Kittilä Shell

Matkalla pohjoiseen olisin tarvinnut matkailuautoon pienen huoltotoimenpiteen, mutta korjaaja häippäsi omille teilleen ja ilmoitti ettei häntä saa häiritä muutamaan tuntiin. Onko tälläinen käytös normaalia siellä?
244009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ensiksi on sanottava että huoltoaseman piha on todella ahdas ja se on usein aivan tukossa. palvelu on huonoa jos sitä nyt yleensä on lainkaan. Korjauspalvelusta minulla ei ole kokemusta kun huollatan autoni Uotilan Simon autokorjaamolla, mutta olen kyllä kuullut juttua että Shellin korjauspuoli olisi ala-arvoista.

Äänestä

Varsin tavallistatouhua on, huoltotyöt olisi hyvä tilata ennalta, näin loma-aikoina
erityisesti, olikohan alkoholilla osuutta asiaan ?

Äänestä
  • En hänen alkoholin käytöstä tiedä, mutta minäkin olen käyttänyt Simon korjaamoa sen jälkeen kun Shellin huollon jälkeen autostani putosi pyörä Levin kohdalla. Uotila tosiaan tekee luvatut työt hyvin ja halvalla sekä joustavasti.

    Äänestä

  • Sinne Uotilan Simon korjaamolle meidätkin sitten vietiin hinausautolla. Ja todella homma hoitui kädenkäänteessä, muutamassa minuutissa ja vieläpä työajan jälkeen. Pääsimme jatkamaan matkaa taas kohti pohjoista.

    Äänestä

  • Sulaa hulluutta oli siis jatkaa matkaa viallisella autolla ja sitten hinausauton
    perässä, itse olisin odotellessani laittanut rahaa pankkiin (= nukkunut ) Shellin-
    pihassa, ja vasta sitten levänneenä jatkanut matkaa , korjatulla autolla !

    Äänestä

Ehkäpä korjaajalla oli sovittu remontti, joka saattoi jo olla myöhässä. Ei voi odottaa, että kun juuri MINÄ tulen paikalle, vain MINUA palvellaan. Olen odottanut varaosaa autooni yli viikon ajan. Osa piti tilata Japanista kun ei löytynyt edes Euroopasta. Sellaista sattuu. Eivät korjaamot voi pitää jokaista nippeliä ja näppeliä varastossa.

Äänestä

Uotila aloitti tämän ketjun

Äänestä

Uotilan korjaamolle viesti pari viikkoa sitten- ei vieläkään vastausta.

Äänestä

Olin varannut autolleni huollon Shellistä klo 14. Kun tulin paikalle niin asentajaa ei näkynyt missään ja tiskin takana oleva myyjä sanoi että asentajamme on ruokatauolla. Odota hetki. Odotin reilu tunnin ja kysyin uudelleen asiaa niin nyt sanottiin että hän on jo ehtinyt lähteä kotiin. varataanko uusi aika? Arvaatkaapa että varasinko?

Äänestä
  • Jos olit vähänkin järkevä niin et varannut.

    Äänestä

  • Varasitpa hyvinkin, sillä " jos ei vuori tule Muhamedin luo, niin Muhamedin täytyy
    mennä vuoren luo" !

    Äänestä

Oi sitä uoti

Äänestä

Onko uotilla työt loppu kun täytyy tällaista keksiä ?

Montako autokorjaamoa on kittilässä ?

Äänestä

Täällä joku trolli haukkuu yksi kerrallaan kaikki Kittilän yritykset. Viimeksi oli Hotelli Kittilä, tänään Kittilän Shell ja huomenna varmaan joku muu kittiläläinen firma.

Äänestä
  • Tämä keskustelu on aloitettu vuonna 2017.

    Äänestä

  • Ja samalla kirjoitustyylillä aina. Ja samanlaisilla kirjoitusvirheillä. Turisti menossa jonnekin ja kokee huonoa palvelua. On viimeinen kerta ja siirtyy vähintään Ylläkselle. Sen jälkeen jatkaa toisenlaisella kirjoituksella tarinan jatkoksi, mutta toistaa samaa kirjoitustyyliään ja varsinkin kirjoitusvirheet paljastavat samaksi henkilöksi. Kova on katkeruus, jota purkaa tai sitten halu puolustaa ystäviensä yrityksiä haukkumalla muita.

    Äänestä

  • Katkeraakalkkia kirjoitti:

    Ja samalla kirjoitustyylillä aina. Ja samanlaisilla kirjoitusvirheillä. Turisti menossa jonnekin ja kokee huonoa palvelua. On viimeinen kerta ja siirtyy vähintään Ylläkselle. Sen jälkeen jatkaa toisenlaisella kirjoituksella tarinan jatkoksi, mutta toistaa samaa kirjoitustyyliään ja varsinkin kirjoitusvirheet paljastavat samaksi henkilöksi. Kova on katkeruus, jota purkaa tai sitten halu puolustaa ystäviensä yrityksiä haukkumalla muita.

    Tätä se on nykyään avohoito

    Äänestä

Sherlok holms tutkii näitä viestejä.sama holmes tutkii kittilä jupakkaa ja puolustaa omaansa.

Äänestä

No mutta! Tämähän on kittiläläistä toimintatapaa, jota juuri oikaistaan raastuvanoikeudessa! Tavanomaista kitiläläistä toimintaa!

Äänestä

Tänään 12.3.2019 saatiin ystävällistä ja välitöntä apua korjaamon kaverilta. Focuksen moottorivika valo oli syynä.

Äänestä

Voi hyvät hyssykät,tulette etelästä tai lännestä jopa idästä eikös reissuun lähdetä hyvin huolletulla ja hyvin varustautuneella repulla ,mutta aikaa täytyisi olla jopa varmuuden vuoksi .kiire ei ole kunniaksi eikä hoppu hyväksi.

Äänestä

Minun kokemukseni Kittilän Shellistä on positiivinen. Auto hajosi lauantai-iltana Ylläsjärvelle. Hinausauto vei sen Shellille. Maanantaina kuulin, mikä on vikana, osa tilattu, tulee torstaina, auto kunnossa perjantaina. Kaikki tämä todella tapahtui ja sain kunnostetun auton perjantaina. Viikon ajelin vuokra-autolla. Pointsit Shellille.

Äänestä

Tilasi ajan huoltoon joskus 28.9.2023. Huoltopäivä oli sovittu 12.10. klo 12. Menin huoltoon, mutta huoltopaikalla oli toinen auto. Kysyin huoltomieheltä, koska huollon saa. Sanoi, että tässä mene kauan. Korjaamon hoitaja ei kommentoinut asiaa. Soitin Shellille ja odotan vastausta.... edelleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pahasti_pettynyt kirjoitti:

Matkalla pohjoiseen olisin tarvinnut matkailuautoon pienen huoltotoimenpiteen, mutta korjaaja häippäsi omille teilleen ja ilmoitti ettei häntä saa häiritä muutamaan tuntiin. Onko tälläinen käytös normaalia siellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu