Millaisia laulajia oli Tähtiartisti -laulukilpailun aluefinaalissa Ruununhelmessä?,
ei ehtinyt paikalle kuunteleen.
ei ehtinyt paikalle kuunteleen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 145
Vanhimmat
kuunnelkaapa näitä itsensä jatkoon äänestäjiä.
Kateusko se taas iski, vai kerroitko juuri itsestäsi?
Osui, ja upposi. heh,heh...Mikä noista olit?
Kyllä se tuo häviö taitaa sapettaa, no jospa sulla olis parempi tuuri sitten toisten, niin ei tarvitse alkaan osoittaan mieltään muille.
No siellä oli kiitettäviä muuan, hyviä, välttäviä ja aika huonoja.Sieltähän ne löytyy netistä ja kuuntelemalla selviää aika hyvin mihin tuossa skaalalla kukanenki sijoittuu.Pitkälti mielipidekysymys.
Ei todellakaan mikään mielipide kysymys. Sitten jos kaikki on yhtähyviä, ottaen huomioon kriteerit mitä laulukilpailuissa pitäisi käyttää. senjälkeen voidaan puhua mielipide-eroista.
Ps. Kannattaa harjoitella, eikä olla mielensäpahoittaja kommenteista.
Mikähän sinäkään kriteereistä olet paasaamaan kun et ole sen häävimpi. Valita paikan päällä jos on asiaa ja pokkaa.
Minä tarkotin että tosiasia vain on,että tuossa kisassa se nimenomaan on se mielipide eikä niinkään laulutaito,joka vaikuttaa.eli mielipide on että oli huonoja,hyviä ja kaikkia siitä välistä.Varmaan suurimmalla osalla sama mielipide tästä,sitä tarkoitin.Minä en toki mieltäni ole pahottanu,joku muu ehkä. siksi ehkä kisa vetää keskimäärin enemmän vähemän hyvää ainesta kisaamaamaan kun kaikilla periaatteessa mahdollisuus voittoon.jos oma persaus ja lompsa kestää.Ite korkeintaan 4-5 nuista oisin voinu äänen antaa ja vain jos seki ois ollu ilmasta.
Kyllä siellä osalla jatkoon päässeistä oli myös laulutaitoakin, joten onnittelut heille. Äänestäminenkin on kyllä vapaa ehtoista, missään säännöissä ei ole kerrottu että on tuhlattava rahojaan pakolla ja äänestää yhtään ketään. Mutta hyvin selkeästi oli myös kerrottu, että yleisöllä on äänestysmahdollisuus, sekä kuinka paljon äänestys maksaa. Joten tuskinpa kilpailijat on niitä sääntöjä kilpailuun laatineet. Montakohan firmaa pyörittää yritystään ilmaiseksi ? Veikkaanpa että ei ainutkaan. Samoiten montako ilmaista puhelinäänestystä olet kohdannut vastaavissa kisoissa missä on samankaltainen systeemi ollut käytössä?
inkeriankeaa. noissa kisoissa se hääviys pitäisi punnita, tai ei noissa. meneppä kokeilemaan siipien kantavutta jonnekin muualle. tietty bisnestä tehdään mutta missä muualla joka vaihessa ollaan kilpailijan kukkarolla. muissa kisoissa yhteistyökumppanit on mukana. miksi ei järjestäjä saa näihin kumppaneita. taidan tietää vastauksen. näyttäähän tuo vuosivuodelta kuihtuvan ja taso laskevan. vielä edelliseen kommentteihin. kolme voisin ajatella jatkoon, ja yksi siitä semiin. käykääpä vaikka kiuruvedellä tai laila ja olavi kilpailussa. mutta harjoitelkaa ja turha uho pois.
Tähtiartisti kilpailun voittaja saa tehdä radiosoittoon levyn Melplay 4 taustoilla. ok. Miksi ihmeessä tuolta soitolta. Vähemmän tunnettuja kappaleita. Miksi voittaja ei itse saa valita mistä tahansa melplayn listalta? No ok.Takavuosina voittaja sai noita omia äänitteitään, levyjä 5-6kpl. Mihin laitat muutaman levyn? Radio jakeluihin jos laitat kaikkiin ja DJ:lle tarvitaan vähintään 100kpl ja niistä maksat n.5€/kpl. Jakelukustannukset päälle vähintään 150€, ollaan jo 650€:ssa. Sitten muutamat ilmaiset esiintymiset ko kilpailuissa omalla kustannuksella. Puhutaankin jo ainakin 1000€:sta. Ainahan harrastukset maksaa mutta pitäisikö sanoa että voittaja joutuu maksamaan palkintonsa, eikä saa? Voitto tuo keikkoja? Ainut kilpailu joka tuo varmasti keikkoja on vain ja ainoastaan Tangokuninkaalliset. Tänäpäivänä kilpailu musiikkialalla on kovaa. Paikkoja on vähän, eikä kaikille kuuluisillekkaan esiintyjille riitä vientiä.
Mutta käykää ihmeessä laulamassa, mutta kaikki kiiltävä ei ole kultaa, vaikka joskus annetaan ymmärtää..... ):
Ps. Niin saahan vielä muovisen pokaalin ja omaa vuoroaan kilipailussa odotellessa lisää verenpainetta. Heh...
Tasan tarkkaan noin, ja tuo hintalappu on alakanttiin. Lisäksi voisi vielä jotain lisätä, mutta jätän toiseen kertaan.
Aivan rahastusautomaatti!!!Itseään äänestävät!!!Säälittävä kilpailu!!!Ei varmasti aukea laulajan ura!!!
Vielä vajaa 10 vuotta sitten tässäkin oli hyvä systeemi, äänestys ei vaikuttanu sijoituksiin vaan oli pelkkä yleisöäänestys ja sillä ratkesi pelkkä yleisön suosikki.
Niin, olis hyvä käytäntö tänäänkin, siinäpähän erottuisivat rahamiehet ja laulajat ja tämä kilpailu voisi karistaa harteiltaan useimmat mielipahaa ja kilpailun karttamista aiheuttavat rasitteensa. Silti epäilen etteikö tuomarin paras kaveri voittaisi edelleenkin.
Harjoitusta, harjoitusta
Olenpa huomannut että vuodesta toiseen yleisönsuosikki eli itsensä sinne äänestänyt on sama henkilö. Laulutaito mitä sattuu. Sinne ne eläkerahat menevät. Ja semmoisia otetaan alkukarsinnoista jatkoo jotka laulavat omalla sävelelllä omaan tahtiin. Kysyn vaan että mikä laulukilpailu?
Rahastusta, otetaan huonot ja hyvät laulajat alkukisaan mukaan. Saadaan kaikilta kerättyä pääsymaksut ja osallistumismaksut. Sitten pudotetaan pois ne huonot ja sama jatkuu, maksut peritään kilpailuihin osallistumisesta. Loppukilpailijoihin jätetään taas se parhain sakki ja taas 2 x peritään osallistuminen. Entäs nuo kilpailupaikat ne ovat niitä kylpylöitä. joissa majoitus ja kahtena päivänä kilpailut. Hotelliin majoitus ´ ruuat juomat yms. Matkat pitkien matkojen takaa?.... Sanon että onpahan kallista, eikä mitään toisille laulajille, kuin vain päävoittajalle. loput jäävät oman onnens mukaan. Jokainen taaplaa tyylillään yritystään viedä eteenpäin. Kiitos.
Eikös yleensäkkin huonot pudoteta pois ja hyvät jatkaa. Ravintolaan yleensä on pääsymaku. Olen monissa kisoissa kisannut ja aina ravintolaan on ollut pääsymaksu. Yöpyminen yleensä maksaa jos nukkuu sisällä, pihalla halvempaa. Kotoa voi kulkee. Harvoin ne kisat omalla pihalla on tai ees naapurissa, pakko matkustaa. Eipä tänä vuonakaan äänillä päässeet voittoon, tuliko ees toiseksi. Laululla ja taidolla pärjäs. Onnee vaan kuningatar J !
Aivan rahastusautomaatti. Milloinhan tämä yritys kaatuu verovelkoihin. En vieläkään saanut kuittia pääsymaksusta. MIKSI.
Aivan surkeita kaikki.. Ja Keke rahastaa.. Eikä maksa veroja.
Opetelkaa ensin kirjoittamaan ennenkuin kommentoitte yhtään mitään. Surkeita ns. Laulajia kaikki. Hyvä rahasampo.
En taida osallistua. Vaikka olenkin VOITTAJA-ainesta. Menkööt muut, mulla on tonnille muutakin käyttöä. Radiosoittoon näitä voi saada ns. paikallisradioon, toiveisiin 10€ per kipale. Montaks toivoisit, jne. jne..
Tuolla marttyyrimaisella katkeruudella ei saavuta kyllä yhtään mitään, silloin onkin kyllä parempi keskittyä mielekkäimpiin juttuihin. Se on vapaassa valinnassaan osallistuuko vai ei. Ja jotka haluavat olla siinä mukana ei pidä myrkyttää asenteillaan kuitenkaan muita.
Olipa vetäjä taas niin itseään täynnä Lappajärvellä. voisi itse näyttä sen erinomaisen laulutaitonsa. Sääliksi käy mukana hänen projektissaan olevia. Paikkana kivitippu on huippu ympätistönsä puolesta. Tuolla formaatilla ei kyllä vaan pääse vastaanottokeskuksen ikeestä. Duo ja solo "bändiä" kun pitäis näyttää että taas ollaan olemassa. Väliin sitten kunnon maakuntabändit.
Sama väittely näyttää jatkuvan tämän kilpailun ympärillä vuodesta toiseen. Kannattaisikohan järjestäjän "vetää johtopäätöksiä"? Onhan tämä erikoinen kilpailu, täysin poikkeava muista, tuhti läjä satasia pöytään "äänestyksessä" ja olet pokaaleilla...Ymmärrän ettei mikään firma pyöri ilman rahaa, toisaalta tämä firma pyörii taloudellisesti käytännössä paremmin kuin muut jotka etsivät sitä uutta jarisillanpäätä rahaa tekemään. Ja vaikka uusi jari löytyisikin pitää radiomafia huolen ettei systeemin ulkopuoliset pääse eettereille ääneen. Mutta tämmöinen systeemi, käytännössä varmistaa vain kilpailun heikon tason, koska luonnollinen seuraus on että mitalin himoiset (-"riippuvaiset") heikompitasoiset hakeutuvat tänne kun muualla pitää osata laulaa.
Palkintolevystä vielä. Siis maksat levyistä ja jakelusta mikäli haluat jakaa niitä radioille, Dj:lle ym. Normaalisti nämä maksaa levyn tuottaja. Tässä tapauksessa niin ei ole, vaan tuottaja kerää itselleen levyn soitosta kertyneet rojaltit. Näin se automaatti pyörii...
Miksi kilpailijoiden pitää matkustaa satoja kilometrejä maksaa hotellihuone ja nyt on tullut ilmoitus että pääsymaksu on 10e!!!KÄSITTÄMÄTÖNTÄ RAHASTUSTA TUOLLAISESTA ALA-ARVOISESTA KISASTA!!!
Ja vielä pitäis maksaa 20e käteisellä,että saa osallistua!!!Mitä ihmettä???
Eihän se tyhmä ole joka pyytää?
Matkustamisen ja hotellihuoneen kyllä ymmärtää; ei kai järjestäjät voi jokaisen kotiovelle tulla kisaa pitämään, ettei vain tulisi kenellekään matkustuskuluja....
Kilpailu jossa voit ostaa mestaruuden,osaamatta siltikään laulaa. Tässä portaalissa vain raha merkitsee.
Olen ottanut kyseisen kilpailun puheeksi erilaisiin karaokekilpailuihin osallistuneiden kanssa ja saanut vastaukseksi hymyileviä ja huvittuneita katseita. Hyvin on tiedossa että rahalla saa. Pakko sanoa, arvostukseltaan taitaa olla ihan pahnan pohjimmainen. Ellei oteta lukuun erään Poolan(Vara-Goodman-lännenmies) karaokekisoja, nämä Porin suunnalla tapahtuvat kisat ovat lähinnä vitsi. Ja juontaja on täysi pelle.
MIHIN HÄVISI KOMMENTTINI KISOJEN VETÄJISTÄ???EIVÄTKÖ KESTÄ KRITIIKKIÄ???EN OLE SURKEAMPAA KILPAILUA KOKENUT,SIKSI EN MENE EDES SEMIFINAALIIN!MINÄ JA SEITSEMÄN ENTISTÄ KISAAJAA!!!
KUN KYSYIN KILPAILUSTA,EN SAANUT KUN HAUKUT PÄÄLLE!!!TODELLA ALA-ARVOISTA KÄYTÖSTÄ!!!
Jep, tunnistan tapauksen, heh! Mokkanahkainen asuste 1800-luvun tyyliin ripsuhihoineen lännen lierihattuineen. Pöhnäisiä juttuja, miksaajakin hermostui hänen höpötyksiinsä, ei mitään uskottavuutta.
Näköjään on jollain entisellä osanottajalla palaneet käämit ihan täysin. Varmaan syystäkin. Sen olen oppinut näitä mielistelykilpailuja kiertäessäni(tuomareita ja järjestäjiä tulee miellyttää ja mielistellä kaikin tavoin mutta niin ettei ole liian päälleliimattua) ettei niille kannata antaa yhtään mitään palautetta, se on Tuhon tie. Tuomarien ja järjestäjien itsetunto harvoin kestää kritiikkiä, sen verran herkkähipiäistä porukkaa ovat. Suu tukkoon vaan ja paras niellä kaikki sonta. Tuomari on AINA oikeassa, järjestäjä vielä useammin, ja hyvät suhteet järjestäjään takaa myös hyvät pinnat tuomareilta.
MENEN KATSOMAAN FINAALIN JA KYLLÄ SAA VETÄJÄ KUULLA KUNNIANSA!!!
SURKEASTI JÄRJESTETTY KILPAILU!!!ÄÄNENTOISTO MITÄ SATTUU!!!VETÄJÄ EI OTA NEUVOJA VASTAAN!ON OMASTA MIELESTÄÄN AINA OIKEASSA!!!SURKEAA!!!
Hyvää Joulua kilpailulle ja Onnea tuleviin kisoihin joihin en tule ikinä enää osallistumaan!
AIVAN JÄRKYTTÄVÄN HUONO KILPAILU!!!JA JÄRJESTELY!!!KEKE AINA OIKEASSA!!!
ODOTAN FINAALIA INNOLLA!!!
On varmaan kiva keskustella täällä yksinäsi, kun kukaan ei ota kantaa tuohon sinun typerään provoiluun? Vai?
Mitä ihmettä???Petäyksen semifinaalista kaikki ruhtinassarjan kilpailijat finaaliin?Keke vastaa miksi?Taso ei ainakaan ole selitys...
Minä kaipaan myös selitystä.....
Varmasti odotat.. Koska olet äänestänyt itsesi jatkoon... SURKEAA..
Kylläpä näkyy tähtiartistien tuomareilla olevan nuottikorva pahemman kerran hukassa, kun kahtoo finaaliin valittuja, Taitaa olla vaan rahan kiilto silmissä,
SURKEAT JÄRJESTELYT!MIKSI IHMEESSÄ TUOLLAISET NS.LAULAJAT VOIVAT PÄÄSTÄ JATKOON?NO ITSEÄÄN ÄÄNESTÄMÄLLÄ!!!
Niinpä juuri ihan oikeassa oot!!
Aivan oikein...Näin on
Surkea kilpailu★
Miksi Keke ei kommentoi?
Ei varmaan kekellä riitä kantti enää, Aivan surkeeta touhua??
Kylläpä oli taasTähtiartisti Kilpailussa, ihmeelinen valinta Finaaliin. Semmoset otettiin jolla ei ole minkäänlaista lauluääntä,Tietysti jotka laitto påljon rahaa äänestykseen. joka karsinnassa niin niitä suosittiin? Parhaat pudotettin tarkoituksella pois....
Väliaikatilanne on aika mielenkiintonen kun monessa sarjassa parhailla laulajilla ei ole yhtään ees ääniä! Hahhaaahah! Ainii mutta nyt haetaanki rahapussin aukojia. En nyt ihmettele miksi taso on niin kirjava nuissa osallistujissa. Toiset taas haluaa ostaa itse itselleen "yleisön" suosion, naurattaa koska hölmöt panee itse satasia haiseeen per äänestys että näyttäis olevan suosittu. Mutta ei se lauluääni sillä parane, käyttäsi senki rahan laulun opetukseen.
Kyllä tuo katkeruus näyttää olevan jo sairauden puolella, mitä hyödyt siitä loppujen lopuksi..
Mahdatkohan olla kovin kaseva ääninen itsekkään vai arka katkera varisko se täällä räkättää.
Ottamatta kantaa kilpailuun, kysyn vain, että miksi jauhatte vain jostain lauluÄÄNESTÄ?!
Sehän on vain yksi laulutaidon osa-alue!!
Ei se auta, vaikka olisi miten komea tai kaunis ääni, jos laulu ei ole sävelpuhdasta ja ääntä ei osata käyttää!!!!
Surkeimmat eivät uskalla itse edes laulaa saati osallistua vaikka mieli tekis, sen sijaan itsetuntoa ja egoa kohentavat täällä haukkuen toisia nimimerkkien takaa.
Niinpä ei se ääni rahalla kyllä parane mutta tähtiartistin sydäntä lämmittää mukavasti.....
Luin tuosta Tähtiartin äänestys väliaika tilanne yleisön äänin prosenteina, Eiköhän se paremmin sopisi ,Rahalla ostetut äänet,Hehe.
Paljolla maksoit /ostit?
Mikä on TähtiARTI? En oo ennen kuullut. Linkkiä, linkkiä!
NAURETTAVIA ITSENSÄ ÄÄNESTÄJIÄ!
Heheheee, kirjoitustyylisi paljastaa nimimerkistä huolimatta, että olet edelleen sama kirjoittaja, kuin mm. kommentissa 1.1.2018 19:39.
Jos ei ole muuta väylää purkaa turhautumistaan, niin kannattaa vaikka siivota asuntonsa, juosta/hiihtää muutama kilometri tai keksiä itselleen joku mielekäs harrastus. Helpottaa kummasti ahdistusta sekä mielipahaa ja tästä keho tykkää. Pahat ajatukset kun jäävät kehoon pyörimään ja se jos mikä sairastuttaa. Voidaan hyvin!
No mutta ei kait ne silloin sinun rahoilla äänestä, joten mitä vaahtoot ja karjut.
Kyllä se ääni ratkaisee. Oli miten oli.näin ja pulinat pois..
Taito. Ei pelkkä ääni.
Surkeita laulajia!
Tai katkera kuuntelija vielä surkeempi
PYYTÄKÄÄ KUITTI KUN MAKSATTE JOTAIN,KYSEISESSÄ NS.KILPAILUSSA!!!
Surkeaa....
Vaikka kuin on taitoo sillä ei pitälle pötkitä,,,???????
Onko kiva keskustella täällä itsensä kanssa päivästä toiseen? 😂😂😂😂
Muistakaa todellakin kuitti!
Jep...Pyydä kuitti!
Aivan surkea ns.Kilpailu...
Vitsi kun on kiva lähteä rouvan kanssa viettämään kylpyläviikonloppu ja vielä kaiken lisäksi finaali laulu odottaa! Hieno kilpailu! Odotan aivan innolla päästä bändin kanssa esiintymään!
Hieno kokemus oli kiertue läpi käydä. Loistava juttu kun pääsee laulamaan orkesteri taustalla. Hyvin on viihdytty kaikissa neljässä kisaosiossa. Semif. ja finaalit olivat mielenkiintoisimmat, kun on orkesteri. Vesileppis oli tosi hyvä ja monipuolinen paikka finaalille, sen verran kylläkin miinusta ravintolasalin puolella että kaikilla salissa olevilla ei ole hyvä näköyhteys laulajaan ja orkesteriin. Kiitos Tarjalle ja Kekelle kiertueesta ynnä kaikille asianosasille, laulajille ja yleisölle. Orkesterin kolmikko oli kyllä ihan uskomaton, kun pe illan maratonisuorituksenne aikana ja jälkeenki jaksoitte näyttää iloista naamaa ja hymyä. Toivottavasti karavaani jatkaa kulkuaan (:D
No just! Se on aika tavallista, että salin joka kolkasta ei näe kunnolla lavalle! Turha sellaisesta on kitistä ja leimata sitä "miinus-puoleksi".
Niin, ei ne mitään konsertteja ole, jotka pidetään konserttisaleissa. Tanssiravintoloissa ja tansseissa ei ole pääpaino sillä, että joka nurkasta pitäisi olla näköyhteys esiintyjiin.
SURKEA KILPAILU???????????
Koskahan loppuu tämä?
Kilpailijoiden taso on huonontunut vuosien mittaan,muutama vuosi sitten oli ihan hyviä laulajia.Esim.tuossa toisessa keskustelupalstassa oleva tähtiartisti voittajan youtuben videolla laulava Helena Räsänen laulaa hyvin kappaleen Jos vielä kerran ja onhan sielä paljon muitakin hyvin laulavia voittajia.
Paras taso on ollut ennen tota vuosikymmenen taitetta. Sen jälkeen on voittajienkin taso heikentynyt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Olen ollut mukana tässä kilpailussa reilu 10v.sitten,en päässyt finaaliin koska silloin ei voinut äänestää itseään semifinaaliin eikä finaalin,tuomarit valitsivat jatkoon menijät,silloin oli kyllä parempia laulajia kuin nyt.
Itse olin tänä vuonna mukana tässä formaatissa, pääsin finaaliin asti. Olihan se toki mukavaa ja sai uusia ystäviä, mutta itsessään tämä formaatti oli täysi pettymys. Alkukarsinta karaokepohjainen ok. Aluefinaali myös, mutta tästä perittiin osallistujilta maksu että pääsi laulamaan?! Ja kuulinpa vaan ettei aluefinaalissa ennättänyt edes kaikki kilpailijat laulamaan kun oli tullut valomerkki.
Semifinaali orkesterin säestyksellä, kappale valintalista todella suppea. Sitä voisi myös nykyaikaistaa! Osallistujilta perittiin 20e käteismaksu semifinaali viikonlopusta, joka sisälsi rannekkeet molemmille illoille, studio-osuuden (tämä oli kiva), kenraaliharjoituksen orkesterin kanssa (sait laulaa vain kerran) Ja äänenavaus karaoken. Noh, äänenavaus karaokessa keke menetti hermonsa ja sanoi että se oli heille täysin vapaaehtoista, ettei heidän olisi sitä pakko vetää. Hmm..miksi se sitten sisältyi käteismaksun hintaan?! Äänentoisto oli aika surkea, piti seisoa yhdessä paikassa ettei ääni lähtenyt kiertämään. Ihmisiä tuli pitkän matkan päästä ja velvoitettiin olemaan läsnä kilpailussa kun ei ennakkoon tiennyt omaa esiintymisvuoroa.
Tämä sama toistui myös finaalissa. Käteismaksu 20e myös liput 12e käteisellä jos joku halusi tulla katsomaan esityksiä. Tällä 20e:lla sai rannekkeet molemmille illoille, ei muuta. Ja mainittakoon vielä että kuitteja ei saanut semifinaalissa eikä myöskään finaalissa, vaikka niitä kysyttiin!
Jälleen piti odotella sitä omaa vuoroa milloin se on...kun se tuli, itselläni orkesteri soitti jo 3 ensimmäistä säveltä ihan väärin! Sain onneksi tilanteen korjattua, mutta superfinaaliin en esitykselläni yltänyt. En toki omalta osaltani voittoa odottanutkaan, mutta olin kieltämättä vähän pettynyt siihen että koin minua huonompia päässeen superfinaaliin. Laulu/esiintymistaidolla ei tuntunut olevan kovinkaan suurta merkitystä tässä, kyllä se pää paino oli rahalla! Esim. Kuningatar sarjan 2. tullut, hän lauloi oman superfinaali kappaleen aivan väärin, 2 oktaavia liian korkealta. Hän oli kuitenkin eniten puhelinääniä saanut niin varmaan siinä oli se syy tähän kakkossijaan. Superfinaalissa ei myöskään tiedetty ketä siihen oli päässyt ja ketä ei, vaan tieto tuli jokaiselle kilpailun edetessä. Näin velvoitettiin meitä kaikkia olemaan paikalla, vaikkei jatkoon päässytkään. Mielestäni myös finaalissa oli aivan liian paljon osallistujia, oli 80 oli valittu! Mielestäni tässäkin olisi pitänyt valita esim. 10 parasta jokaisesta sarjasta finaaliin ja näistä kärsiä vielä 5 superfinaaliin, näin se olisi ollut inhimillisempää. Mutta kaikkinensa, rahastuksen maku tästä jäi päällimmäisenä mieleen, enkä näin ollen suosittele kyseistä formaattia kenellekkään!
Näköjään kirjoitushärö ponnahtanut tuonne loppuun kun superfinaaliin kärsimään 😂 tarkoitus lukea että 10:stä KARSIA vielä 5!
HYVÄ RIITTA!.
Allekirjoitan joka sanan mitä Riitta kirjoittanut, omakohtainen kokemus ja se ei tule tosiaankaan toistumaan!
Riitta Rohkea, varohan, ettei Keke haasta käräjille; on se sitäkin joskus yrittänyt. Ihmetellä vain täytyy, miten tuo "pulju" pysyy pystyssä vuodesta toiseen tuolla tyylillä.
Höpö höpö!!
Et taida musiikista ja sen teoriasta paljoa tietää, kun kirjoitat "hän lauloi oman superfinaali kappaleen aivan väärin, 2 oktaavia liian korkealta. "
Oktaavin merkitystäkään tuskin tiedät, sillä jos naislaulaja olisi todella laulanut kahta OKTAAVIA korkeammalta, niin se laulu olisi jo niin päätähuimaavaa oopperaääntä, että siihen ei kykene edes huippulahjakkaat oopperalaulajat!
Kannattaa ensin ottaa selvää, mitä mikäkin termi tarkoittaa, ennen kuin niitä alkaa käyttämään.
No ei se kuitenkaan sitä faktaa muuta mihinkään , että nuorten naisten kakkonen lauloi kappaleensa aivan totaalisen pieleen, vaikkei nyt R oikeaa termiä tässä yhteydessä käyttänytkään. Toiset osaavat paremmin musiikkia teoriassa ja toiset käytännössä ja teorian osaaminen ei vielä tee hyvää laulaja. Olisi väärin kehua tätä tyttöä hyvästä laulusta, kun kummallakaan kerralla se ei mennyt lähellekään finaalipaikan arvoisesti.
Olet oikeassa että parempia tiputettiin pois kympin joukosta ja palkinnoilta, myös muissa sarjoissa ja tämä johtuu valitettavasti niistä puhelinäänistä tai niiden vähyydestä. Tämänhän näki aika selvästi kun tarkasteli puhelinäänestysosuuksia ja finaaliin/palkinnoille päässeitä. Ja vaikka mitä sanottaisiin, niin puhelinäänillähän ei ole mitään todellista merkitystä tässä kisassa siinä mielessä, että onko oikeasti "yleisön tuki ja kannatus" takana, mutta merkitystä niillä on tässä kisassa sijoittumisen kannalta. Kaikki tietää, että paljon ääniä saaneilla ja "yleisön" suosikeilla käy oma luuri kuumana ja puhelinlaskussa varmasti vähän useampi numero kuin muilla, mutta siitä ei vain kukaan puhu ääneen. :) Nuorten miesten voittaja oli kyllä yllättävä poikkeus tässä kaavassa, selvästi vähiten oli ollut puhelinääniä mutta silti voitti sarjansa. Paikalla olleen yleisön reaktiosta päätellen oli aivan oikea valinta, myös meidän koko porukan mielestä. Kaikissa sarjoissa oli kyllä hyviä valintoja 3:n joukoissa mutta oli myös aikamoisia yllätyksiä, ja senkin kyllä huomasi yleisön reaktioista.
Ei se uskalla niin kauan kuin tekee kuititonta kauppaa...
Hyvä Riitta, asiaa!!!
Hyvä Riitta!Olet täysin oikeassa.Katsokaapa ruhtinassarjan tulokset!Aivan käsittämätön,kolme ensimmäistä,aivan surkeita.Toiseksi tullut,laittoi eniten rahaa,tuli toiseksi ja lauloi aivan surkeasti!Superfinaalin parhaat tässä sarjassa,jäivät ilman palkintoa!!Miksi?Minä myös pyysin kuittia,en saanut!Miksi?Katsoin kisat loppuun,koska olin lippuni maksanut.Enää en mene kyseistä ns.Kilpailua katsomaan koskaan.Sitten kysyisin,miksi tämä Pyry hyppi ja mellasti kokoajan tuomareiden pöydässä?Häiritsi kokoajan!?Hyvästi.
Taidatpa olla itsekin kilpailija. Superfinalisti, joka jäi ilman palkintoa...
Sääliksi kävi kilpailijoita. Nyt joutuivat olemaan paikalla uskaltamatta edes vessassa käymään!Miksi ei voi kertoa milloin oma vuoro on? Edes onko vuoro alku- vai loppuillassa? Ei varmaan äänikään ollut enää auki loppuillasta, kun eivät ehtineet missään käydä ennen omaa vuoroaan. Kuittia ei tosiaankaan saa. Vähemmän kilpailijoita ja mahdollisuus harjoitteluun orkesterin kanssa myös finaalivaiheessa.
Aika kovan riskin ottavat kun eivät anna kuittia. Kuitti pitää antaa pyytämättä. Kuitissa pitää olla juokseva numerointi, verokanta alv osuus ym. Mitenkähän verottaja suhtautuu tuollaisenn, että rahat laitetaan "kenkälaatikkoon" Kai siellä Oulun seuduilla vielä on verottaja olemassa. Ainakin täällä Keski-Suomessa verottajaa kiinnosta pienemmätkin asiat.
Senverran vetäjän suhtautumisesta kilpailijoihin, että kaikki jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä ovat yhteistyökyvyttömiä. Joku kirjoitti vuosia sitten näillä palstoilla, johon vielä ko. henkilö vastasi, että menisit takaisin vieraalle töihin. Ettei ole tällaiseen palvelutyöhön sopiva.
(tämä vapaa lainaus tekstistä) Minulla ainakaan ei riittäisi ymmärrystä, ei töitä tällaiselle henkilölle. Jossain vaiheessa tulee se raja kyllä vastaan että tällainen touhu loppuu. Olihan nytkin monessa paikassa vain kourallinen kilpailijoita. Muutama karsinta taisi olla eteläsuomessa, vai oliko se viimevuonna. Siellä ei tällaista meininkiä pitkään katsella. Pienten paikkakuntien pubit ja ravintolat vielä ottavat, että saadaan jotakin elämää kylänraitille. Tuomarien tehtävä on kyllä tosi vaikea jos aidosti tuomaroidaan. Osaltaan on myös makuasioita muiden asioiden rinnalla, vaateuksesta alkaen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Itse en siihen touhuun lähde, vaikka on montakertaa pyydetty.
Kesää kohti mennään ja uusia kisoja tulee. Ei tämä ole onneksi ainoa.
Hyvä Riitta puhuit asiaa kyseisetä kilpalusta hyvä,,,
HYVÄ RIITTA kun uskalsit omalla nimellä tuoda epäkohdat esiin! Ja niitähän tässä kisassa riittää! Koskahan verottaja alkaa kyselemään osallistumismaksujen perään? Koskahan keke "vetää johtopäätökset"? Täysin epäsopiva ihminen palveluammattiin. USKOMATON KILPAILU, EI OLE TOISTA SUOMESSA! Ilmeisesti hiipuu hiljalleen pois kun ei Etelä-Suomessakaan ole enää karsintoja. Olen ollut mukana kaksi kertaa yhdellä kertaa, ensimmäisen ja vihonviimeisen.
Menkää ja osallistukaa, rahaa kannattaa varata, tonnilla saa ehkä jo mitalin. Tämä näkyy valitettavasti kilpailijoiden tasossa mutta eihän se tässä ole merkityksellistä vaan ohjelmatoimiston elättäminen.
Kuittia pyysin minäkin!!!Minulle vastattiin,että pitää kysyä Kekeltä!Kysyin ja sain vastauksen,että ei ehdi millään..Mainittakoon,että olin kilpailija.Vaikuttiko se sijoitukseeni?Sanon hyvästi kilpailijana.Mutta jos kilpailu on vielä ensi vuonna hengissä,niin tulen paikan päälle aina,kun mahdollista ja jututan Kekeä ja kilpailijoita.
Olin paikan päällä ja maksoin lippuni..Mutta kuittia pyytäessäni,vastaus oli sama kuin täällä jollain toisellakin!Pitäisi pyytää Keijolta?Miksi?Kuittihan pitäisi tulla automaattisesti!?
Keijon kuittipaperit on loppuneet jo vuosia sitten. Pihiyttään ei ole ostanut uusia.
Kuitteja aletaan jakaa varmaankin siinä vaiheessa kun joku käräyttää toiminnan verottajalle?
MITEN TÄMÄ NS.FIRMA VOI OLLA PYSTYSSÄ,JOS TEKEVÄT KUITITONTA BISNESTÄ!!??
No kukas se taas rantautui ratkuttamaan?
Sinun tunnistetaan kirjoitustyylistä edelleen siksi yhdeksi ja samaksi jankuttajaksi!!! 😁😁😁
Ruununhelmessä oli tälläkertaa erinomaisia esittäjiä,ja tunnelma katossa myös tanssien suhteen.Mielestäni nuoria hienoja esittäjiä joita tullaan kuulemaan varmasti muuallakin. Taso on tänäpäivänä kova, etenkin juuri nuorten laulajien kohdalta. Mukana oli myös vanhempia laulajia ns uusia kasvoja joilla oli myös huikeita esityksiä.Taso alkaa olla huikea..
Varmasti joo oli huikeita tähtiartisteja...buhahaa
Kyllä...1 nainen ja 1 mies ollut näköjään paikalla nuorten sarjoissa. ;)
Vieläkö tämä "kilipailu" vaan on voimissaan? Kuinka pitkään löytyy sinnikkäitä yrittäjiä, jotka ovat valmiita maksamaan itsensä kipeäksi lukuisista kylpyläosakilpailuista, istumaan perse penkissä 8-10 tuntia putkeen omaa lauluvuoroaan odottaen, maksaen siitä että pääsee laulamaan(PÄÄSYLIPPU KILPAILIJOILLE???), miellyttämään järjestäjää kaikin mahdollisin tavoin, kuten osallistumalla yhteisiin juna ja bussikuljetuksiin, sietämään onnetonta miksausta äänitysstudiossa, sietämään orkesterin ammattitaidottomuutta(bändi ei muista enää kuinka harjoituksissa vedettiin ja ikäviä yllätyksiä tulee kilpailutilanteessa), maksamaan isoja summia ns. "äänestyksessä" päästäkseen edes siedettäville sijoille, sietämään sitä että lukuisista osakilpailuista huolimatta JUURI KETÄÄN EI PUDOTETTU vaan "finaaliin" kutsutaan 100(!) laulajaa? Kaikista Suomessa järjestettävistä "laulukilpailuista" selvästi kallein. Hakevat "tähti"artistia mutta järjestäjällä ei ole realistisia resursseja nostaa voittajia yleiseen tietoisuuteen. Kustantavat levyn voittajalle, mikä suuruus tässä on? Voit itsekin tehdä oman levyn muutamalla satasella, levytysstudioita on nykyään satoja jotka tekevät vaikka taustoilla sulle ihan ikioman albumin.
No nythän! Ihan siis kiva idea varmaan laittaa myös video haastatteluina toteutetut kilpailijoiden esittelyt, mutta
a) haastattelija vois olla supliikimpi, rennompi j a luovempi tyyppi kuin monotonisesti jokaiselle kilpailijalle samalla tavalla kysymykset luettelevva ääni.
Ei ihme, että haastateltavat ei osaa rentoutua, kun haastattelija on noin jäykkä! xD
b) kuka jaksaa kattoa monta kymmentä haastattelua? (kilpailijoiden tutut maksimissaan ettii sieltä omansa ja vilkasee)
Ja vielä sekin, että eikö varsinaisen kisan juontaja tai juontajat vois kuuluttaa kilpailijan lavalle rennosti, omin sanoin eikä jostain kansiosta tai lapusta lukemalla? Siis kaikkien kohdalla samoin sanoin kuulutetaan se, kuka tulee, mistä tulee, ja mitä laulaa.
Oon pari kertaa ollut paikanpäällä sukulaisen kannustusjoukoissa, niin touhu on kyllä aika jäykkää. Ei tommottiiset juontajat ja haastattelijat ainakaan saa kilpailijoita rentoutumaan niin kun pitäisi. Kannattais panostaa noiden hyvien ideoiden toteutuksee, koska ei hyvät ideatkaan muuten toimi. :D
Itse kisahan on huono idea.
Melkoista touhua. Ei oikein saa hyväksyntää tämä kisa. Järjestelyt takkuaa, kuitteja ei "tarjota"... Eikä ANNETA EDES PYYDETTÄESSÄ! "Studio"=VITSI! Särkevät "markettikuulokkeet"... Jne jne. Valitettavasti kaikesta toiminnasta paistaa läpi "bisnes", toki yrityksen ajatus/tarkoitus on harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa,mutta pitäisikö tässä järjestäjän miettiä kenen kustannuksella!
Rahalla varmasti mahdollista ostaa hyvinkin korkea sijoitus, tosin laulutaidollakin mahdollisuus edetä kärkitaistoon?? Keke ei ehkä ole niin huumori "supliikki" kuin kuvittelee, palautteen vastaanotto kyky on 0, sen suhteen mies on "posliinivaasi"! Joku selvinpäinkin oleva kilpailija vahingossakaan meinaa kompastua johtoihin, osuus kaiuttimien tmv, niin vittu sitä itkun määrää!.! Ymmärrettävää ettei halua mitään sattuvan, mutta tuskin niitä huvikseen kukaan "tökkii"?
Eipä voi oikein muuta sanoa kuin että "onnea valitsemallanne tiellä", ilman RADIKAALIA MUUTOSTA TOIMINTA MALLISSA, uskon kyseisen kilpailun kuivuvan kasaa entisestään. Oikeasti tasokkaita laulajia ei näi toimien saada kilpailuun motivoitua mukaan, ja noita "luokattomia raakkujia" ei täysipäiset ihmiset kovalla rahalla tule ei katsomaan eikä äänestämään!
Mutta jokainen tavallaan, uteliaisuus saa todennäköisesti seuraamaan kilpailuja tulevaisuudessakin, (nettikirjoittelujen jne osalta), koska kovin aurinkoista tulevaisuutta on vaikea uskoa.
Orkesterille tänävuonna 2018-2019 Yötaivas täydet pisteet ammattitaitoinen ja miellyttävä porukka.
Mutta ei vain yksinään riitä kannattelemaan/pelastamaan, muuten säälittävää farssia!
Voihan Kiesus, eikö tästä ikinä tule mitään, ei kai?
Äänestystä, äänestyksen perään. Huh huh.
Kiitos yötaivaan orkesterille.
Eipä olisi uskonut minkälaista ääntä sitä ihmisestä pääsee ja viellä kilpailemaan lähtevät. Eikö laulajilla itsellään ole minkäänlaista itse kontrollia itsellään,aivan käsittämättömiä ulinoita ja silti finaaliin. Kisojen säännöissä kerrotaan arvostelu kriteerit mms: laulu,esiintyminen,lava karisma,yms,yms. Kumminkin mielestäni tuomariston kannattaa kiinnittää eniten laulamisen taitoon ,niin ääneen kuin nuotissa pysymiseen. Vesileppiksen kilpailuissa osa voittajista todella hyviä, osa todellisista huipuista putosi jo super finaalista ja nekin ,jotka pääsivät superfinaaliin osa huippu esiintyjistä putosi pois ja tilalle pääsi täysin osaamattomia.
Kuulostaa siltä että perinteet jatkuu...kuinka paljon nuotin vieressä on tilaa? Onko niin että autotune hoitaa homman, ei laulajan tarvii oikeasti osata pysyä vireessä, onko näin? En ollut paikalla tällä kertaa, mikähän oli voittajien yhteinen nimittäjä, iloinen reipas rillumarei meininki, lava"säteily"? Heh-heh...
Ei tuo Yötaivas ole mistään kotoisin.
Paljon toimivampia bändejä olleet ne näiden entiset.
Ps. Opettele kirjoittamaan.
Miksi kilpailijoita istutetaan tuntikausia toisenakin kilpailupäivänä odottamassa josko oma nimi mahdollisesti huudettaisiin? Ja jos kilpailu ilmoitetaan alkavaksi klo 18 niin silloin sen kuuluu myös alkaa tasan klo 18 eikä 19. Miksi kilpailijoilta vaaditaan tiukkaa läsnäoloa mutta tuomarit ja järjestäjät voivat tulla ja mennä mielensä mukaan? Sen lisäksi että superfinaalista pudonneet pakotetaan ostamaan hotellista toinenkin yö, ruokailut, pääsyliput ym ym on tämä meininki mielestäni silkkaa kiusantekoa.
No kyllähän tuo on asiatonta, että ei voida superfinaalia edeltävänä iltana ilmoittaa, keitä sinne on päässyt.
Mutta miten sitten, jos et varaakaan kuin ekaksi yöksi majoituksen ja sitten pääsetkin superfinaaliin? Olet vaikka Lapista ja tarvitset siis toisellekin päivälle sekä yölle huoneen, mutta siellä ei enää olekaan tilaa?
Omalla+riskillä+voi+varmaan+tehdä+miten+vaan.+Mutta+olisi+todellakin+kohtuullista+ilmoittaa+superfinalistit+jo+ekan+kierroksen+jälkeen(joskus+3+maissa+AAMUYÖLLÄ!!)+niin+jokainen+voi+sitten+käydä+halutessaan+varaamaan+toisen+yön+yöportieerilta+tahi+heti+aamun+alkajaisiksi.+Nykyään+hotellien+keskimääräinen+täyttöaste+lienee+50-60%+luokkaa+joten+tämmöinen+pieni+laulukilpailu+ei+vie+keskivertokylpylän+huoneista+kuin+pienen+osan.
Minnekkähän unohtui lopulliset tulokset eurosinkku levy äänestykestä finalistien välillä, pelkkä väliaikatieto on näytillä. Pusikostakohan siihen valittiin voittaja.
Heh, heh, voe taevas...
Lopettakaa jo tämä kaikista turhista karaokekisoista kaikkein turhin.
Milloin teillä menee jakeluun, että tämä EI OLE mikään KARAOKEkisa???
Mikäs hitto tää sitten on, turha joka tapauksessa?
Jos lauletaan oikean orkesterin säestyksellä, niin silloin kyse ei ole karaokesta, olipa miten turha tapahtuma tahansa!
Järjestelyissä mukana olleen vinkki kilpailijoille: ottakaa mukaan laaja kannustusjoukko, käyttäkää kaikki runsaasti ravintolan ja hotellin palveluita... Jatkoon pääsy helpottuu huomattavasti! ;)
Miksi Keke ei kommentoi kuititonta kaupantekoa.... Surrrrrrrkea ns. Kilpailu ja järjestelyt...
Kuitit pöytään Keke....
Aivan surkea ns. Kilpailu.. Ja minuakin hämmästyttää tämä kuititon myynti... Verottaja..
Miksi kukaan ei käräytä järjestäjän toimintaa, se olisi niin helppoa vaikka netissä?
No vastaapa omasta puolestasi; jos sinun mielestäsi siihen on aihetta, niin miksi et sitten käräytä? :D
https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/asioi-verkossa/anna-vihje-verovilpista/
Tässä linkki, ole hyvä vaikka sinä siinä. Voi sitä hiusten raastoa kun pitäis 20 vuoden takaa alkaa selvittää kaikkia pääsylippumyyntejä ym käteismaksuja :D
Voin kuvitella että seuraavassa kisassa kuitteja suorastaan vaaditaan ottamaan vastaan. Jos kisa on pyörinyt 20 vuotta puhutaan varmasti jo viisinumeroisista summista, tämä saattaisi kiinnostaa verottajaa kyllä. Verovelkahan ei vanhene koskaan...
Tosiaan!
Ilmoittakaa verottajalle... Eivät maksa tuloistaan veroja.. Ja sama jatkuu.. Surkeita laulajia.. Paitsi yksi kaljupää partasuu.. Hyvä
Samaa mieltä, käräyttäkää!
Täytyy minunkin kommentoida tuota järjestäjien touhua. En ymmärrä miten tälläinen voi jatkua vuodesta toiseen. Eivät maksa veroja. Ja juuri siitä koko valtakunta toitottaa. Harmaa talous kiikkiin. Enkä muutenkaan ymmärrä koko ns. Kilpailua. Tuomarointi mitä sattuu. Ja itsensä äänestäjä on aina yleisön suosikki. Vaikka äänet on itsensä äänestämä. Mainittakoon että en ole kilpailija. Hei vaan.
Hei kisaajat, joko siellä vaaditaan ottamaan kuitti suorituksesta?
Kuitti pitää tulla automaattisesti. Kuittia ei tarvitse pyytää se pitää antaa aina kun olet maksanut ostamasi tuotteen. AINA.