Elämässä on paljon asioita joista voi ja pitää olle kiitollinen ja onnellinen. Olen kahdeksan vuoden aikana huomannut että olen yksin paljon onnellisempi kuin mitä olin petturi ukon rinnalla. Nyt osaan arvostaa oikeita ystäviä.


      • Joskusnäinkin
        eräs-petetty-ja-jätetty kirjoitti:

        Aloittajan kans täysin samaa mieltä kaikessa paitsi uskosta rakkauteen. Sitä en tunne, en halua, en uskalla. en pysty enää luottaan, Elämässä on paljon asioita joista voi ja pitää olle kiitollinen ja onnellinen. Olen kahdeksan vuoden aikana huomannut että olen yksin paljon onnellisempi kuin mitä olin petturi ukon rinnalla. Nyt osaan arvostaa oikeita ystäviä.

        Sehän oli vain yksi ihminen elämässäsi, älä pilaa omaa loppuelämääsi hänen tekojensa vuoksi. Itseä huvittaa koko äijä ja hänen tolloilunsa nykyisen "rakkautensa" kanssa. Vaikeetahan se väliin on ollut meilläkin, mutta ei ole tainnut hänelläkään parantua pettämällä ja vaihtamalla. Joskus asioita pitää opiskella kantapäänkin kautta, kunnes tajuaa, että itsellään on kasvunpaikka, tarkoitan tällä sekä itseäni että häntä.


    • NeitiKesäheinä-78

      Meillä oli 2 vuotta kestävä suhde, mutta silti, mua harmittaa vieläkin, että hän petti mua, vonkas seksiä netissä tapaamiltaan naisilta. Itsekunnioitukseni ei mennyt eron jälkeen, mutta mulla on särö, että en luota omaan seksikkyyteeni ja heti jos joku yrittää tehdä tuttavuutta, pakenen tekosyillä. Käsittämätön pelko takaraivossa. Olen päättänyt, että selviydyn tästä ja seuraavan kerran en väkisin yritä mitään.

      • Hyväähuomentajanäkemiin

        Koetahan arvottaa itseäsi myös ihmisenä, ei pelkän seksikkyyden kautta. Ihmiseenhän sitä tutustutaan eikä seksikkyyteen. Miksi menetit oma itseluottamuksen jonkun toisen ikävän käytöksen vuoksi? Eihän normaalisuhteeseen kuulu seksin vonkaaminen muilta ja muiden naisten kanssa nettailu.


      • NeitiKesäheinä-78

        Sehän se pahinta on, että kuvittelin, että olen lopun elämääni hänen kanssaan yhdessä. Olin rakastunut, kun hänet tapasin ja meillä oli tosi kivaa yhdessä. Sitten tajusin, että voi itku, ei hän haluakaan olla mun kanssa. Hän etsii jotain ihan muuta.

        En tiedä, miksi menetin itsetuntoni hänen takiaan, ainakin vähäksi aikaa. Tässä sitä mennään, mutta koko ajan on paniikkinappula päällä.


    • Uuutu

      Juna alle kävelin tänään kuolut

    • Enkerromiksi

      En kadu yhtään sitä, että panen eksääni hänen nykyisen tietämättä. Enkä tule katumaan.

      • eksäonhienoihminen

        Koska hän vei eksäsi sinulta?


      • Vastenaurinkoa

        Jep, sama juttu, en kadu koska kaikki on nyt helpompaa, ei tarvii ajatella missä se nyt luuraa. Uusi saa tietää silloin kun minä haluan sen tietävän. Molemmat yllättyvät kun ilmoitan. Sinne on kuulemma lasta hakusessa, joten ilmoituksen aika lähestyy. Uusi saa mitä tilasi.


      • Enkerromiksi

        En tee sitä kostaakseeni. Mennyt jo monta kuukautta näin. Ei olla toisistamme yli päästy ja tuskin päästäänkään.


      • Hyväähuomentajanäkemiin
        Enkerromiksi kirjoitti:

        En tee sitä kostaakseeni. Mennyt jo monta kuukautta näin. Ei olla toisistamme yli päästy ja tuskin päästäänkään.

        Kysypäs "eksältäsi" minkä vuoksi hänellä on se nyksä vielä? Ja pelkällä panemisellako ajattelit teidän suhteenne hehkuvan? Taitaa "eksäsi " vain nauttia olostaan kukkona tunkiolla ja käyttää suakin vielä, kun sellaiseen suostut.


    • Pitääosatanämä

      Pitää osata hoitaa nämä asiat siten ettei kiinni jää ja omatunto soimaa. Enkä kadu kun se joka ei tiedä ei se osaa surrakkaan. Niin ja se käräyttäminen no ei pelkoa siihenkin on lääke. Nauttia voin kunhan löydän kaikki kaverin. Ei sun tarvitse surra petetyn perään koska en kerro enkä anna muidenkaan kertoa.

      • Hyväähuomentajanäkemiin

        Mikä siinä pettämisessä ja valehtelemisessa kiehtoo? Suhteesi varmaan päättyy siksi, kun et voi enää valehdella ja pettää:) Oletko vähän kieroon kasvanut?


    • nykyisin

      Momogamia on niin passé.

    • eienääsinisilmäinen

      Pitää hyväksyä asia että lähes kaikki pettää nykypäivänä, kyse kai siitä kuka jää kiinni kuka ei. Fiksu peittää jälkensä tyhmä hankkii ongelmia. Kyllä se vieras liha houkuttaa varsinkin jos kotona on hiljaista syystä tai toisesta.

      • Hyväähuomentajanäkemiin

        Ihan turha vedota siihen, että lähes kaikki pettää, koska niinhän ei asian laita ole. Helppohan se on ratkaista ongelmia panemalla jotakuta muuta ja loukata lisää ihmisiä, tarttumatta itse ongelmaan ja selvittämättä sitä syytä. Ja ihan turha syyllistää toista, kun itsessäsikin on varmasti syytä, miksi on hiljaista, mieti ennemminkin sitä ja ala puhumaan kumppanillesi. Jos ongelmat ei ratkea, niin on viisainta lähteä eri teille tai yhteisellä sopimuksella päättää puolintoisin, että molemmat saa käydä vieraissa, niin on rehellistä. Miksi olla suhteessa, jossa pitää kieroilla ja pettää? Parisuhde on jotain muuta, olkaa sinkkuja, niin ei tarvitse olla tilivelvollinen ja harvemmin loukkaatte muita.


      • kskie

        Olen lukenut tutkimuksesta joka tehtiin naimisissa oleville tai muuten parisuhteessa eläville. Haluttiin selvittää kuinka moni pettää tai hankkii salasuhteen. Aika yllättävää ja karua lukemaa että joka kolmas nainen myönsi pettäneensä miestänsä joko kerran tai useaamin ja miehet myönsivät harrastavansa enemmän yhden yön juttuja koska niistä seuraa harvemmin mitään jälki seurauksia, naiset taas olivat enemmän seksisuhteen kannalla, tutkimuksesta on jo aikaa mutta pistää se miettimään omaakin suhdetta. Välillä on seesteistä välillä taas tosi hiljaista, sitten tulee mieleen onko toinen pettänyt kun kotona ei mitään tapahdu. Eikä sitä varmuutta välttämättä saa koskaan ja elää epätietoisuudessa. Kaikki ihmiset ei sopeudu suhteisiin jossa yhden kanssa sitoudutaan elämään, moni kaipaa vaihtelua ja se kostautuu pettämisinä, näin se on.


      • NeitiKesäheinä-78
        Hyväähuomentajanäkemiin kirjoitti:

        Ihan turha vedota siihen, että lähes kaikki pettää, koska niinhän ei asian laita ole. Helppohan se on ratkaista ongelmia panemalla jotakuta muuta ja loukata lisää ihmisiä, tarttumatta itse ongelmaan ja selvittämättä sitä syytä. Ja ihan turha syyllistää toista, kun itsessäsikin on varmasti syytä, miksi on hiljaista, mieti ennemminkin sitä ja ala puhumaan kumppanillesi. Jos ongelmat ei ratkea, niin on viisainta lähteä eri teille tai yhteisellä sopimuksella päättää puolintoisin, että molemmat saa käydä vieraissa, niin on rehellistä. Miksi olla suhteessa, jossa pitää kieroilla ja pettää? Parisuhde on jotain muuta, olkaa sinkkuja, niin ei tarvitse olla tilivelvollinen ja harvemmin loukkaatte muita.

        Nimenomaan. Suututtaa, että ongelmia ei voi selvittää puhumalla. Ja puhuminen ei tarkoita sitä, että haukutaan toista vaan että yritetään saada asiat sujumaan paremmin.


    • Samaa mieltä. Kyllä se vaatii voimia ja itseluottamusta, että saa parisuhteen korjattua ja toimivaksi pettämisen jälkeen.

    • kiepsn88

      En tajua miksei parit voi jutella toistensa kanssa ja edes yrittää ratkaista asioita ennenkuin toinen on menossa vieraille teille. Ja perheelliset, te olette yhdessä hankkineet lapsenne, joten mika ihme on jos esim. vaimo ei enää houkuta miestä, vieraat enemmän? Molemmat äidit ja isät voivat olla tosi väsyneitä ja on normaalia että seksielämä horjuu hiukan lapsiperheissä. Miksi toinen on lähdössä muille maille jos vanhempana olo ei maistu, kun itse on siihen lähtenyt? Luulisi että joku vastuu kuuluu ettei hyljätä toista? Ja jos juttelut ei auta, niin teot näyttää rakastaako toinen oikeasti. Itselläni mennyt usko mieheeni, sillä hän on salainen ja käynyt tapaamassa selkäni takana naisia koska minä olin se joka käski niin tekemään?!? Rakastan miestäni ja haluisin olla lähellä, mutta hän tulee luokseni vain silloin kun haluaa jotain minulta. Onko se enää oikeaa rakkautta?? Vaikka toinen on lähellä olen silti yksinäinen sillä en saa huomiota.. en hellyyttä. Ollaan vaan kuin kavereita. Ja mä haluaisin häneltä enemmän ja sattuu kun en saa. Olen pettynyt monta kertaa mutta silti rakastan häntä. Päässäni heittää?? Ehkä mä olen vain se osapuoli joka rakastaa, oikeasti... Kurjaa kun ei saa vastakaikua.

      • Kettukolossa

        Niinpä, kun osattaisiin tai haluttaisiin puhua, ehkä olisi pettämisiä vähemmän. Toisaalta, jos kommunikointi toimii, silloin suhde on vielä varsin hyvällä pohjalla. Mutta, eihän sekään kaikkeen auta, vaikka puhuttaisiin yökaudet.
        Mikäli tunnepuoli ei ole hyvällä mallilla, vaikeaa on saada suhteesta parisuhdetta. Kämppäkavereita voidaan tietysti olla.

        Voiko ihmistä pohjattomiin rakastaa vaikka ei saa vastakaikua. Vai onko se läheisriippuvuutta, tarrautumista vanhaan, jota ei ole enää olemassa.


    • haluan1234

      Pitää muistaa että ihmiset muuttuu. Monet haluavat elää toivossa, että vIelä joskus se ihminen palautuu samanlaiseksi mitä ennen oli. Yhteiset onnelliset muistot pitävät joitain kiinni suhteessa vaikka toivoa ei enää olisikaan.

    • MorjenssS

      Ei tunnu pahslta yhtään. Tuntuu hyvältä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2497
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      3
      1518
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1373
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1323
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1211
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      959
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      124
      843
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      771
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      25
      623
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      596
    Aihe