Mies uhkailee itsemurhalla ja syyttää siitä minua

Olen seurustellut miesystäväni kanssa noin kolme vuotta ja suhteemme on ollut todella hankala. Olen kyllä rakastanut häntä hirveän paljon, ja hän sanojensa mukaan minua, olemme suunnitelleet yhteistö tulevaisuutta ja elämää, mutta suhdettamme on raastanut vaikeat uusperhekuviot ja yhteisen ajan puute, johtuen hänen ja lapsensa jokailtaisista harrastusmenoista. Hän on aina omissa menoissaan, ja itse en saisi tehdä koskaan mitään, sillä hän loukkaantuu verisesti jos en ole hänen käytettävissään juuri silloin kun hänelle sopii. Hän on myös toiminut hyvin itsekkäästi ja vastuuttomasti, mm. käynyt baareissa "salaa" ja nyt sain hänet kiinni siitä että on vaihdellut numeroita vieraiden naisten kanssa baareissa ja pitänyt sittemmin yhteyttä näiden vosujen kanssa. Olemme sopineet lukemattomia kertoja suhteen pelisäännöt, mutta hän vain rikkoo niitä kaikin tavoin. Suhde on ollut henkisesti äärimmäisen uuvuttava, mutta en vain ole päässyt eroon hänestä, vaikka olen yrittänyt. En tiedä miksi. En vain kykene lähtemään suhteesta, vaikka voin todella huonosti henkisesti ja fyysisesti.

Nyt kun ero on jälleen pöydällä, johtuen tuosta jatkuvasta valehtelusta ja luottamuksen pettämisestä, hän on alkanut uhkailemaan itsemurhalla, koska olen pilannut hänen elämänsä ja hänen taakkansa minun takiani on kohtuuton. Siis mitä?! Tätä on tapahtunut muutamia kertoja aiemminkin, mutta tähän asti hän on syyttänyt itseään tyyliin "koska olen niin huono ihminen, ja aiheutan sinulle vain pahaa, olisi parempi etten olisi edes elossa". Nyt sävy muuttui syyttäväksi, yhtäkkiä minä olenkin pilannut hänen elämänsä, vaikka hän on saanut sanella suhteemme sisällön lähes täysin. Koska hänhän ei suostu mihinkään vaatimuksiin joita olen yrittänyt hänelle esittää (mm. ajankäytön suhteen). Mitä olen tehnyt väärin, kun olen antanut hänelle vapautta ja mahdollisuuden elää omaa elämäänsä juuri niinkuin hän itse haluaa, päinvastoin ottanut itse kantaakseni tätä paskaa jota hän on minun elämääni tuonut. Mitä tällainen on? Pitääkö olla huolissaan vai hakeeko hän vain huomiota näin sairaalla tavalla? Tai että en jättäisi häntä? Oloni on hirveä, vaikka uskonkin että hän tekee tämän tahallaan vain kiusatakseen minua ja saadakseen satutettua minua. Onko tämä joku narsismijuttu, jota en ymmärrä? Miten tuollaisesta paskakasasta pääsee eroon? Pardon my french tässä kohtaa, mutta olen vain niin loppu.
7343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katkaset vaan suhteen. Ilmoitat tää on tässä, etkä vastaa viesteihin enää. Katsele muuta seuraa :)

Itsemurhalla uhkailut. Toteat vaan, että omapa on asiasi mitä aikuisena teet. Muista, että ei saa yllyttää siihen itsemurhaan koska voit joutua syytteeseen siitä.

Mulla kävi aikoinaan erään naisen kanssa, oli itsetuhoinen, viiltelyä. Meni humalassa sanaharhan jälkeen vessaan veitsen kanssa ja lukittautui sinne. Mä vaan poistuin asunnosta siinä kohtaa enkä jäänyt antamaan huomiota :) eise mitään itselleen tehnyt siellä. Elossa on edelleen vuosi en jälkeen :D

Tommoset henkiset höykyyttäjät kannattaa jättää heti!

Äänestä

Ota yhteys terveyskeskukseen tai sairaalaan ja kerro ne huolesi ja hänen itsariuhkailut sinne, ja jos akuutisti uhkaa ja tekee jotain, niin soita sitten hätäkeskukseen. Ehkä tarvitset itsellesikin jotain henkistä tukea ja apua, että pääset suosta ylös ja irti,sitä löytyy terveydenhuollon piiristä. Suhteenne ei ole terve, eikä kumppanillasi ole kaikki kohillaan.

Äänestä

Kumppanisi tarvitsee hoitoa, sillä jo se että on viettänyt lapsensa kanssa aikaa paljon,. Onhan tuollainen uhkailija lapsen kehitykselle vaara. Sinuna lähtisin yhdessä hänen kanssaan terapiaan tai menisin yksin jos jo niin vaikea tilanne, että miehelle ei voi ehdottaa yhteistä hoitoa. Samalla voisit itsekin saada apua omiin ajatuksiisi, miten jatkaa. Ja voisithan jopa sanoa, että tarvitset tukea tähän terapia istuntoon. Tunnetko lapsen äidin, hänen olisi hyvä tietää noista uhkailuista., ihan lapsen turvallisuuden vuoksi. Normaalia tuollainen uhkailu ei todellakaan ole.

Äänestä
  • Hyvä pointti. Lastensuojeluilmoitus ja ero.

    Tällaiset itsemurhamanipuloijat voivat olla oikeasti vaarallisia, joten kannattaa harkita muuttoa toiselle paikkakunnalle.

    Äänestä

Ehkä tärkein kysymys kuuluu: miksi et arvosta itseäsi? Sillä miehesi kohtelee sinua juuri niin ilkeästi ja alentavasti kuin sinä annat sen tapahtua ja mahdollistat sen.

Rakkaus ei ole tuollaista kuten kuvailit, eikä rakastunut puolisoaan kunnioittava ihminen käyttäydy noin kuin kuvailet miehesi käyttäytyvän. Et ole vastuussa miehesi onnellisuudesta etkä ole syy hänen tekemisiinsä, vaikka hän niin väittäisikin.

On sinun päätöksesi ja valintasi, millaiset elämän haluat ja millaista menneisyyttä haluat; muisteletko tätä hetkeä ja episodia katkeruudella vain tyytyväisyydellä? Meillä on vain yksi elämä, sinä päätät millainen sinun elämäsi on, ei miehesi, eikä hän myöskään ole vastuussa onnellisuudestasi tai tyytymättömyydestäsi, ne ovat sinun valintojasi.

Äänestä

Varo vaan ettei tapa sinua myös. Miehes on mielenvikainen narsisti joka määräilee sinua. Sinun pitää heti lähteä kauas siitä miehestäsi. Tuollaisten miesten takia naiset kuolee pariauhtessa.

Äänestä

"Pitääkö olla huolissaan vai hakeeko hän vain huomiota näin sairaalla tavalla?"

Molempia. Mutta sun pitää olla kylläkin huolissasi vain itsestäsi ja lapsestasi.
Jonkinlainen persoonallisuushäiriö miehellä kuulostaa olevan. Hän käyttää sinuun keinoja jotka ajattelee siinä kohtaa tepsivän ja siksi tuntuu, että hän puhuu ihan ristiin eikä asiassa tunnu olevan järkeä. Myös itsekkyys, pettäminen, oman edun tavoittelu kuuluu "kuvaan" ja etenkin tuo itsemurhalla uhkailu, joka on ihan tyypillinen persoonallisuushäiriöisen tapa kontrolloida muiden ihmisten käytöstä.

Voi olla, että et ole päässyt eroon hänestä siksi, että koet että asia pitäisi saada yhdessä ratkaistuksi. Mutta kuten olet huomannut, se ei onnistu. Joko vuorossa on tyhjiä lupauksia, joita hän ei aiokaan pitää tai sitten erokeskustelu päätyy johonkin aivan kummalliseen umpikujaan. Älä siis välitä esimerkiksi itsemurhalla uhkailusta, ja muista koko ajan, että sinä et ole vastuussa hänen mielenterveydestään. Pidä pää kylmänä.

Pääset pois kun lähdet pois. Ala järjestelmään itsellesi hissukseen uutta asuntoa, mieti käytännönasiat rauhassa ja huolella valmiiksi lapsesi kanssa. Hanki itsellesi samalla keskusteluapua, koska tulet tarvitsemaan sitä jos varsinainen poismuuttovaihe menee miehen tunnepurkausten vuoksi kovin vaikeaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Praisie kirjoitti:

Olen seurustellut miesystäväni kanssa noin kolme vuotta ja suhteemme on ollut todella hankala. Olen kyllä rakastanut häntä hirveän paljon, ja hän sanojensa mukaan minua, olemme suunnitelleet yhteistö tulevaisuutta ja elämää, mutta suhdettamme on raastanut vaikeat uusperhekuviot ja yhteisen ajan puute, johtuen hänen ja lapsensa jokailtaisista harrastusmenoista. Hän on aina omissa menoissaan, ja itse en saisi tehdä koskaan mitään, sillä hän loukkaantuu verisesti jos en ole hänen käytettävissään juuri silloin kun hänelle sopii. Hän on myös toiminut hyvin itsekkäästi ja vastuuttomasti, mm. käynyt baareissa "salaa" ja nyt sain hänet kiinni siitä että on vaihdellut numeroita vieraiden naisten kanssa baareissa ja pitänyt sittemmin yhteyttä näiden vosujen kanssa. Olemme sopineet lukemattomia kertoja suhteen pelisäännöt, mutta hän vain rikkoo niitä kaikin tavoin. Suhde on ollut henkisesti äärimmäisen uuvuttava, mutta en vain ole päässyt eroon hänestä, vaikka olen yrittänyt. En tiedä miksi. En vain kykene lähtemään suhteesta, vaikka voin todella huonosti henkisesti ja fyysisesti.

Nyt kun ero on jälleen pöydällä, johtuen tuosta jatkuvasta valehtelusta ja luottamuksen pettämisestä, hän on alkanut uhkailemaan itsemurhalla, koska olen pilannut hänen elämänsä ja hänen taakkansa minun takiani on kohtuuton. Siis mitä?! Tätä on tapahtunut muutamia kertoja aiemminkin, mutta tähän asti hän on syyttänyt itseään tyyliin "koska olen niin huono ihminen, ja aiheutan sinulle vain pahaa, olisi parempi etten olisi edes elossa". Nyt sävy muuttui syyttäväksi, yhtäkkiä minä olenkin pilannut hänen elämänsä, vaikka hän on saanut sanella suhteemme sisällön lähes täysin. Koska hänhän ei suostu mihinkään vaatimuksiin joita olen yrittänyt hänelle esittää (mm. ajankäytön suhteen). Mitä olen tehnyt väärin, kun olen antanut hänelle vapautta ja mahdollisuuden elää omaa elämäänsä juuri niinkuin hän itse haluaa, päinvastoin ottanut itse kantaakseni tätä paskaa jota hän on minun elämääni tuonut. Mitä tällainen on? Pitääkö olla huolissaan vai hakeeko hän vain huomiota näin sairaalla tavalla? Tai että en jättäisi häntä? Oloni on hirveä, vaikka uskonkin että hän tekee tämän tahallaan vain kiusatakseen minua ja saadakseen satutettua minua. Onko tämä joku narsismijuttu, jota en ymmärrä? Miten tuollaisesta paskakasasta pääsee eroon? Pardon my french tässä kohtaa, mutta olen vain niin loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu