Eksoplaneetat?

Mitä veikkaatte? Löytyykö sellainen eksoplaneetta jolla on älyllistä elämää?
25954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tuskin. Varmaan he löytävät aikaisemmin meidät jos siellä olisi elämää.

eksoplaneettoja löydetään kokoajan, mutta on sula mahdottmuus tietää niistä oikeastaan yhtään mitään nykytekniikalla.

Äänestä

"eksoplaneettoja löydetään kokoajan, mutta on sula mahdottmuus tietää niistä oikeastaan yhtään mitään nykytekniikalla."

Joo, ei tiedetä porukan kengän numeroita tai onko niillä löpsykkä lepsuna lauantaiehtoosta ja kummassa lahkeessa pitävät. Ei oo yksityiskohtaista käsitystä edes onko siellä ketään, kun eivät ole juuri soitelleet ja kertoneet, vaikka on miljardia kanavaa kuunneltu.

Aika paljon kuitenkin on pystytty päättelemään, vaikka varsinaiset tiedot rajoittuvatkin perusjuttuihin, kuten planeetan massaan, kiertoaikaan, mahdolliseen sijaintiin emotähtensä "elämänvyöhykkeellä" jne. Tärkeä tieto sinänsä, että niitä eksoja on paljon ja runsaasti erilaisia ja -kokoisia. Draken utopistinen yhtälö on hissukseen saamassa tarpeellisia parametreja.

Hyvällä tuurilla on mahdollista päätellä sataako eksolla vettä vai ropiseeko korundia, onko happea kaasukehässä vaiko metaania tai muuta mukavampaa. Semmoiset on nykytekniikallakin mahdollista tietää sen verran tarkkaan, että sitä voi jo pitää tietona eikä vaan pelkkänä arvaamisena.Joiltakin eksoilta on nähty myrskytuulia ja mitattu niiden nopeuksia, tehty sääennusteitakin, mutta tuosta on tietenkin tosi pitkä matka pitkä matka minkäänlaisen elämän löytämiseen, älykkään varsinkaan. Jälkimmäinen kun voi olla hyvin harvinaista täälläkin. En ainakaan itsessäni ole juuri semmoisen merkkejä havainnut ja ennusteet on surkeita.

Kurt Vonnegut ehdotti aikoinaan, että keskustelevat jossakin exo-eläjät keskenään stepaten ja piereskellen. Kommunikointi voi olla ikävämpää kuin arvaamme. Monikulttuurinen yhteiskunta on levoton ja haisee.

Äänestä

Uskon vahvasti, että löydetään, tai joku löytää meidät. Siihen voi mennä kaksisataa tai kaksikymmentätuhatta vuotta, mahdoton sanoa.

Äänestä
  • Jos menee aikaa meidän löytämiseen 20 000 vuotta niin ei täällä ole enää mitä löytää, ihminen on kuollut jo pois ja loput lähteneet Elon Muskin rahoilla Marsiin ja sinnehän on turha mennä sillä ihminen on tullut Maapallolle Marsista, ihminen on tuhonnut Marsin siellä asuessaan ja piti lähteä sieltä evakkoon.

    Äänestä

  • Mihin ihmiset yhtäkkiä katoaisivat noin lyhyessä ajassa? Nykyihmisen historiassa 20 000 vuotta on lyhyt aika, ja 150 000 vuotta alkaa olla jo pidempi. Nykyihmistä edeltäviä ihmislajeja on ollut jo 2,5 miljoonan vuoden ajan, esim. pystyihminen joka asui kyläyhteisöissä ja osasi tulen käytönkin jo miljoona vuotta sitten.
    Ihminen ei ole mihinkään katoamassa vielä miljooniin vuosiin.

    Äänestä

Tuskinpa, ainakaan tästä ihan lähistöltä.

Äänestä

Ellei ne pidä meteloä niin tuskin. Esim. ihmisten 1600- luvun tasolla oleva sivilisaatio saattaisi jäädä huomaamatta helposti kaukaa kurkittuna.

1Äänestä

Eksoplaneettoja löydetään mutta varmaankaan koskaan ei saada varmuutta siitä onko jollain tietyllä eksoplaneetalla minkäänlaista elämää.

Äänestä
  • Elämänvyöhykkeellä olevan eksoplaneetan kaasukehästä löytyvä runsas vapaa happi olisi ainakin nykytiedoilla ja oman Maapallomme kehittyneen elämän tuntien oleellinen indikaattori kehittyneelle elämälle.

    En itse ainakaan tiedä mitään epäorgaanista luonnon mekanismia, jolla koko planeetan kaasukehään saataisiin suuria määriä happea.

    Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hapettoman kaasukehän planeetalla voisi olla elämää: Maapallollakin oli, vaikka elämän alkuaikoina ei happea juuri kaasukehässä ollutkaan.

    2Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Elämänvyöhykkeellä olevan eksoplaneetan kaasukehästä löytyvä runsas vapaa happi olisi ainakin nykytiedoilla ja oman Maapallomme kehittyneen elämän tuntien oleellinen indikaattori kehittyneelle elämälle.

    En itse ainakaan tiedä mitään epäorgaanista luonnon mekanismia, jolla koko planeetan kaasukehään saataisiin suuria määriä happea.

    Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hapettoman kaasukehän planeetalla voisi olla elämää: Maapallollakin oli, vaikka elämän alkuaikoina ei happea juuri kaasukehässä ollutkaan.

    Miten tiedät että maapallolla oli elämää silloin? Siitähän on kuulemma miljardeja vuosia. Onko sinulla aikakone jolla olet käynyt katsomassa?

    Empiirinen tiede perustuu siihen että asiat pitää olla havaittavissa, toistettavissa ja testattavissa. Big Bang, makroevoluutio ja eksoplaneettojen elämä on kaikki empiirisen tieteen ulkopuolella olevaa spekulaatiota.

    Pikkuhiljaa tieteestä tulee uskonto, kun ihmiset alkavat uskomaan suurempaa ja suurempaa spekulaatiota. Ensin maan kaarevuus, sitten evoluutio, sitten Big Bang, ja varmaan tulevaisuudessakin ihmiset on täysin varmoja että eksoplaneetoilla on elämää, koska NASA on sanonut niin. Tieteestä on tullut tiedeismi, joka perustuu suurilta osin auktoriteettiuskoon.

    Äänestä

Nämä palstan tähtihöhlät uskovat aivan mitä tahansa toinen tähtihöhlä niille satuilee. Aivankin otollinen maaperä uskomattomille jutuille.

Äänestä

Eksoplaneettoja löydetään koko ajan lisää.Ja ensi vuonna lähtee avaruuteen satelliitti joka pystyy löytämään elämää niiltä.Kyseesssä on nasan uusin huippuprojekti James Webb avaruusteleskooppi.JWST tulee avaamaana tähtitieteelle täysin uuden aikakauden ja mahdollisuudet.
Samaan aikaan kun tiede kehittyy huimaa vauhtia niin salkkaripösilöt taantuvat alaspäin kuin lehmänhäntä.Ja lopuksi salkkareista tulee sitä mitä löytyy hännän alta,lehmän pa..kaläjä!
https://www.youtube.com/watch?v=JnpZzPAsz1U

2Äänestä
  • Kirjoitit muuten asiaa, mutta yhteen väitteeseesi haluan puuttua: " salkkaripösilöt taantuvat alaspäin kuin lehmänhäntä."
    Tämä ei pidä paikkaansa. He ovat jo nyt tasolla, josta ei käytännössä enää voi alemmas taantua. Seuraava vaihe olisi täysin käsittämättömän mökellyksen kirjoittelu palstalle nykyisen älyvapaan, mutta vielä kielen rakenteen omaavan kirjoittelun sijaan. Taantuminen nykyisestä ei mahdollistaisi enää edes salkkariutta kommuniaatiokyvyn kadotessa kokonaan.

    3Äänestä

Aurinkokunnan 9 planeetta on jo löydetty,se on 10 kertaa suurempi kuin maapallo, Enkelit asuu siellä .Sillä niitä sanotaan ufoiksi,koska heidän kieltään ei ymmärretä.Se planeetta kävi maapallon lähellä27.06.2016klo 10.35 jakiersi auringon 17.8.2016 klo18.18. Ja aiheutti tappajamyrskyn 7.10.2016 klo14..04.Nyt se Eksoplaneetta Loittonee jo Auringosta Mutta kyllä sen pitäisi ivielä näkyä kaukoputkella.

Äänestä

No onhan siellä jossain elämää mut kun me ihmiset ei vielä pääse paikalle.Mutta olisko että joka maapallon valtio tekis ydinkäyttöisen avaruusaluksen yhdessä ainakin 30 000 ihmiselle ja menis kiertään ja kattoon? Kyllä ihmiskunta siihen pystyis jos olis halua!

Äänestä

minua hieman kakattaa , käyn siis kakalla

Äänestä

- eppäilläsoppii , -ei ole muuta kuvattuna kuin valoplänttejä ,ei niistä valoplänteistä voi tehdä kovin suuria johtopäätöksiä , jo se että se planeetta kehä peilautuu juuri tellusta kohti on 1/1000

paljon pitäs olla pikseleitä ,että ääriviiva alkaa erottua noin 4 vv etäisyydeltä ? - osaaks sitä kukaan edes laskea.

Äänestä
  • "ei ole muuta kuvattuna kuin valoplänttejä ,ei niistä valoplänteistä voi tehdä kovin suuria johtopäätöksiä , jo se että se planeetta kehä peilautuu juuri tellusta kohti on 1/1000"

    Kannattaisiko perehtyä ennen kun rupee huutelee?

    1Äänestä

Eikö avaruuteen voisi rakentaa ihan ihka omaa planeettaa, ensin kiviä, sitten sepeliä ja soraa, sit hiekkaa ja multaa, voisi kylvää kauraa ja ruista sekä rypsiä, istuttaa puita ja pensaita jne.

Rakentaisi tekoplaneetan sopivan matkan päähän, kuitenkin niin kauas ettei Pohjois-Korean ydinohjukset sinne kanna, ei tulisi kovin kalliiksi jos lähtisi matkalaukkuineen tekoplaneetalle ja perillä huomaisi että unohtui hammasharja Maapallolle ja joutuisi palaaman takaisin mutta samallahan sitä voisi viedä mukanaan jotain muutakin, esimerkiksi olkipaaleja, oljista voisi tehdä patjan itselleen ja tyynyn ennen kuin tekoplaneetalle muuttaisi JYSK-huonekalumyymälä josta sitten ostaisi kunnon 220cm leveän joustinpatjasängyn ja untuvapeiton ja pari uutta tyynyä ja ehkä ikkunoihin verhot joissa olisi merellinen kuosi tyyliin Maan merien ihmeet, sellainen meressä kelluva jätemuovilautta ja Baikaljärven törkyiset rannat.

Tekoplaneetan voisi valjastaa olemaan pyörimättä että olisi ikuinen päivä ja auringonpaiste, pimeälle puolen rakennettaisiin vankilat ja hourulat ja sinne tehtäisiin turistimatkoja ja matkaoppaana olisi Turkulainen kiinteistövälittäjä.

Lisäksi tekoplaneetan sijaintia voitaisiin muuttaa suhteessa Aurinkoon, jos haluttaisiin kesäloma-aikaan lämpöisempää niin napista painamalla tekoplaneetta liukuisi lähemmäs Aurinkoa tai vastaavasti esimerkiksi yöksi voitaisiin hiissata planeetta vähän kauemmaksi Auringosta ettei olisi bungalowissa kuuma nukkua, merikin olisi tekoplaneetalla ihan mukava, sen voisi toteuttaa niin että tekoplaneetta hinataan Maapallon alapuolelle ja silloin voi letkusta vesi valua omalla painollaan tekomeri-altaisiin, ei yhtään sen mahdottomampi juttu kuin Elon Muskin suunnitelma asuttaa Mars, eikös niin?

Äänestä

Löytyy+tietenkin.++Avaruus+on+äärettömän+suuri+ja+siellä+on+miljardeja+galakseja,+joissa+on+miljardeja+aurinkokuntia.+Olishan+se+vallan+ihmeellistä,+jos+tämä+pieni+maapallomme+olisi+ainoa+asuttu+planeetta,+kun+mahdollisuudet+asutukselle+ovat+miljardiluokkaa.On+monen+tekijän+summa,+että+maapallolla+elämä+on+mahdollista:+sopiva+etäisyys+auringosta,+veden+runsaus+ja+sen+kiertokulku,++ravinteiden+kiertokulku,+sopiva+jako+mantereihin+ja+meriin+ja+siksi+suotuisat+säätilat,+pallon+pyöriminen+ja+akselin+kallistus+tasoittavat+lämpötiloja,+iso+kuu+vakauttaa+akselin+suunnan,+aurinkokunnan+sijainti+galaksin+elämänvyöhykkeellä,+sillä+liian+lähellä+keskustaa+ei+elämä+ole+mahdollista+eikä+myöskään+galaksin+laidoilla.+Sopiva+ilmakehä+happea+20%,+typpeä+n.+80%.+Typpi+ei+osallistu+palamisreaktioon.+Jos+olisi+happea+100%,+niin+kaikki+palaminen+olisi+sama+kuin+räjähdys.++Vihreät+kasvit,+jotka+käyttävät+hiilidioksidia+ja+tuottavat+happea.++Vihreät+kasvit+ovat+oikeita+luonnon+ihmeitä,+ne+ovat+niin+älykkäitä+ja+monimutkaisia+toiminnoiltaan.+Ilman+niitä+ei+meitäkään+olisi.++Ym,+ym.++Käsitykseni+mukaan+elämä+on+niin+monen+tekijän+summa+ja+se+on+niin+älykästä+ja+tarkoituksenmukaista+monessa+suhteessa,+että+sen+suunnitteluun+ja+ylläpitämiseen+tarvitaan+erittäin+älykäs,+viisas+ja+suorastaan+kaikkitietävä++olento.

Äänestä
  • Uskonnolista soopaa voit mennä esittämään uskontopalstalle.Tämä on tiede palsta eikä täällä suvaita mitään "suuria suunnittelijoita"!Luonto on luonto eikä sillä ole mitään suurta suunnittelijaa vaan kaikki alkoi Suuresta Alkuräjähdyksestä 13.8 miljardia vuottaa sitten.Piste.Kaikki tapahtumat Maailmankaikkeudessa noudattavat fysiikan lakeja.

    Äänestä

  • mutinatpois kirjoitti:

    Uskonnolista soopaa voit mennä esittämään uskontopalstalle.Tämä on tiede palsta eikä täällä suvaita mitään "suuria suunnittelijoita"!Luonto on luonto eikä sillä ole mitään suurta suunnittelijaa vaan kaikki alkoi Suuresta Alkuräjähdyksestä 13.8 miljardia vuottaa sitten.Piste.Kaikki tapahtumat Maailmankaikkeudessa noudattavat fysiikan lakeja.

    Suomessa on sananvapaus ja jokainen voi kirjoitella omia mielipiteitään kunhan ei loukkaa ja herjaa muita ihmisiä. Joten älä sinä mutisija yritä rajoittaa kenenkään sananvapautta. Elämänihme kirjoitti täyttä asiaa, otappa sinäkin selvää kuinka ihmeellinen elämä oikeastaan onkaan.

    Äänestä

Maa on litteä. Kuussa ei edes olla käyty. Jos toista väitätte niin näyttäkää se kaareutuva valtameri :) Te globalistien propagandan uhrit uskotte kaikki eksoplaneettahuuhaat ja varmaan marsmönkijätkin, ja satelliitit. ISS on globalismihuijauksista huvittavin.

Äänestä

100%+varmuudella+on!(n+200+mrd+galaksia,+jokaisessa+n+200+mrd+tähteä,+jokaisella+n+x-määrä+planeettoja)+se,+löydetäänkö+ihmisten+aikana,+toinen+juttu..

Äänestä

Eihän Kuuhun ole pitkä matka, ajaahan jotkut ihmiset samalla autollakin jo yhtä paljon kuin mitä kuuhun on matkaa, reilu 300 000 kilometriä, ei tuolla mahdoton ole käydä, aikaa ja eväitä niin mikä ettei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rudi.red kirjoitti:

Mitä veikkaatte? Löytyykö sellainen eksoplaneetta jolla on älyllistä elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu