20v yhdessä ja kouluikäiset lapset. Olen kokenut jo vuosia että rakkaus on hiipunut, meillä ei ollut mitään muuta yhteistä kuin lapset. Vaimoni on uhkaillut erolla useasti, minä en koskaan. Olen kokenut itseni huonoksi hänen seurassaan ja aina kun olen ottanut asian puheeksi hän on suuttunut enkä ole itse halunnut riidellä. Lopulta päätin että haluan pois tästä suhteesta. En halua antaa mallia lapsilleni huonosta suhteesta. Luin erilaisia hyvän eron oppaita jne. Ajattelin että voin tehdä asian loukkaamatta, ilman kolmansia osapuolia jne. Otin asian keskusteluun ja annoin vaimoni kertoa oman mielipiteensä. Hän oli yhtäkkiä valmis muuttamaan kaiken vuokseni mutta en vain uskonut siihen enää enkä kokenut sitä reiluksi edes hänelle. Sanoin että voin muuttaa lähelle, lapsille tulee kaksi kotia mutta kaikki koulut, kaverit, harrastukset pysyvät samoina. Lupasin toimia tarvitessa harrastuskuskina sillonkin kun virallinen lasten asumisvuoro olisi vaimoni luona. Sanoin että jos asumme lähekkäin niin lapset voivat itse mennä milloin vain kummalle tahansa vanhemmalle käymään, vaikka nukkuminen tapahtuisi sovitussa paikassa. Haluan hänelle pelkkää hyvää mutta en vain halua asua hänen kanssaan enää.
Yritin kaikkeni jotta ero olisi sopuisa. Mutta ei. Vaimoni on raivon vallassa. Hän haukkuu minua sanoin joita ei kuule edes elokuvissa. Hän kertoo tutuille ja jopa minun sukulaisille vääristellen millainen sika olen. Olen kuulemma pilannut hänen loppuelämänsä. Lapsille hän sanoi että isä haluaa rikkoa perheemme koska haluaa toisen naisen (toista naista ei ole). En kuulemma voi viettää lasten syntymäpäiviä tai jouluja lasten kanssa. Asumme vielä samassa asunnossa mutta vaimoni sanoi ettei siedä naamaani eikä suostu keskustelemaan kanssani kasvotusten mistään. Asiat hoidetaan viesteillä. Sanoi ettei aio liikuttaa eväänsäkään eron vuoksi. Mielestäni tilanne on kestämätön erityisesti lasten kannalta. Olen sanonut tämän mutta kuulemma kaikki syy on minussa koska haluan erota. Osaako joku sanoa meneekö raivo ohi ja kuinka pian? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä tilanteessa voi tehdä?
Yritin kaikkeni jotta ero olisi sopuisa. Mutta ei. Vaimoni on raivon vallassa. Hän haukkuu minua sanoin joita ei kuule edes elokuvissa. Hän kertoo tutuille ja jopa minun sukulaisille vääristellen millainen sika olen. Olen kuulemma pilannut hänen loppuelämänsä. Lapsille hän sanoi että isä haluaa rikkoa perheemme koska haluaa toisen naisen (toista naista ei ole). En kuulemma voi viettää lasten syntymäpäiviä tai jouluja lasten kanssa. Asumme vielä samassa asunnossa mutta vaimoni sanoi ettei siedä naamaani eikä suostu keskustelemaan kanssani kasvotusten mistään. Asiat hoidetaan viesteillä. Sanoi ettei aio liikuttaa eväänsäkään eron vuoksi. Mielestäni tilanne on kestämätön erityisesti lasten kannalta. Olen sanonut tämän mutta kuulemma kaikki syy on minussa koska haluan erota. Osaako joku sanoa meneekö raivo ohi ja kuinka pian? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä tilanteessa voi tehdä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos 20v. Ette ole edes puhuneet niin mikä vaimolla mättää? Vannoo ettei toista naista ole. Hmm. No mitäs nyt sitten huomasit että erota pitää kun keskutelujamme ei osata. Ei teillä taideta oikein mikään muukaan toimia? Jos haluat eron ja perustelet sen oikein miksi vaimo valehtelee jopa sun sukulaisille? Et halua huonoa esimerkkiä näyttää lapsillesi. No eikö tuo puhumattomuus ja kohtelu puolisoasi kohtaan näy lapsillekin. Ei katsos sokeita ole eikä kuuroja. Niin ajattelit sitten opettaa lapsille miten "hyvin erotaan? Upea isä olet kyllä. Miksi sitten sun sukulaiset ja sun lapset uskoo vaimoasi? Kun niillä on jotain mistä sen uskovat eikö totta? Vai uhannut jo vuosia erolla vaimo ja nyt hanttiin pistää? Mistähän tuokin johtuu? Kysyitkö? Liian helpon kuvan kerrot suhteesta jossa on jokin vialla mikä? Rakkautta sun on vaan löydettävä niinkö? Lapsille on ja sama Rakastatko niiden äitiä tai et kunhan niiden kuullen kohteet sitä oikein. Sinä vain haluat ja vaimo ei. Pahalta tuo kuullostaa kyllä. Noinkin monta vuotta tavallaan vedätit toista? Ilmankos vaimo kiittelee nyt. Niin tekisin minäkin jos puolisoni monen vuoden jälkeen huomaisi olevansa tunteeton ja haluaa rakkautta. Teillä taidettu unohtaa se kosketus ja hellyys? Ja kukahan siihen syyllinen? Et ainakaan saa minun sääliä tai edes ymmärrystä asialle. Olet raukka ukkomies joka vain kyllästyi arjen harmauteen. Eikö tuo keskustelu olisi asiaa? Jos yhdessä päätätte asian niin yleensä se onnistuu hyvin. Mutta ethän hyvää eroa tule enään saamaan kun lapsetkin sinut tuomitsee. Harmi kun noin kauan otti ennenkuin huomasit että haluat näyttää parempaa esimerkkiä lapsillesi!onnea matkaan. Opeta lisää lapsillesi.
Voi jestas. Mikä sinua vaivaa? Mistä kaltaisiasi oikein sikiää? Etkö saa pahaa oloasi muuten purettua?
Entä, jos vaimollasi on toinen? Nyt näyttelee ja provosoi, että saa lapset itselleen. Vaimosi on tyypillinen nainen. Juonitteleva. Kun sinua provosoidaan, älä provosoidu. Suomeksi sanottuna anna hänen puhua mitä puhuu. Ainakin sinulle totuus valkenee. Valmistaudu elämään avioeron jälkeen. Se on totta kuitenkin.
Tuo aloitus on kyllä aivankuin miehen kirjoittama.Jokin siinä ei natsaa.
Yksinkertaista. Sinä rikot sen, mikä on naiselle tärkeintä, eli perheen. Vaimollasi ei ole mitään valtaa asiaan, hän joutuu tyytymään päätökseesi. Ei ihme jos turhauttaa ja raivostuttaa.
Ihmettelysi on vähän naiivia. Hyvää eroa ei ole olemassakaan, vaikka kuinka toimisit jonkin ohjekirjan mukaan.
Perheen rikkoutuessa katoaa lapsilta turvapaikka, josta ponnistaa omaan elämään. Oletka ajatellut heidän henkistä hyvinvointiaan nyt ja tulevaisuudessa?
Avioerossa pätee seuraavat lainalaisuudet:
-Jos mies jättää vaimon toisen naisen takia hän on seksistinen sika
-Jos mies jättää vaimon rakkauden loppumisen takia hän on puhumaan kykenemätön sika
-Jos mies jättää naisen tämän päihdeongelman takia on hän itsekäs sika joka ajoi naisen päihteiden käyttäjäksi
-Jos nainen jättää miehen toisen miehen takia, johtuu tämä vain siitä että ensimmäinen mies oli sika
-Jos nainen jättää miehen rakkauden loppumisen takia, johtuu tämä siitä että mies oli puhumaan kykenemätön sika
-Jos nainen jättää miehen tämän päihdeongelman takia, johtuu tämä siitä että mies on juoppo sika
Luulisi että raivo menee ohi ellei ole ihan päästään sekaisin.
Mutta älä viivyttele eron kanssa. Juttu vaan pahenee viivyttelystä ja vaimo kerää vihaa lisää. Pääsette kumpikin toipumaan kun ratkaisu on tehty.
Taitaa kuitenkin olla niin että kumpikin raivoatte, ei tuollainen tilanne ihan yksinpuolin synny.
Vaimo on todennäköisesti katkera kun tuntee elämän menneen hukkaan kun avioliitto menikin pieleen. Se on aina pettymys ja tulee suuri epäonnistumisen tunne.
Sinulla varmaan sama tunne.
Hanki äkkiä oma asunto. Kun toinen päättää lähteä, toisen täytyy vaan sopeutua.