Syksyn palkkaneuvottelut verovähennyksin

Paras tapa hoitaa palkankorotuspaine olisi alentaa verotusta. Suurituloisten verotus pysyisi muuttumattomana ja pienituloisten veroja alennettaisiin. Tällä tavalla pienituloiste nettopalkka lisääntyisi.

Brutto ei ole mitään, Netto on. Kikyn yhteydessä nettoansioita korjattiin veroja pienentämällä, mikä johti käteen tulevien tulojen lisääntymiseen. Aikaisempien vuosien alkankorotukset ovat olleet monesti silmänlumetta, koska samalla on jouduttu nostamaan veroja yhteiskunnan kulujen lisääntyessä. Palkansaajia on näin harhautettu.

Bruttopalkkojen nostosta pidättäytymisellä on lisäksi yritysten työllistämishalukkuutta lisäävä vaikutus. Tämä on asennekysymys ja olisi kaikkien parhaaksi.
483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kestävin tapa hoitaa valtion budjetin alijäämää onkin pienentää verotuloja.

Mihin se keskituloinen niitä palkankorotuksia oikeasti tarvitsee, voi sitten maksaa pienituloisten verot, samalla kun sinne tulopuolelle ei tulo kohennusta.

Äänestä

Paras tapa on yhdistää kaikki tulot (ansio, pääoma, perintö) verottaen kokonaistuloa progressiivisesti ja riittävän jyrkästi. Samalla voidaan laskea arvonlisäverotusta, joka lisää ostovoimaa ja piristää taloutta. Tämä lisää myös työllisyyttä, eli laskee työttömyysmenoja, jolloin kokonaisveroastetta voidaan alentaa.

Pointti on siis saada passiivinen raha mahdollisimman tehokkaasti käyttöön. Pankkitileille unohtuneet eurot ovat myrkkyä kansantaloudelle.

Toivottavasti ammattiliitot ymmärtävät yhteiskunnallisen asemansa ja ryhtyvät painostamaan vallanpitäjiä verotusmallin uudistamiseksi. Pelkästään tuloeroja kasvattamalla ei saada taloutta tasapainoon.

Äänestä

SAK:n käsissä on Suomen talouskasvu ja työttömyys. Älkää ay-pomot sössikö alkanutta nousua palkankorotusvaatimuksilla. Paljon tärkeämpää kuin palkka, on että on työpaikka. Uho, palkankortusvaatimukset ja lakoilla uhkailu, siis kiristys, vaarantaa hyvän ilmapiirin työpaikkojen avaamiseksi. Vuoden 2008 jälkeen on kadonnut yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa Suomesta, ne on siirretty ulkomaille. Samoin pahimmilla kiristysaloilla, kuten paperiteollisuus, on suhteellisesti eniten kadonnut työpaikkoja ulkomaille vuosikymmenien aikana. OAJ ei ole oikein ymmärtänyt sitä, että opettajien palkat maksetaan verovaroilla. Jos opettajan palkat nousevat, niin ettei kuklut nousisi, niin opettajien virkoja pitää vähentää. Palkankorotusvaatimus ja ryhmäkokojen pienentämisehdotukset ovat lähtökohtaisesti populismia, koska ne ovat päinvastaisia asioita. Jos palkat nousevat, ryhmäkokoja joudutaan kasvattamaan.

Lopuksi. SAK, antakaa ihmisten mennä töihin. Perkele!

Äänestä
  • Ostovoimaa pitää saada nostetuksi, koska 10 vuotta on menty suunnilleen nollalinjalla. Samaan aikaan johtajien ansiot ja yhtiöiden tulokset ovat räjähtäneet, kun työnantajamaksuja on siirretty kokoomuksen politiikalla työntekijöiden maksettavaksi.

    Suurituloiset ovat huonoja veronmaksajia, eivätkä he pidä yrityksiä pystyssä, vaan sijoittavat tulonsa yleensä ulkomaille. Työssä käyvä väestönosuus pitää sen sijaan yhteiskuntaa pystyssä ja heitä tulee siitä myös palkita. Pääomatuloja on taas verotettava kireämmin ja verosuunnittelusta rangaistava ankarimman mukaan.

    Paras tapa on korjata kikyn palkansaajille aiheuttamat vahingot kunnollisella kertakorotuksella, jonka taso on jossain 20–30 prosentin välillä.

    Osa yritysten voitoista pitää palauttaa työntekijöille, koska hehän sen tuloksenkin ovat tehneet. Tuloeroja pitää laskea. Ison pörssiyhtiön johtajan palkka voi olla korkeintaan 20-kertainen verrattuna rividuunariin. Pienemmissä yrityksissä riittää 10-kertaa duunaria "parempi" ihminen johtajaksi.

    Tavoitteeksi tulee ottaa johtajien korvaaminen tekoälyllä. Tekoäly pohjaa nimittäin päätöksensä faktatietoihin, eikä ole vedätettävissä ja lahjottavissa. Tekoälyn takapuoltakaan ei voi nuolla. Ainakaan kieli ei tule siitä ruskeaksi.

    Tekoälyn ansiosta johtajille avautuu mahdollisuus laskeutua duunarin tasolle liukuhihnan ääreen. Siellä saattaa muuttua johtajien mielikin, kun joutuu oikeasti tekemään töitä palkkansa eteen.

    Kannattaa vilkaista Ylen Areenasta Timo Honkelan haastattelu. Tekoälyn myötä maailmasta poistuu vastakkainasettelu.

    http://areena.yle.fi/1-3971511

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asenneratkaiseekaiken kirjoitti:

Paras tapa hoitaa palkankorotuspaine olisi alentaa verotusta. Suurituloisten verotus pysyisi muuttumattomana ja pienituloisten veroja alennettaisiin. Tällä tavalla pienituloiste nettopalkka lisääntyisi.

Brutto ei ole mitään, Netto on. Kikyn yhteydessä nettoansioita korjattiin veroja pienentämällä, mikä johti käteen tulevien tulojen lisääntymiseen. Aikaisempien vuosien alkankorotukset ovat olleet monesti silmänlumetta, koska samalla on jouduttu nostamaan veroja yhteiskunnan kulujen lisääntyessä. Palkansaajia on näin harhautettu.

Bruttopalkkojen nostosta pidättäytymisellä on lisäksi yritysten työllistämishalukkuutta lisäävä vaikutus. Tämä on asennekysymys ja olisi kaikkien parhaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu