Avaruushuijaukset

huijaustakaikki

Tähtien etäisyys on suuri vitsi. Verratkaa Marsia tahi Venusta ja tähtiä. Niillä ei ole juurikaan eroa kun katsoo taivaalle. Muka tähdet ovat vlovuosien päässä ja sitten aurinkokunnan planeetat ihan vieressä. D

Entäpäs kuu? Luotaimet kun kuvaavat kuuta on se harmaa, väritön, pimeö möhkäle ja maasta ktsottuna keltainen pallo.

26

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hui-jaus

      Ja maapallo näyttää avaruudesta siniseltä, vaikka suomessakin kaikki näyttää ihan vihreältä. Kauheeta kusetusta.

    • Jo kiikareillakin huomaa Marsin ja Venuksen olevan kiekkomaisia objekteja, joilla on myös samantapaiset vaiheet kuin Kuulla, eli ovat jokseenkin pallonmuotoisia ja suhteellisen lähellä, kun taas tähdet näkyvät pelkkinä pisteinä, vaikka ovatkin olemattoman oloiseen pinta-alaansa suhteutettuina varsin kirkkaita.

      Kuun albedo on varsin pieni, eli se absorboi suurimman osan saamastaan valosta. Kuun näennäinen kirkkaus pimeällä yötaivaalla johtuukin juuri suuresta kontrastista pimeän ympäristön ja himmeänkin valon välillä. Luotaimen kamera säätää valotuksen niin, että Kuusta pelkän sokaisevan hehkun sijaan näkisi myös yksityiskohtia.

      • Tuohon ei tosiaan tarvitse kuin kiikarin. Tähdet ovat kiikarissa pistemäisiä ja esimerkiksi Jupiterin näkee selvästi kiekkona. Sen ympärillä olevat kuut erottaa myös selvästi ja niiden asema toisiinsa nähden on peräkkäisinä öinä erilainen. Näkyy jo 10 kertaa suurentavilla kiikareilla mutta 20 - kertainen suurennos ja kunnon jalusta antaa huomattavasti paremman kuvan.

        Kameralla ja teleobjektiivilla onnistuu sama, kunhan valotusaika on tarpeeksi lyhyt tai jalustassa on seurantamoottori. Tuo on helppo kenen tahansa kokeilla. Kuvien keskiarvoistaminen stäkkäysohjelmaa käyttäen vähentää kuvista satunnaiskohinaa.

        Tarkimmilla interferometreillä on lähimmistä suurista tähdistäkin saadaan kiekkomaisia kuvia eli myös tähti voi olla muutakin kuin pelkkä pistemäinen valonlähde. Kirjoitin tuosta viimeksi kesäkuussa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14886751/kinkkinen-kysymys#comment-90184224


    • Ressu1

      Se mistä tähdet koostuu voi todeta yksinkertaisella spektri kokeella ja verrata aurinkoon

      • boremanel

      • borrelioosi

    • bofores

      Noiden tähtien välimatka ei ole pelkästään se mitä me näemme täältä Tellukselta katsottaessa, eroa voi olla myös syvyys suunnassa.

      • Bofores |• Tarkoittaen mitä??


      • Linnunradan_laidalta

        Luultavasti hän tarkoittaa sitä, että vaikka taivaankappaleet näyttäisivät olevan "aivan vierekkäin", toinen voi olla huomattavasti paljon lähempänä Maata kuin toinen.


    • horsahdelia

      Jokainen voi kuvata tähtiä itse ostamalla Nikon P900:sen ja sille kunnon jalustan.
      Yllätytte kuinka ne ovatkaan erilaisia kuin teille on esitelty NASAn maalareiden toimesta.

      • Ovathan ne heikkolaatuisen digikameran ottamat kuvat pistemäisestä kohteesta kivan koristeellisia kuvakennon pikselikohinan ollessa suurempi kuin objektin antama valo, mutta kovin informatiivisia eivät moiset tuotokset ole.

        Oman Aurinkokuntamme ulkopuoliset tähdet näkyvät pistemäisinä, joten niissä ei juuri ole maalaamista, joskin viime aikoina on ollut juttua lähijättiläisten saamisesta niin vahvaan suurennokseen, että kiekon hahmo alkaa erottua. Mahtava edistysaskel tekniikalle.


      • uigusiue

        Se oli todellista asiaa, kun taas sinun oli sitä itseään


      • kjhkjhkhk

        Jokainen, joka ei tiedä mitään valokuvauksesta, voi tehdä sellaisia mokia kuin täälläkin on esitetty ja typerimmät vielä uskovat kuvanneensa todellisia kohteita kuvausvirheen sijaan.


    • mies.menneisyydestä

      Miksi pitää ostaa Nikon P900?? Minulla tähtien kuvaukseen Konica TC-X ja käytän musta-valko filmiä.

      • MäKuvasinPippeliäni

      • KokeiltuOn

        Ei se Nikon P900:n ostaminen mitään auta. Tähdet on ihan samannäköisiä kuin ennen sitäkin. Kaikkea skeidaa sitä porukka kehtaa tännekin kirjoitella!
        Ei jalustakaan mitään vaikuta, ruuvaa sen sitten kameraan kiinni eli ei. Selvisi nyt sekin juttu, eli ei kannata enää valehdella ihmisille mistään koneista tai ainakaan Nikoneista. Ne on vaan nykyajan paskajuttuja ne semmoiset.


    • Mikset LUE aiheeseen liittyvää? sen sijaan että tulet tänne itkemään, yritä oppia.

      • Jos kyse on pakkomielteestä, niin kaikki tieteellinen tieto on NASA:n valheita. Jos taas kyseessä on lapsellinen trollaus, ei silloinkaan oikealla tiedolla ole kirjoittajalle merkitystä.


      • Kokeiltuon |• Sinun valokuvaus kokemus taitaa perustua wanhoihin Kodak kameroihin, joissa oli fix-focus ja muovinen pullonpohja "linsinä".....ettei jalustasta apua.... olen sanaton.


    • Avaruushuijaukset |• Tähdet ovat aurinkoja jotka valaisevat itse itensä, ja maan ja..... planeetat Heijastavat auringon valoa .Ne tähdet on valovuosien päässä,lähin noin 4 v.v, tähdet ovat ISOJA verrattuna planeetoihin ,jos matkustaisit jumbojetillä auringon ympäri siihen menisi kuukausia,suurimpie tähtien ympäri vuosikausia,en ymmärä ongelmaasi mutta Avaa joku täthitieteelinen teos,vaikka Ursan julkaisema ,niin,ehkä,asit avautuu.

      • ÄläAnnaHuomiota

        Voit vastata noille mitä haluat mutta sillä ei ole väliä. Vastauksestasi riippumatta salaliittoteorioita harrastavat jatkavat pöhinäänsä salaliittoteorioista, päästään sekaisin olevat eivät vaivastaan parane ja noita kahta edellä mainittua ryhmää matkivat trollit jatkavat trollaamistaan.

        Vastaukset vain asiallisiin viesteihin ja pöhisijät jääkööt pöhisemään keskenään. Älä anna trolleille huomioita vaan ota niiltä tikkari pois.


    • annetaanhuomiota
    • huiHaiSunHeiluvilles

      Plasmajarru on hyvä esimerkki avaruushuijauksesta.

      Sehän on pitkä naru joka ripustetaan satelliittiin (!). Täydestä meni ja miljoonat voitiin ryöstää tälläkin naurettavuudella.

      • giljotiiniaheiluvilles

        Pitkä naru on hyvä idea ja vielä kun löydät sopivan puunoksan niin kaikki hyvin!


    • Onhan Kuu joskus punainenkin. Kukahan sen on sellaiseksi väärentänyt kun Kubrickikin on ollut jo pitempään kuolleena?

      • KokeiltuOn

        Ilmakehässä viipyvät pölypilvet värjäävät taivaankappaleet etenkin niiden näkyessä lähellä horisonttia. Isompien myrskyjen ja varsinkin tulivuorenpurkausten jäljiltä ovat mm. auringonlaskut ja Kuu näyttäneet toistuvasti tavallista punaisemmilta.
        Teiskon Martathan noita tietenkin masinoivat, että kyllä värjärit tiedossa ovat. Itsekin olen värittänyt yhtä ja toista, mutta vaan muiden apuna.
        Alderbarn |• :) (suomennos: heh heh)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ootko nainen noin mustis musta

      Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t
      Ikävä
      94
      7643
    2. Sen kerran kun siellä käyn

      Voisit olla paikalla💚💛☘️
      Ikävä
      37
      4047
    3. Kumpa tietäisin. Miehelle.

      Vieläkö toivot jotain viestiä, vai suutuitko taas...kun...🤔
      Ikävä
      47
      3596
    4. Joel Harkimo ja Janni Hussi eroavat

      Tämä on ilon päivä 😊
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      3034
    5. Kauan säkin jaksoit

      Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐
      Ikävä
      40
      2712
    6. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      45
      2562
    7. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      21
      2524
    8. Sä olet nainen kuuluisa..

      ..etkä mitenkään hyvällä tavalla.
      Suhteet
      132
      2481
    9. Miksi kaipaat

      Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?
      Ikävä
      29
      2429
    10. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      29
      2348
    Aihe