Ero ja uudestaan yhteen?

Kuinka moni teistä parisuhteessa olevista on vielä yrittänyt eron jälkeen palata yhteen exän kanssa ja onnistunut siinä?

Meillä oli hyvä suhde, mutta yllättäen mies alkoi etääntyä. 2kk kylmän jakson jälkeen vasta kertoi, ettei hän ollutkaan aiempaa suhdessa näköjään onnistunut käsittelemään päässään ja se jäi kummittelemaan. Olisi tarvinnut pidemmän ajan olla vain yksin ajatustensa kanssa.


No, me päätimme erota, koska eihän tämä ole kummallekaan hyvä juttu. Mies kyllä puhui, että välittää minusta ja nyt ei ole kykenevä antamaan sellaista rakkautta takaisin, mitä ansaitsisin.

Minulle jäi kaipuu ja samalla pettymys, että hyvin alkanut suhde päättyi lopulta tähän. Olisin nyt tahtonut kysellä sitten, onko kellään oikeasti parisuhde jatkunut toimivana eron jälkeen, jos olette päättäneet palata yhteen?
4288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meni exän helmoihin takas, jatka matkaas...

Äänestä

Itseltäni tuollainen ei luonnistuisi ollenkaan. Kun on erottu niin on erottu ja piste.

Mutta yksi ystäväni miehensä kanssa on kunnostautunut tässä asiassa. He ovat eronneet jo kolme kertaa ja palanneet yhteen... nyt taitaa olla neljäs ero tulollaan. Jääkö se viimeiseksi, en tiedä, mutta tällä hetkellä vaikuttaisi siltä. Yleensä minulla on jonkunmoinen käsitys onko joku juttu hyvä vai huono, mutta tuossa asiassa ei ole. Ystäväni eroissa ja yhteen paluissa on aina paljon hyvää ja huonoa. Riippuu miltä kantilta katsoo.

Äänestä

Ei ole toiminut homma eron jälkeen. Kyllä sitä kuitenkin ihan syystä erotaan ja edestään löytää saman minkä taakseen jo kerran jätti, näin olen kokenut.
Tuossa tilanteessa jossa toisen tunteet eivät ole kehittyneet samanlailla, kannattaisi viimeistään minusta päästää irti ihan lopullisesti. Kun se rakkaus ei suhteessa ollessa tullut, ei se tauon jälkeenkään syty. Mies ei rakastunut sinuun ja halusi siksi erota. Uudelleen lämmittelyssä rikkoo vain lisää itseään.

Äänestä

En ole kohderyhmääsi, jolta kysyt vastausta, sillä eilisestä lähtien en ole enää ollut parisuhteessa, on-off-on-off.. -suhde nro 4 on nyt koettu. Eli olen ainakin neljän kanssa kokeillut uudelleen yrittämistä, ajatuksena, että pieni välimatka on avannut solmuja ja/tai aika olisi molemmille sopivampi, mutta eipä ole toiminut.

Miehiä ja naisia riittää maailmassa, eteen päin vaan hymyssä suin kohti uusia seikkailuja :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NeedHealHeart kirjoitti:

Kuinka moni teistä parisuhteessa olevista on vielä yrittänyt eron jälkeen palata yhteen exän kanssa ja onnistunut siinä?

Meillä oli hyvä suhde, mutta yllättäen mies alkoi etääntyä. 2kk kylmän jakson jälkeen vasta kertoi, ettei hän ollutkaan aiempaa suhdessa näköjään onnistunut käsittelemään päässään ja se jäi kummittelemaan. Olisi tarvinnut pidemmän ajan olla vain yksin ajatustensa kanssa.


No, me päätimme erota, koska eihän tämä ole kummallekaan hyvä juttu. Mies kyllä puhui, että välittää minusta ja nyt ei ole kykenevä antamaan sellaista rakkautta takaisin, mitä ansaitsisin.

Minulle jäi kaipuu ja samalla pettymys, että hyvin alkanut suhde päättyi lopulta tähän. Olisin nyt tahtonut kysellä sitten, onko kellään oikeasti parisuhde jatkunut toimivana eron jälkeen, jos olette päättäneet palata yhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu